Monday, November 11, 2019

Bad Weather - Luonnonkosmetiikkaa miehille

Tuotteet saatu blogin kautta. Sis. mainoslinkkejä.




Varsinaisesti miehille suunnattua ihonhoidon kosmetiikkaa on tässä blogissa näkynyt harmillisen vähän. Syy on oikeastaan kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että en ole juurikaan bongannut markkinoilta oikeasti laadukasta miesten kosmetiikkaa, joka inspiroisi kirjoittamaan. Tai ainakin se tuntuu olevan kiven alla.







Edelleen markkinoilla tuntuu olevan turhan paljon samalla kaavalla toteutettua miesten kosmetiikkaa. Raaka-aineluettelot ovat liiaksi täynnä turhia, ei-hoitavia ainesosia, joilla luodaa vain kiva skin-feel. Tuotteet ovat myös usein aivan liian tymäkästi hajustettuja (tätä asiaa varsinkin moni mies tuntuu harmittelevan). Ja jostain kumman syystä sitä viilentävää mentolia tuntuu olevan lähes joka purkissa ja tuubissa.






House of Organicilta* kysyttiin, haluaisinko kokeilla Bad Weather merkkistä luonnonkosmetiikkasarjaa, joka on siis juurikin miehille suunnattua. Vilkaisu kyseisen merkin Inci-listoihin sai mut kiinnostumaan samantien! Ajattelin, että näissä tuotteissahan voisi olla potentiaalia :)

Bad Weather on kotoisin Latviasta ja sillä on Ecocert-sertifikaatti. Seuraavaksi fiiliksiä tuotteista










Wake Up - Kasvosuihke* (15,90€/ 50ml)



Kasvosuihkeen varsinainen vesipohja on korvattu mm. piparmintun ja metsähaavan lehtiuutteilla. Nämä tarjoilevat iholle mm. antioksidantteja, mutta toimivat myös tulehduksia ja ihoärsytyksiä hillitsevästi. Wake Up kasvosuihke sisältää myös kosteutta ihoon sitovia humektantteja, kuten hyaluronihappoa ja xylitolia.

Kevyesti minttuinen tuoksu hälvenee nopeasti ja kasvosuihke antaa jo parilla kerrostuksella tehokkaan kosteushunnun iholle. Wake Upia voi suihkia joko kämmenen kautta iholle tai sitten suoraan kasvoille, sillä suihke on tarpeeksi hienojakoinen, eikä se pärski kasvoja märäksi.

Tykkään tosi paljon. Tavallisen veden korvaaminen uutoksilla viehättää välittömästi ^_^









All Round - Kasvoseerumi*  (33€/ 30ml)


Kasvoseerumista tuli heti suosikki. Öljytön, kevyt geelikoostumus on määritelty syväkosteuttavaksi ja siltä se kyllä tuntuukin. Seerumin pohja on myös piparmintuvedessä, jonka seurana ovat omena- ja japaninruusukvittenin mehut :) Seerumissakin on mukana edellä mainittua metsähaapaa, mutta myös maitohorsmanlehtiuutetta, joka on vaikutuksiltaan antioksidanttinen, sekä ihoa rauhoittava.

Myös seerumissa on minttuinen tuoksu, joka hälvenee iholta muutamissa sekunneissa. Seerumi imeytyy ihooon pikavauhtia, eikä jätä tahmapintaa.








All Round - Kasvovoide (hinta ei näkyvillä verkkokaupassa, tilapäisesti loppu)


Kasvovoiteen vesipohja on korvattu rauhoittavilla kamomillan- ja kanervankukkaisvesillä. Mukana on myös omppumehua :)

Tässä on ihan huippu koostumus! Kasvovoide tuntuu samalla lataavan ihoon kosteutta, mutta on myös samalla ravitseva ja ihoa pehmentävä. Ihoa pehmentävät mm. jojoba-, aprikoosi- ja avokadoöljyt. Kevyt, notkea koostumus imeytyy ihoon semi-nopeasti ja jättää ihosta mukavan pehmeän tuntuisen, ilman tahmeuksia. Tuoksu on jännä, sitä voisi kuvailla kai maanläheiseksi. Liekö kamomilla ainakin osittain tuoksun takana?

Kasvovoide on oikeasti kosteuttavan ja ravitsevan tuntuinen iholla. Tässä on selkeästi rahkeita jopa kuivemman ihon hoitoon. 








Partaöljy  (23,90€/ 30ml)


Partaöljyyn onkin sitten mixailtu ihan useampi eri kasviöljy. Partaöljy pehmentää ja hoitaa mm. jojoballa, avokadolla ja manteliöljyllä. Hamppuöljy yhdessä männynneulas- ja nokkosuutteen kanssa hillitsee tulehduksia ja epäpuhtauksia. 

Partaöljyn koostumus on kuivaöljymäinen. Enpä muista kokeilleeni kai koskaan mitään öljykocktailia, joka imeytyy näin nopeasti ihoon ja ei jätä ollenkaan öljymäistä tunnetta iholle tai parralle. Parranhoidon lisäksi toimii siis myös vallan mainiosti ihonhoidossa.

Partaöljyn tuoksussa aistin miedohkoa puumaisuutta. Ja tässäkin tapauksessa tuoksu hälvenee hämmentävän nopeasti.







Bad Weather on ehdottomasti noteeraamisen arvoinen tuotesarja. Tuotteet ovat kokeilemisen arvoisia niille tyypeille, jotka haluavat käyttää iholleen oikeita, aidosti toimivia ainesosia. Bad Weatherissa ei siis tule maksaneeksi turhista, koostumusta muokkaavista raaka-aineista. Ja lisäpisteitä Bad Weather ilman muuta ansaitsee siitä, että tuotteet eivät ole mitenkään överisti hajustettuja.



Bad Weather tuotteita voi ostaa House of Organic verkkokaupasta*






Tuesday, November 5, 2019

Syksyn suosikkeja


Sisältää pr-näytteitä ja mainoslinkkejä.








Gua Shaa, laventelia. Hiilisuihkaria, happoja ja hajusteetonta kuivashampoota...

Ajattelin kirjoittaa pienen koosteen viimeaikaisista suosikeistani kosmetiikkapuolella.  Postauksen tuotteet olen saanut blogin kautta, Gua Sha- lastaa lukuunottamatta.









Tykästyin jo  kesällä suurella sydämellä Mon|Sunin Morning Dew Detox* suihkugeeliin. Suihkugeeli sisältää probiootteja ja aktiivihiiltä ja on jälkimmäisenä mainitun vuoksi pikimustaa väriltään. Vaahtoaa kuohkeasti, mutta ei tunnu iholla kuivattavalta. Morning Dew Detox suihkarin tuoksu koostuu eucalyptuksesta, myskistä ja kielosta. Tuoksu on tosi koukuttava ja se jää jopa iholle kauemmaksi aikaa suihkutuokion jälkeen. 


Erisanilta on lanseerattu ihan hiljattain hajusteeton kuivashampoo. Erisan kuivapuhdistaa hiukset luonnollisella riisitärkkelyksellä. Erisanin kuivashampoo on kokemuksena hyvin neutraali ja tavanomainen, mitä Erisanilta voi odottaakin, mutta siis toimiva :) Erisan tekee puhdasta jälkeä ja poistaa rasvaisuuden hyvin tekemättä "tönkköä" lopputulosta. Kuivashampoossa on mukana myös sähköisyyttä poistavia ainesosia. Erisanin kuivashampoosta on saatavilla myös 100ml matkapakkaus.










Skin Treat Multi-Action AHA&PHA Rinse off Peeling* on tuote johon olen mielellään tarttunut suihkun puolella. Kyseessä on siis kuorintatuote, joka yhdistää kemiallisen ja fysikaalisen kuorinnan.

Skin Treat on vähän koukuttava tapaus ja täytyy aina itseään muistutella, että näitä ei ole tarkoitus käyttää liian usein. Mukava määrä rouheista partikkelia yhdistettynä 9% happopitoisuuteen loihtii ihosta muutamassa minuutissa jopa liukkaan sileän tuntuisen. Siinäpä se syy, miksi tuote koukuttaa.


KORA Organics Lavender Mist* on ollut myös suuri fanituksen kohde. Jos KORAa pitäisi yhdellä sanalla kuvailla, olisi se laadukas. Lavender Mist on Bybin Mega Mistin ohella yksiä tehokosteuttavimpia tapauksia. Superhienojakoinen misti tehokosteuttaa janoisen pintakuivan ihon jo yhdellä kerrostuksella. Tuote tuoksuu aidolle laventelille (ei ällöttävälle esanssilaventelille) ja tästä syystä olen tykännyt kohdistaa tämän iltakäyttöön. Laventeli toimii myös aromaterapeuttisesti ja rauhoittaa mieltä. KORAn tuotteet on ihan älyttömän hyviä. Tykkään.










Onko Gua Sha käynyt jo teille tutuksi tai oletteko siitä innostuneet?



Tilasin jo alkukeväästä eBaysta itselleni Gua Sha- lastan. Lasta maksoi muistaakseni n. 3e ja ei ole kyllä aavistustakaan, onko se aitoa jadekiveä. Keväällä innostuin ajatuksesta, että aloittaisin Gua Shan. Ja niin vaan tämä kapistus hautautui samantien postista saavuttuaan, jonnekin kaapin uumeniin :D

Muistin tämän olemassa olon nyt syksyllä ja vihdoin innostuin kokeilemaan. Ja se oli sitten menoa! 

Olin hieman skeptinen Gua Shan suhteen, että mahdanko jaksaa pitää innostukseni yllä. Mutta innostukseni säilyi. Kaapimistekniikan opittuani ja sitä jonkin aikaa tehtyäni, voin todeta seuraavaa;

Väittäisin, että iho näyttää jotenkin freesimmältä ja hehkuvammalta, mikä ei ole mitenkään tavaton ilmiö. Stimuloihan Gua Sha pintaverenkiertoa. Sain muuten ensimmäisellä kerralla törkeät ruhjeet otsalle ja kaulalle, vaikka olin hellävarainen! :D Onneksi ruhjeet jäi tuohon yhteen kertaan ja hälvenivät tosi nopeasti pois.

Gua Sha stimuloi myös lymfakiertoa. Check. Tämän huomaa ihan helposti varsinkin sy-alueella. Gua Sha näyttää tehonsa varsin nopeasti varsinkin aamuisin turvonneilla silmänympäryksillä. Mutta tiedättekö mitä? Gua Sha on koukuttanut myös siksi, että se tuntuu ihan älyttömän rentouttavalta hetkeltä! Gua Sha on ihan parasta esimerkiksi silloin kun hermoja kiristää. Pieni hetki tämän lastan kanssa ihan omassa hiljaisuudessaan oikeasti rentouttaa uskomattoman paljon mieltä. 

Innostuin Gua Shasta niin paljon, että toisinaan vetelen lastalla ihan niskan ja pidemmälle yläselkään asti. Gua Sha tuntuu jumalaisen rentouttavalta kireillä lihaksilla <3 

Muutaman minuutin Gua Sha- session jälkeen jotenkin tuntuu, että itselleen on oikeasti tehnyt jotain hyvää ja rentottavaa. Suosittelen kokeilemaan ^_^ :)





Monday, November 4, 2019

Tehokkaampaa C-vitamiinia

Tuote saatu. Sis. mainoslinkin.




Ihonhoidossa tietyt vitamiinit pystyvät tekemään melkeinpä pieniä ihmeitä tutkitusti ja todistetusti. A-vitamiini lienee näistä suosituin, mutta vitamiinikärkeen voisi laittaa myös tutun C-vitamiinin.

C-vitamiini on pitkään ollut hankala raaka-aine käsitellä kosmetiikassa, sen epästabiiliuden vuoksi. Nykyään kuitenkin kemian osaajat ovat osanneet siitäkin kikkailla stabiilimman erilaisilla johdannaisilla. Myös korkeilla C-vitamiinipitoisuuksilla voi saada nopeitakin tuloksia, mutta tässä on ollut se ongelma, että korkeammat pitoisuudet C-vitamiinia herkästi ärsyttävät ihoa. 








Ja C-vitamiinihan ihonhoidossa tekee seuraavaa: Kirkastaa ihoa, häivyttää ihon epätasaista sävyä, hälventää tummia läiskiä, stimuloi kollageenin tuotantoa, suojaa valovanhenemiselta jne. Pähkinänkuoressa: C-vitamiinilla iho säilyy kauemmin nuorekkaampana :)








Kicksin valikoimista löytyy tiiviste, joka sisältää jo melko hulppeat 20% C-vitamiinia. Tiivisteeseen on valittu C-vitamiinin rasvaliukoinen johdannainen, Ascorbyl tetraisopalmitate.  Kyseinen johdannainen, on hyvin imeytyvä, sekä stabiloitu. Moniin muihin C-vitamiinijohdannaisiin verrattuna, sitä pidetään myös erityisen hellävaraisena iholle, eli ihoärsytys on epätodennäköisempi. Toki erittäin herkän ihon omaavan kannattaa ehkä ensin varovaisesti testata. 

Kicks 20% Vitamin C Concentrate vakuuttaa korkealla vitamiinipitoisuudellaan vaativankin kuluttajan, mutta myös sen koostumus on varsin mainio. Oletin etukäteen kyseessä olevan jotain kirkasta geeliä, kevyemmän ja paksumman koostumuksen väliltä. Koostumus onkin sitten oikeastaan hyvin päivävoidemaista, kevyttä valkoista fluidia. 










Tuoksuton koostumus on riittoisaa, pieni määrä riittää hyvin koko kasvoille. Tiivisteen ihoa pehmentävästä ja ravitsevasta puolesta vastaavat auringonkukkaöljy ja skvalaani. Tämä tapaus on yksistään niin kosteuttavan ja hoitavan tuntuinen, että seka- tai rasvoittuvan ihon omaava voi pärjätä tällä pelkiltään. Ehkä jopa normaali-ihoinen.  



Kicks 20% Vitamin C Concentrate tiiviste Kicks-verkkokaupassa* (29,90€/ 30ml)









Friday, November 1, 2019

Jimmy Choo - Urban Hero

Tuote saatu.




Tänään tuoksuesittelyssä Jimmy Choon uusimpia lanseerauksia. Tuoksu kantaa nimeä Urban Hero.








Jimmyn tuoksut ovat olleet itselleni kovin etäisiä pitkään ja pääsinkin vasta viime vuonna ensimmäistä kertaa tutustumaan Jimmyn Man Blue tuoksuun.

Urban Hero on pakattu aika hienon näköiseen pulloon. Kylmää, kiiltävää terästä ja kylmää sinistä. 


Urban Heron tuoksupyramidi koostuu seuraavanlaisesti:



Alkutuoksu: Sitruunakaviaari, mustapippuri
Sydäntuoksu: Palisanteri, vetiver
Pohjatuoksu: Ambra, nahka








Alkutuoksun sitruunakaviaari kuulostaa erikoiselta juurikin tuon kaviaarin osalta. Kaviaarijutun osalta jääkin itselleni kysymysmerkkejä ilmaan, mutta alussa on silti selkeää sitruksen raikkautta. Sitrus tulee tässä esille hillitysti, ei samalla tavalla, kuin esim. useimmissa sporttituoksuissa.

Sitruksisuus väistyy taka-alalle suhteellisen nopeasti ja tuoksu muuttuu nenääni aika lämpimäksi ja puiseksi. Puteli itsessään kyllä voisi ulkomuotonsa ansiosta viestiä kylmän raikkaasta tuoksusta, mutta asia onkin päinvastoin :)

Tuoksu on nuottiensa puolesta hyvinkin balanssissa. Tuoksusta aistii kevyesti nahkaa, mietoa mausteisuutta (mustapippuri), sekä ambran pehmeyttä. Mikään nuoteista ei "pomppaa" erityisesti esille, vaan ne kulkevat pehmeässä harmoniassa.

Jos Urban Herosta sanoisi yhdellä sanalla, sanoisin että se on perusvarma tuoksu. Urban Hero ei ole tuoksuna tulvivan voimakas, vaan enemmänkin hillitty. Näen tämän sopivan yhtälailla päivään, kuin iltakäyttöönkin. Sopii ehdottomasti aikuisemmallekin, mutta toisaalta myös nuoremmallekin miehelle. Urban Heron kuvaukseen sopisi myös hyvin termi ajaton ^_^

Tämä on sitä tuoksutyyppiä, että voisin uskaltaa ostaa tämän lahjaksi tyypille, jonka tuoksumausta en ole täysin varma.



Jimmy Choo Urban Hero esim. Sokoksella 46€/ 30ml.





Wednesday, October 30, 2019

Mon|Sun - Vartalon siloittelua

Tuote saatu blogin kautta. Sis. mainoslinkkejä.





Onko iho pölisevän kuiva? Onko röpelöä ja tuntuuko iho epätasaiselta, sileän vastakohdalta? Korvat hörölle - tai siis silmät ruudulle. Vinkkaanpa nyt varsin mainiosta tuotteesta.






Ruotsalaiselta Mon|Sunilta olen jo aiemmin tehnyt varsin pätevän jalkavoidelöydön. Ja nyt olen vakuuttunut merkin eräästä toisesta tuotteesta. Tuote kantaa varsin monimutkaista nimeä; Magic Midnight Detox & Antioxidant Overnight Body Treatment. Huh!

Tuotteen nimi on kilometripitkä ja se on jälleen määritelty jännittävästi yönaamioksi, siispä puhutaan tästä yönaamion nimellä :)

Mon|Sunin yönaamio toimii käytössä ihan normaalin vartalovoiteen tavoin, helppoa siis. Se mikä tekee tästä vinkkaamisen arvoisen on sen sisältämät glykolihappo (5%) sekä papaiinientsyymit. Nämä yhdessä toimivat ihoa kemiallisesti kuorivasti. Tällainen happofani innostui tietysti heti tuotteesta ja tämä tapaus on muuten KICKS Beauty Awards 2019 voittaja: Paras vartalonhoito tuote. En yhtään ihmettele. Titteli on ansaittu.






Yönaamio on suunnattu normaalille iholle. Sen koostumus onkin melkoisen kevyttä, hieman ehkä geelifluidimaista emulsiota. Hulahtaa ihoon miltei silmänräpäyksessä ja jättää jälkeen kevyesti kosteutetun ja sileän tuntuisen pinnan. Tuoksussa on eukalyptusta, myskiä ja kieloa. Tuoksusta sen verran, että se on mielestäni persoonallinen ja hienostunut. Koen sen hieman mausteisena ja saattaa mennä tuoksuna ihan unisexina. Tuoksu tuntuu aluksi semi-voimakkaasti, mutta on aistittavina iholla hetken kuluttua selkeästi miedompana.

Koin omalla ihollani selkeän kuorivan ja silottavan vaikutuksen jo yhdellä käyttökerralla. Tästä tuli siis oikeastaan heti ihan must-have- tuote ^_^ Varsinkin helposti karhealta tuntuvassa yläselkäni ihossa tämä teki isoimman muutoksen. Käytön jäljiltä se tuntuu selkeästi pehmeämmältä ja sileämmältä. Ja hei, tämähän toimii myös aivan valtavan hyvin esimerkiksi karheilla käsillä tehohoitona!








Kemiallisesti kuorivien tuotteiden kohdalla, kannattaa muistaa, että ne herkistävät ihon UV-valolle. Juuri nyt Suomessa ei ehkä ole niin välttämätöntä suojata varsinkaan vartalonsa ihoa auringolta. Ei ole enää ihan shortsikelit. Mutta aurinkolomalle tätä ei välttämättä kannata pakata mukaan :)


Magic Midnight Detox & Antioxidant Overnight Body Treatment - Yönaamio löytyy KICKS- myymälöistä, sekä KICKS-verkkokaupasta (14,90€/ 125ml)









Tuesday, October 15, 2019

Kuivan ihon hoitoa keramideilla




Talvea kohti mennessä monella alkaa iho kuivumaan ja silloin haetaan apua tehokkaasta ihonhoidosta. Keramidit saattavat olla ratkaisevassa asemassa, kun kuivan ihon aiheuttamiin ongelmiin haetaan helpotusta.








Kuvitelkaapa rutikuiva autiomaan pinta, joka halkeilee kuivuuttaan. Näiden halkeamien välistä karkaa jatkuvasti kosteutta, koska pinta ei ole tiivis. Kuivaa ihoa voisi kuvailla samalla tavalla. Ihossa on mikroskooppisen pieniä, kuivuudesta johtuvia halkeamia, joiden kautta iholta jatkuvasti karkaa kosteutta. Että iho voisi paremmin, on halkeileva pinta saatava tiiviiksi.

Keramideja (lipidi) voisi ajatella eräänlaisina ihon rakennuspalikoina, tai "iholaastina". Keramidit ovat juuri näitä tärkeitä ainesosia varsinkin kuivan ihon hoidossa, sillä juuri keramidit voivat korjata kuivaa ihoa tiiviimmäksi. Keramidien avulla kuivan ihon kosteuden pidättämiskyky nousee, iho pehmenee ja voi paremmin.Vaikka keramideista hyötyneekin parhaiten kuiva iho, sopivat ne silti mainiosti kaikille ihotyypeille, myös esim. akne iholle ja rasvoittuvalle iholle. 








Keramideja on useita erilaisia ja niitä voi bongata incista seuraavilla nimikkeillä; Ceramide AP, EOP, NG, NP ja NS. Toisinaan ne esiintyvät incissä nimellä ceramide ja jokin luku sen perässä. Kosmetiikassa käytetään myös keramidien esiasteita, jotka saavat ihon tuottamaan keramideja. Ne löytää incista nimillä phytosphingosine ja sphingosine.


Kicksin Ceramide Cream Gel Mask sisältää useampia keramideja, sekä keramidin esiastetta.  Kevyen raikas geelivoidemainen naamio imeytyy ihoon nopeasti ja jättää iholle tuotetunnuttoman jälkifiiliksen. Tuoksu on puhdas ja raikas. Keramidinaamiota on tarkoitus käyttää esimerkiksi yön yli ja sillä voi korvata esim. yövoiteen tai käyttää tätä yövoiteen alla. Naamiossa on mukana myös rauhoittavia allantoiinia ja bisabololia








Naamio sisältää myös -ilmeisesti maltillisen määrän- mentoljohdannaista (menthyl lactate) joka tuo naamiolle kevyesti viilentävän efektin. Mentoljohdannaiset voivat toisinaan ärsyttää herkkää ihoa, joten jos iho on erittäin herkkä, kannattaa tämä ottaa huomioon. Itse koin tässä kyseisen efektin lähinnä raikkaana tunteena, en niinkään viilentävänä. 



Ceramide Cream Gel Mask löytyy Kicksiltä* (50ml/ 9,90€) nyt tarjouksessa (7,43€)





Pr-näyte.
*mainoslinkki

Friday, October 11, 2019

KORA Organics - Noni Glow Face Oil



Lämpimät kivat säät loppuivat kuin seinään ja nyt yhtäkkiä saa taas hytistä ja vetää villasukat jalkaan. Loppusyksy on luonnon väriloiston puolesta varsin mukavaa aikaa, mutta koleudesta ja vähentyneestä valosta en välitä. Ja sitten se same old story... Viilentyneet ilmat ja keskuslämmityksen lisääntymisen johdosta iho alkaa kiristää ja kuivua. Kesän kevyet tuotteet eivät enää monelle riitä vaan tarvitaan tehokkaampaa hoitoa.



Kasvoöljyt on sellainen ihonhoidon genre, josta ei varmaankaan enää tule koskaan luovuttua. Tykkään useimmiten yhdistää kosteusvoiteen ja kasvoöljyn, mutta nykyään voisin sanoa, että jos jompi kumpi olisi valittava niin sitten kasvoöljy. Kasvoöljyt eivät itsessään kosteuta ihoa vedettöminä tuotteina. Mutta sen sijaan ne lukitsevat iholle erikseen kerrostetun kosteuden ja estävät kosteuden haihtumista iholta. Kasvoöljy toimii iholla siis okklusiivisesti. Laadukkailla raaka-aineilla formuloitu kasvoöljy myös ravitsee ihoa tehokkaasti ja samalla pehmentää ihoa. Tuloksena on pehmeämmän tuntuinen ja siloisemman näköinen tekstuuri.








Viimeaikaisia kasvoöljysuosikkeja on ollut vegaaninen ja 100% luonnollinen KORA Organics Noni Glow Face Oil.



Noni Glow Face oil on pakattu pirtsakan keltaiseen pipettipulloon. Pipettipullot ovat mielestäni melkeinpä 10/10 ratkaisu kasvoöljyjen pakkauksiksi. Kasvoöljyt on käytössä ihan super riittoisia, niitä kun tarvitaan vain muutama tippa per käyttökerta. Pipetillä annostelu onnistuu just, eikä melkein. Hyvä juttu varsinkin arvokkaampien tuotteiden kohdalla, kuten vaikka tämä KORAn tapaus.


Noni Glow kasvoöljyn pohja on ruusunmarjaöljyssä, joka onkin jo pitkään tainnut nauttia samankaltaista ihonhoidon raaka-ainesuosiota, kuin vaikkapa hyaluronihappo. A- ja C-vitamiinipitoinen, sekä omega 3- ja 6- rasvahappoja sisältävä ihmeöljy on kuulunut myös omiin suokikkeihini vuositolkulla. Linolihappopitoinen ruusunmarjaöljy soveltuu myös muiden ihotyyppien lisäksi hyvin usein myös rasvoittuvalle ja helposti tukkeutuvalle iholle. Ruusunmarjaöljy edistää myös tehokkaasti pienten arpijälkien paranemista iholla.








Jojoba- ja auringonkukkaöljy sisältävät mm. E-vitamiinia ja granaattiomenan- ja tyrnin siemenöljyt tuovat omat antioksidanttiset C-vitamiinilatauksensa Noni Glow kasvoöljyyn. 

Ja sitten vähän luksusta ja extraa; KORAn kasvoöljyssä on mukana myös damaskoksen ruusuöljyä. Kallisarvoinen ruusuöljy on antioksidanttista, sekä punoitusta hälventävä ja sillä sanotaan olevan myös aromaterapeuttisia vaikutuksia - mielialaa kohottava ja rauhoittava. 

Kasvoöljyssä on tietenkin mukana myös noni hedelmän uutetta, se KORAn "oma juttu". Kyseinen eksoottinen hedelmä on ladattu täyteen antioksidantteja, sekä myöskin A- ja C-vitamiineja ja on myös ominaisuuksiltaan tulehdusta rauhoittava. 








Noni Glow Face oilin sisältö on siis varsin vakuuttavaa tavaraa. Se myös tuntuu iholla tosi mukavalta. Harva tykkää paksuista ja liian rasvaisen tuntuisista öljyistä. Noni Glow Face oil imeytyy ihoon erittäin sukkelasti ja ei jätä niljakasta pintaa, mutta kylläkin terveen näköisen hehkun. 


KORA Organics Noni Glow Face oil - kasvoöljy esim. Kicksillä* (69€/ 30ml) ja Yliopistonapteekista myös saatavilla edullisempi kokeilukoko (27,80€/ 10ml). KORA Organics saatavilla myös Stockmanneilla ja Sokoksilla.





Pr-näyte. 
*Mainoslinkki



Joko olette ottaneet kasvoöljyt käyttöön? Onko teillä omia suosikkeja kasvoljyissä?













Thursday, October 10, 2019

Überwood - Ekologisempi valinta hiuksille




Kuten on tullut todettua, kaukana ovat ne ajat kun luonnonkosmetiikan hiustenhoitotuotteet olivat välttävää tasoa. Nykyään luonnonkosmen shampoot ja hoitsikat ovat kehittyneet hurjasti, eivätkä kalpene synteettisten tuotteiden rinnalla. Ja tässä postauksessa esittelenkin melko uuden hiustenhoitobrändin.






Kyseessä on Überwood. Saksalaista Na-True- sertifioitua luonnonkosmetiikka, joka on samalla myös vegaaninen ja tietysti cruelty-free. Überwoodin tähtiraaka-aineeksi on valittu männyn sydänpuun uute, jonka luvataan hoitavan, suojaavan ja vahvistavan hiuksia. Silti ehkä mielenkiintoisin juttu Überwoodissa on heidän käyttämät innovatiiviset tuotepakkaukset. Pakkaukset on valmistettu Polywoodista, joka sisältää 20% puuta - eli siis vähemmän muovia. Eli jos omat arvot taipuvat ekologisiin valintoihin, tässä on varteenotettava vaihtoehto :)



Olen testaillut Überwoodilta värjätylle ja samealle hiukselle suunnattuja shampoota ja hoitoainetta, hiusnaamiota ja hiusvettä. Näistä siis seuraavaksi fiiliksiä  ja arviota :)








Colour Shine - Väriä kirkastava shampoo 200ml





Shampoo teki heti ekalla käyttökerralla ison vaikutuksen ja tykästyin tähän ihan kympillä. 

Jotenkin ihan alitajuisesti oletin ennakkoon, että Überwoodissa olisi havuinen tai jotenkin metsäinen tuoksu. Ja mitä? Shampoo tuoksuu ananas-jaffalle! :D Siis näin mun nenäni shampoon tuoksun kokee. Tykkään ^_^ 

Shampoo vaahtoaa tosi runsaasti, pienellä määrällä. Vaahto myös levittyy helposti hiuksissa, eikä jää ns. jumittamaan yhteen kohtaan, kuten jotkut shampookoostumukset tekevät. Shampoossa on kookospohjaisia sulfaatteja, mutta myös pesutulosta miedontavaa sokeripohjaista tensidiä. 

Itsehän tykästyin myös pesutulokseen paljon. Puhdistaa ja pesee tehokkaasti, mutta hellävaraisesti. Tämä ei pese ollenkaan takkuun, vaan hiukset jää jo shampoon jäljiltä selvitetyiksi. 









Colour Shine - Väriä kirkastava hoitoaine 200ml





Hoitoaine ei harmillisesti sitten ananas-jaffalle tuoksukkaan, mutta ihan hyvälle silti. Miedon pähkinäinen, jollain sitruksisella vivahteella. Tuoksua voisi kuvailla myös pehmeäksi.

Hoitsikka sisältää mm. hoitavaa babassuöljyä ja riisiproteiinia.

Koostumus on sellaista semi-löysähköä ja voidemaista. Koin hoitoaineen ehkä hieman "elämystylsäksi" hiuksiin hierottaessa. Tämä siitä syystä, että se tuntuu oikeastaan samantien jokseenkin imeytyvän hiuksiin, vaikka periaatteessa sen saakin ihan helposti levittymään helposti koko pehkoon. Luulen tämän fiiliksen johtuvan kvattien puutteesta. Eli Überwoodin hoitoaine ei levity hiuksiin ihan yhtä liukkaan tuntuisesti, kuin mihin voi olla tottunut. 

No kuitenkin hoitsikka teki vaikutuksen, vaikka tuntuikin käyttötylsältä. Hoitoaineen jäljiltä hius on tuntunut kosteutetummalta ja pehmeämmältä. Omassa hiuksessani huomaan selkeän eron, sillä se on lähtökohtaisesti karhea. Überwoodin jäljiltä hius tuntuu selkeästi pehmeämmältä. Ai niin ja havaitsin myös, että hiusten kiilto on ihan selkeästi lisääntynyt. Kiillon lisääntymistä on joskus vaikea havaita hiustenhoitotuotteiden lupauksissa, mutta tässä tapauksessa sen kyllä itse huomasin. 








Hair Repair Treatment - Korjaava tehohoito 200ml





Tehohoito on suunnattu vaurioituneille hiuksille ja se lupaa luonnollisesti silottaa ja pehmentää hiusta. 

Hoitavat raaka-aineet: Sheavoi ja iltahelokkiöljy.

Tehohoito on koostumukseltaan hieman paksumpaa ja tuhdimpaa, kuin edellä mainittu hoitoaine. Tehohoito levittyy helposti hiuksiin ja on selkeästi täyteläisemmän tuntuista, kuin hoitoaine. Vaikutusaika on 5-10 minuuttia. Tykkään aina itse muhitella sen maksimiajan, ajatellen, että saan siten myös parhaan hyödyn irti tuotteista :)

Oikein kiva tuote tämäkin. Hoitava vaikutus on selkeä, sillä hius tuntuu hoidon jäljiltä erityisen pehmeältä ja myöskin kosteutetulta. Tämä ei ollut hiustyypilleni liian hoitava tai raskas, sillä hiukset tuntuivat hoidon jäljiltä kuohkeilta ja ilmavilta, eivätkä myöskään toisaalta tuntuneet rasvoittuvan tavallista nopeampaa. Ainoa miinus tulee tälle tuoksusta. Sitä kun ei tunnu olevan tässä ollenkaan. Incissa on kyllä parfum mainittu, mutta en tiedä miltä tämän sitten kuuluisi tuoksua? Tuoksu-yliherkille tämä on toki positiivinen asia. Makuasioita :)









Hair Tonic - Hiusvesi 200ml





Hiusvesi on suunnattu kuivalle ja ärtyneelle hiuspohjalle. Tämä oli hieman hankala arvioida vaikutuksiltaan, kun hiuspohjani on - ainakin tietääkseni- normaalissa kunnossa.

Vaikuttavat aineet ovat: koivu- ja omenavesi, mate-uute, C-vitamiini ja kofeiini.

Hiusveden tuoksu on mieto ja koukuttava. Hedelmäinen ja ehkä aavistuksen salmiakkimainen? Ihan kuin tästä tulisi joku entuudestaan tuttu mieleen, mutta en saa päähäni mikä.

Tämän vaikutuksia oli tosiaan hankalampi arvioida. Kuitenkin hiusvesi tuntuu varsin käyttömukavalta ja virkistävältäkin. Ja ei kyllä tosiaan rasvoita tai lätsäytä hiuksia mitenkään.










Kokonaisuudessaan Überwoodin tuotteet tuntuivat oikein toimivilta ja hyviltä käytössä. Shampoo oli ehdoton suosikki ^_^ Überwoodin pressitiedotteessa näitä suositeltiin kokeilemaan myös Curly Girl-metodiin. Tähän en osaa ottaa itse kantaa, kun kyseistä metodia en ole itse edes kokeillut :)


Überwoodin tuotteet löydät esim. House of Organicilta* tai Hyvinvoinnin.fi*. Kaikki jälleenmyyjät näet täältä.





Tuotteet pr-näytteitä.
*mainoslinkki













Monday, September 30, 2019

Mikä ärsyttää kosmetiikkakoostumuksissa?





Kuva: sevenshadez.com





Kirjoittelin edellisessä postauksessa, mikä ärsyttää kosmetiikkapakkauksissa.  Tuosta postauksesta inspiroiduin kirjoittamaan toisen samankaltaisen postauksen. Nimittäin kosmetiikan koostumuksista ja käyttäytymisestä iholla. 8 ärsykettä tulee tässä:




1. Vaikeasti pois-huuhdeltava puhdistusaine. On hurjan ärsyttävää, jos puhdistusaine jää niin sanotusti "muljuamaan" iholle. Vaikka kuinka lotraa ja huuhtelee, tuntuu että putsari ei vaan jaksa huuhtoutua pois. Tätä tapahtuu useimmiten puhdistusvoiteiden- ja emulsioiden kanssa. Mutta ei ole mitenkään tavatonta, että myös geelimäiset putsarit tuppaavat viihtymään iholla liian hanakasti huuhtelusta huolimatta. 



2. Vaahtoava tuotekoostumus iholle jätettävässä tuotteessa. Tätä tapahtuu varmaankin vain kasvovesien kohdalla. Siis vaahtoava kasvovesi on jotenkin todella epämiellyttävä kokemus. Tällaisten kasvovesien käyttäminen johtaa yleensä pakonomaiseen mielihaluun huuhdella kasvot välittömästi. En edes ymmärrä miksi kasvovesiin lisätään vaahtoa muodostavia ainesosia?



3. Viilentävä efekti. Ai että mä inhoan tällaisia tuotteita. Viilentävän efektin aiheuttaa kosmetiikassa yleensä mentol tai sen johdannaiset. Mentolia ikävä kyllä tuutataan varsinkin miesten kosmetiikkaan lähes poikkeuksetta ja ihan liikaa. Viilentävä tunne on omaan makuuni aika inhottava ja varsinkaan lähes aina kylmässä Suomessa en kaipaa mitään lisäviilennyksiä. 


4. Ei-imeytyvä koostumus. Näitä tulee nykyään onneksi harvoin vastaan. Mutta liian öljyinen tai väärin formuloitu koostumus, joka jää "lillumaan" ihon pinnalle on suorastaan ahdistavaa. Et voi nojata vahingossakaan käteesi tai hipaistakaan ihoa koska tahma, tai likaisen tuntuinen iho. Tähän kohtaan voisi myös laittaa geelimäisten tuotteiden toisinaan iholle jättämä inhottava tarramainen pinta. Se on kamala! Jos painat kätesi iholle ja vedät sen pois, niin "slooooorp!". Kylmiä väreitä menee.


5. Överivoimakas tuoksu. Kelpuutan sekä hajusteettoman, että hajustetun kosmetiikan. Mieluummin hajustetun, sillä fiilistelen tuoksuja. Kuitenkin inhoan sellaisia, erityisesti kasvoille suunnattuja tuotteita, jotka ovat suorastaan parfyymisiä. En voi sietää sellaisia tuotteita, joiden tuoksu tunkee jatkuvasti nenään ja saattaa olla jopa niin voimakas, että päätä alkaa jomottaa. Maltti olisi valttia näissä jutuissa. 


6. Hehkuva lopputulos aka. Mica-vaara. Markkinoilla on paljon tuotteita, joilla luvataa iholle välittömästi hehkua antava lopputulos. Ja se onkin ihan ok, tykkään itsekin sellaisesta freesaavasta lopputuloksesta. Mutta ongelma onkin siinä, että lopputulos voikin olla se kuuluisa discopallonaama. 

Yleensän tuon efektin antaa mica-mineraali, joka siis heijastaa valoa. Jos bongaan tuotteen incissa mican, kulmani nousevat. Tässä kohtaa kun pitää arvuutella, onko lopputulos iholla luonnollinen, terve hehku vai näyttääkö sittenkin siltä, että olet sukeltanut joulukuusen läpi. En siis uskaltaisi ostaa micaa sisältävää, kasvoille suunnattua tuotetta ilman etukäteen testausta.


7. Vähärakeinen kuorintavoide. Tämä ei ole pelkästään ärsyttävää vaan myös turhauttavaa :D  Hohhoijaa sitä tunnetta, kun truuttaat kämmenelle ruokalusikallisen kuorintatuotetta. Hierot sitä iholle ja huomaat, että siellä on about 2 kappaletta kuorivaa partikkelia. On hieman turhauttavaa siinä sitten yrittää kuoria ihoa tehokkaasti, kun ei ole mitään millä kuoria !


8. Rullaava tuotekoostumus. Tämä saattaa olla se kaikista ärsyttävin ilmiö kosmetiikassa. Jos kosmetiikkatuote sisältää runsaasti silikonijohdannaisia, muoviyhdisteitä tai muita kalvonmuodostajia voi käydä erittäin ärsyttävästi. Voidetta iholle hierottaessa, huomaat, että nyt tapahtuu jotain kummallista. Peilistä katsoo takaisin kasvot, jotka ovat täynnä kummallista murua. Kivan tuntuinen, arvokas voide ei suostukkaan imeytymään iholle vaan pyörii ja rullaa iholla murusina. Siinä sitä sitten ollaan, murunaamana.




Thursday, September 26, 2019

Mikä ärsyttää kosmetiikkapakkauksissa?


Kuva: dhresource.com





Mielessäni on jo jonkin aikaa muhinut ajatus postauksesta, johon voisi listata kosmetiikkaan liittyviä ärsytyksen aiheita. Mieleeni pälkähti 8 "kosmetiikkaärsykettä":



1. Tiedättekö, kun pumppupullossa oleva puhdistusvaahto alkaa tulla loppunsa päähän? Usein tässä vaiheessa käy niin, että niitä viimeisiä puhdistusvaahdon rippeitä ulos pumpatessa, suutin pärskii epämääräisiä vaahtopalleroita ilmaan. Ei vakavaa, mutta ärsyttävää  :D


2. Tämä seuraava ei ole millään tavoin vakavaa, mutta ah, jotenkin aivan yli-ärsyttävää. Monellako käy niin, että kun suihkun hyllyssä on saman sarjan shampoo ja hoitoaine, se shampoo loppuu AINA ennen kuin hoitoaine? Mulla tämä tapahtuu ilmeisestikin poikkeuksetta joka ikinen kerta. Eihän siihen  maailma kaadu, jos puolitiehen jääneen hoitoaineen käyttää pois jonkun muun sarjan shampoon kanssa. Mutta silti. Silti olisi niin kiva saada saman sarjan shampoo&hoitsikka kombo kulutettua loppuun yhtä aikaa. Kertaakaan en ole onnistunut! 


3. Vaikeat korkit. Voi että hankala korkki voi oikeasti ärsyttää ihan yli paljon. Inhoan kierrekorkkeja, varsinkin niitä joita pitää kiertää puoli-ikuisuutta, ennenkuin saat sen auki. Tämä on varsinkin raivostuttavaa suihkussa. Shampoo toisella kämmenellä ja mitenkäs sitten yhdellä kädellä kierrät sen korkin kiinni? Argh. Flip-top korkit ovat siis lähempänä sydäntäni ^_^

Tai sitten muuten vaan eriskummalliset tai vaikeat korkit. Muistan vuosien takaa Yves Rocherin jonkun suihkugeelin (Jardins du Monde?) jossa oli tosiaan flip-top korkki, mutta muuten aivan kummallisen vaikea. Korkki oli jäykkä ja hankalan mallinen. Korkki piti periaatteessa avata siten, että sinne "lipan" alle piti työntää kynnenpää, että korkin sai auki. Ja sehän tuntui tietysti epämiellyttävältä ja joskus jopa sattui. Kauhukorkki siis. 


4. Tukkeutuneet pumppupullot voivat myös joskus olla päivänpilaajia. Suuttimen päähän on kovettunut klimppi ja kun painat lujaa, sisältöä tulee joko liikaa tai sitten se törähtää ympäri maailmankaikkeutta. Näitä kovettuneita klimppejä on myös ärsyttävä kaivella pois. Ärsyttävää.


5. Tämä kohta liittyy läheisesti edelliseen. Tukkeunut hiuslakkapullo. Erittäin ärsyttävä aihe. Tässä tapauksessa hiuslakkapullo joko painettaessa pihisee hiljaa, eikä mitään muuta tapahdu. Tai sitten tukkeuma hieman antaa periksi, mutta saattaa suhauttaa terävän, kohdistetun suihkeen vaikkapa suoraan silmään - mikä on aivan mahtava tunne. Tällaisen hiuslakkatukkeuman putsaaminen tuntuu myös hankalalta. Lakkapullon suuttimen hinkkaaminen lämpimän veden alla kesken hiustenlaiton tuntuu turhauttavalta. Ja siis ärsyttää :D


6. Vääränlainen pakkaustyyppi tuotteen koostumukselle. Tämä on yksi raivostuttavampia juttuja mitä voi olla. Esim tuubipakkaukset, joiden sisältä on todella lirua tai  sitten ihan superpaksua. 

Lirukoostumus on ympäri lattioita liian lujaa tuubia puristaessa ja varovaisella hipaisullakin tuntuu, että kämmenellä on valtameren kokoinen läjä tuotetta.  Ja sitten se toinen ääripää. Tyyliin jäykkä vartalovoi, joka on pakattu tuubiin. Pakkausta saa puristaa ihan hiki otsassa ja kämmenet valkoisina, ja tämän väkivallan jälkeen kämmenellä nököttää herneen kokoinen määrä tuotetta. 

Joskus kun näitä tällaisia tapauksia tulee vastaan, mietin, että miten nämä jutut pääsevät tuotekehittelyssä läpi suoraan markkinoille? Ei aina ymmärrä. 


7. Pakkaustyyppi, josta ei saa käytettyä kaikkea sisältöä. Tämä on myös jokseenkin ärsyttävä juttu, joka korostuu erityisesti silloin, kun kyseessä on arvokas tuote. Tällaisia ovat ainakin ne pakkaukset, joita on pakko alkaa leikkaamaan auki, ja toisinaan vahva materiaali tekee auki leikkaamisesta erittäin haastavaa. Ja sitten toisaalta ne umpinaiset pakkaukset, joita ei edes saa auki mitenkään. 


8. Läpinäkymätön pakkaus. Hyvä puoli tässä on tietysti se, että sisältö ei altistu auringonvalolle, joka usein vaikuttaa haitallisesti esim. aktiiviaineiden säilyvyyteen. Mutta kun...

Miten ärsyttävää onkaan, kun et näe paljonko sisältöä on jäljellä??? :D Pitää alkaa ruuvailemaan korkkia irti ja tihrustaa silmällä sinne sisälle ja yrittää arvioida jäljellä olevaa määrää - mikä on ainakin omasta mielestäni jokseenkin hankalaa. Ja sittenhän on tilanne mahdoton, jos pakkaus on sekä täysin umpinainen ja läpinäkymätön. Voi vaan odotella ja arvailla, koska tulee se kerta kun puteli sanoo "ei oo".





Onko teillä kosmetiikkaan liittyviä aiheita, jotka ärsyttää? :)










Monday, September 23, 2019

Pulpe De Vie - Ruokahävikin hyödyntämistä luonnonkosmetiikassa




Kosmetiikkarintamalla syksyn hauskin tapaus saattaa olla tässä. Nimittäin ranskalainen, Ecocert- sertifioitu Pulpe De ViePulpe De Vien ideologian takana on taistella ruokahävikkiä vastaan. 






Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Pulpe De Vie hyödyntää tuotteissaan vain myymättä jääneitä kasviksia ja hedelmiä, tai esim. ulkonäkönsä vuoksi myyntiin kelpaamattomia yksilöitä (esim. harva kuluttaja valitsee kurkkujen seasta ostoskärryynsä, sitä kaikkein kippuraisemmaksi kasvanutta kurkkua). Näistä myymättä jääneistä yksilöistä Pulpe De Vie sitten valmistaa tuotteisiinsa ravinnerikkaat ja antioksidanttipitoiset vedet, uutteet ja öljyt. Pulpe de Vien tuotteista jokainen sisältää vähintään 99% luonnon raaka-aineita.







Pulpe De Vien pakkausdesign on jotenkin älyttömän pirteä ja kutsuva. Jotenkin näkisin, että myös perheen nuoriso kiinnostuisi tämän näköisestä luonnonkosmetiikasta. Vaikka tosin Pulpe De Vieltä löytyykin myös anti-agelinja :) Niin ja ellen ihan väärässä ole, niin kaikki Pulpe De Vien tuotteet kustantavat alle 20€, eli suhteellisen kukkaroystävällinen tapaus myöskin.


Pulpe De Vien tuotevalikoima on melkoisen laaja ja esittelen nyt tässä postauksessa joitain omasta mielestäni mielenkiintoisimpia tuotteita. Näissä tuotteissa on muuten aivan älyttömän herkulliset, hedelmäiset tuoksut ^_^








Sweet Little Face - Puhdistusvaahto   n. 10,50€/ 125ml



Putsarin tehoaineita ovat mm. sitruunamelissa-, greippi- ja tomaattivesi. 

Pulpen puuhdistusvaahdon koostumus on semi-kermainen mousse, ei tiskivaahtomainen. Tuoksu on kirpeän greippinen. Puhdistuvaahto sisältää vain  mietoja tensidejä ja on sulfaatiton. Sweet Little Face puhdistusvaahto tuntuu käytössä tehokkaasti puhdistavalta, mutta erittäin hellävaraiselta. Puhdistuksen jälkeen iho ei tunnu ollenkaan pari numeroa liian pieneltä :)








Singing in the Rain - Tehokosteuttava suihkeseerumi   n. 10,50€/ 125ml



Tässä on Pulpe De vien tuote, joka nousi välittömästi isoksi suosikiksi :)


Tehoaineina mm. Ruusu-, taikapähkinä-, sitruunamelissa- ja viikunavesi. Kosteutta iholle sitovat glyseriini ja hyaluronihappo.

Suihkeseerumi on koostumukseltaan nestemäinen ja erittäin tehokkaasti kosteuttava. Ihoa "juottava" vaikutus tuntuu jo yhdellä kerrostuksella (humektanttipitoisuus lienee korkeahko). Tässä on kaiken lisäksi ihan älyttömän hyvä tuoksu! Tuoksu on täyteläisen hedelmäinen, mutta en silti tunnista tuoksua mistään aikaisemmin tutuksi. Tuoksu kuitenkin hälvenee, iholta hyvinki nopeasti. 










Like a Diamond - Heleyttävä ja kosteuttava kasvoseerumi  n. 15,60€/ 30ml



Tehoaineina mm. kiivi-, taikapähkinä- ja ruusuvesi, sekä koivunmahla ja luumunkiviöljy. Kasviuutteet, sekä hyaluronihappo.

Like a Diamond kasvoseerumissa on tietysti jälleen ihan superherkku sitruksinen tuoksu. Seerumia voisi kuvailla kevyesti kosteuttavaksi, sillä siitä ei jää tehokosteuttavien seerumeiden tapaan ollenkaan tahmeaa pintaa. Like a Diamond antaa välittömästi heleyttävää efektiä iholle, sisältämänsä mica-jauheen ansiosta, joka heijastaa valoa. Efekti on hyvinkin maltillinen.








Miss Sunshine - Geelimäinen Detox- kasvovoide  n. 13,10€/ 40ml



Tehoaineina mm. melonivesi, tyrniuute ja jojobaöljy.


Nimensä mukaisesti tämän koostumus on hieman geelimäinen emulsio. Raikkaan keltainen emulsio hulahtaa nopeasti ihoon, eikä jätä tahmapintaa. Kiva, kevyesti kosteuttava tuote. Sopii hyvin varsinaisen kasvovoiteenkin alle tuomaan lisäkosteutta ja hoitoa, tai sellaisenaan esim. rasvoittuvalle iholle. Ja siis varmasti ihan kymppi kesätuote ^_^









Shine - Heleyttävä ja kosteuttava kasvovoide  n. 13,10€/ 40ml


Tehoaineina mm. Greippiä, luumua, porkkanaa ja hyaluronihappoa.


Shine kasvovoiteessa on myös mukana mica-mineraalia, joka tuo iholle välittömästi heleyttävän efektin. Kasvovoiteessakin efekti on hillitty, ei tarvitse pelätä discopallo-efektiä. Greipin tuoksuisen kasvovoiteen koostumus on aika kevyt ja se sopii ehkä parhaiten normaalista rasvoittuvalle iholle.









Pulpe De Vie on myynnissä Sokoksella ja Ruohonjuuressa.





Pr-näytteitä.




Thursday, September 19, 2019

Jean Paul Gaultier - Le Beau




Tuoksuista tykkääville on varmastikin herra nimeltä Jean Paul Gaultier tuttu. Gaultierin klassikko, Le Male on monien suosikkituoksu. Kyseinen tuoksu lukeutuu myös ehdottomasti omiin suosikkeihini.

Gaultierilta on hiljattain lanseerattu uutuustuoksu. Kyseessä on Le Beau.








Tuoksu on pakattu upeaan sinivihreään tölkkiin, jonka sisältä paljastuu tutun muotoinen miestorso. 








Olen aina fanittanut suurella sydämellä Gaultierin tuoksuja ja tällä kertaa suorastaan jännitin ottaa tuoksun testiin. Jotenkin Gaultierilta odottaa aina niin paljon. Mutta eipä tarvinnut tälläkään kertaa pettyä. Tämä tietysti kolahti meikäläiseen samantien ^_^


Le Beaun  tuoksunuotit ovat:


Alkutuoksu - Bergamotti
Sydäntuoksu - Kookos
Pohjatuoksu - Tonkapapu










Tuoksunuotit ovat melkoisen simppelit, mutta aina ei tarvitsekaan olla monimutkaisia yhdistelmiä, että tuoksu olisi hurmaava. Tuoksu avautuu raikkaalla, sitruksisella bergamotilla.

Ja sitten se jännittävin osuus, eli kookos. Kookoshan on tuoksuna (ja makunakin) aikamoinen mielipiteiden jakaja. Itse tykkään kookosen tuoksusta ihan kreisinä :) Le Beaussa kookos on läsnä selkeän intensiivisenä, mutta ei kuitenkaan ehkä sellaisena kun sen äkkiseltään ajattelisi. Luulen, että pohjatuoksun tonkapapu pyöristää sitä pehmeämmäksi ja hieman puumaiseksi. 

Tuoksu on mielestäni olemukseltaan todella tyylikäs. Pehmeä ja lämmin. Tämä tuoksuu iholla aluksi melko intensiivisesti, mutta tuoksu muuttuu melko nopeasti miedommaksi ja kestää iholla useita tunteja. Täytyy sanoa, että tämä on mielestäni kuluneen vuoden parhaimpia tuoksulöytöjä :)


Jean Paul Gaultier Le Beau esim. Sokoksella ja Stockmannilla 74,90€/ 75ml



Pr-näyte.