tiistai 28. elokuuta 2018

Päivetystä kasvoille seerumilla



Aika monelle varmaan tulee mieleen läiskikkäitä ja oranssinkirjavia kauhukuvia, kun puhutaan itseruskettavan tuotteen levittämisestä kasvoille? Osuinko oikeaan?

Itseruskettavien tuotteiden levittäminen onkin oma taitolajinsa ja erityisen tarkka saa olla jos itseruskettavaa levittää kasvoille. Muistan edelleen elävästi ensimmäisen kokeiluni naamatauluni ruskettamisessa. Tuote oli silloin Yves Rocherin itseruskettava geeli. Eipä tullut kovinkaan paljoa keskityttyä siihen tarkkaan levittämiseen. Sillä aamulla peilistä katsoi takaisin aivan törkeä naamarirusketus ^_^ En sen kerran jälkeen uskaltanutkaan pitkiin aikoihin kokeilla itseruskettavia kasvoille :D Traumat jäi pitkäksi aikaa.






Kicksiltä löytyy varsin näppärä itseruskettava tuote seerumin muodossa. Daily Gradual Tan Face Drops antaa kasvoille väriä joko hyvin kevyesti tai sitten voimakkaammin. Päivetyksen vahvuutta on helppo itse säädellä, sillä tuote on pakattu pipettipulloon. Seerumia annostellaan kosteusvoiteeseen 2 - 5 tippaa. Seerumia voi lisätä voiteeseen toki enemmänkin jos haluaa voimakkaampaa päivetystä.

Tan Face Dropsia on saatavilla Light/ Medium ja Medium/ Dark sävyissä, joista itselläni on ollut käytössä tuo jälkimmäisenä mainittu. Kicksin itseruskettava vaikuttaa tässä tummemassakin sävyssä melko turvalliselta käyttää. Kokeilin nimittäin seerumia kasvoille ihan vain sellaisenaan, jolla saikin yhdessä yössä näkyvän rusketuksen, mutta ei silti mitään överiä grillibroileri-lookkia. Toki edellä mainittua en suosittele kokeilemaan, jos aloitustilanne on lakananvalkea hipiä ^_^





Inci: AQUA, DIHYDROXYACETONE, ALCOHOL DENAT., GLYCERIN, PROPANEDIOL, ETHOXYDIGLYCOL, POLYSORBATE 20, SACCHARIDE ISOMERATE, ERYTHRULOSE, CHONDRUS CRISPUS EXTRACT, SODIUM HYALURONATE, SODIUM METABISULFITE, SODIUM BENZOATE, CITRIC ACID, SODIUM CITRATE, XANTHAN GUM, PARFUM
 
 
 
 
 
Seerumi muodostaa iholle päivetyksen tutulla dihydroxyacetonilla. Koostumukseen on kuitenkin lisätty mukaan myös erythrulose nimistä ainesosaa. Kyseinen ainesosa taittaa rusketusta luonnollisempaan suuntaan, jolloin tulos ei ole niin oranssi (mitä joillakin itseruskettavilla saa aikaiseksi). Erythrulosen sanotaan myös pidentävän rusketuksen kestoa. Seerumissa on mukana myös mm. hyaluronihappoa, joten tällä on myös kosteuttavia ominaisuuksia. Seerumissa on itsessään mehukkaan hedelmäinen tuoksu, ehkäpä aprikoosi? :)





Erittäin toimiva ja näppärä tuote, jota voi suositella varsinkin niille tyypeille, jotka ovat aiemmin traumatisoituneet kasvoille suunnatuista itseruskettavista ^_^








Pr-näyte.
*mainoslinkki









maanantai 27. elokuuta 2018

Jimmy Choo - Man Blue







Blogin kautta olen saanut tosi kivan mahdollisuuden tutustua aivan uusiin tuoksubrändeihin, jotka olisivat varmaan muuten jäänyt ihan huomiotta. Olen vähän tylsä kaavoihin kangistuja, ja kauppojen tuoksupuolella ihmetellessä hakeudun automaattisesti tuttujen tuoksubrändien puoleen (gaultier, boss jne).

Jimmy Choo on malesialainen muotisuunnittelija, joka lienee tunnetuin naisille suunnitelluista nahkakengistä. Jimmyltä kuitenkin löytyy mm. Tuoksuja. Ja tosiaan Jimmy Choo on itselleni ollut tähän asti vain nimeltä "vähäsen" tuttu. Jimmyyn olen päässyt tutustumaan Man Blue tuoksun muodossa ^_^






Jimmy Choo Man Blue on pakattu ihan huikean nättiin pulloon, korkkia myöden. Oikein silmiä hivelee, ainakin allekirjoittaneella. Samalla myös jäisen sininen tuoksuputeli on mielestäni hieman harhaanjohtava. Tällaisesta jäisen raikkaasta värimaailmasta kun itselläni tulee väkisinkin vahva mielleyhtymä raikkaan merellisiin ja vesimäisiin tuoksuihin. Man Blue ei ole edellä mainittua vaan jotain ihan muuta.


Man Bluen tuoksunuotit ovat seuraavanlaiset:



Alkutuoksu: Salvia, mustapippuri ja bergamotti

Sydäntuoksu: Nahka, sypressi ja ambra

Pohjatuoksu: Santelipuu, vanilja ja vetiver



Man Bluen nuotit ovat mielenkiintoisia. Alkutuoksussa aistin itse eniten salviaa ja bergamottia. Pippurisuutta, en tällä kertaa tärppää tuoksusta. Alkutuoksu on raikas, mutta hienostuneen pehmeällä tavalla. Ei puhettakaan sporttisten tuoksujen pirskahtelevasta sitrusmaailmasta :)

Tuoksuanalyysistä jännän tällä kertaa teki se, että nenäni ei meinaa millään löytää tiettyjä ilmoitettuja nuotteja. Tosin ne voivatkin toisinaan sulautua toisiinsa niin saumattomasti, että yksittäisiä tuoksunuotteja voi ollakin vaikea erottaa. Ja nenätkin aistivat tuoksut niin erilailla.

Sydäntuoksun ambran tunnistan nopeasti, sypressi tuoksuna ei erotu. Myös nahkainen nuotti on tässä tuoksussa erittäin mieto, verrattuna vaikka niihin tiettyihin uuden nahkavyön tuoksuisiin, mielipiteitä jakaviin tuoksuihin. Fragrantican mukaan sydämessä olisi myös omenaa ja ananasta. Tarkkaan nuuhkuttelemalla kuvittelenkin kyllä aistivani tuoksussa jossain syvemmällä hyvin pehmeää hedelmäisyyttä.

Tuoksupostauksiani lukeneet tietävätkin jo, että fanitan ihan järkkymättömästi pohjatuoksusta löytyviä santelipuun ja vaniljan nuotteja. Ne on niin parhaita! Pohjatuoksun vetiver, muuntaa tuoksua maskuliiniseksi.







Yhteenvetona voisin sanoa Jimmy Choon Man Blue tuoksusta, että se on moniulotteinen. Tuoksu on voimakkuudeltaan, alkutuoksun hälvettyä, melko mieto ja ei todellakaan raskas kantaa. Väittäisin myös, että tuoksu on luonteeltaa sellainen, että se sopii ikähaitarissa laajalle yleisölle. Aikuisemmalle miehelle tässä on varmaa tyylikkyyttä. Samalla tuoksu ei ole kuitenkaan ollenkaan liian "herrasmiesmäinen", etteikö siitä voisi palavasti innostua myös nuorempikin mies. Aikuinen, ja silti yhtäaikaa nuorekas tuoksu siis kyseessä. Puinen ja aromaattinen tuoksu sopiikin aivan täydellisesti kohta vaihtuvaan syksyyn. Man Bluessa on särmää, mutta myös keveyttä.



Jimmy Choo Man Blue edt esim. Sokoksella 45€/ 30ml




Tuoksu pr-näyte












perjantai 24. elokuuta 2018

Tehokosteuttava omppuseerumi







Omena päivässä pitää lääkärin loitolla. Monelle tuttu, vanha sananlasku. No mene ja tiedä. Postauksen aihe on silti omenainen. Voisiko päivittäinen annos omenaa iholla pitää ehkäpä kurtut loitolla?







Académíen tuotteista olen muutamaankin otteeseen blogiin kirjoitellut. Pääsääntöisesti olen pitänyt kyseisen brändin tuotteista kovasti ja kokenut ne laadukkaiksi ja vähintäänkin mielenkiintoisiksi. Académíelta on hiljattain lanseerattu mielenkiintoisen kuuloinen seerumi, Sérum Hydraderm 24H.








Inci: PYRUS MALUS (APPLE) FRUIT WATER, METHYLPROPANEDIOL, ALOE BARBADENSIS LEAF JUICE, GLYCERIN, BETAINE, WATER (AQUA), HYDROLYZED VEGETABLE PROTEIN, IMPERATA CYLINDRICA ROOT EXTRACT, POLUSORBATE 20, HYDROLYZED POTATO PROTEIN, TREHALOSE, AMMONIUM ACRYLOYLDIMETHYLTAURATE/VP COPOLYMER, HYDROXYETHYLCELLULOSE, CAPRYLYL GLYCOL, 1,2-HEXANEDIOL, BUTYLENE GLYCOL, FRAGRANCE (PARFUM), CHONDRUS CRISPUS POWDER, o-CYMEN-5-OL, XANTHAN GUM, SODIUM HYALURONATE, CASSIA ANGUSTIFOLIA SEED POLYSACCHARIDE, PENTYLENE GLYCOL, CITRIC ACID, SODIUM BENZOATE, AGAR, CARBOMER, CHROMIUM HYDROXIDE GREEN (CI 77289), POTASSIUM SORBATE, SODIUM CITRATE, SODIUM NITRATE, BUTYLPHENYL METHYLPROPIONAL, HYDROXYCITRONELLAL, ACRYLATES/C10-30 ALKYL ACRYLATE CROSSPOLYMER, BENZYL BENZOATE, LINALOOL, GREEN 5 (CI 61570), YELLOW 5 (CI 19140), BIOTIN, CHLORPHENESIN




Tunnustaudun seerumifaniksi. En varmasti osaisi enää harjoittaa omaa ihonhoitoani, jos seerumit jäisi pois. Tuntuisi, että jotain oleellista ja toimivaa puuttuisi rutiinista.  Seerumeiden - ja toki muidenkin tuotteiden kohdalla- itseäni innostaa heti tuplasti enemmän, jos vesipohja on ehkäpä korvattu jollain muulla. Académíen uutuusseerumi sisältääkin veden tilalla 53% omenavettä.  Omenavesi löytyykin siis incilistan sijalta yksi ja se sisältää itsessään C- ja E- vitamiinia, kuten myös muutamia B-ryhmän vitamiineja. Omenoissa on myös antioksidanttisia ominaisuuksia sisältäviä fytokemikaaleja.

Sérum Hydraderm 24H sisältää myös tietenkin hyaluronihappohelmiä, nykyään lähes jokainen laatuseerumi sisältääkin tätä mega-ainesosaa, jolla on kyky sitoa itseensä tuhatkertaisesti kosteutta. Aloe vera on tuttu raaka-aine, jolla on ihoa tehokkaasti rauhoittavia ominaisuuksia. Sienistä saatava trehaloosi - sienisokeri- toimii humektanttina ja sitoo ihoon myös kosteutta. Kaliumpitoinen silkkiheinäuute lupaa myös ylläpitää tehokkaasti ihon kosteusvarastoja. Seerumin raaka-aineista 80% on luonnollista alkuperää.













Seerumin tuoksua voisi kuvailla erittäin raikkaaksi ja puhtaaksi. Tuoksu tuntuu omaan nenääni aluksi semi-voimakkaalta, mutta se toisaalta hälvenee iholla hyvin miedoksi pian levittämisen jälkeen.

Seerumi on koostumukseltaan geelimäistä, ja sen verran jämäkkää, että se ei juurikaan valu. Seerumi imeytyy melko nopeasti, mutta paksummasta koostumuksesta johtuen ei aivan hulahtaen. Seerumi tuntuu todellakin tehokosteuttavalta. Yleensä tehokosteuttavat geelikoostumukset saattavat jättää epämiellyttävää jälkifiilistä iholle, mutta Académíen tapauksessa tahmeutta ei ole juurikaan havaittavissa ainakaan omalla ihollani.



Académíen Sérum Hydraderm 24H - seerumia voi tilata Rohdos-alan verkkokaupasta. Seerumilla on hintaa 69,94€/ 30ml.



Pr-näyte.



Innostutteko te tuotteista, joissa vesipohja on korvattu jollain muulla raaka-aineella?





maanantai 13. elokuuta 2018

Organic Shop uutuuksia







Erittäin suositulta Organic Shopilta on lanseerattu uutuuksia. Kyseinen luonnonkosmetiikkabrändi on tunnettu erittäin hyvästä hinta-laatusuhteestaan. Brändiltä löytyy tuotteita ihon- ja hiustenhoitoon ja tässä postauksessa keskitytään hiustenhoitotuotteisiin. Yleensä tykkään, että tuotteet ovat samasta sarjasta, mutta tällä kertaa valkkasin postaukseen tuotteet kolmesta eri sarjasta. Miksi? Koska itseäni kiinnosti erityisesti uutuustuotteiden tuoksumaailmat ^_^



Testissä olivat; Avocado & Honey shampoo, Coconut & Shea hoitoaine ja Raspberry & Acai hiusnaamio







Avocado & Honey Shampoo 3,90€/ 280ml



Tuoksu: Aivan super! Syötävän hyvä. Kermaisen hedelmäinen, jossa aistin mukana mausteisuutta.


Shampoo vaahtoaa runsaasti kookospohjaisilla sulfaateilla, mutta pesutulosta miedontamassa on hellävaraisempia tensidejä. Koostumus on jämäkkää ja se ei valu sormien välistä. Shampoo pesee tehokkaasti, mutta ei takuta omia hiuksiani yhtään. Oma lettini ei vaatisi shampoon jäljiltä välttämättä hoitoainetta. Nimensä mukaisesti shampoossa on mukana hunajaa ja avokadoöljyä. Hellä ja hoitavankin tuntuinen shampoo.



Coconut & Shea Hoitoaine 3,90€/ 280ml



Tuoksu: Kookos on aina kosmetiikan tuoksuna hieman arveluttava. Tässä se on mielestäni erittäin onnistunut. Selkeä, ei-keinotekoisen tuoksuinen kookos on herkullinen. Ei yhtään tunkkainen, vaan tuoksussa on mukana selkeää raikkautta. Saako maistaa? ^_^


Kuten olen aiemmin todennut, ei kaikki luonnonkosmetiikan hoitoaineet ole toimineet hiuksissani. Hiukseni kaipaavat ennen kaikkea selvittävyyttä hoitoaineelta. Kookoksisesta hoitsikasta löytyy mm. juuri hiuksia selvittävää kvattia, risiini- ja kookosöljyä, sekä tietysti sheavoita. Koostumus on liukkaasti levittyvää ja kevyen voidemaista. Hoitoaine jättää hiukset hyväntuntuiseksi ja selvittää ne hyvin. Toimii ansiokkaasti omissa helposti rasvoittuvissa hiuksissani, eikä tee niistä likaisen tuntuisia.



Ja vähän asian vierestä: Kuka on huomannut telkkarissa mainoksen, olikos se L´Orealin joku uusi hoitoaine, jonka mainospuheessa kerrotaan sisältävän castor-öljyä? Castor-öljy kuulostaa tosi eksoottiselta ja on tosi asiassa sitä edellä mainittua risiiniöljyä, jolla ei ole kovin mediaseksikäs maine :D Nimeä hieman vääntelemällä senkin saa kuulostamaan jännittävämmältä :)








Raspberry & Acai Hiusnaamio 3,70€/ 250ml



Tuoksu: Tästä tulee mieleen vadelmajogurtti. Lyhyestä virsi kaunis :)


Myös hiusnaamiossa on mukana selvittävää kvattia, sekä hoitavaa kookosöljyä. Hiusnaamiossa on mukana myös vadelman- acain- ja karpalon uutteita.

Koostumus on jämäkkää ja voidemaista. Hiusnaamio levittyy hiuksiin liukkaasti ja tuntuu riittoisalta käytössä. Lyhyehkön 2-3 minuutin vaikutusajan jälkeen hiukset tuntuvat pehmeiltä ja myös selvitetyiltä. Hiusnaamio myös huuhtoutuu hiuksista helposti pois.



Organic Shopin tuotteita löytyy Sokoksilta ja Stockmanneilta. Myös HouseofOrganicilta* löytyy Organic Shopin tuotteita, joskin näitä uutuuksia ei vielä löytynyt valikoimista :)




Pr-näytteitä.
*mainoslinkki



Löytyykö Organic Shop- faneja? Mikä on sun lempparituote?

torstai 9. elokuuta 2018

Atopik Anti-age luonnonkosmetiikkaa



Kirjoittelin viime kesänä kotimaisesta Atopik luonnonkosmetiikkabrändistä ja tuolloin aiheena oli Atopikin herkälle iholle suunnatusta Sensitive-linjasta. Atopikilta löytyy myös Anti-age linja, joka itseäni on pitkään kiinnostanut. Heinäkuun megahelteet tosin siirsivät näidenkin tuotteiden testausta.
Nyt kuitenkin olen saanut näihinkin tuntumaa ^_^






Tykkäsin Atopikin Sensitive sarjan tuotteista oikein kovasti ja odotinkin paljon myös anti-age linjalta. Testissä onkin nyt ollut; Kiinteyttävä hoitoseerumi, Silmänympärysvoide ja Kiinteyttävä hoitovoide. Myös anti-age linjasta löytyy merkintä "herkälle iholle". Tuotteilta löytyy Fi-Natura sertifikaatti ja ne ovat myös vegaanisia.










Kiinteyttävä hoitoseerumi, kuten jutun muutkin tuotteet, ovat pakattuna ilmatiiviisiin pumppupulloihin. Tästä tulee ehdottomasti jo iso peukku. Näin tehokkaat raaka-aineet eivät turhaan altistu ilmalle.

Seerumi sisältää glyseriiniä, hyaluronihappoa (30%) ja sodium PCA:ta, jotka sitovat erityisen tehokkaasti kosteutta iholle. Mukana on myös antioksidanttista mustikkaa ja rauhoittavaa kaurauutetta. Lisäksi seerumissa on mukana ihon hyvinvointia edistäviä prebiootteja.

Seerumi on väriltään hieman yllättäen läpikuultavan oranssia. Koostumus on kevyen geelimäistä, ei valuvaa. Tuoksu on mieto ja hedelmäinen. seerumi imeytyy ihoon erittäin nopeasti ja kosteustehot ovat oikein hyvät. Arvelin etukäteen ihotuntuman olevan hieman tahmeahko (korkea hyaluronihappopitoisuus) mutta vastoin ennakko-odotuksia seerumi ei jätä ollenkaan tahmeutta iholle.










Sy-voiteesta löytyy samoja edellä mainittuja raaka-aineita, sekä hyviä rasvahappoja sisältävää chian siemenöljyä. Proliini niminen aminohappo lupailee tasoittaa pieniä juonteita.

Sy-voide on koostumukseltaan voidemaista ja melko täyteläistäkin. Kosteustehot ovat hyvät, mutta tätä voisi enemmänkin luonnehtia hoitavaksi ja ravitsevaksi. Tässä en aisti juurikaan tuoksua. Tämä lienee ideaali tuote kroonisesti kuivalle silmänympärysiholle.











Atopikin kiinteyttävän hoitovoiteen inci-listan kohdalla on vähän kysymysmerkkejä ilmassa. Atopikin omilla sivuilla on ilmoitettu erilainen raaka-aineluettelo, kuin tuotteen pahvipakkauksessa.

Atopikin tuotekuvauksessa kuitenkin tuotteen kerrotaan sisältävän hyaluronihappoa ja edellä mainittua proliinia. Ruusuvesi ja kaurauute rauhoittavat ihoa ja kauraöljy tuo iholle keramideja.


Kiinteyttävä hoitovoide on koostumukseltaan täyteläistä voidetta. Ei juurikaan havaittavaa tuoksua. Tämä sopinee parhaiten kuivemmalle ihotyypille, sillä oma rasvoittuva ihoni ei meinaa tätä voidetta imaista, vaan se jää tuntumaan iholla hieman rasvaisena. Kokeilin tätä käyttää myös kaulan iholla, jossa se toimikin omalla kohdallani sitten hyvin. Imeytyi nopesti ja jätti erittäin pehmeän ja samettisen tunnun ihoon.







Atopikin tuotteita löytyy apteekeista ja jälleenmyyjät voi tarkemmin tarkastaa täältä.



Hinnat esim Yliopistonapteekissa:






Tuotteet pr-näytteitä.