lauantai 19. syyskuuta 2020

Suuri arvoitus

 

 

Suuri pölykiekko kiertämässä isoa vetypalloa. Meidän Aurinko. Muodostuu kiviplaneettoja ja kaasujättiläisiä. Vähän asteroidivyöhykkeitä.

Yhdellä pallolla ollaan me, ihmiset. Minä tässä kirjoittamassa hölynpölyä. En käsitä. Nyt ajatellaan ylenpalttisesti. Uljas universumi, ohjelma, joka aina tilttaa mun päätä. 

 

 


 



Katsoin taas aamulla sitä ohjelmaa. Koen erilaista ahdistusta. Taitaa vähän ahdistaa, koska en täysin ymmärrä. En ymmärrä tätä kaikkea. Jään mietteisiin. Luen bosonitähdestä. Sellainen tähti on läpinäkyvä, massaltaan mustaan aukkoon verrattava. Samalla luen kvarkkitähdestä. Mun aivoja särkee. Liian vaikeaa ymmärtää tätä kaikkea.

Muistan ähtäriläismuijan ja edellisen kirjoituksen maukuvista aminohappoyhdisteistä (julkaisematon kirjoitus). Venuksesta on ehkä löydetty elämää. Jännittävää ja kiinnostavaa. Olisinpa astronautti ja omistaisinpa huipputeknologisen lentävän lautasen. Menisin ja selvittäisin. Palaisin maahan ja kertoisin, "Näin se kuulkaas on".

Joskus mua ahdistaa, että mun elinaika ei riitä selvittäämään suuria arvoituksia. En kestä ajatusta, kun minusta on juuri aika jättänyt. Ja juuri silloin jotain suurta paljastuu. Sietämätön ajatus.

Tänään kaipaan ihmistä, joka olisi samalla aaltopituudella. Olisipa ihana uppotua liian raskaisiin ajatuksiin. Ei ole tullut sellaista vastaan. Rakkaani ei anna tarpeeksi vastusta. Se remontoi ja miettii pistorasiaa ja minä mietin olemisen ja kaikkeuden merkitystä. Siinä on kontrasti.

 




Tänään muistan myös useiden kallonkutistajieni sanomia lauseita. "Ei saa miettiä liiaksi, unohdat elää". Mitä voin itselleni? Eivät sitten antaneet ohjetta, miten lopettaa yliajattelu.

Mietin fotoneja. Fotonit ovat valoa. En ymmärrä valoakaan. Miksi valo on niin nopea? Miksi sanotaan, että valonnopeutta ei voi ylittää? Se on matematiikkaa, juuri se josta sain aina koulussa nelosen. Kemiassa olin luokan paras. Oli mahtavaa katsoa, kun opettaja selitti ja näytti, kuinka sähkö syntyy. Koulussa oli myös pieni jakso missä perehdyttiin tähtitieteeseen. Voi luoja mä toivoin silloin, että aika pysähtyisi. Niin mielenkiintoista ja käsittämätöntä. Kertokaa mulle. Ratkaiskaa suuri arvoitus!

En ymmärrä aikaa ja ajan kulumista. Tänään olen vähän vanhempi, kuin eilen. Mitä jos voisi matkustaa ajassa taaksepäin, tai ehkä eteenpäin? Jos menisin menneisyyteen, näenkö siellä itseni nuorempana? Näkisinkö tulevaisuudessa itseni vanhana? Isoisä-paradoksi tekee minut hulluksi. Jos matkustan menneisyyteen ja murhaan vanhempani. Silloinhan minä en synny. Jos en synny, en pystyisi tekemään edellä mainittua aikamatkaa. Se mitä tein, ei tapahtunutkaan. Siis apua. Kallonkutistajat taisivat olla oikeassa. Älä ajattele liikaa 😅

 

 




Kiinnostaa ajatus, jos olisin syntynyt Marsissa. Olisin tosi pitkä, ehkä kolme metrinen. Marsin painovoima on alhainen, siellä voi kasvaa siksi pitkäksi. Jos Jupiterilla olisi kiinteä pinta, olisin siellä ehkä kasvanut 20 senttiseksi. Aikamoinen pikkujusu, mahtuisin yöpöydän laatikkoon. Marsilaisena en täällä mahtuisi edes ovista sisään.

Mistä päästään siihen, että astrobiologit usein sanovat, että maan ulkopuolinen elämä saattaa olla sellaista, että me ei sitä tunnisteta. Tämä ajatus ahdisti minua, kunnes lenkillä tajusin. Katsoin isoa muurahaispesää. Juttelin: "Onpa teillä iso pesä". Ei hullun äänellä, muuten vain sanoin ääneen. En minä hullu ole. Ehkä. Ja sitten. Mä tajusin. Tätä se tarkoittaa, jos ei tunnista toista elämänmuotoa. Muurahainen ei tajua, että mä olen katselemassa siinä. Oivallus. Lenkki keskeytyy ja jään miettimään. Mitä jos joku katsoo mua nyt, joku jota en voi havaita. Joku kehittyneempi. Ahdistaa.

Meidän aurinko ei räjähdä supernovana, ja tuhoa kaikkea. Liian vähän massaa. Se laajenee ja kuumeenee, ennen kuolemaansa. Silloin Jupiterin jääkuut saattavat sulaa. Saturnuksen Titan kuussa on alkumaan kaltaiset olosuhteet, mutta liian kylmä. Mitä sitten, kun aurinkokunnan ulko-osat saavat lämpöä? Syntyykö elämää? Jos syntyy, niin minkälaista? Apua, tahdon tietää! Ikävä kyllä, kukaan meistä ei ole enää silloin todistamassa asioita. Ja tähän loppuun: Miksi mitään on? Apua.

Rakkaani esittelee uutta, futuristista pistorasiaa. Rautainen outo hökötys. Raskaita alkuaineita, joita syntyy tähden kulkiessa kohti kuolemaa. Meidän tähti tekee rautaa, sitten lopulta. No niin. Aivot paussille.

Kuka ratkaisee tämän suuren arvoituksen? En ainakaan minä.


Kuvat: Google




perjantai 18. syyskuuta 2020

Eco by Herbina

Tuotteet saatu pr-näytteenä.

 

 

No niin. Tulihan se päivä, kun kotimainen Herbina lanseeraa oman luonnonkosmetiikkasarjansa :)

 

 


 

 

Uusi lanseeraus kantaa nimeä Eco by Herbina. Noh, on pakko kritisoida, että kylläpä tylsä ja mielikuvitukseton nimi keksitty. Eco by Herbinalta löytyy Ecocert- sertifikaatti ja tuotteiden tehoaineiksi on valittu pohjoisen luonnon tehoaineita, kuten omenaa, mustikkaa, vadelmaa ja tyrniä. Eco by Herbina käsittää tällä hetkellä 7 tuotetta. Tuoksumaailma on raikas, omaan nenääni marjaisa, mutta virallisen kuvauksen mukaan kevyen kukkainen :)

 

 


 

Puhdistustuotteita on Eco by Herbina- linjassa peräti 3 erilaista. Mutta hei, mihin Herbina on unohtanut tällä kertaa kasvoveden? Sitä kun ei ole tässä sarjassa laisinkaan :/

Puhdistusvaahdon koostumus tulee suuttimesta ulos napakkana moussena, pitää siis muotonsa, eikä ole löysää "tiskivaahtoa". Kaikin puolin miellyttävä koostumus, joka ei tunnu laisinkaan ihoa kuivattavalta. 

Puhdistusgeeliä kokeilin ensin, josta tuli heti siinä määrin kiva kokemus, että ajattelin ostaa sitä jatkossa lisää. Paksuhko geeli levittyy iholle helposti ja vaahdon muodostuminen on erittäin minimaalista. Helppo huuhtoa pois ja kuivuudesta ei ole tietoakaan. Mainio!

Kummassakin edellä mainitussa putsarissa vaikuttaisi olevan erittäin miedot tensidipitoisuudet. Ennen peseviä ainesosia raaka-ainelistojen alusta löytyvät mm. rauhoittava aloe vera ja kosteutta sitova glyseriini.

Misellivesi tuntui miellyttävältä myös. Misellivedestä hoitavina raaka-aineina on mm. aloe vera, kehäkukka, sekä vadelma. Misellivesi jättää ihon puhdistuksen jälkeen hyvin tuotetunnuttomaksi. Ei kiristä, eikä tunnu tahmealta.

 

 



Syväkosteuttavan seerumin kosteuttavina aineksina ovat mm. aloe vera, karpalo- ja omenauutteet, sodium PCA ja hyaluronihappo. Eco by Herbinan seerumi ei kuitenkaan ole tavanomainen kosteuttava seerumi, vaan sen lisäksi se ravitsee ihoa öljyillä (rapsi- ja auringonkukka). 

Seerumin koostumus on melko tyypillinen. Äärimmäisen ohutta emulsiota, jonka iho hotkaisee helposti. Jälkituntu on kosteutettu, mutta samalla pehmeä (ne öljyt). Seerumin koostumuksesta jännän tekee se, että se silti tuntuu iholla öljyttömältä :) 

 

 


 


Päivävoide kolahti meikäläiseen heti ja samantien. Inci alkaa rauhoittavalla aloe veralla 👍. Hoitavia ainesosia ovat mm. auringonkukkaöljy, sheavoi, sekä omena- ja mansikkauutteet. Koostumus on mukavan kevyt ja helposti ihoon imeytyvä. Koostumus onnistuu kosteuttamaan varsin tehokkaasti, mutta samalla pehmentää ihoa. Iho jää mattapintaiseksi.


Yövoide on heti selkeästi tuhdimpaa ja täyteläisempää koostumukseltaan. Yövoiteen incissä on samankaltaisuuksia päivävoiteen kanssa, mutta öljypitoisuus on selkeästi korkeampi, joka tekee tästä ravitsevamman. Yövoide sisältää myös C-vitamiinipitoista tyrniöljyä. Koostumus pyörähtelee iholla jonkin aikaa, ei siis sujahda samantien ihoon. Jättää iholle erityisen pehmentävän efektin, kuitenkaan olematta liian raskaan tai öljyisen tuntuinen. Molemmista voiteista muuten löytyykin tekninen raaka-aine dikaprylyylikarbonaatti, joka mm. luo koostumukselle ei-rasvaisen tunnun. 





Kuorintavoide on koostumukseltaan paksuhkoa voidetta, mutta levittyy iholla kevyen tuntuisesti. Sisältää mm. mustikka- ja ruusunmarjauutteita. Kuorivan homman tässä tuotteessa hoitaa hienojakoinen hohkakivi.

Ai vitsi mä tykästyin tähän heti! Tässä on mun makuuni lähes täydellinen mekaanisen kuorintavoiteen koostumus. Herbinan kuorinta on erittäin tiheäpartikkelista ja täten sillä saa varmasti näkyvää ja tuntuvaa tulosta iholle. Täydellinen vastakohta niille turhauttaville löysille koostumuksille, joissa on 1-3 murusta mukana, joilla tulosta pitäisi saada. Rouhetta siis löytyy, mutta ei raapivalla tavalla. Iholla tuntuu tämän jäljiltä se kuuluisa vauvan peppu- efekti :)


Eco by Herbina tuotteiden suositushinnat ovat n. 6 - 10€ välillä. Tuotteita löytyy hyvin varustetuista kaupoista ja esim- Sokoksen verkkokaupasta.

lauantai 12. syyskuuta 2020

Sairaus nimeltä täydellisyys

 

 

En ole kirjoittanut pitkään aikaan kosmetiikasta. Pidin taukoa ja mietin muita asioita. Täräytän tähän pitkän blogitauon jälkeen tällaisen pohtivan ajatuksen ulkonäköasioista. Tämä on erilaista tekstiä, uutta minua.



Alusta asti, on ollut vaikea näyttää naamaansa kaikille. Itsetuntoa kolhii esitellä vaikkapa silmänalusia, jotka on tummat ja toinen arpinen. Olen kokenut kovia paineita asian suhteen. 




Pulleita huulia, tuuheaa tukkaa. Luonnottoman täydellisiä ihoja. Pyykkilautavatsoja ja isoja lihaksia. Näitä voi nähdä tänään puhelimen näytöllä.

Täydellisiä ihmisiä? Siltä ehkä monesta tuntuu, niin myös minusta. #nofilters sanoo jokin kohta kuvatekstissä. Niin varmaan. Alemmuuskompleksi nostaa helposti päätänsä. Täydellisen näköinen (hieman kuitenkin muokattu) ihminen, paratiisimaisemissa. Katsoja pohtii "Miksi on noin täydellistä?"

Aina voisi laihduttaa. Vähän on aina varaa, kunhan ei ole liian laiha. Liian valkoisia hampaita ei olekaan. Punnerra ja pumppaa, lihakset näyttävät hyvältä. Rimpulaa ei kukaan katso haluten tai kadehtien. Muista muotikampaus, on noloa olla vanhanaikainen. Ei saa olla liikaa karvoja siellä, eikä täällä, luotaantyöntävää.

Peilikuva on vääränlainen. Mieli muistaa sen, mitä maailma sinulle kertoo. Muuta itsesi muottiin mahtuvaksi, kuiskii maailma.

Laihduta pois itseesi sopimaton, täytä itseesi puuttumaton. Muutu. Muutu täydelliseksi. Ja saat... Mitä? Aina liian laiha, liian lihava, liian tumma, liian vaalea. Liian vääränlainen. Jotain puuttuu ja jotain on liikaa. Aina.

Media kertoo uutisessa, millainen on täydellinen ihminen. Se on matemaattisesti laskettu. Täydellisyys on yhtä kuin symmetria. Hämmentävää. Minä olen täydellisen epäsymmetriassa.

Hiusrajani ei täytä täydellisyyden standardia. Oikea puoli nousee liian korkealla, eikä toinenkaan ole tarpeeksi matalalla. Minulla on käytännössä liian suuri otsa, ja siis epäsymmetrinen. Kulmakarvani eivät ole samaa paria, toisessa on arpi ja ne ovat muutenkin eri paria. Silmänaluseni ovat rakenteellisesti tummat, ja toinen puoli toista tummempi.

Kasvoni ovat täynnä arpia. Arvet eivät sovi täydellisyyden muottiin. Nenäni on oikealta sivulta hieman pullistuneempi, ei kovin symmetrinen. Nenässäni on myös rikkoutuneita pintaverisuonia. Kun hymyilen, hymyni on hieman vino. Hymy vetää hieman liikaa vasemmalle puolelle, ei symmetriaa. Laihat kädet. Ei kovin leveä selkä. En ole harteikas. En täytä edes toivottua miehen mittaa pituuteni osalta.

Ei suuria rintalihaksia. Maha pömpöttää, vailla jykeviä vatsalihaksia. Jalat ovat aika ohuet, mutta niillä sentään kävelee. Varpaatkin ovat vähän hassun näköiset, ei kovin esittelykelpoiset. Ai niin, myös vasemman ja oikean käteni kynnet ovat eri muotista, ne ei ole symmetriassa. Ja ai niin, partani kasvaa oikealla puolella vähemmän, kuin vasemmalla, eikä se ole muutenkaan kovin tuuhea. Ai niin, ai niin, ai niin. En taida jatkaa enää listaa.

Mikä saa minut näkemään itseni näin epäkelpoisena? Peilikuva näyttää minulle kaikki vikani. Onpa vaikea löytää itsestään jotain, joka miellyttää? Minulle on sanottu asioita. Mene läskileirille. Olet riisitautinen. Jestas miten ohuet reidet. Syötkö liikaa? Syötkö liian vähän? Olet liian lihava, olet liian laiha. Ja ikimuistoisin lause... "Näyttäisit paremmalta jos...". En jatka lausetta, koska siihen sopii niin moni jatkolause.

Vastaanotolla ammattilainen piirtää kasvoihini valkoisella kynällä. Kertoo mikä on pielessä. Toinen puoli kasvoissa on vääränlainen, ei-symmetrinen, hän kertoo. Pidän kasvopeiliä kädessä ja katson, kun ammattilainen piirtää. Kasvoilleni on piirretty viivoja ja ympyröitä. Piirretyt kuviot näyttävät minulle vikani. Näky on hieman masentava. En näe itseäni enää. Näen vain piirretyt viivat. Ihooni on piirretty suunnitelma,

että näyttäisin paremmalta. Ammattilainen kertoo, että myös kulmiani voisi nostaa. Tuntuu, että minussa on oikeastaan ihan kaikki vikana. Nosta, täytä ja uudelleen muotoile. Pitäisiköhän minut täysin uudelleen rakentaa?

"Susta tulee niin hyvä", kuulen lauseen. Kauneuden ammattilainen lausuu sanat, joista olen innoissani. Ja samalla mietin, enkö jo olisi tällaisenaan hyvä? Maksan paljon, aivan liian paljon rahaa, että olen parempi.

Kotona katson peiliin. Ei tunnu siltä, että olisin jotenkin parempi. Muistan ammattilaisen sanat. "Lisää täytyisi tehdä ja laittaa, että on hyvä". Ja laitan. Kyllä ne tietää. Huomaan nopeasti, että mikään ei ole tarpeeksi.

Peilikuvani ei muutu, mutta lompakkoni köyhtyy. Mieleni köyhtyy samalla. Epäkelpo katsoo peilistä.

Ehdottaisin sitä ja tätä. Laitetaan tuonne ja tänne. Tästä voi nostaa ja tästä kiristää. Ammattilainen kertoo ja minä kuuntelen.

Ihminen, jolla on huono itsetunto on mahtava rahasampo jollekin toiselle. Katson itseäni vääristyneestä peilistä. Vikaa. On paljon vikaa. En näytä koskaan siltä, miltä haluaisin. Muistan vain sen, mitä kaikkea pitäisi tehdä. Mutta ketä varten pitää tehdä?

Some tyrkyttää täydellisiä ihmisiä. Minua väsyttää. Jokin järkevä aivosolu tappelee vastaan. Lopeta. Tulee ristiriita.

Ei huvita enää peittää tummia silmänalusia. Ihohuokoset ovat liian suuret, en jaksa välittää. Arvetkin näkyvät, minä olen mitä olen. Hyväksyn itseni, ja toisina päivinä vihaan omaa peilikuvaani. On niin vaikea nähdä

itsensä omana itsenään, samalla kun ulkonäköpaineet huutavat päin (epäsymmetrisiä) kasvoja vasten.

"Sun arvet tekee susta seksikkään näköisen", kertoo mulle tärkeä ihminen. Se hymyilee samalla. Hänen kasvot kertoo, että hän todella tarkoittaa sitä. Nolostun ja ihmettelen, en ole samaa mieltä itsestäni. Ja silti

olen joskus sanonut eräälle pojalle saman. Pojalla oli pitkä viiltoarpi poskessa. Poika häpesi sitä paljon. Ja sanoin silti hänelle, että se tekee susta persoonallisen näköisen, jopa seksikkään. Tämäkin poika nolostui.

Yhtenä kertana, pesen "itsevarmuutta" tuovan meikin pois kasvoiltani. Ystävä sanoo " Sä näytät ihan samanlaiselta". Lause on kohteliaisuus, jota en osaa ymmärtää oikein.


Miten me ihmiset oikein näemme itsemme tänään? Olen jäänyt miettimään. Minulle avaudutaan usein, että miten voin hoitaa tämän ja tuon ongelman. Liian suuret ihohuokoset, liian paljon arpia, liian paljon sitä ja tätä.

Näen mielestäni täydellisen ihon omaavan ihmisen, joka valittaa monia ongelmia ja kysyy niihin vinkkejä. En näe tämän ihmisen ihossa ongelmia. Samalla oma ihoni hävettää. Vastapäätä sama ihminen kehuu ihoani ja sanoo, että se on niin kaunis. Edellä mainitussa lauseessa kiteytyy niin paljon ja oikeastaan kaikki. Näemme toisemme ihannoitavana ja itsemme viallisena. Hämmentävää.

Jos me voitais olla vaan me? Jos näkisimme itsemme vain ihmisinä, joissa ei ole vikaa?  Onko edes mitään korjattavaa? Tekeekö pulleat huulet onnelliseksi? Pitääkö olla niin symmetrinen? Pitääkö olla - tai mitä edes on- täydellinen?

Tämä teksti kuulostanee tekopyhältä minun kirjoittamanani. Olenhan kosmetiikkabloggaaja, joka kirjoittaa ulkonäköasioista ja ulkoisesta olemuksesta. Mutta ajatukseni ovat ristiriitaisia näistä asioista. Ajatukset muuttuvat. Minä olen muuttunut.

Ps. Pahoittelut, jos tekstin rivitys tai muu ulko-osa on sekava. Eka kerta, kun kokeilen uudistunutta bloggeria :D