Poistelin bloggerissa useammankin vanhan luonnoksen ja meinasin tämänkin aiheen skipata. Mutta alkoikin sitten raksuttaa päässä kaikenlaisia ajatuksia. Siispä jaan mietteeni aiheesta kasvonaamiot 😊
Nykyään miellän useimmat kasvonaamiot hieman tylsäksi ja turhaksi osioksi ihonhoidossa. Kasvonaamioita tulee käytettyä todella harvoin. Ennen toki oli toisin. Koin kaikenlaiset kasvonaamiot todella mielenkiintoisina. Erityisesti parikymppisenä mikä tahansa kasvonaamioksi nimetty tuote toi heti mielikuvia erittäin tehokkaasta ja tuloksia tuovasta hoidosta.
Savinaamiot
Alle parikymppisenä suosin tosi paljon savinaamioita. Olenkin aiemmin kertonut, että ylikäytin savinaamioita. Ei tehnyt todellakaan hyvää iholle muhitella savinaamiota kasvoilla joka toinen päivä. Silloin ei ollut juurikaan tietämystä asioista. Toivoin vain, että savinaamiot nitistäisivät näppylät naamasta. Savinaamiot toki imevät tehokkaasti iholta ylimääräistä talia ja siinä samalla kuivattavat näppylöitäkin. Harmi vain, että savinaamiot imevät helposti iholta myös kosteutta. Liiallisella savinaamioiden käytöllä saakin helposti kylkiäisenä kuivan ihon. Nykyään en käytä enää ollenkaan savinaamioita. Ajatuskin iholle kiristävän kuivaksi jähmettyvästä savinaamiosta on epämiellyttävä.
Kosteuttavat naamiot
Kosteuttavia naamioita on monenlaisia. Koen nykyään esimerkiksi poishuuhdeltavat geelinaamiot jotenkin turhiksi. Toki niillä saa tulosta, mutta mielestäni saman tuloksen saa kerrostelemalla kasvovettä iholle. Perään seerumit ja muut tuotteet. Lopputulos on vähintään yhtä hyvä, ellei parempi, kuin pelkkä kosteuttava geelinaamio. Nuorempana käytin monta kertaa viikossa kosteuttavia geelinaamioita. Oli vähän kuin pakko, koska hoidin (kuivatin) ihoani ihan täydellisen väärin. Tästä pieleen menneestä ihonhoidosta voit lukea tästä.
Sen sijaan sheet maskeista, eli kangasnaamioista tykkään ja ne ovat edelleen käytössä. Tosin olen niidenkin suhteen kovin laiska, koska koen niiden käytön epämukavaksi. Niljakas ja toisinaan kaulaa pitkin nestettä valuva naamio ei ehkä houkuttele käyttämään liian usein. Mutta sheet maskit ovat kategoriassaan silti erinomaisia. Huomaan aina ihossani merkittävän eron niiden käytön jäljiltä.
Yksi kuiva kangasnaamiokin (Swiss clinic) on tullut aikoinaan testattua. Se olikin poikkeuksellisen erikoinen naamiokokeilu. Sehän siis toimi, niin kuin lupasi. Hoidon jäljiltä iho oli pehmeä, kuin parhaankin hoitovoiteen jäljiltä (vaikka kuivanaamio olikin vedetön). Mutta ei siitäkään mitään hittiä mulle tullut.
Kupliva kangasnaamio on kieltämättä visuaalisesti hauska ja ehkä elämyksellinenkin. |
Voidenaamiot
Voidemaiset naamiot (nämäkin kuuluvat kosteuttaviin naamioihin) olen kokenut aina suoraansanottuna turhina. Paksu naamiokerros iholla ja vaikutusajan jälkeen naamio huuhdellaan pois iholta. Iho on toki kosteutettu ja pehmeäkin hoidon jälkeen. Mutta silti ne ovat jotenkin tosi plääh. Olen kokenut, että oikeastaan samanlaisen tuloksen saa laittamalla vain paksumman kerroksen tavallista kosteusvoidetta iholle. Voidemaiset naamiot eivät vain koskaan ole oikein kolahtaneet ja niihin olen aina tainnut kokea vähiten kiinnostusta
Peel-off naamiot
Pois kuorittavat naamiot ovat 99% myös erittäin tylsä genre. Kokemukseni oli: Ne eivät tee iholle yhtään mitään. Näin siis luulin tosi pitkään, kunnes kohdalleni osui muutamia sellaisia, joista huomasin ihan oikeasti välitöntä efektiä ihossa. Olen käyttänyt vuosia Sence merkin peel-off hiilinaamiota. Saan edelleen suurta mielihyvää naamiota pois kuoriessa, kun näen kaikki irronneet mustapäät naamiossa. Ihana ja paras naamio 😄
Glamglow Gravitymud naamiota testailin aikoinaan ja olin oikeastaan yllättynyt sen tehosta. Jotenkin se vain onnistui taikomaan ihosta selkeästi kiinteämmän näköisen ja toihan se hehkuakin ihoon.
Kuiva kangasnaamio oli mielenkiintoinen kokemus. Se teki mitä lupasi, mutta ei siitäkään lopulta hittiä itselleni tullut 😊 |
Silmänympärysnaamiot
Poikkeuksellisesti kaikenlaiset silmänympärysiholle suunnatut naamiot kiinnostavat edelleen. Olen jotenkin kokenut, että silmänympärysihoni reagoi tällaisiin tehohoitoihin näkyvämmin, kuin muu iho. Tällä alueella suosin aivan erityisesti hydrogeelilappuja. Kai nekin voi laskea naamioihin? 😄 Hydrogeelilaput loihtii jo 10 minuutin vaikutusajalla silmänympärysihosta näkyvästi sileämmän ja freesimmän. Näiden käyttö jäi jostain syystä pitkäksikin aikaa, mutta olen taas palannut käyttämään lappuja säännöllisesti.
Liian aineosa- ja ihotietoisena kadotin aikoinaan mielenkiintoni useimpiin kasvonaamioihin. Kasvonaamiolla on helposti myös psykologinen vaikutus. Kasvonaamio on erikoishoito, joka myös näyttää visuaalisesti iholla tehokkaalta. Ja onhan sellainen iholla itsestään lämpenevä kasvonaamio rentouttavakin kokemus 😊
Käytättekö kasvonaamioita ihonhoidossa? Mikä kasvonaamio on suosikkisi?