keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Siemeniä ja sen sellaista


Suositteko te ruokavaliossanne siemeniä? Itse innostuin jokunen vuosi sitten lisäämään omaan ruokavaliooni siemeniä, nehän ovat varsinaisia ravintoainepommeja. Vaikka aina toisinaan ahmin pullaa ja muuta ei niin terveellistä höttöä, yritän syödä pääsääntöisesti vältellen sokeria ja suosien ravintorikasta murkinaa.


Kuva: healthyeatingandliving.ca






Yleensä mun aamupalaan kuuluu jogurtti. Pidemmän aikaa söin turkkilaista jogurttia, mutta yritän nykyään vähentää maitotuotteiden käyttöä. Ihan varmaksi en mene sanomaan, mutta musta tuntuu, että liian runsas maitotuotteiden käyttö vaikuttaa epäsuotuisasti ihon kuntoon. Näistähän on paljon tutkimuksia, että maitotuotteet saattavat esim. pahentaa aknea. Kiinnostuin sittemmin kokeilemaan  soijapohjaisia tuotteita perinteisten maitotuotteiden korvaajana. Vakkari-aamiaiseen on kuulunut kuvassa näkyvä Alpron soijajogurtti, jossa ei ole sokeria. Koostumus tuossa on kylläkin jogurttimaista, mutta sellaisenaan se kyllä maistuu mun mielestä aika karmealta. Maku on tosi pahvimainen.  Tähän kuitenkin kun lisää marjoja ja makeutusta niin johan  menee paremmin alas tämäkin vaihtoehto :D Mutta niistä siemenistä....





Kurpitsansiemeniä olen sekoitellut aamujogun sekaan jo pidemmänkin aikaa. Kuten useimmissa siemenissä, kurpitsansiemenistä saa hyviä rasvoja ja omega-3 ja omega-6 rasvahappoja. Kurpitsansiemenissä on myös mm. kaliumia, fosforia ja magnesiumia. Näissä siemenissä on myös unensaantia edistävää tryptofaania. Syön säännöllisesti kurpitsansiemeniä myös niiden sisältämän sinkin vuoksi, joka on iholle hyväksi. Tykkään myös kurpitsansiementen paahteisesta mausta.

Tiesittekö muuten, että useimmat halvemmat kaupoissa myytävät sinkkivalmisteet imeytyvät elimistössä huonosti. Sinkkipikolinaatin sanotaan olevan se parhaiten imeytyvä muoto ja heikommin imeytyviä muotoja ovat sinkkiglukonaatti ja sinkkisitraatti. Yritän siis saada sinkkini mahdollisimman luonnollisessa muodossa ravinnon kautta. Toivon ainakin, että saan sinkkini näistä kurpitsansiemenistä :D Siemenet muuten kannattaa pureskella perusteellisesti jos haluaa hyötyä niiden terveysvaikutuksista :)

Evirakin toki vähän masensi mua ja kehoitti syömään siemeniä kohtuudella.




Seesaminsiemenet ovat mielestäni varsin mitäänsanomattoman makuisia ja purutuntumaakin on hädin tuskin nimeksi. Näitä kuitenkin tulee lisäiltyä jogurtin sekaan.

Seesamin siemenistä saa mm. kalsiumia, seleeniä ja rautaa.




Viimeisin löytö on ollut auringonkukansiemenet. Ai että.. Näihin mulla on tullut suoranainen addiktio! Auringonkukansiemenissä on ihana pähkinäinen maku ja niissä on mukava purutuntuma. Tuntuu, että syön näitä varmaan liikaakin :D

Auringonkukansiemenistä saa myös mm. kaliumia, sinkkiä ja seleeniä sekä E- ja B-vitamiineja.




Toisinaan tykkään myös huljauttaa jogurtin sekaan lisäprotskua Foodinin Vaniljaproteiinijauheen muodossa. Jauheen maku ei ole mielestäni kummoinen, mutta suosin sitä, koska se on makeutettu stevialla. Yritän aina mahdollisuuksien mukaan vältellä keinotekoisia makeutusaineita. Mutta myöskin sokerialkoholeja koska mun vatsa ei todellakaan tykkää niistä.

Chia-siemenet ovat olleet trendikäs juttu jo jonkin aikaa. Näistäkin saa kalsiumia, omegoita ja antioksidantteja sekä mangaania. Chiassa on myös unensaantia edistävää tryptofaania.




Kookoshiutaleet löytävät myös usein tiensä mun juguun. Kookoshiutaleista saa kivaa suutuntumaa, jos tykkää. Ovat myös hyvä kuidun ja proteiinin lähde :)



Maistuuko siemenet? Millä te tuunaatte jogurtin? Heitä oma vinkkisi :)

8 kommenttia:

  1. Kyllä, mä syön joka aamu rahkan kanssa marjoja ja jotain siemeniä, mitä milloinkin, auringonkukansiemeniä, seesaminsiemeniä, pinjansiemeniä (ne on liian hyviä...yritän rajoittaa...samaten kookoshiutaleita...). Lisäksi käytän Hirvelän kaurakuitusta, joka on älyttömän hyvää vatsan kannalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin korvan taakse tuon kaurakuitusen, kiitti vinkistä :)

      Poista
  2. Teen itse granolaa, jossa on paahdettuja hiutaleita, siemeniä ja pähkinöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Granolaa pitäisikin kokeilla tehdä :)

      Poista
  3. Tykkään kans käyttää siemeniä, yleensä heitän niitä puuron sekaan ihan keittämisen loppuvaiheessa, tykkään siitä purutuntumasta, jonka siemenet tuo. Ja joo, ite rakastan esim. soijamaitoa kahvin seassa, mutta jostain syystä tuo soijajugurtti on aika karseen makuista yksinään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään erityisesti siementen tuomasta purutuntumasta, samasta syystä mä söisin niitä helposti liikaa :D Soijamaitoa en ole kokeillut, mutta tosiaan tuo soijajugu sellaisenaan on kamalaa. Ihan kuin veteen liuotettua pahvimassaa...

      Poista
  4. Mä saatan monta kertaa hakea töihin salaatin salaattibaarista ja ostan kaveriksi jonkun siemensekoituspussin. Salaatissa ne tuo kivaa pututuntumaa 😊

    Mä muuten huomaan heti leuasta, jos innostun syömään maitotuotteita yhtäänkään enempää 😨 Jäätelö silloin tällöin ei tee vahinkoa mutta jos syön useampana päivänä peräkkäin, niin auta armias 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luovuin n. 5 vuotta sitten kokonaan maidon juomisesta (join sitä aivan järkyttäviä määriä aiemmin) ja vaihdoin kahvimaidonkin mantelimaitoon. Mun mielestä iho muuttui tuon myötä selkeästi paremmaksi. Maidosta luopuminen tuntui aluksi tosi vaikealta, mutta nykyään mä en edes kaipaa sitä :) Täysin maidotonta ruokavaliota en toteuta, sillä juustosta mä en voisi ikinä luopua. Ja sitä jäätelöä on pakko saada aina joskus :D

      Poista

Kommentit piristävät aina :)