keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Lapin ruska.

Eteläisen Kreikan reissun jälkeen kerkesin kotiutumaan viikon, kunnes koitti samoilureissu Lappiin. Tarkemmin ottaen Pyhä-Luoston kansallispuistoon, joka on yksi Suomen vanhimpia kansallispuistoja. Seikkailu tapahtui Pyhätunturilla, joka on useamman tunturilaen yhdistelmä.

Huippuja ovat mm. Kultakero ja Ukonhattu. Lähdimme valloittamaan kuitenkin Noitatunturia (540m korkea). Sitä en muuten tee enää koskaan. Noitatunturin huippu valloitettiin, mutta reitti sinne oli suoraan sanottuna ihan sairas. Huippua kohden reitti muuttui äärettömän vaikeakulkuiseksi lohkareiden täyttämäksi maastoksi. Tie huipulle oli välillä jopa vaarallinen liukkaiden lohkareiden lipsuessa kenkien alla. Matka Noitatunturille oli vaikeakulkuisuudesta johtuen fyysisesti erittäin vaativa. En voinut olla miettimättä, kuinka moni on jättänyt tuolla reissulla osan hampaistaan lohkareiden päälle tai halkaissut päänsä.

En muista koska olisin ollut yhtä väsynyt, kuin tunturireissun jälkeen. Polvet ja nilkat tuntuivat olevan puuroa ja olin ihan valmis ruumisarkkuun reissun päätteeksi :D Noh, mutta tulipahan tehtyä ja sain muistoksi kauniita kuvia ruskaisesta Lapin luonnosta. Kuvat olisivat varmasti kauniimpia, jos aurinko olisi edes näyttäytynyt. Toisaalta usvainen sää toi omanlaisensa viehätyksen mystiseen Lappiin :)


Tästä se alkoi.

Vaelluksen jälkeen, kenkäni olivat kaikkea muuta kuin valkoiset ^__^



Lammenpohja täynnä kolikoita. Ei kun sukeltelemaan jos rahahuolet vaivaa :D

Lampien vesi oli uskomattoman kirkasta. Täydellisen puhdasta.






Usva. Kuvassa mukana masentunut kuusi-parka.


17metrinen Pyhäkasteenputous oli upea näky! :) Tarinan mukaan vuonna 1648 täällä on kastettu lappalaisia kristinuskoon. Kyllä, kuvassa on myös lampi johon putous laskee, vesi vain on niin kirkasta, että lampea ei ehkä heti huomaa :)


Mystinen usvamaisema.



Pöllöjä ei näkynyt, mutta taviokuurna tarkkaili mun rämpimistä :D



Kaunista. Piste.

PS. Kreikka postaus valmistuu pikkuhiljaa :D

Oletteko käyneet Lapissa ruska-aikana?

20 kommenttia:

  1. No herran jestas miten upeita kuvia, ihan kylmät väreet meni.
    Mun isovanhemmat asuivat pitkään Ivalossa (eivät tosin ole sieltä kotoisin vaan Helsingistä), mutta ruskan aikaan ei ole tullut käytyä. Ois kyllä kiva joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikan päällä kyllä tuli todettua, että on Suomen luonto vaan kaunis. Vaikka se on karu verrattuna etelän maihin, niin on se silti ilo silmälle. Mun hyvä ystävä on kotoisin Ivalosta :)

      Poista
  2. Vaikuttavia ja komeita kuvia! Tosi erikoinen sekin, missä on se pikkuinen metsäpläntti notkelmassa keskellä kivikkoa :O Ja se eka putouskuva saa jotenkin niskan kihelmöimään, siinä on jotain mystistä ja magneettista. Punaiset lehdet vesipisaroilla höystettynä oli myös hieno! Ja se lintu on kääntänyt sulle mielenosoituksellisesti selkänsä kun se ei tajua, mikset sä hiffaa lentää niiden hankalien maastojen yli vaan rämmit rinteessä nilkkanivelet paukkuen :D

    Ruskan aikaan en oo koskaan Lapissa käynyt, jokusen kerran kesällä hyttysten ja mäkäräisten syöttinä kylläkin :D Yksikin kerta kiivettiin jotain tunturia ylös ja aina kun luultiin, että ollaan päästy tunturin laelle, paljastuikin uusi nyppylä, ja sitten taas uusi! Jossain vaiheessa puolet porukasta jäi rinteeseen nauttimaan auringosta kun sisukkaimmat (lue: kahjuimmat) jatkoi niiden kivenlohkareiden seassa raahustamista. Siinä kuumuudessa!

    Tiedätkö muuten, mikä erottaa Suomen ja Norjan Lapin?
    Norjan rajan yli ei päästetä edes ötököitä! :D
    Oikeesti, kun ylittää rajan, hyttyset ja mäkäräiset häviää kuin taikaiskusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, voi että :D Muakin nauratti toi tirpunen! Mulla oli ihan akku finaalissa kamerasta ja yritin epätoivosesti zoomata häntä ja hän päätti kääntää katseen pois. Ja sitten se lensi jo matkoihinsa :D Luonto paikan päällä oli henkeäsalpaava!

      Poista
  3. Joo, Lappi on hieno! Mä vaan inhoan niitä ötököitä niin että järki lähtee. Tähän vuodenaikaan niitä ei taida olla enää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain olla täysin ilman surinoita tai mitään muitakaan verenimijöitä :D

      Poista
  4. Wau mitä kuvia! :) Lapin luonto on kyllä niin upea! Ja no, Suomen luonto muutenkin... Mun äidin suku on kotoisin Lapista, siellä itse asiassa asuu puoli sukua. Rovaniemellä, Sodankylässä jne. Tuntuu vaan, että tulee liian harvoin itsellä käytyä, vaikka lapsuudessa käytiin enemmän. Joten hei, eipä tässä sit muuta kuin Lapin reissua ja vaellusta suunnittelemaan ;D Täytyy varmaan ensin vähän kuntoa kohottaa - ei sukulaisia varten, vaan sitä vaellusta :D Hahaha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuli ainakin todettua se, että tunturivalloitukseen tarvitaan kuntoa :D Mutta kyllä se Lapin luonto kaunis on, siitä ei pääse mihinkään :)

      Poista
  5. Upeat maisemat <3_<3 Haha, me kerran lähdettiin joulun tienoilla, aika lumettomana jouluna, eräälle luontopolulle ja ei paljoa naurattanut, kun hämärä saapui ja reitin loppuosa oli sellaisen kivikkoisen korkean mäen rinnettä, hyvä että just ja just näki, missä polku kulki :D Reitti olis siis kivikkoinen, kantoinen ja korkeuserojakin omaava :D Löydettiin kuitenkin aloituspisteeseen, me luultiin että oltaisiin ehditty ennen hämärää sinne mutta oltiinkin niin hitaita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa just kamalalta :D Nyt kun aloin miettimään, niin tuolta tunturilta tuskin olisi pimeässä alas päässyt, muuta kuin vierimällä :DD

      Poista
  6. Mää haaveilen ruskareissusta Lappiin. Ehkä se joku päivä toteutuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sun haave toteutuu, Lapin ruska on kokemisen arvoinen ainakin kerran elämässä :)

      Poista
  7. Hienot kuvat:) En ole koskaan ollut millään vaelluksella, mutta monesti olen kyllä miettinyt kuinka suuri elämys sellainen voisi olla. Tällainen erakko sopisikin oikein hyvin jonnekin korpeen;) No, ukkeli mukaan kuitenkin:)

    VastaaPoista
  8. Voi miten kaunista! Joskus pitäisi päästä ruska-aikaan Lappiin.

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele :)