lauantai 10. syyskuuta 2016

Olet aina vääränlainen.






Olin tuossa juuri aurinkotuoleilla makoilemassa ja nauttimassa aurinkoa. Havahduin katselemaan muita ihmisiä ja kuulin, kun joku tyttö valitteli olevansa läski (ei muuten ollut edes). Jäin miettimään asiaa siihen auringon alle, ulkonäköpaineita siis pohdiskelin. Palasin ajatuksissani vuosia taaksepäin omaan lapsuuteeni.

Oma lapsuuteni oli kaikilta osin vaikeaa aikaa, mutta siihen palaan ehkä myöhemmin tarkemmin. Osaksi se oli vaikeaa siksi, että olin erinäköinen, kuin muut. Kiusaaminen alkoi kivasti heti ekalla luokalla. Kaikki luokalla oli vaaleita ja mähän erotuin joukosta tummanruskeilla silmillä ja tummanruskealla tukalla. Olin heti automaattisesti vääränlainen. Siitä sai aina kuulla. "Vähä sä oot ruma" oli aika yleinen heitto. Kuitenkin jossain vaiheessa kiusaajatkin väsyivät jankuttamaan sitä samaa juttua. Vielä silloin ei keksitty uutta huomauttelun aihetta. Hyvin nopeasti minusta tuli kuitenkin uudella tavalla vääränlainen.

Lapsena söin mielelläni karkkia ja suklaata. Kukapa lapsi ei? Isäsuhteeni oli hankala ja se olikin oikeastaan pelkällä karkilla ja rahalla miellyttämistä, ilman suurempia tunteiden näyttämistä. Jos syö tosi paljon karkkia ja suklaata monesti viikossa, mitä tapahtuu? Niinpä niin. Minusta tuli lihava.
Ja se kyllä huomattiin koulussakin.

Läskikasa. Läskimooses... mitä näitä nyt oli. Jatkuva huomauttelu ja painosta piikittely oli raskasta. Häpeän tunteet ovat kova taakka kantaa pienelle lapselle. Sen voin kertoa. Sitten tapahtui vielä se, että silloinen tunneälytön terkkari kertoi myös minun olevan todella ylipainoinen ja käski vain julmasti laihduttaa. No minäpä aloin laihduttaa, mikä johti aikamoiseen katastrofiin.

Taisin olla silloin nelosluokalla ehkä. Eli olin ihan lapsi, enkä tajunnut miten laihdutetaan. Silloisella lapsenmielellä olin käsittänyt, että laihduttaminen tapahtuu lopettamalla syöminen. Jep. Mä lopetin syömisen kokonaan. Muistan, että oloni oli tosi kurja. Pyörrytti ja heikotti. Vapisin ja silmissä sumeni aina välillä. Mistään ei tullut mitään. Homma päätyi siihen, että yksinkertaisesti pyörryin eräänä aamuna koulun aamunavauksessa. Taisin jäädä koulusta sen jälkeen viikoksi pois. Pyörtyilin vielä samana päivänä kotonakin ja löin pääni inhottavasti metallisankoon. Seurasi Tk-reissu. Olin siis näännyttänyt itseni kirjaimellisesti loppuun.

Kerroin myöhemmin äidilleni, että terkkari käski laihduttaa (eihän se terkkari mitään ohjeistusta vaivautunut antamaan). Äitini marssi terkkarin puheille siltä seisomalta ja haukkui hänet maanrakoon. Selvisin tuosta episodista pikkuhiljaa, ja painokin vakiintui kuin itsestään ajan kanssa.

Kuitenkin mun sisäinen minä oli jo arpeutunut ja vaikka olin normaalipainoinen, peilistä katsoi silti takaisin aina läski. Sitten minusta tuli liian laiha. Olin taas jälleen kerran muiden silmissä vääränlainen. "Hyi että sä oot laiha" "Söisit jotain". Sitten alkoi kova treenaaminen ja elämä koostui aamusta iltaan peiliin tuijottelusta ja oman kropan arvioimisesta.

Jossain vaiheessa kaikki tuo alkoi väsyttää henkisesti todella paljon ja luovutin kaiken suhteen. En jaksanut vain enää välittää. Luulen, että mussa tapahtui jotain henkistä kasvua vuosien myötä. En tänäkään päivänä koe olevani kelvollinen muiden silmissä,  mutta en ota sitä enää niin raskaasti. Osaan olla itseäni kohtaan armeliaampi.

Tänään aurinkotuolissa jäin pohtimaan pidemmäksi aikaa, että miksi me ihmiset olemme tällaisia? Miksi me arvostelemme itseämme ja toisiamme niin kovasti? Aina on liian laiha, liian lihava, liian lihaksikas, liian tumma, liian vaalea. Olen kuullut myös joskus jonkun suusta lauseen: Se on kyllä vähän liian täydellinen :D Minä vaan kysyn, että millainen ihminen on sellainen, että hän kelpaa? Tuntuu, että kyllä se joku vika aina etsimällä löydetään.

Ps. Kuvituskuvat jää nyt tästä postauksesta, koska hotellin netti on aivan uskomattoman hidas ja takkuileva <3


Oletteko te kärsinyt kiusaamisesta ulkonäön vuoksi? Onko teillä ulkonäköpaineita? Osaatteko te olla sinut itsenne kanssa?

16 kommenttia:

  1. Tärkeä aihe ja samaistun! Aina on 'liian jotain' eikä ihminen nykyään osaa oikein itsekään olla tyytyväinen olemukseensa - etenkään Suomessa, koska täällähän olisi aivan kamalan itsekästä ja pinnallista sanoa pitävänsä siitä, miltä näyttää.. Minäkin laihdutin nuorempana koska herkässä vaiheessa olevana kuulin olevani liian läski. Kohta olinkin sitten samojen ihmisten mielestä liian laiha! Onneksi tässäkin asiassa ikä on tuonut paljon varmuutta, tällä hetkellä tuntuu pahalta kuulla nuorien tyttöjen ja poikien haukkuvan itseään :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Helena :) Arvelinkin, että tähän aiheeseen samaistutaan. Yleistähän tämä on, ikävä kyllä:(
      On ihan totta, että Suomessa ei katsota hyvällä, jos koet olevasi itsestäsi ylpeä tai edes tyytyväinen itseesi. Heti olet nokkava pissapää muiden mielestä. Tämäkin on niin kummallista. Hienoa kuulla, että olet saanut varmuutta itsesi kanssa :) Mua itseäni järkytti uutinen 6-vuotiaista lapsista (saattoi olla britti-uutinen) jotka ovat klinikalla hoidossa anoreksian vuoksi. Mun mielestä tämä maailma menee koko ajan sairaampaan suuntaan.

      Poista
  2. Ulkonäkö on hyvin sensitiivinen asia. Olen joutunut olemaan varuillani sen kanssa lähes koko ikäni; mitä haukkumista joudun taas kuulemaan (läskittelyä enimmäkseen). Onneksi koulu- ja lapsuus-/nuoruusajoista on niin pitkä aika, että suurimman osan ikävistä jutuista on jo autuaasti unohtanut, mutta jälkensä ne on kuitenkin jättäneet, ei voi kieltää. Kilotaistelu on ollut elinikäistä, mutta nyt olen jo sinut itseni kanssa, niinpä pahin painotarkkailu on onneksi takanapäin. Silti ulkonäköasiat vaivaavat alati. Nykyisin ne liittyvät ikääntymiseen ja vanhaksi tulemiseen. Elikä aina on paineita ihan omastakin takaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti muuten tuo, että ikääntyminenkin stressaa porukkaa. Näin äkkiseltään vaikuttaa siltä, että koko ihmisen elo on pelkkää ulkonäköstressiä. Toki on näitä poikkeuksia, jotka eivät jaksa turhia miettiä. Onnekkaita he. Älä Sari stressaa liikaa vanhenemista, vaikutat superhauskalta tyypiltä ;) PS. Oot käyny monta kertaa mun mielessä, kun oon ottanut aurinkoa. Sinähän oot se aurinko-fani :D

      Poista
    2. Kiitos, Jusu. Päiväni kirkastui välittömästi. Olet yliveto:)

      Poista
  3. Hyvästä aiheesta kirjoitit ja todellakin samaistun! Pitkä työpäivä takana, joten multa ei nyt irtoa tämän pidempää kommenttia tällä kertaa, kun ajatus ei juokse :D Mutta mulla myös ollut ulkonäön suhteen aikamoiset kamppailut ja aion kyllä aiheesta jossain vaiheessa avautua omankin blogin puolella.

    PS. Nauti loppulomasta siellä auringon alla! :)

    VastaaPoista
  4. En minäkään ymmärrä, miksi tuntuu siltä, ettei ihmisille tunnu mikään kelpaavan-aina on sitten vähintään liian täydellinen, kuten tekstissä kerroitkin! Ulkonäköpaineita on itsellänikin ollut, sain kuulla ehkä eniten silmälaseista. Hankinkin piilarit ASAP, kun se ikä koitti :D Nyt onneksi osaan suhtautua itseeni ja ulkonäkööni armollisemmin, itse olen lopulta selvinnyt yllättävän "vähällä".

    Ihanaa ja aurinkoista loppulomaa toivotan minäkin :)

    VastaaPoista
  5. :( Mä olen säästynyt ulkonäköpaineilta, ainakin vartalon suhteen.. (Naama ja iho taasen ovat sellaisia, mitkä ehkä ovat johtaneetkin kosmetiikasta innostumiseen.) Haukkumista en ole pahemmin asiasta kuullut. Tässä suhteessa mulla on terve itsetunto. En ole timmi, mutta en koe painetta olla sellainen. Ihan mielenkiinnolla suhtaudun, jos elintavat vaikuttavat ulkomuotoon, mutta en pyri muokkaamaan kroppaa mitenkään. Enkä mä myöskään usko, että elämäni parantuisi millään lailla, jos reidet olisivat timmimmät. Jotenkin en edes pysty käsittämään, että joku uskoo noin. (Kroppani "esittelystä" en silti tykkää. Ihan sama, vaikka olisi maailman täydellisin vartalo, niin en vaan pidä edes positiivisesta huomiosta.)

    Tuo on kyllä rankkaa, miten kommentointi voikaan haavoittaa. Lähipiirissä on ylipainoinen nuori nainen, ja toivon todella paljon, että hän kuulisi mahdollisimman vähän painostaan. Ainakaan itse en ole ollut tällaista tilannetta todistamassa, mutta kyllähän tahdittomia aikuisia ja julmia lapsia löytyy :(.

    Henkisten ominaisuuksien suhteen sen sijaan olen aina tuntenut olevani vääränlainen. Melkein joka päivä kokee huonommuutta jostain asiasta mitä ei vaan osaa. Eivät terve-itsetuntoiset varmaan ahdistu joka kerta, kun eivät handlaa jotain. En siis ole perfektionisti, en todellakaan, mutta kyllähän ne epäonnistumisen kokemukset syövät naista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se ulkonäön kommentointi vaan haavoittaa tehokkaasti. Harmillisinta on, että ihmisestä riippuen, se voi jättää syvät arvet ja vääristää minäkuvaa loppuelämän :(

      Poista
  6. Onpa hassua. Oon aika tuore lukijasi, mutta ensimmäinen ajatus oli kun näin sun blogikuvat että onpas siinä hyvännäköinen mies. Sielukkaat silmät, kasvot kuin muusikolla tai runoilijalla ja muutenkin edustava. Ja se Kreikassa otettu kuvakin on aivan nappiin. Kummallista, että sulla on ollut jotain ulkonäköön liittyviä ongelmia, ei olis ihan äkkiä uskonut.

    VastaaPoista
  7. Tämä oli koskettava kirjoitus <3 Tuli niin älyttömän paha mieli pienen Jusun takia kenelle on noin julmasti sanottu, jopa aikuistenkin puolelta :'(

    Karmivaa on se, että varsinkin nykyään lapset yhä nuorempina alkavat stressata ulkonäköään. Äitinä se huolettaa todella paljon.

    Muistan myös miten mulle aina sanoa töksäytettiin ollessani pieni, että oletpa sinä lihava! Oisit niin nätti tyttö, mutku oot niin lihava. Teini-iässä laihdutin kans jollain todella terveellisillä "syö viikko pelkkää ananasta" -tyyppisillä dieteillä ja olinhan mä silloin laiha. Mutta terve....ehkä en. Muistan, että olin aina kipeä. Monta kertaa vuodessa flunssa.

    Edelleen olen iso tyttö, mutta enää en niin jaksa välittää jos joku mun kiloja pällistelee inhoten. Tiedän etten ole malli, mutta ihan ihmisen näköinen kuitenkin :D Tässä iässä sitä alkaa olemaan armollisempi itselleen <3 onneksi.

    Ainahan sitä jonkun silmissä on vääränlainen. Mulle on kerran kommentoitu blogissa, että mulla on liian siniset silmät, että voisinko lopettaa luonnottomien piilarien käytön :D :D Harmi vaan, että ei oo piilarit. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että aina on joku asia joka tuntuu jotakuta tökkivän. Mutta hei arvaa mitä. Se on sen tyypi ongelma, ei onneksi meidän :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mua kans kauhistuttaa tämä meininki, että tyyliin 6w-lapset on laihiksella ja laskee hiilareita lihomisen pelossa, ei sen niin saisi olla :(

      Ihan kuin muistelisin lukeneeni tuon piilarikommentin silloin sun blogista? :D
      No tiedätkin jo, että mähän fanitan kovasti sun silmiä :D

      Poista

Kommentit piristävät aina :)