keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Natura Siberica - Venäläistä kosmetiikkaa


Sademetsien kukkaisuutteet ja Afrikan kuivimpien kolkkien kasviöljyt. Tuttuja juttuja kosmetiikan mainosmaailmasta, joilla saadaan tuote kuulostamaan pykälän verran kuluttajaa kiinnostavammalta.
Siperia ei varmaan juuri kenelläkään herätä mitään positiivisia mielleyhtymiä? 



Natura Siberica on venäläistä kosmetiikkaa, jossa korostetaan pitkälti Siperian luonnosta löytyviä kasviuutteita. Minuun tällainen arktisten kasviuutteiden käyttäminen kosmetiikassa jostain syystä vetoaa. Syynä saattaa olla "Kasvilla on kyky selvitä rajuissakin arktisissa olosuhteissa"- tyyppisissä mainoslauseissa, jonka kautta alitajuisesti "tiedän" sen olevan iholle hyväksi :D
Natura Sibericalta löytyy paljon luonnonkosmetiikkaa, mutta valikoimassa on myös tuotteita, jotka eivät täytä luonnonkosmetiikan standardeja. Sain testattavaksi muutaman tuotteen Organicstore- verkkokaupasta. Tutkailin verkkokaupan sivuilla tuotteita ja niiden incejä ja olin aivan innoissani. Tuotteet vaikuttivat raaka-aineiden perusteella ihan huippuhyviltä. Sitä ne ovatkin, mutta tuotteet saatuani, kävi ilmi, että verkkokaupan sivuilla oli ainakin Natura Siberican kohdalla kirjattu virheelliset ainesosaluettelot. Inci-hässäkästä enemmän postauksen edetessä.





Natura Siberican puhdistusvesi oli yksi tuotteista joka incinsä puolesta kiinnosti heti. Tuote on suunnattu seka-ja rasvaiselle iholle. Tyypillisen alkoholipommin tai salisyylihapon sijaan, tuote nojaa yrttien ja sinkin voimaan. Tämänkin tuotteen kohdalla on myös virheellinen inci verkkokaupan sivuilla. Verkkokaupan sivuilla sinkki (zincPCA) on listattuna incissä toisena, mutta putelissa se löytyykin sijalta 7. Muuten incit näyttäisivät pitävän suunnilleen paikkansa, mutta jostain ihmeen syystä erinäiset ainesosat ovat kirjattuna ihan väärille paikoille.

Puhdistusvesi tuntuu iholla miellyttävällä ja tässä on mieto raikas tuoksu. Incin alkupäästä löytyy pinta-aktiivisia aineita, jotka puhdistavat hyvin rasvoittuneen ihon. Vaikka tämä on suunnattu seka-ja rasvaiselle iholle, ei se tunnu yhtään kuivattavalta. Päinvastoin. Puhdistusvesi tuntuu erityisen hoitavalta ja jättää ihon kosteutetun tuntuiseksi. Yrtteinä tässä on käytetty mm. villimeiramia, vihreää teetä ja ryytisalviaa. Tykkäsin tästä (inci-hässäkästä huolimatta) kovasti ja tämä on toimittanut myös kasvoveden virkaa.








Kasvoseerumin design on.... Upea! Mustaa ja kromia, kyllä kiitos. Suutinosassa on kätevä pyöräytettävä mekanismi,joka nostaa suutinosan ylös. Nätti pullo vai mitä? :D

Kasvoseerumin inci on verkkokaupan sivuilla kirjattuna ihan miten sattuu. Eroavaisuuksia on aika paljon verrattuna oikeaan inciin. Tykästyin silti seerumiin kovasti. Koostumukseltaan tämä on todella juoksevaa, lähes vesimäistä. Tämä tuntuu tehokosteuttavalta, eli tekee sen, mitä itse seerumilta yleensä haen. Incistä löytyy mm. pantenolia, arktisia kasviuutteita, hyaluronihappoa sekä kaviaaria. Jättää iholle mukavan napakan tunteen. Tykkäilen kovasti.






Tämä oli sitten se testailtujen tuotteiden kompastuskivi. Yövoide on suunnattu rasvaiselle ja sekaiholle. Tämänkin tietysti valitsin testiin iholleni sopivan incin perusteella, joka siis oli verkkosivuilla virheellinen (nykyään inci on listattu oikein). Huomasin heti tuotetta käyttöön ottaessa, että jokin mättää. Incin toisena raaka-aineena on setearyylialkoholi, joka suurina määrinä ei sovi mun iholle, vaan se aiheuttaa tukkeutumia pikkunäppylöitä. Raaka-aineena se toimittaa yleensä emulgaattorin virkaa ja on ominaisuuksiltaan pehmentävä ja kuuluu ns. hyviin alkoholeihin. Kuitenkin se saattaa olla ongelmallinen epäpuhtauksiin taipuvaisella iholla.

Verkkokaupan inci oli hieman toisenlainen, kuin pakkauksen.
Kuitenkin päätin tätä testata, vain huomatakseni, että naama oli täynnä pikkunäppyjä jo parin päivän käytön jälkeen. Kyseinen tuote ei ole missään nimessä huono, se ei vain käy mun iholle. Harmi. Tässäkin on mukana sinkkiä, ja lukematon määrä kasviuutteita. Bongasinpa ainesosista myös peptidiyhdisteen! Iholla voide tuntuu kaikinpuolin miellyttävältä. Fiilis iholla on kevyt ja pehmentävä. Imeytyy myös nopeasti. Tuoksu on raikas ja kevyt. Hyvän tuntuinen voide, mutta jos runsas määrä rasva-alkoholeja ei sovi käyttäjän ihotyypille, niin tämä ei ole silloin paras valinta.

Otin yhteyttä verkkokauppaan virheellisten inci-listojen vuoksi ja verkkokaupasta tätä virhettä kovasti pahoiteltiin, sekä luvattiin korjata asia pikimmiten. Organicstore tarjoaa Tuubitoleranssin lukijoille -10%  alennuksen verkkokaupasta tehdyistä ostoksista koodilla TUUBI10. Verkkokauppaan pääsee tästä.



Tuotteet saatu blogiyhteistyön kautta. Mielipiteet bloggaajan omia.



Onko Natura Siberica tuttu?
 

18 kommenttia:

  1. Kävin vähän aika sitten Riiassa ja ostin sieltä repullisen Natura Siberican tuotteita (ja vähän muutakin), mutten ole ehtinyt niistä mitään vielä haastella. Yllytin matkatovereitakin ostamaan Natura Sibericaa ja muuta kosmetiikkaa, ja kas, tottelivat:)
    Tällä hetkellä testaan NS:n kasvonaamiota. Mielipiteen muodostaminen on vielä kesken:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sulta tulee postaus NS:n kokemuksista :) Tämä brändi jäi kiinnostamaan enemmänkin.

      Poista
  2. Nimenä on tuttu, mutta itse en ole päässyt testailemaan. Kuullostaa kyllä todella mielenkiintoiselta sarjalta :)

    VastaaPoista
  3. Nimenä on tuttu, mutta en ole kokeillut tuotteita. :)

    VastaaPoista
  4. Mullekin tämä on vain nimenä tuttu. Pidänpä muuten mielessä tuon setearyylialkoholin, koska mullakin iho tuntuu toisinaan tukkeutuvan ihan mystisistä asioista! Sheavoin tiedän, ettei se mulle sovi, mutta varmaan on monia muitakin sopimattomia :D

    Tuo seerumi ja puhdistusvesi alkoivat kiinnostamaan! Aika jännä juttu tuo inci-sekoilu, kääk :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sheavoi on mullekin liian tuhtia tavaraa suurina määrinä. Kaakaovoi vasta paha on :D

      Tuollainen inci-sekoilu ei valitettavasti anna verkkokaupasta kovin luotettavaa kuvaa :/

      Poista
  5. Tiedätkö mitä, mulla kävi tuo sama juttu käsivoiteen kanssa! Käsiin ilmestyi pikkunäppylöitä heti seuraavana päivänä, joten en ole sen jälkeen mitään kyseisen sarjan tuotteita uskaltanut kokeilla. Mä saan aika harvoin yleensä allergisia reaktioita, mutta tämän sarjan kohdalla kävi niin. Harmi! Olen mä tästä hyvääkin silti lukenut :)

    PS. Tuo seerumipullo on kyllä tosi hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohoh, kuulostaa kyllä joltain allergiselta tai ärsytysreaktiolta :/

      Seerumipullo on hieno ja NS:llä on muitakin tuotteita hienoissa pakkauksissa :)

      Poista
  6. Natura Sibericalla on ollut ilmeisesti noita inci-ongelmia enemmänkin, koska jotkut tuotteet on Rapexin listoilla. Venäjää ja venäläisiä yrityksiä ei koske oman maansa sisällä EU-kosmetiikkalainsäädäntö eli käytännössä ne voi tehdä omissa tehtaissaan Venäjällä mitä haluaa. Periaatteessa Suomeen ei saa tuoda kosmetiikkaa, joka ei täytä lain vaatimuksia, mutta millä resursseilla kukaan voi kaikkia tuotteita valvoa? Mä en osaa luottaa itäblokin kosmetiikkaan, kuten en kiinalaiseenkaan, enkä osta kumpiakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tässä oli kyse verkkokaupan virheellisesti ilmoittamista incilistoista omilla sivuillaan, jotka poikkesivat pakkausten inceistä. En tiedä tarkalleen mistä tässä on kyse. Saattaa olla, että Natura Siberican tuotteiden koostumukset ovat muuttuneet ja verkkokaupan sivuilla on ollut vanhojen tuotteiden incit, eikä uudistuneiden tuotteiden incejä oltu päivitetty. Vähän mysteerijuttu tämä kyllä on.

      Poista
  7. Ymmärsin kyllä sinun kirjoituksesi ja kommenttisi asiaan :) Tarkoitin siis sitä, että Natura Sibericalla on ollut ongelmia jo aiemmin eli ennen näitä saamiasi tuotteita. Kun jokin tuote päätyy Rapexin listoille, joko incissä tai ainesosissa on jotain, mitä ei saa olla joko lain mukaan tai incin mukaan. Venäläiseen tai kiinalaiseen inciin ei voi sinisilmäisesti luottaa, koska incissä voi lukea periaatteessa mitä vaan. Jos kukaan ulkopuolinen ei satu tutkimaan tuotetta ainesosittain laboratoriossa, tuotteessa voi olla muuta kuin mitä inci sanoo. Sinisilmäisyys ja luottavaisuus on niin suomalaista :D

    VastaaPoista
  8. Ahaa, tajusin nyt sun pointin :) Tuli muuten mieleen näin jälkeenpäin, että NS:n imagossa mua häiritsee se, että brändi aika paljon korostaa luonnollisuutta ja omaa useampiakin sertifikaatteja. Silti osa NS:n tuotteista on aika kaukana luonnonkosmetiikasta. Ristiriitaista ja syö uskottavuutta mielestäni. Tulee mieleen Himalaya Herbals, joka myös korostaa joissain tuotteissaan "ei sisällä sitä ja tätä" mutta sitten niitä samaisia "pahiksia" onkin brändin muissa tuotteissa. Kummallista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jusu, mä olen miettinyt tuota samaa! :D Jotkuthan puhuu Freemanin tuotteistakin luonnonkosmetiikkana... ;)

      Poista
    2. Freemanin tuotteiden pakkausten ulkonäkö antaa ainakin mulle vaikutelman luonnonkosmetiikasta, ja sitähän Freeman ei tosiaan ole. Freemanilla on esim. kuorintatuotteita, joissa osissa on käytetty kuorivana partikkelina hedelmänkivijauhetta. Silti Freemanilla on myös kuorintatuotteita, joissa on partikkeleina on ihan rehellistä muovia. Tämäkin hassu juttu, miksi osassa tuotteista on muovia ja osassa hedelmänkivijauhetta :)

      Poista
    3. Mulla on sellainen käsitys, että jotkut luonnonkosmetiikan sertifikaatit saa inci-tiedot toimittamalla ja sertifikaatista maksamalla. Ja on maita, joissa rahalla hankitaan sellaista statusta, jolla voi edelleen tehdä rahaa. Raadollista, mutta elämä on... :)

      Poista
  9. Olen huomannut saman inci-sekoilun ollessani Venäjällä. Ostin päivävoidetta, joka oli pakattu pahviseen pakkaukseen. Inci-listat olivat erilaiset itse tuubissa kuin pahvipakkauksessakin. Otapa siitä sitten selvää, sisältikö tuote c-vitamiinia vai ei. :D Lisäksi olen törmännyt ulkomaisissa verkkokaupoissa ihan vääriin inci-listoihin (ja siis aivan liian usein!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen incisekoilu on tosi ikävää kuluttajan ja toisaalta firmankin kannalta. Itse ainakin ihan varmasti peruisin ostopäätöksen, jos selviäisi, ettei ole satavarmaa mitä purkissa lopulta on :/

      Poista

Kommentoi, kysy, utele :)