perjantai 2. syyskuuta 2016

Uudistunut Ole Hyvä






Kirjoittelin tuossa lopputalvesta postauksen kotimaisesta Ole Hyvä:n tuotteista, ja tuolloin jo firman edustaja kertoi heidän suunnitelmistaan uudistaa tuotevalikoimaa. Suunnitelmiin kuului luopua sen hetkisten tuotteiden eksoottisista kasviuutteista ja korvata ne pohjoismaisilla kasviuutteilla. Taustalla on idea profiloitua vahvemmin kotimaiseksi tuotteeksi. No mikäs siinä, kyllä pohjoisestakin kivoja kasvikunnan juttuja löytyy :)  Sain testiin muutaman uudistetun tuotteen ja niistä seuraavaksi arviota.




Viime testissähän mulla ei ollut mitään käsisaippuoita testissä, joten vaikea tehdä vertausta. Kuitenkin Ole Hyvän:n nettisivuja tsekkailessa, löysin vanhojen käsisaippuoiden incin. Vertailin vanhaa ja uutta inciä ja pistin merkille, että koostumus on muttunut ainakin siten, että miedon cocamidopropyl betainen sija on noussut ylemmäs ja vastaavasti sulfaatit on tippunut alemmas. Eli koostumusta on muutettu entistä hellävaraisemmaksi,  ja sehän on vain hyvä :) Tämä sama kaava toistuu monissa muissakin tuotteissa.

Eka ajatus tästä, oli että onhan valittu tylsä ja outo tuoksu pesutuotteelle. Kurkku, eihän se tuoksu oikein miltään edes. Tämä tuoksuikin sitten eucalyptukselle ja kurkku-uute toimittaakin tässä hoitavaa ominaisuutta. Saippuan nimi on vähän harhaanjohtava. Koostumuskin yllätti. Luonnonkosmetiikan pesutuotteiden koostumukset on usein ihan mahdotonta lirua, mutta tämä on jämäkämpää geeliä! Hyvä hyvä :D Tämä oli hellävarainen käsille ja eucalyptuksen tuoksu miellytti.






Myös shampoiden koostumuksissa on tensidit käännetty toisinpäin, eli pesuteho on miedompi. Hassua kyllä, nämä testatut shampoot vaahtoavat vanhaa koostumusta enemmän, sekä levittyvät hiuksiin iisimmin. Olisin odottanut päinvastaista ilmiötä sulfaattien vähentämisen vuoksi. Tässä on tosi kiva raparperin tuoksu, aika mieto. Kirpakan raikas.  Näppärällä napsautettavalla korkilla varustettu pullo on selkeästi laadukkaampi, verrattuna vanhaan pullomalliin.






Ei mitään havaittavia suuria eroja edelliseen Raparperi-shampooseen. Tässähän on siis mukana turvetta ja mäntyöljyä. Tässäkin on tosi kiva mieto tuoksu, joka muistuttaa hieman mäntysuopaa, mutta makeammalla nuotilla..  Tulee mieleen kesä ja mattopyykki <3 Incissä on painovirhe, joka näyttäisi, että tämä on vedetön. Alusta puuttuu siis aqua ^_^






Kosmetiikassa käytetään yleensä aina lakka- sanaa, mutta tällä kertaa on valittu hilla. Valokkituotteita odotellessa :D Suomuurain, lintti.. Ei tule toista marjaa heti mieleen, jolla on näin monta nimeä?

Hilla-suihkari on pakattu kätevään pumppupulloon. Tuoksu on tässäkin mun mielestä onnistunut. Pirteän kirpeä. Ja tässäkään ei ole koostumus mitään lirua. Tätä pystyy siis käsittelemäänkin, sen sijaan että lurahtaa sormien välistä saman tien viemäriin. Lakan siemenöljyn lisäksi tässä on sitrusöljyjä tuomassa kirpeää tuoksua.




Mun mielestä uudistus Ole Hyvä:n tuotteissa on ihan erityisen onnistunut. Pesutuotteiden pesevyyttä on miedonnettu entisestään, samalla kun tuotekoostumus on mukavasti paksumpaa edellisiin hieman liruihin koostumuksiin verrattuna. Pakkaukset on selkeästi laadukkaammat. Tuoksumaailma on myös erityisen onnistunut näissä, ne vetoavat muhun. Raikkaat ja pirteät ovat myöskin etikettien kasvimaailmasta napatut värit, joskin mulla jää niistä fiilis, että etikettien idea on keskeneräinen :)

Ole Hyvä:n verkkokaupassa on muuten nyt nuo poistuvat tuotteet -50%. Eli jos merkiltä löytyy jotain lemppareita, nyt on oikea hetki hamstrata :D


Oletteko jo tutustuneet uudistuneisiin tuotteisiin tai ovatko vanhat tuotteet tuttuja?




5 kommenttia:

  1. Multa on mennyt 'Ole hyvät' tyystin ohi, sekä vanhat että uudet. Myydäänkö näitä vain merkin omassa verkkokaupassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä myydään ainakin Punnitse & Säästä kaupoissa. Varmaan kyllä muuallakin :)

      Poista
  2. Itsekin olen muutamia ko.sarjan tuotteita päässyt testaamaan (niistä blogissakin: https://blingershimmer.blogspot.fi/search/label/Ole%20Hyv%C3%A4%20Luonnontuote) ja ehdottoman mielenkiinnolla testaisin myös uudistunutta hoitoainetta, joiden pitäisi käsittääkseni syksyn aikana myyntiin tulla - myös nuo kodinpesutuotteet kiehtovat ja niitä onkin tarkoitus jossain välissä hankkia testiin :)

    P.s. Täältä löytyy myyntipaikat: http://www.olehyvaluonnontuote.fi/kauppiaat :)

    VastaaPoista
  3. Etsiskelin sulfaatitonta pesuainetta ja minusta tuntuu, että etsintä on nyt päättynyt. Aivan mahtavaa, että näitä saa täyttöpussissa ja kanisterissa 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämähän ovat tosiaan natriumlauryylisulfaatittomia, mutta kookospohjaista sulfaattia näissä on, joka on luonnonkosmetiikassa sallittua :)

      Täyttöpussit varsinkin ovat luonnon kannalta tosi jees juttu :)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele :)