tiistai 13. syyskuuta 2016

Vie Collection - Kosteutta naamion muodossa


Palasin eilen illalla Suomeen ja kylläpä oma koti ja sohva tuntui luksukselta. Tosin itse Suomi toi mulle ristiriitaisia fiiliksiä. Vähän olin että "Blaah, tylsä Suomi taas jalkojeni alla". Täällä oli niin inhottavan viileäkin ja vasta aamulla Kreikan lempeä tuuli kulki iholla. Matkasta Lefkadan saarelle kirjoitan myöhemmin yksityiskohtaisemman raportin :) 

Palasin kotiin osittain kärtsänneellä iholla. Otsa ja nenä ovat jo osittain kuoriutuneet. Olkapäiden nahanluontia odotellessa. Siispä järeimmät aseet esiin kosteuttavien ja hoitavien tuotteiden muodossa.





Vie Collection kasvonaamio lupaa kosteuttaa ja kirkastaa ihoa matala- sekä korkeamolekyylisen hyaluronihapon voimin. Näiden lisäksi tässä kerrotaan olevan kapseloitua hyaluronihappoa, jonka lupaillaan täyttävän syvempiä juonteita.


Koostumus on kirkasta, paksuhkoa geeliä. Geelin seassa näkyy selkeästi pieniä pallosia. Hyaluronihappokapseleita kenties? Ehkä, mutta itse epäilen kyseessä olevan jojobapallosia (incissä nimellä jojoba esters). Tuoksu on mukavan raikas, eikä liian voimakas. Geeli on helppo levittää kasvoille.


Hyaluronihapon lisäksi koostumuksesta löytyy humektantit  glyseriini ja betaiini. Mukana on myös siis vitamiineja, kuten kasvonaamion nimikin jo enteilee. Annoin naamion vaikuttaa ohjeiden mukaisesti 10 minuuttia. Ohjeissa kehotetaan välttämään silmänympärysaluetta. Tein tietysti juuri päinvastoin mitä neuvottiin :D Huomasin nimittäin, että sy-ihoani vaivasi ihan selkeästi pintakuivuus ja se näytti huomattavasti uurteisemmalta kuin tavallisesti. Näin tässä oivallisen tilaisuuden testata naamion tehoja. Tekeekö se mitään uurteille?

Yläkuva ennen ja alakuva jälkeen käytön.

Vie Collectionin kasvonaamiossa näyttäisi potkua olevan. Ylläolevassa kuvassa on tulos yhden käyttökerran jälkeen. Naamio näytti mielestäni parhaiten tehonsa alaluomen alueella, mutta kyllä nuo silmänurkan uurteetkin ihan selkeästi pehmentyi. Naamion pois huuhtelun jälkeen iho tuntui miellyttävältä ja pehmeältä. Ja siis kosteutetulta :) Harvassa ovat ne kosteusnaamiot, joista jaksan innostua, mutta nyt löytyi taas yksi sellainen.



Vie Collectionin kasvonaamio on pakattu tyylikkääseen, kiiltävän mustaan tuubiin. Tätäkään ei tarvitse piilottaa peilikaappiin, tämän sopii jättää näkyville :D

Kreikasta iho jäi tämän väriseksi. Nyt olisi tilaisuus ylläpitää päivetystä itseruskettavilla, mutta saapa nähdä jaksanko. On sekin vaan sellainen operaatio :D
Tuote pr-näyte.

Onko teillä suosikkeja kosteusnaamioissa?

17 kommenttia:

  1. Itsekin olen tuon testannut ja tykkäsin kyllä kovasti :)

    VastaaPoista
  2. Itse tykkään tuosta naamiosta tosi paljon! Ei vaan aika riitä kirjoittamaan kaikesta, taitaa tuubi olla melkein jo lopussa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä taitaa tykätä aika moni meidän lisäksi :)

      Poista
  3. Oho, ootpas sä kivasti ruskettunut! :) Toivottavasti oli ihana ja rentouttava loma! Mäkään en helposti innostu kosteuttavista naamioista, jos en näe ja tunne selkeää eroa heti poispesun jälkeen. Mutta tää mua on kyllä kiinnostunut jo jonkun aikaa. Täytyy testata jossain vaiheessa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Oli kyllä mahtava loma, olisin voinut ottaa vielä pari extra-päivääkin :D

      Hyvistä kosteusnaamioista täytyy tämän lisäksi suositella V10Plus Kosteusnaamiota, ellet oo jo testannut :)

      Poista
    2. Olen testannut ja tykkään! :D Oli yksi ekoja tuotteita, mitä sarjasta testasin pari vuotta sitten :)

      Poista
  4. Toi ihan alimmainen kuva sopis sun uudeks blogikuvaks, jos joskus haluat vaihtaa. Se on niin hyvä! Just saying :)

    Ja kosteuttavat naamiot täälläkin käytössä, en tosin muista mikä on just nyt.

    VastaaPoista
  5. Tuo naamio on ihana <3 Itselläkin tulossa postaus jossain kohtaa siitä :)

    Hei kaveri on kivan ruskea <3 Oon kade! Nimimerkillä ikuinen albiino -76

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on :)

      Tuo bruna on kohta muisto vain, ei se kauan pysy x)

      Poista
  6. Tää on munkin suosikki, ja aika monta kosteuttavaa naamiota on tullut kahlattua :) Tällä hetkellä tää on kyllä mulla sijalla 1 :D Vie Collection vaikuttaa kyllä muutenkin aidosti tehokkaalta sarjalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vie Collection kyllä vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta tapaukselta. Ja pakkausdesign on tosi tyylikäs :)

      Poista
  7. Miten voikin olla noin sileät silmänaluset :o :D

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele :)