lauantai 30. heinäkuuta 2016

Itseruskettajien kingi



Kesän aikana mulle on tuottanut harmaita hiuksia ihan kunnolla eräs postaus, joka venyi ja venyi.
Homma meni vaikeaksi kuvien osalta. Joko kuvat epäonnistui, tai sitten kävi niin mukavasti, että muistikortti (kiinan ihme) hajosi just silloin kun ne kuvat onnistui. Välillä hermot paloi ja ajattelin, että homma ei tuu onnistumaan ainakaan tämän kesän aikana. Mutta onnistuipa viimein!




Eli itseruskettavapostaus vuorossa. Vita Liberata kyseessä, ja tätähän on kovasti kehuttu yhdeksi parhaimmaksi itseruskettavien genressä.  Vita Liberatalta löytyy kattava valikoima aiheeseen liittyviä tuotteita ja niitä voi käydä tutkailemassa täällä.

Itse testailin  Vita Liberatalta pHenomenal Moussea sävyssä medium. pHenomenal Mousse on siis nimensä mukaisesti vaahtomainen tuote, joka lupaa iholle jopa 2-3 viikon pysyvyyttä. Pitkän pysyvyyden takana on pHenO2- teknologia, joka luovuttaa ruskettavaa ainesosaa (DHA) iholle hiljalleen, jolloin rusketuksen kesto pitenee.




pHenomenal Moussen inci yllätti mut täysin. Mousse ei ole luonnonkosmetiikkaa, mutta äkkiseltään niin voisi luulla. Pullohan on täynnä hyvänkuuloisia kasviuutteita ja tuotteen pohjana on käytetty aloe veraa. Tykkästyin jo incin perusteella tähän ja odotin hyvää. Ja mikä parasta, ei silikoneja incissä! En silkkareita sinänsä dissaa jos niitä on tuotteessa vain vähän, mutta inhoan sellaisia runsaasti "silikonoituja" voiteita, joista ihon pinta jää kelmutetun ja liukkaan tuntuiseksi. En tiedä mitään epämiellyttämpää tuntumaa iholla.





Kannattaa muuten käyttää tälläistä vaahtomuovista valmistettua levityskinnasta tämän tyyppisten tuotteiden kanssa. Homma sujuu tällä ihan leikiten ja sormet ja kädet ei näytä levityksen jälkeen siltä, kuin olisi tonkinut takapihaa viikon :D Kinnasta voi käyttää monta kertaa ja sen voi esim. pestä pesukoneessa. Kokeilin levittää pHenomenal Mousse ilman kinnastakin, ja voi vitsi, että kädet jäi törkeän näköiseksi ja saippua ei auttanut mitään.




pHenomanal Moussen levittäminen on helppoa. Yksi pumppaus tuotetta riittää melko laajalle alueelle. Tykkään kovasti tälläisistä tuotteista joissa mukana on opasväri. Opasvärin avulla näkee tosi hyvin minne tuotetta on jo levitetty. Opasvärittömissähän on riskinä se, että tuotetta levittää vahingossa useamman kerran samaan kohtaan, samalla kun jokin muu alue saattaa jäädä kokonaan käsittelemättä. Tuloksena voi olla epätasainen ja viirumainen rusketustulos.




pHenomenal Moussessa on myös hienon kuuloinen Odour Remove- teknologia, joka lupaa tehdä tuotteesta hajuttoman. Ilmeisestikin se toimii, nimittäin itse tuote on lähes tuoksuton. Huomasin myös, että seuraavana aamuna levityksestä, iholla ei ollut itseruskettaville ominaista löyhkää. Ihoa läheltä haistaessa voi aistia hyvin vienon DHA:n aiheuttaman tuoksun.

pHenomenal Mousse on palkittukin :)


Ihan parasta tässä on se tuotetuntu, minkä tämä jättää levityksen jälkeen iholle. Kun sitä ei juurikaan ole. Levityksen jälkeen tuote imeytyy iholle hurjan nopeasti ja jättää tosi kivan ihofiiliksen. Ei tunnu siltä, että iho olisi kuorrutettu kauttaaltaan raskaalla tuotteella. Kevyt ja hyvä fiilis, ei tahmeutta tai nihkeyttä. Pukeutuminen onnistuu hyvin nopeasti, ja ei tarvi nyppiä pitkin iltaa ihoon liimautunutta paitaa :D




Vaikka mousse onkin väriltään ehkä pelottavankin tummaa, ei sitä pidä säikähtää. Kuten ylläolevasta kuvasta näkee, tulos ei ole grillibroileri-look. Yksi levityskerta antoi iholleni todella luonnollisen päivettyneen tuloksen. Mulla ei ollut kuvien ottoa varten parhaat mahdolliset kuvausolosuhteet, mutta mielestäni sain vangittua todellisen ihon sävyn melko hyvin kuviin. Helppoa se ei ollut!





Kokeilin levittää vielä seuraavana päivänä toisen kerroksen pHenomenal Moussea. Rusketus on selkeästi syvempi ja paahteisempi, mutta luonnollinen. Ei mielestäni yhtään oranssi tai feikin näköinen. Tykästyin tähän mousseen kyllä perinpohjaisesti. Tosin nyt mun naama on kropan kanssa eri paria. Sekin pitäisi uskaltaa varmaan päivettää tai vaihtoehtoisesti kulkea pussi päässä :D
Vita Liberatan jälleenmyyjät löytyy täältä.


Wanna have some?



  Mitä mieltä olette itseruskettavista? Oletteko löytäneet itseruskettajista omia suosikkejanne?



2 kommenttia:

  1. Mulla odottaa tämä kans testaamista tuolla kaapissa :) Hyvä bruna tuosta tulee näköjään! <3 Ja iso plussa jos on suht tuoksuton, itse kammoan sitä itsareiden hajua, yök! Kauan sulla pysyi toi rusketus hyvänä? Pitikö se 2-3 vkoa kutinsa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mulla on sama, että se itsarituoksu suorastaan oksettaa. Vuosien takaa joku Dove on jäänyt mieleen, ehkä hirveimmän hajusena. Vita liberata on kyllä tuoksupuolella aivan huippu onnistunut :)

      Kyllä mulla hälveni jo viikon sisällä rusketustulos, mutta vaikea arvioida pajonko sitä on jäljellä ja viikonloppuna olin paljon auringossakin. Mutta ainakaan en huomannut sellasta "hilseilyä" mitä tulee joillakin ruskettavilla (eli rusketus irtoilee palasina kirjaimellisesti:D)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele :)