Tuesday, December 5, 2017

Fair Squared - Eettinen vaihtoehto


Luonnonkosmetiikkaa pyörii paljon tässä blogissa, eikä tämäkään postaus tee poikkeusta :)

Aiheena tällä kertaa vuonna 2010 perustettu saksalainen Fair Squared, joka aloitti homman itseasiassa vegaanisista kondomeista, käsivoiteista ja huulivoiteista. Fair Squaredilta löytyy NaTrue- sertifikaatti, joka takaa tuotteiden olevan aitoa luonnonkosmetiikkaa. Lisäksi brändiltä löytyy Vegan-lätkä, joka takaa, että tuotteet sopivat myös vegaaneille. Firman arvoihin kuuluu myös reilun kaupan (Fair Trade) tukeminen, jonka ideologia on siis köyhyyden vähentäminen ja varsinkin kehitysmaiden tuottajien elin- ja työolosuhteiden  kestävä parantaminen. Ja sitten..





Putelien kyljestä löytyy myös Halal-logo. Tämä aiheutti hämmästystä aluksi, mutta sitten selvisi että kyseinen logo varmistaa, että tuotteet ovat valmistettu muslimien tärkeiden sääntöjen mukaan. Toisien sanoen, tuotteissa ei ole käytetty muslimeille "kiellettyjä" raaka-aineita. Fair Squared onkin yksi harvoja Halal-kosmetiikan valmistajia Euroopassa. Tässä oppii taas uutta! :) Sertifikaateista lisää täällä.

Fair Squared vaikuttaisi olevan erityisesti suunnattu kuluttajille, joille tietyt arvot ovat tärkeitä.




Fair Squaredin valikoima on melkoisen kattava sisältäen mm. shampoita, ihonhoitotuotteita (myös kasvoille), huulivoiteita sekä aurinkosuojatuotteita (joilla on poikkeuksellisesti vain Fair Trade-sertifikaatti, eivätkä ole myöskään luonnonkosmetiikkaa). Fair Squaredin koko tuotevalikoimaan voi tutustua täällä. Sain maahantuojalta testiin Kahvi-sarjan shampoon, suihkugeelin ja vartalovoiteen. Tajusin oikeastaan vasta pidemmän käytön jälkeen, että Kahvi-sarja on myös for men (ainakin FS:n nettisivujen mukaan). Olisi varmaan aika hommata silmälasit ^_^

Kahvi-sarjan otin käyttöön innoissani, koska erheellisesti olin kuvitellut, että tuotteissa olisi huumaava kahvin tuoksu. Mutta näin ei sitten ollutkaan, kahvi ei liity tuotteiden tuoksuun vaan niiden sisältämään kahviuutteeseen. Harmin paikka, kahvintuoksuiset jutut kun yleensä kolahtaa meikäläiseen. Kahvi-sarjan tuotteiden tuoksussa ei silti ole mitään vikaa. Tuoksumaailma on hieman makeahko ja raikas. Omaan nenääni tuoksu ei ole erityisen maskuliininen, vaan enemmänkin unisex :)





Shampoo vaahtoaa mm. kookospohjaisilla sulfaateilla ja muilla miedommilla tensideillä. Shampoo edustaa sitä luonnonkosmetiikan shampootyyppiä, jotka muodostavat ns. laiskan vaahdon. Ei se ihan tiskivaahtoa ole, mutta täydellinen vastakohta markettien synteettisille supervaahtoaville shampoille. Tämä ei siis ole valinta runsaan kuohkealla vaahdolla fiilistelijöille :)

Shampoo vaikuittaisi kuitenkin riittoisalta, mitä luonnonkosmetiikka ei aina välttämättä ole shampoidensa osalta. Shampoo pesee tehokkaasti hiukset puhtaaksi, mutta samalla hellävaraisesti. Shampoon mietoudesta kertoi omassa pehkossani se, että pituudet eivät menneet huuhteluvaiheessa nitisevään takkukasaan. Kiva, hellävarainen ja toimiva shampoo.




Suihkugeelistä uupuvat sulfaatit ja ne on korvattu miedommilla tensideillä. Suihkari vaahtoaa sitten shampoosen verrattuna vieläkin laiskemmin, mutta vaahdon määrähän ei ole yhtäkuin puhdistusteho ;) Tosin esimerkiksi sienen kanssa käytettynä tämänkin saan vaahtomaan runsaammin. Käsin levittäessä tämä vaahtoaa vain nimeksi. Tästä mä tykkäsin tosi paljon, ja koen tämän tähän vuodenaikaan passeliksi omalle iholleni. Suihkarin sisältämät miedot tensidit takaavat hellävaraisen puhdistustehon ja iho ei tunnu tämän käytön myötä kuivuvan. Siispä hyvän tuntuinen suihkugeeli, erityisesti kuivuuteen taipuvaiselle talvi-iholle :)




Vartalovoide on oliivi- ja viinirypäleensiemenöljypohjainen ja erittäin kevyt sellainen. Imeytyy salamannopeasti ihoon jättämättä juuri minkäänlaista havaittavaa tuotetuntua. Ei tahmeutta tai vähäistäkään rasvaisuutta havaittavissa. Huomaa, että tuote on suunnattu miehille :D Vartalovoide on tosiaan erittäin kevyttä tavaraa ja tämä toiminee parhaiten normaalilla iholla. Korppuihoiset voivat kokea tämän hoitotehot riittämättömäksi. Fair Squared on muuten fiksusti kategorisoinut tuotteitaan light, medium ja rich osioihin, joiden perusteella onkin helpompi valita oman ihon tarpeita vastaava tuote :)





Ja tosiaan Fair Squaredilta löytyy niitä vegaanisia kondomeja, joiden valmistuksessa on käytetty luonnonkumia. Vegaaniset kondomithan olivat tosiaan tämän brändin ensimmäisimpiä tuotteita, ennen tuotevalikoiman laajenemista. Fair Squaredilta löytyy myös vegaaninen, antioksidanttista vihreää teetä sisältävä hieronta- ja liukuvoide. Näistä mulla ei ole valitettavasti jakaa käyttökokemuksia, kun jäivät tällä kertaa kyydistä tuotetestailuissa ^_^

Varsin kivan oloisia ja toimivia tuotteita nämä tuntuivat olevan. Itseäni jäi kiinnostelemaan vielä FS:n huulivoiteet ja tietysti kasvoille suunnatut hoitotuotteet :) Harmillisesti FS:n sivuilla ei ole avattu tuotteiden incilistoja ollenkaan :/

Fair Squaredia löytyy ainakin hyvin varustetuista Prismoista ja Citymarketeista. Bongaamani mainoksen mukaan, FS:ää löytyisi myös Halpa-Halleista. Myös verkko-ostaminen onnistuu Kärkkäisen verkkokaupasta. Fair Squaredin tuotteiden hintahaitari vaihtelee n. 5- 25e.




Oletteko jo kokeilleet Fair Squaredin tuotteita? Herättävätkö kiinnostusta?







Monday, December 4, 2017

Etana, etana, näytä sarves.


Etanauutetta, eli etanoiden erittämää limaa on hyödynnetty jo vuosia korealaisen kosmetiikan maailmassa. Ei siis mikään kovin uusi juttu. Tällä kertaa ei kuitenkaan puhuta korealaisesta kosmesta vaan eurooppalaisesta ja tarkemmin ottaen ranskalaisesta, etanauutetta hyödyntävästä luonnonkosmetiikkasarjasta. Kyseessä on Helixium, jolta löytyvät Ecocert- ja Cosmos Organic- sertifikaatit.





Helixium hyödyntää tuotteissaan Helix Aspersa- etanalajikkeen erittämää limaa, mutta puhutaan vaikka etanauutteesta ikävien mielikuvien hälventämiseksi :D Aiheesta olen kirjoittanut jo aiemminkin, mutta kerrattakoon vielä, että etanauutetta hyödynnetään tuotteissa sen ihoa uudistavien ja parantavien ominaisuuksien vuoksi. Kerrotaan, että etanafarmien etanoiden käsittelijöiden haavat parantuivat huomattavasti nopeammin ja käsien iho tuntui tavanomaista pehmeämmältä. Tämä siis yhteydessä etanoiden erittämälle uutteelle altistumisesta. Kun tämä asia huomattiin, oli tietysti päivänselvää, että etanauutetta alettaisiin hyödyntämään ihonhoidossa ^_^ Etanauute sisältää mm. allantoiinia, glykolihappoa ja hyaluronihappoa.

Helixiumin  tapauksessa etanat viettävät elämäänsä luomukasvattamossa Lyonissa, Etelä-Ranskassa. Etanoita kunnioitetaan ja niiden erittämä etanauute kerätään hellävaraisesti käsin, ne eivät siis vahingoitu toimenpiteen aikana. Etanoiden talvihorrosaikaa kunnioitetaan myös ja limaiset veijarit saavat silloin olla rauhassa. Tästä johtuen etanauutteen sanotaan olevan erityisen ravitsevaa ja korkealaatuista.





Sellainen etanatarina. Arvatenkin aihe jakaa mielipiteitä :D Olen joskus lähipiirissäni hehkuttanut K-kosmetiikkaa edustavan Bentonin etanavoiteen olevan maailman parasta tavaraa. Vastaanotto oli sekä kiinnostunutta, että myöskin yököttelyä.  Varsinkin etanafobiasta kärsivät eivät oikein lämmenneet Bentonille ^_^  Helixium lanseerattiin jo jokunen vuosi sitten, mutta sitä ei ole mielestäni mediassa juurikaan näkynyt. Mahtoikohan etanajuttujen vastaanotto olla hieman nihkeää Suomessa? Korealainen kosmetiikka on juuri lyömässä itseään läpi Suomessa ja onkin mielenkiintoista seurata, kokeeko samalla myös etanakosmetiikka uuden tulemisen :)

Sain Helixiumin maahantuojalta sarjan tuotteita testiin ja niistä seuraavaksi ajatuksia ja fiiliksiä.







Helixiumin tehoseerumin inci alkaa ihon tukkeutumia ehkäisevällä seljankukkavedellä. Etanauutteen lisäksi seerumissa on rauhoittavaa kaurauutetta ja ihoa uudistavaa kuningatarhyytelöä. Alkoholitietoisille mainittakoon, että sitä tässä on  myös. Alkoholin yksi funktio on myös toimia kuljettimena tehoaineille.

Seerumissa on havaittavissa mieto, raikas tuoksu. Pipetillä annosteltava seerumi on hyvin nestemäistä ja iho imaisee sen hetkessä. En itse kokenut seerumia kovinkaan kosteuttavana, joskaan en myöskään kuivattavana. Seerumi tosiaan vain tuntuu tehoaineiden ihoonviejänä, paremman ilmaisun puuttuessa. Seerumista jäi myös iholle tosi freshi tunne.







Helixiumilta löytyy myös tällainen sy-iholle suunnattu seerumi. Puikkomallinen pakkaus on varustettu iholla viileältä tuntuvalla roll-on päällä. Seerumin koostumus on vesimäinen ja sekin hulahtaa ihoon valonnopeudella.

Sy-seerumissa on mm. greippivettä, kaurauutetta ja antioksidantti- sekä aminohappopitoista kajottikurpitsaa. Sy-seerumi antaa mukavasti lisäkosteutta varsinaisen sy-voiteen lisäksi. Tällä tuntui olevan hieman sellainen napakoittava vaikutus sy-iholla.







Helixiumin silmänympärysvoiteessa on käytetty mm. antibakteerista hopeaa, sekä lihaksia rentouttavaa parakrassi- kasvia. En huomannut sy-voiteen käytön aikana tätä mainittua lihasta rentouttavaa vaikutusta, mutta tosin en ole varma miten se pitäisikään huomata :) Parakrassia kuitenkin nimitetään "luonnon botoksiksi".

Sy-voiteen koostumus on melko kevyt, ehkä hieman emulsiomainen. Kosteustehot ovat ihan kivat, sellaista medium-tasoa.







Kasvovoiteen pohja on triglysereissä ja seesamiöljyssä. Myös kasvovoiteessa on edellä mainittuja greippivettä, kajottikurpitsaa sekä hopeaa. Kasvovoiteen tuoksua en juurikaan havaitse, vaikka incissa parfum onkin mainittu.

Kasvovoide on suunnattu kaikille ihotyypeille. Tämä tuntui toimivan ihan ideaalisti omalla helposti rasvoittuvalla ihollani. Koostumus on mukavan kevyehkö ja helposti imeytyvä. Jälkitunnussa ei ole ollenkaan rasvaista fiilistä ja ihon pinta jää mattaiseksi. Vaikka tämä on mainittu kaikille ihotyypeille sopivaksi, kuivaihoinen saattaa tämän kokea hieman liian kevyeksi.


Testituotteiden lisäksi Helixiumilta löytyy myös yksittäispakkauksissa oleva kuorintavoide. Helixiumilta näyttäisi uupuvan kokonaan pois huuhdeltava puhdistuote, mutta sen sijaan misellivesi tältä brändiltä löytyy. Postauksen linkit vievät maahantuojan verkkokauppaan, mutta Helixiumia löytyy myös esim. Biodellyltä*.


*mainoslinkki



Mitä fiiliksiä tällainen etanauutteeseen perustuva ihonhoito herättää? Oletteko kokeilleet Helixiumia?







Saturday, December 2, 2017

Pieni kuvakollaasi Kreetalta


Elokuussa Kreetalla loman loppuvaiheilla bongattiin meriakvaario. Siellä sitten tuli käytyä katselemassa mereneläviä. Kaloja oli tosiaan laidasta laitaan, mutta tylsän harmaita. Ei kovin kuvauksellisia. Tuli kuitenkin yllätyksenä, että sisätilan ulkopuolella oli myös ulkotila, jossa oli liskoja, käärmeitä ja kilppareitakin.

En pidä juurikaan eläintarhoista tai ideasta, että eläimet ovat vankeudessa ja näytillä ihmisten viihdykkeeksi. Kävin muutama vuosi sitten Ähtärin eläintarhassa ja koin kierroksen jälkeen jotenkin pahaa mieltä. En usko, että menen koskaan enää mihinkään eläintarhaan.

Hersonissoksella hieman hätkähdin, kun tajusin, että kyseessä ei olekaan vain akvaario. Ulkotilaan saapuessani mietin, miltä musta tuntuu. Ahdistaako vai eikö? Eläimet ainakin vaikuttivat hyvinvoivilta ja liskot ja kilpikonnat saivat tepastella vapaana. Siellä oli ihan hyvä fiilis vaikka koenkin tällaisen ihmisten viihdykkeen edelleen hieman ristiriitaisena.  Kuvat onnistuivat ihan kivasti ja ajattelin jakaa ne postauksen muodossa myös teille.


Meritähti on hassu otus.

Tursas.

:D


Pelottavan oloinen rontti :)






Tämä tilanne oli hauska. Tarjolle laitettiin vihreää ja kilpparikin sen huomasi kaukaa. Kilppari tuli murkinoimaan tuhatta ja sataa (eli hitaasti) liskon seuraksi. Söivät sulassa sovussa ja riitaa ei tullut :D

Jännä veijari tämä. Kuvailin liskoa useammankin kerran ja aina kun otin kuvaa, lisko alkoi nyökyttelemään päätänsä. Ihan kuin se olisi poseerannut kameralle? :)

Tälle repesin. Onko suomenkieli tosiaan niin vaikeaa :D Useimmissa infolappusissa oli Suomen kohdalla kysymysmerkki :D




Akvaarion jälkeen löydettiin Intialainen ravintola. Kyseisessä raflassa oli aivan törkeän hyvää ruokaa! Harmittaa vähän kun tämä tuli bongattua vasta loman viime vaiheilla. Kuvan kattimaakari piti ruokaseuraa :) Te jotka olette Kreikassa käyneet, tiedätte että kissoja on näkyvissä, minne tahansa päänsä kääntää. Kuvan mirri on ravintolan omistajan, joka saikin raksuja kun tarpeeksi mourusi :)




Loppuun vielä kuva Hersonissoksen auringonlaskusta samaiselta illalta. Kreetan lämpimän sävyisiin auringonlaskuihin voi tuskin koskaan kyllästyä <3