... ... Tuubitoleranssi

sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Dabba - Marjauutokseen pohjautuva tehoseerumi




Latvialainen Dabba tuli alunperin tunnetuksi jokunen vuosi sitten kukkaisvesistään. Näitä kukkaisvesiä olen itsekin paria laatua kokeillut. Sittemmin Dabban tuotevalikoima on laajentunut käsittämään mm.  öljyjä ja eliksiirejä ja jopa suolasuihkeen hiuksille. Viimeisimpänä Dabba on lanseerannut melkoisen mielenkiintoisen kuuloisia seerumeita 3 kappaletta.



Kuva: Dabbacosmetics


Uusi seerumilinja kulkee nimellä Deepwater Booster. Deepwater Booster- seerumeita on tosiaa kolmea erilaista, hieman eri käyttötarkoituksiin. Valittavana on kirkastava, uudistava ja kosteuttava seerumi. Se mikä näitä kolmea seerumia kuitenkin yhdistää, on niiden pohja, joka muodostuu marjamehuista ja kukkaisvesistä. "Vesi vanhin voitehista" sanotaan, mutta Dabban seerumeissa on perinteinen vesipohja korvattu paljon mielenkiintoisemmalla vaihtoehdolla :)








Dabban kaikki kolme seerumia näyttivät incejä tutkiessa ihan hurjan hyviltä ja valinnanvaikeutta oli. Päädyin sitten kokeilemaan syväkosteuttavaa Deep Moisturizing Serumia. Seerumi lupaa nimensä mukaisesti syväkosteuttaa, silottaa ja pehmentää ihoa.






Tällainen incikyyläri huokaili ihastuksesta raaka-ainelistaa tutkiessa. Inci alkaa C-vitamiinipitoisella tyrnivedellä, jota seuraa ruusukvittenin hedelmävesi ja porkkanan kukkais- ja siemenvesi. Näiden lisäksi seerumiin on ympätty kattava kirjo erilaisia kosteutta sitovia humektantteja mm. betaiinia, xylitolia, hyaluronihappoa ja sodium PCA:ta muutama mainitakseni.






Seerumin koostumus on kevyehkön geelimäistä ja sen tuoksusta tulee vahvasti mieleen jokin tuttu hedelmäkarkki, mutta en saa päähäni, että mikä. Tuoksu on silti melko mieto ja hälvenee iholla nopeasti.  Dabban Deep Moisturizing Serum imeytyy ihoon hulahtaen ja sen ihoa kosteuttavat tehot ovat ilmiömäiset ja moitteettomat, kuten raaka-ainelistasta pystyikin jo ennakoimaan. Seerumista jää iholle aavistuksen nihkeyden tuntua (riippuen paljonko sitä annostelee), mutta ei mitenkään häiritsevästi ja toisaalta seerumin peräänhän tulee joka tapauksessa ihotyypin mukainen kosteusvoide, joka loihtii seerumeiden jättämät nihkeydet pois ^_^



Dabba Deep Moisture Serumia löytyy Ruohonjuuresta sekä esim. House of Organicilta (39,90€/ 30ml)



Pr-näyte.












keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Testissä kuivanaamio







Eikö perinteiset, märät kangasnaamiot innosta? En itsekkään niiden tunnusta iholla välitä, mutta pakkohan niitä on aina joskus käyttää, tehokkaita kun ovat. Mutta tiesittekö, että vaihtoehtona on myös kuivanaamiot?






Swiss Clinicilta löytyy mm. tällainen kuiva kangasnaamio. Täytyy myöntää, että ennen kokeilua olin hyvin skeptinen. Varsinkin kun kokeilin käsillä naamiota. Sehän on tosiaan täysin kuiva. Miten se muka voisi tehdä iholle mitään sen kummallisempaa?






Swiss Clinicin Face Perfecting Dry Mask hyödyntää patentoitua, vedetöntä teknologiaa. Kuivanaamio sisältää 87% aktiivisia ainesosia, sekä lupaa vaikuttaa iholla 8 tuntia käytön jälkeen.

Naamio sisältää mm. sheavoita sekä soija- ja oliiviöljyä. Naamioon on imeytetty myös E- ja C-vitamiinia, sekä kasviuutteita.



Naamio asetellaan aktiivipuoli ihoa vasten.

Naamio pysyy iholla napakasti korvien taakse aseteltavilla lenkeillä.


Perinteisiin märkiin kangasnaamioihin verrattuna tämän kuivanaamion käyttö oli ihan luksus-mukavaa :D Kuivanaamio on ehdottomasti jo itsessään käyttömukavampi märkään naamioon verrattuna, mutta tässä Swiss Clinicin naamiossa on myös näppärät lenkit, joilla naamion saa kiinnitettyä korvien taakse. Naamio myötäili yllättävän napakasti ja ihon myötäisesti kasvoja. Naamio kiinnittyy napakasti myös leuan alle, sillä leukaosiolle on myös omat lenkkinsä, jotka kiinnittyvät korvien taakse.



Toinen korva jäi vahingossa ruttuun ^_^ :D



Kun naamio on aseteltu paikoilleen kasvoille, sitä hierotaan kevyesti kauttaaltaan 3-4 kertaa. Hieronta vapauttaa naamion aktiivi-ainesosat. Tämän jälkeen naamion annetaan vaikuttaa kasvoilla 15 minuuttia. Kuivanaamiota suositellaan käytettävän 9 päivää peräkkäin parhaan tuloksen saavuttamiseksi. Käytön jälkeen naamio taitellaan aktiivipuoli sisäänpäin, takaisin uudelleen suljettavaan säilytyspussiin. Yksi kuivanaamio ei siis olekkaan kertakäyttöinen, vaan sitä voi käyttää jopa 3 kertaa. Ihoa ei huuhdella naamion käytön jälkeen.








"Dry Mask-teknologia käsittää innovatiivisen metodin levittää aktiivisia ainesosia iholle, jota kutsutaan nimellä Wearable Skincare Technology (WST), jossa ainesosat on uutettu tekstiilin sisään. Biomimeettisten lipidikomponenttien ansiosta WST asettuu iholle luontevasti. Naamio aktivoituu ihokontaktista, jolloin aktiiviset ainesosat vapautuvat ja tunkeutuvat ihon eri kerroksiin. Dry Mask sopii kaikille ihotyypeille, joten se on tehokas apu niin normaalille, herkälle kuin kuivallekin iholle."

Lainaus SwissClinic.fi




No mikä sitten oli tulos iholla? Herra skeptinen joutui heittämään epäluulonsa roskakoriin, sillä tämä naamio kyllä toimii. Tulos muistuttaa hyvin paljon perinteisempien kangasnaamioiden antamaa tulosta, pienillä eroilla.

Ensinnäkin kuivanaamio taikoi otsan vaakajuonteet hyvin piiloon. Ei täysin, mutta hälvensi niiden näkyvyyttä arviolta 50%. Tämän saman ilmiön olen huomannut oikeastaan kaikilla kangasnaamioilla.
Mutta ihofiilis kuivanaamion jäljiltä on erilainen, kuin märkien kangasnaamioiden jäljiltä. Kuivanaamio ei jätä tahmeaa fiilistä jälkeensä. Mutta sen todellakin huomaa, että naamion jäljiltä jää iholle jotain. Iho tuntuu suojatulta, ja pehmeältä. Tämä lienee tulosta naamion sisältämistä rasvapohjaisista raaka-aineista. 

Kuivanaamion soveltuvuus on määritelty sopivaksi kaikille ihotyypeille, mutta tästä voisi hyötyä ehkä kaikkein parhaiten kuiva ihotyyppi, jolta puuttuu rasvoja. Olihan jännä naamiotestaus, eikä ollenkaan hassumpi lopputulos ^_^





Swiss Clinicin Face Dry Mask kuivanaamiota voi ostaa Swiss Clinicilta*. Yhdellä naamiolla on hintaa 29€



Pr-näyte.
*mainoslinkki




Miltä tällainen kuivanaamio kuulostaa? Heräsikö kiinnostus?









tiistai 24. huhtikuuta 2018

Lumene Lähde - Kosteuttava hoitovesi



Kotimaiselta Lumenelta on viime aikoina puskenut markkinoille yhtä jos toista ihonhoitolinjaa. Moni on valitellut olleensa ihan pihalla Lumenen uudistusten myötä, ja kyllä, niin olen ollut ihan pihalla minäkin. On Lähdettä, Sisua, Valoa, Kuulasta, Hehkua... Hoitolinjoissa on siis todellakin valinnanvaraa!

Hehkutin jo aiemmin Instagramissa löytäneeni Lumenen Harmonia-sarjasta elämyksellisen turveputsarin ^_^ Harmoniasta tulossa siis juttua hieman myöhemmin. Nyt ensin esittelyssä Lumenen Lähde-sarjasta vinkkaamisen arvoinen hoitovesi:






Lumene Lähde Aqua Lumenessence kosteuttava hoitovesi on pakattu 150ml vetoiseen pulloon. Kierrekorkin alta paljastuu kätevästi tipoittain annosteleva suutinosa. Hoitovesi on käännetty englanniksi muotoon Beauty Lotion, mutta käyttötarkoitus tällä on sama kuin korealaisesta kosmetiikasta tutuilla essenceillä. Tämän tyyppiset tuotteet ovat ihan oivallisia janoisuudesta kärsivällä iholla. Hoitovesi annostellaan iholle kasvoveden jälkeen, ennen seerumia tai muita käyttämiään paksumpia tuotteita.






Inci: AQUA (WATER), PROPANEDIOL, VACCINIUM MYRTILLUS (BILBERRY) FRUIT JUICE, GLYCERIN, RUBUS CHAMAEMORUS (CLOUDBERRY) FRUIT JUICE EXTRACT, BETULA ALBA (BIRCH) JUICE, PHENOXYETHANOL, BETAINE, PEG-40 HYDROGENATED CASTOR OIL, ETHYLHEXYLGLYCERIN, SODIUM HYALURONATE, SODIUM PHYTATE, TREHALOSE, UREA, HYDROXYETHYLCELLULOSE, PANTHENOL, CITRIC ACID, PENTYLENE GLYCOL, SERINE, PHENETHYL ALCOHOL, SODIUM CARRAGEENAN, ALGIN, CAPRYLYL GLYCOL, DISODIUM PHOSPHATE, GLYCERYL POLYACRYLATE, PULLULAN, MARIS SAL (SEA SALT), POTASSIUM PHOSPHATE, BENZYL SALICYLATE, LINALOOL, CITRONELLOL, PARFUM (FRAGRANCE).



Hoitoveden koostumuksesta löytyy heti pohjoisen lähdeveden jälkeen propanediolia (liuotin, joka mm. tehostaa raaka-aineiden imeytymistä ihoon), mustikkamehua, glyseriiniä (sitoo ihoon kosteutta), sekä lakkamehua ja koivunmahlaa. Näiden lisäksi hoitovesi sitoo ihoon tehokkaasti kosteutta tutun hyaluronihapon, urean ja theraloosin (sienisokeri) voimin.  Hoitoveden raaka-aineista 97% ovat luonnollista alkuperää.







Hoitoveden tuoksu on raikas ja omaan nenääni hieman makeahko. Jos hoitovedet eivät ole entuudestaan tuttuja, niin niiden koostumusta voisi kuvailla paksuksi vedeksi, kuten se on Lumenenkin tapauksessa. Hoitovettä suositellaan annosteltavaksi iholle, joko vanulapulla tai sormin. Suosin itse ehdottomasti tuotteen taputtelua iholle sormin. Koska tuote on tavallista vettä paksumpaa, onnistuu sen annostelu iholle helposti kämmenen kautta. Vanulappua käyttäessä tuotetta menisi vain turhaan hukkaan.

Lähde hoitoveden kosteuttavat ominaisuudet ovat loistavat. Tätäkin hoitovettä voi halutessaa kerrostaa iholle korealaisen  7 Skin Methodin tyyliin. Itse olen kokenut (ainakin tähän vuoden aikaan) Lumenen hoitoveden niin tehokkaasti kosteuttavaksi, että olen taputellut vain kaksi kerrosta sitä iholle. Yksikin riittäisi, mutta kerta kiellon päälle periaatteella ^_^

Hoitovesi jättää iholle aavistuksen nahkeahkon tunteen, joka kertoo tehokkaasta kosteudensitomiskyvystä. Iholle jäävä nahkeus katoaa kosteusvoiteen levittämisen jälkeen. Lumenen hoitovedestä on kovin vaikea keksiä mitään negatiivistä piirrettä. Se onnistuu päihittämään kosteustehoillaan jopa pari aiemmin kokeilemaani korealaista brändiä. Siispä: Hyvä Lumene ^_^


Lumene Lähde Aqua Lumenessence hoitovesi esim. Sokoksella (12,90€/ 150ml) tai elevenillä* (12€/ 150ml).



Lumene pr-näyte.
*mainoslinkki.



Oletteko tutustuneet Lumenen Lähde-linjan tuotteisiin?