Tuesday, November 21, 2017

BM Cosmeceuticals - Sukralfaattia ja A-vitamiinia




Postauksen aiheena oleva ihonhoitosarja saattaakin olla jo entuudestaan tuttu ainakin joillekin. Kyseessä on jo pidempään markkinoilla ollut BM Cosmeceuticals. BM-sarjasta löytyy tuotteita niin anti-age tarkoituksiin, kuin myöskin aknen hoitoon.


Kuva: Mediwell



BM-sarjan erikoisuutena on sen sisältämä lääkemolekyyli sukralfaatti (sukroosi-okta-sulfaatti). Tätä ei siis pidä sekoittaa hieman mediassa demonisoituihin sulfaatteihin :) Sukralfaattia on käytetty jo 70-luvulta asti menestyksekkäästi mahahaavan hoidossa. Sisäisen hoidon kautta sitä käytetään myös nykyään ulkoisesti ihonhoidossa.

Tutkimusten mukaan sukralfaatin on todettu kiihdyttävän ihon pintakerroksen uusiutumista, josta on hyötyä ryppyjen hoidossa. Samaisten tutkimusten myötä sukralfaatin on todettu myös stimuloivan ihon pintaverisuonten kasvua, joka taas on oleellista ihokudoksen ravinnonsaannin kannalta. Koska sukralfaatilla on tutkimusten mukaan myös ihoa korjaavia ominaisuuksia, monet lääkärit ovat sitä suositelleet myös mm. arpien hoidossa. Näistä tutkimuksista voi käydä lukaisemassa tarkemmin täältä. Testailin itse BM- sarjan tehoseerumia ja Optiretin A-vitamiinivoidetta.






BM Gel 28 - Tehoseerumi 30ml



Inci: Aqua, Pentylene Glycol, Sodium Sucrose Octasulfate, Hydroxyethylcellulose, Sodium Hydroxide


BM Gel Tehoseerumi on pelkistetty, vain 5 ainesosaa sisältävä tuote. BM Gel 28 - Tehoseerumi lupaa:

  • Uudistaa soluja
  • Elvyttää ja kiinteyttää ihoa
  • Vahvistaa ohutta ja herkkää ihoa
  • Tasoittaa ryppyjä ja ilmejuonteita


BM Gel on itseasiassa itselleni jo entuudestaan tuttu tuote. Muistan tätä käyttäneeni joskus aiemmin, mutta harmillisesti tuosta kokeilujaksosta on jo kulunut niin paljon aikaa (useita vuosia), että en enää muista ollenkaan mitä fiiliksiä tuote silloin herätti. Muistan kuitenkin pakkauksen olleen silloin erilainen. Muistikuvien mukaan se oli silloin valkoinen pumppupullo :)

BM Gel- tehoseerumia suositellaan erityisesti arpien hoitoon ja epäpuhtaalle, sekä rasvoittuvalle iholle. Sukralfaatin lisäksi seerumissa on kosteutta sitovaa pentyleeniglykolia.

Tehoseerumi on koostumukseltaan kevyen geelimäistä. Koostumus on sen verran liukkaasti levittyvää, että yksi pumppaus seerumia riittää hyvin koko kasvoille. Imeytyvyys seerumilla on nopeaa. Se jättää iholle mattaisen pinnan ilman tahmeutta. Kosteustehoiltaan tämä ei ole mitään huippuluokkaa, mutta voimakkaasti rasvoittuvalla iholla tämä saattaa riittää pelkiltään. Ihokohtaista :) Itse koin tarvitsevani vielä tämän päälle erillisen kosteusvoiteen. BM Gel 28 on säilöntä- haju- ja väriaineeton.






BM OptiRetin 50ml


Inci: Aqua, Glycerin, Squalane, Glyceryl Stearate, PEG-100 Stearate, Persea Gratissima, Ethylhexyl Methoxycinnamate, Diethylhexyl Succinate, Cetearyl Alcohol, Lanolin, Behenyl Alcohol, Sodium Lactate, PEG-20 Stearate, Stearic Acid, Phenoxyethanol, Methylparaben, Ethylparaben, Propylparaben, Retinyl Palmitate, Retinyl Acetate, Tocopheryl Acetate, Parfum, Tetrasodium EDTA, Tocopherol


BM OptiRetin sisältää A-vitamiinin estereitä (retinyylipalmitaattia ja retinyyliasetaattia). A-vitamiinia onkin muissa postauksissa tullut jo käsiteltyä, ja sehän on ainesosana yksiä niitä harvoja, joiden on tutkitusti todettu "nuorentavan" ihoa. A-vitamiinin muodoista retinoli on niitä tehokkaimpia, mutta valitettavasti se myös aiheuttaa monille ei-toivottuja reaktioita, kuten punoitusta ja ihon hilseilyä. A-vitamiini esterimuodot ovat miedompia ja täten herkälle iholle ehkä parempi valinta. BM OptiRetinin sisältämät ainesosat muuttuvat ihossa asteittain retinoliksi ja näin iho välttyy paremmin suoraan iholle levitettävän retinolin mahdollisilta ei-toivotuilta haittavaikutuksilta. BM OptiRetinissä  on myös ihoa tehokkaasti hoitavaa, oliiviöljypohjaista skavalaania.

Optiretinin koostumus on melko täyteläistä ja hoitavan tuntuista. Koostumuksesta tulee itselläni hieman mieleen jokin apteekin semi-täyteläinen perusvoide. Voide ei imeydy ihan samantien, mutta imeydyttyään se jättää todella pehmeän tunnun iholle. Voiteen jättämää jälkituntua voisi kuvailla myös suojatuksi. Hieman tuhdimmasta koostumuksesta huolimatta OptiRetin ei jätä kiiltävää, tai rasvaisen tuntuista ihoa. OptiRetin on hajustettu ja tuoksua voisi kuvailla melko miedoksi, hieman apteekkimaiseksi.


BM-sarjasta löytyvät myös päivävoide seka-ja normaalille iholle ja kuivalle iholle. Sekä yövoide kaikille ihotyypeille. BM tuotteita myyvät apteekit, sekä Sokos ja Emotions. Kaikki jälleenmyyjät näkee täältä.


Hinnat Sokoksella : OptiRetin 50ml (65,70€) ja BM Gel 30ml (50€)


*Tuotteet saatu blogin kautta.



Onko teillä kokemuksia BM-tuotteista?













Monday, November 20, 2017

Talviarvonta käsille


Kylmät ilmat saapuivat jo ajat sitten, ja sehän tarkoittaa sitä, että monilla iho alkaa kuivumaan. Erityisesti kädet joutuvat koville tähän vuodenaikaan. Hyvän käsivoiteen löytäminen ei olekaan ihan itsestään selvyys ja itselläni hyvän käsivoiteen kriteerit ovat hoitavuus ja ehdottomasti tahmaamattomuus.




Laveralta löytyy tehokkaita ja käyttömukavia käsivoiteita ja ne ovat tietenkin myös luonnonkosmetiikkaa. Mulla onkin nyt ilo ilmoittaa teille lukijoille, että Laveran maahantuoja  haluaa sponsoroida teille kivan arvonnan ^_^

Arvonnassa on siis 2 settiä Laveran käsivoiteita. Yhteen settiin kuuluu 2in1 Hand & Cuticle- käsivoide, sekä Sos Help Hand Balm- käsivoide.

Kyseisistä käsivoiteista olenkin aiemmin kirjoittanut ja todennut ne erittäin hyviksi tuotteiksi. 2in1 käsivoide on näistä kevyempi ja ideaali päiväkäyttöön sen erittäin nopean imeytymisen vuoksi. 2in1 käsivoiteesta voi lukea enemmän täällä.

Sos Help- käsivoide on Laveran käsivoiteista koostumukseltaan täyteläisin, ja siten sopii erittäin hyvin iltakäyttöön. Täyteläisestä koostumuksesta huolimatta, sekin imeytyy käsiin hyvin, eikä jätä tahmeaa pintaa. Sos Help- käsivoiteesta voi lukaista täällä.

Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tähän postaukseen LAVERA. Voit kertoa vaikka samalla oman vinkkisi kuivien käsien hoitoon :) Muista myös liittää kommenttiisi toimiva sähköpostiosoite, että saan yhteyden voittajaan.  Arvonta päättyy 27.11.

Jos arpaonni epäilyttää, niin Laveran käsivoiteita löytyy hyvin varustetuista kaupoista kautta maan. Myös Hyvinvoinnin Tavaratatalosta* voi tilata Laveran tuotteita.


*mainoslinkki

Onnea arvontaan ^_^









Tuesday, November 14, 2017

Kiva, kamala, lemppari, inhokki




Siitä on vierähtänyt tovi, kun olen kirjoitellut ei-kosmetiikka aiheisen, lepsumman postauksen. Sarin blogista bongasin varsin viihdyttävän haasteen ja mäkin päätin tehdä sen :) Omia lemppareita ja inhokkeja siis luvassa ^_^



Kamalin ruoka


Hmm.. Heti alkaa vaikealla :D Mähän rakastan ruokaa, elämäni tarkoitus on syöminen. Koulussa söin itku kurkussa luumutäytteisiä kalapullia ja se oli ainakin silloin niin traumaattinen kokemus, etten niitä enää koskaan suuhuni laittaisi. En oikein lämpeä kaaliruoasta. Kaalikeitto ja kaalikääryleet ällöttää. Ja siis se haju mikä syntyy kaaliruokien valmistamisesta. Mämmikään ei oikein kolahda. Hyi olkoon.


Hyi sentään. Kuva: Kaupunkiuutiset.




Herkkuruoka


Pizza on aina ihanaa, mutta se on myös kovin tylsä vastaus. Keksin siis jotain muuta. Herkkuruokiakin on kyllä paljon olemassa. Tykkään tosi paljon tulisesta ruoasta. Mutta vastaanpa kuitenkin, että lasagne. Lasagnen pitää olla runsasjuustoista ja hyvin maustettua. Jos kerroksien välissä on vielä laadukasta, aromikasta sinihomejuustoa niin Jusu on ruokataivaassa. Mulle tuli nälkä.


Sitten taas toisaalta...


Voiko jäätelön laskea ruoaksi? Koska mä voisin elää jätskillä. Aino on ihan ehdoton jätskimerkki, miten ne voikaan olla niin hyviä? Joka päivä menis helposti useampi purkki Ainoja :D Viimeisin tajunnan räjäyttäjä on ollut Ainon uutuus, Unelmien Kookos-Suklaa. Voi itku se on hyvää. Kyseisen uutuuslanseerauksen vuoksi mun sokerilakkokin meni paussille. Ei vaan voinut olla maistamatta -_-


Mun suuri heikkous, Aino. Kuva: Pingviini






Kahviherkku, jolle sanon ei


Onko muka sellaista? No mä vastaan tähän Marie-keksit. Ne tuli ekana mieleen. Voihan niitä toki mutustaa kahvin kanssa, en mä niistä oksenna. Mutta yhtälailla voisin nautiskella vessapaperihylsyä kahvini kanssa, maku lienee aika paljon identtinen. Onko mitään tylsempää keksiä, kuin Marie-keksi?



Kahviherkku, jolle sanon kyllä


No joo. Mä sanoisin kyllä vaikka mille kahviherkulle.  Kuola alkaa valua vastausta miettiessä. Vastaan, että viineri. Se sellainen, missä on toisella puolella kreemiä ja toisella puolella hilloa. Ja täytettä saa olla runsaasti. Kuiva viineri on yhtä kuin paha mieli.



Telkkariohjelma, jota en katso


En katso nykyään kovinkaan paljon telkkaria, koska sieltä ei tule paljon mitään järkevää. Paitsi uusintoja. Ja uusinnan uusintoja. Miten paljon voikaan tulla nykyään uusintoja. Jessus. Ja laittaapa töllön koska tahansa päälle, niin siellä on joko Riku Nieminen tai Roope Salminen. Aina! Mulle on tullut niin sanotusti mediapersoonaähky. Kaipaan vanhoja tv-naamoja. Missä on Hannele Lauri !? Vaihtelu virkistäisi.







Telkkariohjelma, jota katson


Sohvikset, eli sohvaperunat <3 Se onkin varmaan ainoa kiva ohjelma mitä katson aina. Siinä on tosi hauska ohjelmaidea! Kukahan senkin on keksinyt? :)



Inhokkisää

Suomen sää. Suomen sää on mun inhokkisää :D Siis nämä loppusyksyn/alkutalven säät ottaa mun sieluun tosi kipeää. Pimeää, hyytävä tuuli, jäinen tihkusade ja KYLMÄ. Se on kamalaa se. Jos ois supervoimia, siirtäisin Suomineidon tuonne välimerelle vaikka, siellä ois hyvin tilaa vaikka Sisilian vieressä ^_^ Eikö lämmittävä ajatus? Eikö?



Lempisää

Vähintään 25 astetta lämmintä, mutta saa olla lämpösempikin. Tykkään jopa kuumasta säästä. Aurinkoa saa olla paljon. Mä olen -ikävä kyllä, ihon kannalta- varsinainen aurinkoholisti. Rrrrrakastan sitä tunnetta, kun Aurinko lämmittää ihoa. En laittaisi ollenkaan pahakseni, jos voisi tulevaisuudessa nauttia lämpöisestä kesäsäästä ympäri vuoden. Niin.


Tehän tiedätte, että Kreeta on mun suuri rakkaus. Kuva: Rantapallo

Jos käytte Kreetalla, poiketkaa Kissamoksessa. Ihana paikka <3




Mun pakkaskelien reippailumyssy


Mulla on aina ollut myssyongelma, tai toisin sanoen vaikean muotoinen pää. Musta tuntuu, että useimmat pipomallit ei sovi mun kallonmuotoon. Tuntuu, että näytän hönöltä pipo päässä. Vika saattaa tosin olla korvienkin välissä mulla. Mulla taitaa olla tasan kaksi kappaletta pipoja joita joskus käytän. Silti vähän aina ahdistaa olla pipo päässä. Lenkillä heivaan yleensä hupun päähän pipon sijaan.



Paras musiikki


Ysäri <3 Vanha kunnon eurodance ei koskaan petä. Siellä missä ysäri, siellä Jusu. Tästä "menneelle vuosikymmenelle jumittumisesta" saan aina välillä kettuilua osakseni. Kyllä mä nyt paljon muutakin kuuntelen kuin vanhoja ysärirenkutuksia, mutta ysäri on aina ysäri ^_^ Mutta siis genrenä menee sellainen poppi, dance, house. Niin ja kasarimusa ja muut vanhat hyvät oldiesit. Tykkään myös vanhoista finnhitseistä! Seija Simolan Kun aika on.. Siinäpä vasta korvamato. Tietysti se tv-mainos pilasi tämänkin homman ja biisi saattaa nykyään vähän rasittaa mun herkkiä hermoja. 



Kamalin aika vuorokaudesta


En ole aamuihminen. Herätyskellon ääni on mulle kattilan paukutusta teräskauhalla. Kauhea ääni, se vekkarin pimputus. Varsinkin jos aamu pitää aloittaa ilman kahvia, tulee ongelmia. Pahoja sellaisia.



Ja se paras aika


Illat. Iltaisin olen toimelias ja aikaansaava. Ja mulla tuntuu parhaat ideat pälkähtävän päähän iltaisin ja jopa öisin. Illalla on rento olo. Ainakin yleensä.



Tästä menetän hermot


Jos arki ei luista. Siis jos ihan sellaiset pikkujutut ei luista ja kaikki tuntuu vähän vastustavan, musta tulee pahantuulinen. Silloin menee hermot oikeastaan ihan kaikesta. Vaikka nyt esim. siitä, että television kaukosäädin ei tottele. Säätimen patterit voi olla lopussa, ja koen sen heti, että "taas kaikki vastustaa". Liekkö ihan normaalia, mutta en oo koskaan väittänytkään olevani ihan normaali tyyppi :D


Hermot menee ja savu alkaa nousta.





Tästä rauhoitun


Jos vaikka on paljon stressaavaa projektia meneillään ja saan puskettua apinan raivolla kaiken pois päiväjärjestyksestä, niin sitten on iisi olo. Mulla on rauhallinen olo, kun kaikki on ok. Ja kun ei ole stressiä mistään. Harvassa on kyllä sellaiset stressittömät ajanjaksot. Tämä loppuvuosi on ollut aikalailla ahterista. Stressiä on pukannut ihan pyytämättäkin ovista ja ikkunoista. 



Mun huonoin mieliala


No siis stressaantuneena mä olen kamala mörkö. Naama on väärinpäin ja tiuskin helposti, jopa ilman mitään syytä. Mutta sellaista se on kun stressi pitää omia karkeloitaan pääkopassa. Ja jos on tosi paha unettomuusjakso  päällänsä, niin eipä siinä iloisin mielin olla.



Paras mieliala


Hmm. No ihan ympäripyöreästi silloin, kun asiat on hyvin. Kun ei tarvitse murehtia mistään ja voi vaan olla. Ja tietysti kun pääsee Kreikkaan, mun mieliala on yhtä auringonpaistetta kilpaa ympäristön kanssa :D



Kodin turhake


No mikähän tämä voisi olla. Mullahan on vain ja ainoastaan hyötytavaraa kotona..haha.  Mitähän ihmettä vastaisin tähän. Patterilaturi? Eihän mulla ole edes ladattavia pattereita, niin eikö se ole silloin ihan turha omistaa? :D

Muistan lapsuudesta, kun meillä oli kotona sellainen sähkökäyttöinen veitsi. Sitä ei muuten koskaan käytetty. Pölyttyi kaapissa. Siinä oli kaksi terää jotka vemputti ihan miten sattuu, kun se härvelin napsautti käyntiin. Aika turha oli se.


Pöh ja hah. Kuva: Netrauta





Paras tavara


Jaa hmmm.. Vastaanko tähän tylsästi läppäri. En tiedä onko se paras, mutta kovin tarpeelliseksi mä olen sen kokenut. Tai sitten pesukone. Olisi kurjaa, jos pyykkiä ei voisi pestä. Noh, melkeinpä kaikki elektroniikkahärpäkkeet ovat parhaita.



Vaate, jota en suostu laittamaan päälleni


Hame? Haha :D No siis vakavasti puhuen varmaankin nahkahousut. Tai ei.. PVC-housut sittenkin! Pelkkä ajatus on ahdistava ja epämukava. PVC-housut kesähelteillä... varmaan tosi kivat.



Vaatteet, joissa viihdyn


Tässä kerran valittelin, että oon nykyään laiska pukemaan farkkuja päälleni. Onko musta tullut vanhuuttani mukavuudenhaluinen? Huppari ja löysät collarit on lempparivaatteet ^_^





Haju, jota en kestä


Näitäkin on vaikka mitä. Ehkä sen valmistetun kaalin hajun kestää ja vastaan tähän jotain muuta. Vaikkapa tiskipöydälle yön yli jäänyt kalasoppalautanen on aika karmean hajuinen. Mun ukkelin kissan hengityksen hajukin on sellainen, että en kestä. Pelottaa aina, että se katti haukottelee mun naaman edessä. On aika kalman tuoksuinen hengitys sillä mirrillä. Huh. Niisku on  muuten varsin kiva ja säyseä mirri. Pastilleja se silti kaipaisi.



Paras tuoksu


Ai niinku eau de toilette vai mikä? Gaultierin Le Male on ollut pitkään mun suuri suosikki ja sitä paikkaa ei näköjään hevillä varasteta. Valkosipulinen ruoka tuoksuu myös hyvälle. Kesäkin tuoksuu hyvälle. Paitsi joskus meren rannassa. Hei! Ja puhdas pyykki!


Tuoksujen ikisuosikki. Kuva : Thescentualist.




Kamalin luonteenpiirre ihmisellä


Narsismi. Tai no se taidetaan luokitella jonkin sortin sairaudeksi, kai. Valehtelu lienee sellainen joka nostaa mun karvat pystyyn. Törkeästi valehteleva ihminen on mun silmissä yhtä kuin ruma ihminen. 



Mukavin luonteenpiirre ihmisellä


Hyväsydämisyys. Sellainen, että voi ja haluaa auttaa muita ihmisiä, ilman että aina tarvitsisi itse hyötyä asiasta jotenkin. Sellainen on kaunista. Se tekee ihmisestä kauniin kokonaisuudessaan :)






***

Olipas kiva kirjoitella tällainen postaus pitkästä aikaa. Kivaa viikkoa kaikille ^_^ <3


*Postauksen muut kuvat napsittu instagramista.