keskiviikko 16. marraskuuta 2022

Kuivan ihon hoito + Tuotetärpit

 Sis. Mainoslinkkejä.

 

 

 

 


 

 

Ankea marraskuu on taas täällä. Nyt on ollut poikkeuksellisen lämmintä suuremmassa osaa maata, mutta pohjoisen ilmasto ja muut olosuhteet alkavat jo pikkuhiljaa rasittaa ihoa. Pakkaset, keskuslämmitys ja olematon ilmankosteus tekevät sen, että iho kuivuu ja kutiaa. Varsinkin kroonisesti kuivasta ihosta kärsiville talvikuukaudet voivat olla todellista piinaa. Tässä kohtaa oikein toteutetulla ihonhoidolla voi saada varsin hyviä tuloksia ja helpottaa oloaan. 

Kuiva iho usein sekä näyttää, että tuntuu ikävältä. Pölyävän hilseilevä iho ei juurikaan ketään kaunista. Ja toisaalta 10 numeroa liian pienen tuntuinen nahkapuku saattaa tuntua suorastaan ahdistavalta. Puhun tässä siis siitä kiristävän kuivasta ihosta. Myös kutisevan ihon jatkuva raapiminen voi viedä hermot.

Ajattelin seuraavaksi jakaa omat vinkkini, joilla voi helpottaa ja saada hyvinkin kuriin kuivan ihon ongelmia. Mukana on myös tuotetärppejä, jotka sopivat kaikki erityisen hyvin kuivalle iholle 😊

 

 

Puhdistus

 

 

Moni varmaan onkin jo tietoinen ja huomannut, että ihon peseminen horjuttaa aina ihon tasapainoa. Varsinkin voimakkaat pesutuotteet riistävät iholta sen luonnollisen hydrolipidikalvon, josta seuraa helposti monia iho-ongelmia, varsinkin ihon kuivumista. Siispä kannattaa välttää voimakkaasti peseviä tuotteita.

Kuivalle iholle mahdollisesti parhaiten sopiva tuote on joko puhdistusöljy- tai balmi, sekä emulsiotyyppiset putsarit. Öljy- ja balmiputsareista vain osittain veden kanssa emulgoituvat tapaukset, ovat erityisen hyviä rutikuivalle iholle, sillä ne jättävät iholle aavistuksen hoitavia öljyjä.

Vaahtoavat puhdistustuotteet ovat lähtökohtaisesti iholle hieman kuivattavampia, mutta tässä genressä onkin sitten  miljoona erilaista putelia, joiden puhdistustehot ovat erilaisia. Jos on epävarma vaahtoavista putsareista, mun vinkki on suunnata kaupassa vauvaosastolle. Vauvojen iholle suunnatut puhdistustuotteet ovat huomattavasti miedommiksi formuloituja, kuin meille aikuisille suunnatut tuotteet. Eikä tietenkään kannata unohtaa misellivesiä, tästä genrestä löytyy myös hellävaraisia vaihtoehtoja ihon puhdistamiseen.

 

 

Evolve Gentle Cleansing Melt puhdistusbalmi*

Laponie of Scandinavia puhdistusmaito*

Laponie of Scandinavia puhdistusgeeli*

 





 

Vesikosteutus



Kasvovesi on supertärkeä. Kasvovettä, ei missään nimessä tulisi skipata ihonhoidossa, mikäli haluaa saada ihonsa tasapainoon. Iho tarvitsee vettä ja sen iholle antaa juurikin kasvovedet. Ne sisältävät humektantteja, jotka sitovat magneetin lailla vesimolekyylit iholle. Kasvovedellä saa ja pitää lotrata kunnolla. Sitä voi ihan rohkeasti kerrostaa ihon omien tarpeiden mukaisesti. Ja vanulaput suosittelen unohtamaan, käytä mieluummin käsiä ja sormia. Saatat huomata, miten kerroksia taputtelemalla iho tuntuu vain hörppivän ja hörppivän kosteutta. Yleensä sen huomaa ihotuntumasta, kun kasvovettä on kerrostanut tarpeeksi. Iho alkaa näyttämään "mehukkaalta" ja tuntumaan kimmoisalta, sekä usein hieman tahmealta (tahmeus kuuluu asiaan, ja johtuu humektanteista).

Voit lukea tästä seikkaperäisemmän postaukseni siitä, mitä ihon kosteuttaminen pohjimmiltaan tarkoittaa.

 

 

Whamisa Deep Rich Toner*

Mossa Youth Defence Radiance Toner*

Bybi Megamist*


 


 

 

Rasvakosteutus

 

 

Veden lisäksi iho tarvitsee rasvoja. Näitä iholle tuovat erilaiset kosteusvoiteet, öljyt, sekä balmit. Rasvat ja öljyt pehmentävät ja ravitsevat ihoa. Ne toimivat myös okklusiiveina, joten niillä on oleellinen ja tärkeä osa ihonhoidossa. Ne toimivat ihon pinnalla ikään kuin peittona, ehkäisten kosteuden haihtumista pois ihosta. 

Kosteusvoiteista voi olla erityisen hyödyllistä kokeilla keramidipitoisia tuotteita. Kuivassa ihossa on usein mikroskooppisia halkeamia, jonka vuoksi ihossa tapahtuu kosteuden haihtumista. Keramidit ovat kuin pieniä ihon rakennuspalikoita, jotka korjaavat ihon suojamuuria, korjaten näitä pieniä ihon halkeamia.

Bongaat keramidit incilistasta nimillä: Ceramide AP, EOP, NG, NP ja NS. Sekä keramidien esiasteet, jotka stimuloivat ihoa itseään tuottamaan keramideja nimillä: phytosphingosine ja sphingosine.

Öljyt ja balmit ovat myös erinomaisia  kuivan ihonhoidossa. Näistä varsinkin vahoja sisältävät balmit ehkäiset tehokkaasti kosteuden haihtumista iholta. Näitä kyseisiä ei tulisi kuitenkaan käyttää iholla yksinään. On erityisen tärkeää, että näiden alla käyttää -runsaasti- kasvovettä. Öljyt ja rasvat eivät sisällä vettä, joten ne eivät sinänsä kosteuta ihoa. Mutta ne pidättävät iholla jo olemassa olevaa kosteutta

Yksi toimiva vinkki kuivan ihon hoitoon on seuraava: Suihkun jälkeen, taputtele iho vain kevyesti kuivaksi, älä avaa kylppärin ovea, että ilmankosteus ei karkaa. Levitä aavistuksen kostealle iholle ihonhoitotuotteet. Näin saat lukittua tehokkaasti ihoon imeytyneen vesikosteuden. Kokeilemisen arvoinen niksi, huomaat varmasti eron. Tätä niksiä kannattaa hyödyntää erityisesti silloin, jos tykkää käyttää vartaloöljyjä. Öljyt imeytyvät aina parhaiten hieman kostealla iholle, eivätkä jää lillumaan ihon pinnalle. 


Voiteet:

 

Mossa Rich Comfort Kasvovoide*

Cerave SA Smoothing Cream*

Weleda Skin Food*


Öljyt:


Mossa Vitamin Cocktail kasvoöljy*

The Ordinary Ruusunmarjaöljy*


Balmit:


Laponie of Scandinavia All-Around yleisbalsami*

Murumuru All-in-One Hoitosalva*

 

 

 


 

 

 

Kuorinta

 

Myös kuiva iho kaipaa toisinaan kuorintaa. Tämäkin on hieman yksilöllistä, kuinka usein kuorintaa tulisi tehdä. Kerran viikossa voi olla hyvä tahti ainakin mekaaniselle kuorinnalle. Kemiallisista kuorinnoista AHA-happoa sisältävät kuorinnat silottavat ihoa tehokkaasti. Kuorinta vie iholta hilseilevän ja kuolleen ihosolukon pois, jolloin ihonhoitotuotteet pääsevät imeytymään paremmin. Jos iho on tosi herkkä tai rikki, kuorintaa kannattaa välttää kokonaan.

 


Bybi Day Glow AHA Tonic kasvovesi*

Mossa Juicy Peel kuorintanaamio* 



Kuvat: Unsplash

 



 Mikä on sun vinkki kuivan ihon hoitoon? 😊

 

 

 

4 kommenttia:

  1. Mä rakastan kerrostaa kevyitä tuotteita päivällä talvella. Yöksi laitan sitten täyteläisen voiteen ja usein vielä yönaamion.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon viimeaikoina tehnyt niin, että kerrostan vesimäisiä tuotteita ja sitte päälle itsetehty sekoitus ruusunmarja- ja bakuchiolöljyä 🙂

      Poista
  2. Minun iho on todella kuiva. Olen myös miettinyt uusia keinoja, kuinka ehkä saada ihonhoitoa vietyä hieman eteenpäin. Konjac- sientä olen myös harkinnut, voisi olla mielenkiintoista sitä kokeilla ja nähdä, kuinka se vaikuttaa. Kiitos näistä vinkeistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Konjac-sieneltä voisi ainakin odottaa ihoa kirkastavaa vaikutusta, sehän kuorii ihoa hellävaraisesti. Ja niitä sieniä on tosiaan eri ihotyypeille, kuivallekin omansa :)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele :)