tiistai 12. toukokuuta 2020

Tehokosteuttava Lumene [LÄHDE]

Tuotteet saatu pr-näytteenä. Sis mainoslinkkejä. 





Kirjoittelin jo pidemmän aikaa sitten mainiosta Lumene LÄHDE- sarjan hoitovedestä. Kyseinen hoitovesihän on markettituotteista varsin hyvä tapaus hinta-laatusuhteeltaan ja tosi moni muukin on tuota hoitovettä hehkuttanut. Muistelen myös, että 150ml pullo tuntui kestävän käytössä ikuisuuden. Lumenen hoitovedestä voi käydä lukaisemassa tarkemmin täällä






Tänään onkin sitten esittelyvuorossa kaksi kappaletta lisää LÄHDE- sarjasta. LÄHDE- sarjan tuotteethan ovat erityisesti suunnattu iholle, joka kärsii kuivuudesta. Hep vaan, kaikki superkosteuttava tänne mulle :D Meikäläisellähän on iho muuttunut ajan myötä vaan kuivemmaksi, mutta silti se samalla rasvoittuu. Erittäin ärsyttävä kombinaatio, sanonpa vaan. 

Sain testiin LÄHDE- sarjasta 72h Tehokosteuttavan Geelinaamion ja 24h Tehokosteuttavan Geelivoiteen. Ja pakko taas vähän sanoa asian vierestä, että huvittavia joskus nämä "tuntiviittaukset". Onkohan joku pesemättä naamaansa 72 tunnin ajan?







24h Tehokosteuttava Geelivoide



Olen aika kranttu geelimäisten tuotteiden suhteen. Niitä tosin löytyy monenlaista, mutta oma inhokkini on sellainen "tarramaisen" tahmean tunnun jättävä, sellainen kitkainen pinta. Yäks.

Lumenen 24h Geelivoide ei onneksi ole edellä mainitun kaltainen. Se on suorastaan super-raikkaan vesimäinen ja ihoonhulahtaja. Nimensä mukaisesti tuntuu tehokosteuttavalta, ihan oikeasti. Geelivoide jättää myös ihon mattapintaiseksi, mitä suuresti arvostan. Ja ei, ei mitään kärpäspaperipintaa, vaan ihan sellainen pehmeä, lähes tuotetunnuton pinta. Tässä on aika kiva kesävoide janoiselle iholle.

Sisältää mm. koivunmahlaa, lakka- ja mustikkamehua, kosteuttavaa trehaloosia ja hyaluronihappoa, sekä all-star- ainesosaa niasiiniamidia. 







72h Geelinaamio



Jos tykkäsin geelivoiteesta, niin tästä geelinaamiosta tuplasti tai triplasti enemmän.


Geelinaamiota voi käyttää joko 15 minuutin naamiona tai yönaamiona. Oma ihoni hörppää paksummankin kerroksen naamiota oikeastaan ihan täysin, eikä tästä ole jäänyt jäljelle mitään pois pyyhittävää. Tämä on myös siitä kiva, että päälle voi kerrostaa sitten vielä muita hoitotuotteita, ilman että iholle imeytynyt naamio lähtee rullamaan. Tehokosteuttava? Check! Tässäkin on mielestäni aika mielettömän hyvä hinta-laatusuhde. 


Sisältää mm. koivunmahlaa, lakka-, mustikka- ja puolukkamehuja, sekä useita kosteutta sitovia humektantteja.







Lumene esim. Kicksillä: 24h Tehokosteuttava geelivoide* (20,90€/ 50ml) 72h Tehokosteuttava geelinaamio* (21,90€/ 150ml)




Onko teillä suosikkeja LÄHDE- sarjasta?

2 kommenttia:

  1. Toi geelinaamio ja minä ei tulla toimeen, se polttaa mun ihoa, ihan kamala. :D Turvenaamio on mun lemppari Lumenen naamioista, mutta harmi, että se nyt sitten lopetetaan. Toivottavasti Lumene keksisi ekologisen tavan tuottaa turve naamioon, että sen tekoa voisi jatkaa. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No auts :/ Siinä on sitten varmaan jokin ainesosa mistä sun iho saa hepulin. Niin sitä turvenaamiota on myös aika moni kehunut.

      Poista

Kommentoi, kysy, utele :)