torstai 16. tammikuuta 2020

Paras BB-voide?

Sis. mainoslinkin.




Mikä on maailman suosituin BB-voide? Hyvä kysymys. Jos kirjoittaa googlen hakuun "Most popular BB-cream" saa aika paljon osumia Missha Perfect Cover BB-voiteesta.

Korealaisen Misshan BB-voide onkin jo pitkään nauttinut suurta suosiota ympäri maailman. Tietääkseni myös täällä Suomessa. Alkuvuodesta nappasin kauppareissulla mukaani kyseisen BB-voiteen. 







Misshan BB-voide ei ole minulle uusi tuttavuus. Tähän BB-voiteeseen tutustuin jo kauan sitten, muistaakseni ehkä vuonna 2012. Muistelen, että tuolloin sävyvaihtoehtoja oli tarjolla vain kolme. Noista sävyistä itselläni oli sävy 23. Muistan myös, että tykkäsin silloin kovasti Misshan BB-voiteesta, mutta siinä oli yksi ongelma. Sävy oli ok tummuusasteeltaan, mutta taittoi liiaksi harmahtavaan sävyyn, joka taas ei istunut parhaalla mahdollisella tavalla iholleni, joka on sävyltään lämmin. Sävyjä on nykyään tarjolla enemmän, ja oli ihan pakko napata testiin Misshalta sävy nro. 27 Honey beige.



Kuva: Bearel




Muistikuvat Misshasta pitivät paikkansa. Tässä on kyllä BB-voiteiden parhaimmistoa. Kerron kohta miksi. Ensin pieni yhteenveto BB-voiteen raaka-ainesisällöstä.


Missha BB-voide sisältää mm. ihoa pehmentäviä jojoba- ja makadamianpähkinäöljyä. Arbutiini hälventää ihon punoitusta, adenosiini on tunnetusti anti-age vaikutteinen ja tuttu hyaluronihappo sitoo ihoon kosteutta. Incista löytyy myös keramidia, sekä muutamia kasviuutteita. BB-voiteessa on myös korkea SPF 42. Aurinkosuoja toteutuu sekä kemiallisella, että fysikaalisella filtterillä.



Missha Perfect Cover BB Cream iholla.




Kyllähän tätä BB-voidetta voi ihan ylistää. Koostumus on mukavan notkeaa ja kevyen voidemaista. BB-voidetta on todella helppo työstää iholla ilman, että se jämähtää liian nopeasti. Misshan BB-voide on aika peittävää. Joudun siis käyttämään tätä aika varovaisen vähän kerrallaan, sillä tykkään luonnollisesta lopputuloksesta ja toisaalta ihoni ei sy-ihoa lukuunottamatta vaadikaan paljon peittoa. 

 







Mielestäni Missha onnistuu näyttämään iholla tosi luonnolliselta ja kuulaalta, mikä on ehkäpä tämän BB-voiteen paras ominaisuus. Your skin, but better. Tykkään myös siitä, miten Missha blurraa iholta hienoja juonteita ja muita ei-toivottuja epätasaisuuksia pois. Missha myös kestää iholla älyttömän hyvin päivän mittaan, ilman että se kökkööntyisi huokosiin tai juonteisiin.  Olen tykännyt taputella myös ihan aavistuksen enemmän tätä silmänalusille ja Missha onnistuu hälventämään jopa silmänalusten tummuutta melkoisen kiitettävästi. Tätä voi myös kerrostaa iholla, ilman että lopputulos näyttää pakkelimaiselta. Kuvissa ihollani on vain Misshan BB-voide sellaisenaan. Tykkään laittaa päälle vielä hieman mattaavaa puuteria t-alueelle, koska ihoni on nopeasti rasvoittuva :)

 En yhtään ihmettele tämän BB-voiteen suosiota.


Ostin omani Citymarketista ja muistelisin sillä olleen hintaa n. 7€/ 20ml. Missha Perfect Cover BB Cream löytyy myös esim. Bearelilta* (5 - 10€)



Onko Misshan BB-voide tuttu?




4 kommenttia:

  1. Missha on siitä jännä, et joo se on luonnollinen ja kuulas iholla, mutta se on myös peittävä. Se on mun luottotuote, kun haluan peittoa, eikä iho ole parhaimmillaa, mutta en halua pakkelista lopputulosta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tää on kyl jännä, että voi olla samalla niin peittävä mutta silti luonnollisen näköinen iholla :)

      Poista
  2. Minäkin tykkään tuosta! Ostin voidetta kokeiluun silloin, kun saatavilla oli vain ne kolme sävyä ja itselleni niistä paras oli 21 (taitettuna lämpimämmäksi mineraalipuuterilla). Tuo 27 näyttää aika hyvältä! Taidan kokeilla sekoittaa noita keskenään. Tykkään korkeasta suojakertoimesta, jolloin iholle ei tarvitse kerrostaa niin montaa tuotetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo korkea suojakerroin on kyllä ehdottomasti kans tämän hyviä ominaisuuksia :)

      Poista

Kommentit piristävät aina :)