tiistai 19. maaliskuuta 2019

Kevät tulee - Onko jalat kunnossa?



Hirveä, ankea talvi alkaa olla jo takana päin (ei kyllä yhtään näytä siltä, kun pihalle katsoo :D). Vielä palan matkaa ja kevät ja kesä tulee ^_^ Ja siispä on aika jälleen ottaa esille jalka-aiheiset asiat. Jalkojen hoidon moni kokee inhottavana ja tylsänä puuhana. Talven aikana jalat jääkin sukkien alle kuin huomaamatta piiloon ja samalla hoito unohtuu. Kevään koittaessa voi olla niin, että kantapäät ovat yhtä karheat, kuin suihkunurkassa yksinäisenä nököttävä hohkakivi.






Jalkavoiteet lukeutuvat karkeasti kahteen kastiin: Täyteläisen hoitavat, mutta ikävän tahmaiset ja mukavan lirut, mutta mitään tekemättömät. Täyteläisillä saa tulosta aikaan, mutta kukapa erityisemmin välittäisi rasvaisista tai tahmaisista tunteista varsinkaan siellä jaloissa? Lirut, nopeasti imeytyvät koostumukset on ilman muuta kosmeettisesti miellyttävämpiä, mutta ikävä kyllä niillä ei meinaa saada korppuihoon vaikutuksia tarpeeksi nopeasti, jos koskaan. Täydellisen jalkavoiteen metsästys voi olla jokus haastavaa. 







Flexitol Heel Balm on jälleen yksiä näitä loistavia jaloille suunnattuja hoitovoiteita. Olisi huutava vääryys jättää vinkkaamasta tästä tapauksesta. Mutta mikähän kumma siinä on, kun jalkavoiteiden ulkosasu ei ole juuri koskaan kaunista katseltavaa? Ei ole Flexitolkaan. Mutta sisältö on timanttia ja todella toimivaa, eli tuloksia antavaa.


Urea on mielestäni ehdottoman tehokas raaka-aine, varsinkin mitä tulee jalkavoiteisiin. Flexitol Heel Balm sisältääkin tuota ihmeainetta runsaat 25%. Urea sitoo tehokkaasti kosteutta ja vähentää kosteuden haihtumista ihosta. Suurina pitoisuuksina urea myös liuottaa keratiinia, joka on tervetullut ominaisuus korppukantapäiden ja muiden karhean kuivien ihoalueiden hoidossa. Kannattaa muuten kokeilla myös karheiden kyynärpäiden hoidossa :) Flexitolissa on myös tehokkaita okklusiiveja. Parafiiniöljy, sekä lanoliini estävät kosteutta haihtumasta iholta.






Flexitol lupailee tuloksia jo yhdessä päivässä. Voin kyllä heti allekirjoittaa käyttökokemuksen myötä, että nopeasti tämä tehoaakin korppuihoon.  Koostumus on runsasta ja täyteläistä. Mutta tässä on eräs mielenkiintoinen, useimmista jalkavoiteista eroava seikka.

Flexitol jättää iholle matan tunnun. Erikoisesti se onnistuu samalla olemaan hoitavan täyteläinen, mutta ei todellakaan jätä iholle rasvaisen muljuavaa tunnetta. Hieman koomisesti, iholle jäävä tunne on jopa niin mattainen, että sukkia on vaikea kiskoa jalkoihin. Ne kannattaakin "rullata" jalkoihin :D

Brittiläisen Flexitolin sain maahantuojalta testiin jo viime vuoden keväänä, mutta se jäi odottamaan vuoroaan, koska silloinhan löysin jo erittäin hyvän ruotsalaisen CSS:n jalkojenhoitotuotteet. Onneksi kuitenkin muistin vielä Flexitolinkin (jonka korkkasin tänä vuonna testiin) sillä voide on ehdottomasti jalkavoiteiden parhaimmistoa. 


Muita hyväksi havaittuja jalkavoiteita voi käydä tsekkaamassa tästä postauksesta.




Flexitol Heel Balm löytyy apteekeista. Yliopistonapteekissa (tsekkaa sivuilla huikeat arviot!) sillä on hintaa 9,80€/ 56g











2 kommenttia:

  1. ON! Just raspasin mun Remingtonilla. On muuten pysynyt jalat tosi pehmoisina, kun talven aikana kerran kuussa ottanut sillä ja muuten iltaisin rasvaillut, siitä huolimatta, että seisoskelen töissäni tunteja putkeen. :) Urea on muuten jalkatuotteissa aivan huippu raaka-aine!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä tuosta ureasta. Se on ihan lyömätön ainesosa jalkatuotteissa. Varsinkin jos on isompi pitoisuus, niin saa tosi nopeasti hyviä tuloksia ☺

      Poista

Kommentoi, kysy, utele :)