maanantai 26. helmikuuta 2018

Aamu- ja iltarutiinit ihonhoidossa





Aika monissa kosmeblogeissa on pyörinyt aiheena aamu- ja iltarutiinit ihonhoidossa. Myös mulla on ollut tarkoitus naputella postaus samasta aiheesta jo pidemmän aikaa, ja nyt pääsin tuumasta toimeen. Postauksen aiheena on siis ihonhoitotuotteet, joita käytän suurinpiirtein säännöllisesti, ellei päällä satu olemaan jonkin muun merkin testivaihe. Tässä postauksessa esitellyt tuotteet ovat siis olleet mulla käytössä jo pidemmän aikaa säännöllisesti. Lukuunottamatta muutamia kertoja, kun on kaivannut vaihtelua ^_^ Yritän nykyään pidättyä joissain tietyissä purnukoissa niiden loppuun kulumiseen saakka, jos vaikka saisi vähennettyä tätä lievästi sanottuna laajaa purkkimerta. Postauksessa on linkkejä tuotteiden syvempään analyysiin omissa postauksissaan. Ei kuin asiaan:




Aamurutiinit





Puhdistus


Aamupuhdistuksessa suosin yleensä emulsiomaista, ei vaahtoavaa puhdistuotetta. Toisin oli ennen, nimittäin juuri päinvastoin. Nyt on ollut säännöllisessä käytössä Herbinan Moisture Balance puhdistusemulsio. Tosi hyvä tuote, joka täyttää itselleni sen tärkeimmnä kriteerin: Ei jätä ihoa öljyisen tuntuiseksi. Ennen Herbinan käyttöön ottamista, putsailin nassuani EkoPharman Tyrniputsarilla, jota olen jaksanut ylistää kerran jos toisenkin.

Toisinaan tulee fiilis, että kaipaa vaahtoavaa putsaria. Oriflamen NovAge Men- sarjan hiiltä sisältävä putsari on ollut nyt käytössä, niinä päivinä kun vaahtoa kaipailen. Oikein kiva putsari, joka ei kuivata ihoa. Putsarissa on samalla ihoa kevyesti kuorivaa partikkelia. Tämä on myös käytössä iltaisin, putsauksen viimeisessä vaiheessa. Ennen tämän käyttöönottoa putsailin naamaa Laveran 3in1 putsarilla, vaikka se ei varsinaisesti vaahtoakkaan.








Kosteutus


Ennen nestemäisiä kosteustuotteita laitan iholle puhdistuksen jälkeen C-vitamiinisuihkeen. Kuvassa näkyvä kirkas pullo sisältää vain vettä ja askorbiinihappoa. En käytä tällä hetkellä mitään muuta C-vitamiinituotetta, mutta tilasin joskus aikaa sitten jauhemaista askorbiinihappoa, josta voi itse tehdä haluamansa vahvuisen C-vitamiinituotteen.





Jauhe oli unohtunut jääkaappiin pitkäksi aikaa, ja huomasin, että se pitäisi käyttää pois tämän vuoden aikana, joten oli aika ottaa se testiin ^_^ Olen tehnyt jauheesta 5% liuosta, joka on toiminut erittäin hyvin. Iho on kirkastunut silminnähden ja pienet uurteet ovat häivyttyneet. Pakkausmuoto on surkein mahdollinen, ja olenkin siksi tehnyt aina muutaman päivän satsin kerrallaan, jonka jälkeen teen aina uuden. Tämä siksi, että C-vitamiini hapettuu niin herkästi. C-vitamiini suihke on siis käytössä sekä aamuisin, että iltaisin.

Centifolian huippuhyvä kasvovesi on jäänyt myös säännölliseen käyttöön. Centifolia oli Parhaat-listallakin, tämä on oikeasti huipputavaraa. Kuvasta poiketen, säilytän Centifolian kasvovettä sumutinpullossa. Näin kasvovettä säästyy ja sitä voi näppärästi sumutella niin monta kerrosta kuin haluaa. Jos on pintakuivuutta, niin kasvovettä kannattaa sumutella ihan reippaasti useampiakin kerroksia. Kokeilkaa, se oikeasti auttaa kuivuuteen ^_^

Bentonin Aloe BHA Toneria taputtelen varsinaisen kasvoveden jälkeen. Tämä kai suomentuisi myös kasvovedeksi, mutta lasken tämän essenceksi/hoitovedeksi. Hieman vettä paksumpi koostumus on helppo taputella iholle kämmenen kautta. Laitan tätä yleensä 3 kerrosta tai jos iho on tosi kuivassa kunnossa, niin useamman layerin. Siirryin tähän Whamisan Tonerin loputtua.





Sy-iho ja seerumi


Aamuisin laitan sy-iholle Estelle & Thildin Biohydrate Refreshing Eye Gelia. Kyseessä siis hyvin kevyt, geelimäinen tuote. E&T tuo sy-iholle extrakosteutta, mutta tuntuu myös tosi virkistävältä ja tuntuisi aavistuksen tehoavan myös mahdolliseen turvotukseen.

EkoPharman Tyrnilinjan sy-voide tulee E&T:n päälle. E&T tuo kosteutta ja EkoPharma hoitaa (öljyt ja rasvat)

Seerumina käytän E&T:n Biodefense Multiaction Youth Serumia. Tästä tykkään kyllä tosi paljon, kosteustehot ovat erittäin hyvät ja tämä varmasti kävisi pelkiltään kesällä, ainakin seka- ja rasvoittuvalla iholla. Yritin miettiä, mikä seerumi oli käytössä ennen tätä ja en kerta kaikkiaan muista. Ei varmaan ihmekkään, kun silmissä vilisee triljoona eri purkkia :D





Hoitovoide ja aurinkosuoja



RRRRakastan iS Clinicalin Reparative Moisture Emulsionia. Kosteustehot ovat huippuluokkaa ja se on kosmeettisesti supermiellyttävä ja laadukas. Se tuntuu sopivan mun iholle, kuin kirsikka kakun päälle. Tästä syystä se on ollut mulla lähes tulkoon säännöllisessä käytössä. Tämä on kestänyt käytössä kummallisen pitkään. Toisin sanoen se saattaa olla ihan lopussa, sitä kun ei voi kuin arvailla johtuen pakkaustyylistä.

Lieracin Sunissime SPF30 tulee kaiken päälle viimeisenä toimittamaan aurinkosuojan virkaa. Olen äärettömän laiska käyttämään aurinkosuojia, ja laistankin hommasta liian usein. Joo tiedetään, kannattaisi käyttää vaan ahkerasti ja iho kiittää vuosien päästä. Mutta silti. Mikähän siinä on, kun ei vaan jaksa laittaa? Kuitenkin laitan tätä aina silloin muutamien päivän ajan, kun takana on ollut mikroneulas tai vaikka vahvempi happokuorinta. Yritän ryhdistäytyä UV-suojan käytössä nykyään. Lieracin Sunissime on kosmeettisesti moitteettoman miellyttävä käyttää. Ihotuntuma on erittäin jees.




Iltarutiinit






Puhdistus


Iltaisin teen aina iholle kaksoispuhdistuksen. Aloitan rasva/öljypuhdistuksella. Viimeaikoina olen vaihdellut kahden tuotteen välillä. Evolven Cleansing Melt on vesiliukoinen öljypuhdistus, ja aika ylellinen sellainen. Puhdistaa ihon syvältä ja tehokkaasti ja tämä siis emulgoituu veden kanssa, toisin sanoen sen voi huuhdella pois vedellä.

Kuvassa olevassa putelissa on itsetehty sekoitus risiini-ja kurpitsansiemenöljyä. Tykkään välillä tehdä sillä ensimmäisen vaiheen puhdistuksen. Tätähän ei voi huuhdella pois pelkällä vedellä emulgaattorin puutteesta johtuen, vaan tästä jatkan puhdistusta emulsiomaisella tai vaahtoavalla tuotteella (Herbina, Oriflame)






Erikoistuotteet


Puhdistuksen jälkeen homma jatkuu erikoistuotteilla. Aamurutiiniinkin sisältyneen C-vitamiinisuihkeen jälkeen lisään iholle happotuotteet. Ekana COSRX:n BHA-neste. COSRX:n jälkeen lisään Vie Collectionin AHA-happoseerumin. Vie Collectionia tosin käytän vain parina, kolmena kertana viikossa. Enempi on turhaa, sen verran tehokasta se on. Nämä vaikuttavat naamassa n. 20 minuuttia, kunnes päästään taas seuraavaan vaiheeseen.








Hoitovoiteet


Ennen hoitovoiteita iltarutiinissa toistuu aamurutiinissa mainitut kosteustuotteet (Centifolia, Benton ja E&T)

Hoitovoiteiden kanssa hieman vaihtelen ihon tarpeiden mukaan, kolmen eri tuotteen välillä.

Eniten käytössä on ollut iS Clinicalin Youth Complex- voide. Mukavan kevyt, mutta toisinaan sitten liian kevyt yöksi. Suosin tätä sen hurjan hyvän incin vuoksi (paljon aktiiviaineita). Yöksi laitan sy-iholle iS Clinicalin supertehokasta sy-voidetta. Tätä on pakko rajoittaa käytössä vain yhteen kertaan päivän aikana. Sy-voide sisältää runsaasti aktivoivia aineita, ja siitä syystä sy-iho tuntuu reagoivan lievällä näppyyntymisellä liian usein toistuvalla käytöllä. Tämä on kyllä ihan timanttista tavaraa. Jos sy-iholla on kuivuudesta johtuvia uurteita, tämän lisäämisen jälkeen ei tarvitse odotella kuin muutamia sekunteja ja uurteet ovat vain yksinkertaisesti poissa ^_^

Erikoishoitojen jälkeisinä päivinä olen tykännyt käyttää yövoiteena Frantsilan Kehäkukkavoidetta sen ihoa parantavien ja korjaavien ominaisuuksien vuoksi. Näin pakkasilla se on kuitenkin toisinaan hieman liian kevyttä tavaraa. Kun iho tuntuu tarvitsevan extrahoivaa, olen käyttänäyt Sóleyn EyGló:ta joka on juuri sopivaa täyteläisyydeltään.





Kaulan hoito


Kaulan hoidossa mulla on käytössä samat tuotteet aamuin ja illoin. Eli Bio2Youn Tyrnivoide. Mádaran öljytestailun ohella lisäsin kyseisen öljyn myös kaulan alueen hoitorituaaliin. Sekoitan siis 3-4 tippaa Mádaran öljyä Bio2You voiteen sekaan ja levitän sen kaulan iholle. Mádaran öljyä käytän myös muutaman kerran viikossa kasvojen iholle iltarutiinissa, tarpeen mukaan.



Tällaiset rutiinit on siis ollut mulla käytössä viimeaikoina :) Tajusin tämän postauksen myötä, että  käytän päivässä 17 erilaista tuotetta. Kuulostaa aika paljolta, mutta käytössä se ei ole siltä tuntunut :D Ja tuosta summasta toki puuttuu mahdolliset naamiot ja muut erikoistuotteet. Tällainen vaikuttaa varmaan ihan hullun touhulta sellaisille, joille riittää pelkkä puhdistus ja perusvoide ^_^

Ajattelin, että tällaisia saman tyyppisiä postauksia voisi julkaista aina tietyin väliajoin, jos ja kun hoitorutiineissa on tuotteet vaihtuneet tarpeeksi. Ovatko tämän tyyppiset postaukset teistä mielenkiintoisia?


Postaus sisältää pr-tuotteita.

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia tuotteita! Frantsilan tuotteiden ystävänä huomio kiinnittyi kehäkukkavoiteeseen, täytyypä joskus kokeilla sitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehäkukkavoide on mun mielestä ihan huikeen hyvä :)

      Poista
  2. Just tällaiset postaukset kiinnostaa valtavasti:) Säilyykö askorbiinihappojauhe todellakin vuoden jääkaapissa? Olen joskus meinannut hommata ko. jauhetta ja tehdä omat C-vitamiinituotteet, mutta sitten on iskenyt epäilys niiden säilyvyydestä.
    Minäkin käytän aamuin illoin kahta eri sy-voidetta peräperää varsinkin nyt talvella pakkasten takia. Iho kuivuu ihan hävyttömän korpuksi, vaikka mitä tekisi;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen tosi utelias tietämään muiden ihonhoitorutiineista :D

      Joo askorbiinihappo säilyy yllättävän pitkään jauhemaisessa muodossa, kunhan se on ilmatiiviisti säilötty ja tietenkin valolta suojattu. Hapettumisreaktio käynnistyy miltei välittömästi, jos jauhe altistuu kosteudelle tai vedelle. Muistaakseni tuo pussukka kustansi jotain alle 5e ja siitä saa tehtyä monet annokset ja vaikka välillä vähän vahvempaakin ^_^

      Sama täällä, iho kuivuu pinnalta herkästi varsinkin kovilla pakkasilla. Ja varsinkin jos asunnossa joutuu vielä pitämään lisälämmitintä päällä, niin hallelujaa. Kiristävän kuiva iho taattu :D

      Poista

Kommentoi, kysy, utele :)