perjantai 26. tammikuuta 2018

21 Kysymystä



Blogeissa kiertelee aina välillä näitä kysymysjuttuja, ja nappasin sellaisen tänne omankin blogin puolelle. 21 kysymystä siis :)







1. Mitkä kirjat hyllyssäsi huutavat luetuksi tulemista?

Kaikki omistamani kirjat taitavat olla luettu jo. Pidemmän aikaa on kuitenkin kutkutellut lukea Tohtori Uni, joka on siis jatko-osa Stephen Kingin Hohdolle. Ensin pitäisi kuitenkin ostaa kyseinen kirja, koska en sitä vielä omista. Ja sitten kun löytyisi vielä sitä aikaa sen lukemiselle :)



2. Oletko tapojesi orja?

Joo kyllä mä taidan olla. Tykkään tietyistä rutiineista elämässä. 


3. Pidätkö siitä, että ihmiset puhuvat suoraan vai kaunistellen?

Suora puhe on tietyissä määrin hyvä juttu, kunhan kukaan ei tule loukatuksi liian suoralla puheella. Joskus on ehkä hyvä puhua asiat lievästi kaunistellen. Jaa-a. Se kultainen keskitie lienee paras, ja vaikein.


4. Missä asennossa nukut?

Yleensä oikealla kyljellä, vasen jalka kummallisesti koukussa. Joskus nukun myös ihan käsittämättömissä jooga-asennoissa, mutta toisaalta mun koko nukkumishommahan aivan käsittämätöntä kaikkine vaikeuksineen.






5. Onko sinulla tunnuslausetta?

"Ahdistaa". Siinäpä kai mun tunnuslause, joka sopii joka tilanteeseen :D



6. Nimeä asia joka ärsyttää sinua eniten?

Asioita jotka mua ärsyttää on iso ripakopallinen. Mutta ehkä eniten ärsyttää kapeakatseiset ihmiset. Asiat nähdään mustavalkoisesti, ja vain sieltä omasta näkökulmasta ja ei vaivauduta astumaan hetkeksikään toisen ihmisen tohveleihin tarkastelemaan asioita toisesta näkökulmasta. Se ärsyttää.



7. Onko sinulla vanhoja kortteja tai kirjeitä?

Onhan nyt toki! Molempia löytyy ja varsinkin teinivuosien kirjeitä on varsin hauska lueskella aina muutaman vuoden välein.

Sinänsä harmi, että etanapostia enää harva harrastaa. Sähköposti on niin kovin... sielutonta.



8. Pahe josta nautit liikaa luopuaksesi siitä?

Irtokarkit. Tätä kirjoittaessa olen taas ryhtynyt noin miljoonannen kerran sokerilakkoon, jonka tiedän epäonnistuvan taas jossakin vaiheessa. Tässäkin on nykyään kummallinen päänsisäinen ristiriita. Aina joskus kysyy itseltänsä, miksi sitä sokeria nyt pitäisi niin kauheasti vältellä? Vaikka tiedän vastauksen, että siksi että se väsyttää, pilaa hampaat ja on kuulemma karsinogeeninenkin :D

Ihan sama. Jos mun tulevaisuus on väsynyt, hampaaton, syöpää sairastava äijänlänkyrä, niin olkoon niin. Syön silti sokeria aina joskus.




9. Mitä sinun pitäisi tehdä enemmän?

Harrastaa liikuntaa. Viime vuoden lopulla otin itselleni tavoitteeksi kohottaa kuntoa sen verran, että jaksaisin juosta 5 kilometriä ennen vuoden vaihdetta. Ylitin itseni ja juoksin sen jo paljon aiemmin ennen vuoden vaihdetta. Arvatkaa paljonko olen juoksut tammikuun aikana? Tasan nolla kilometriä ja aloittaminen tuntuu taas aivan ylitsepääsemättömän vaikealta. Huoh.


10. Mikä on paras uutinen, jonka olet saanut?

Musta tuntuu siltä, että nämä uutiset ovat ehkä vielä kuulematta.


11. Luotatko ihmisiin?

En ilman, että se luottamus ansaitaan. En luota uusiin ihmisiin ihan naps tuosta vain. Liian monta kertaa on tullut saatua puukko selkään ja siitä viisastuneena olen varovainen luottamusjuttujen suhteen.


12. Mitkä ovat lempielokuviasi?

Niitähän nyt on vaikka kuinka paljon. Mutta mainitaan nyt vaikka seuraavat; Terminator 2 - The Judgement day, Batman Returns, ja kaikki X-Men leffat ^_^





13. Kun olit lapsi, miksi halusit tulla isona?

Näitäkin taisi olla vaikka mitä ja ne vaihteli. Ellen väärin muista, niin se ensimmäinen juttu oli ornitologi. Tai sitten meteorologi.


14. Asuisitko mieluummin kaupungissa vai maaseudulla?

Suomessa asun mieluusti kaupungissa. Mutta jos vaikka asuisin Kreikassa, niin maaseutu olisi ihan tervetullut vaihtoehto. En usko, että viihtyisin isossa suurkaupungissa.


15. Kuka elämässäsi on vaikuttanut sinuun eniten?

Varmaan siskoni.


16. Mikä on lempivitsisi?

Mun huumorintaju on niin kamalaa, ettei niitä lempivitsejä voi tänne julkisesti kirjoittaa. Joku vetäisi satavarmasti herneet nenään.




17. Mikä eläin olisit?

Kotka. 


18. Jos saisit kokeilla mitä tahansa ammattia päivän, mitä kokeilisit?

No ehkä astronautti. Vaikka toisaaltahan se avaruuskin ahdistaa. Avaruus kiehtoo ja ahdistaa yhtäaikaa. Voi tätä elämän mahdottomuutta :D



19. Mitä huomaat ensimmäiseksi ihmisessä?

Silmät. 




20. Millaisista lomista pidät?

Aurinkolomista. Ai, että! Just tälläkin hetkellä voisin aivan mieluusti loikoilla palmun alla. Kaupunkilomat ei joistain syystä innosta yhtään.



21. Lempinumero ja miksi?

Mulla ei ole lempinumeroa, enkä ymmärrä miksi sellainen pitäisi ollakaan ^_^



Kuvat: Unsplash

6 kommenttia:

  1. Sokerilakkoon pitäisi kyllä ryhtyä. Sokerikoukku on ihan hirveä olotila. Kerro joskus mitkä on sun konstit sokerilakkoon:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sokerikoukku on niin ärsyttävä! Varsinkin kun on sokerilakossa. Jatkuvasti pyörii mielessä herkut ja mitään muuta ei pysty ajattelemaan :D Ja perhanan ukkeli toi tänään tullessaan Fazerin suklaalevyn josta nappasin rivin. Se siitä lakosta taas :D

      Poista
  2. Upeita kuvia!

    VastaaPoista
  3. Höh ku et vastannu mun kysymykseen. :D Olinko liian myöhässä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kyselyjuttu ei siis ole se sama, kuin se missä multa sai kysyä :D Odottelen vieläkin mahdollisia lisäkysymyksiä ja kirjoittelen siitä postauksen sitten jossakin vaiheessa :D Eli nou hätä :)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele :)