lauantai 9. joulukuuta 2017

Luopumisen tuska


Elämässä tulee vastaan aina lopulta tilanteita, kun on luovuttava rakkaista ihmisistä tai eläimistä. Eilen se tapahtui omalla kohdallani. Vanhusikään ehtinyt Iivari nukkui pois. Oli luovuttava rakkaasta lemmikistä.

Iivari pääsi kunnioitettavaan 10 vuoden ikään. Elämänsä aikana Iivari oli aina reipas ja terve eikä lääkärireissuja juuri tarvittu, lukuunottamatta paria hammaslääkärikeikkaa. Mutta sitten loppuvuodesta vanhuus iski takavasemmalta. Ensin Iivarilla todettiin alkusyksystä tulehdus suussa, joka hoidettiin pois antibiootein. Siitä ei aikaa ehtinyt paljoakaan kulua, kun todettiin virtsatietulehdus. Tiesin jo tuolloin kai jotenkin alitajuisesti, että nyt on varauduttava siihen, että luopuminen voi olla lähellä.

Iivarilla alkoi olla myös äkillisesti tasapainohäiriöitä. Iivis saattoi kaatua kyljelleen kesken juoksentelun. Hypytkään eivät enää oikein onnistuneet. Sen näki, että siitä oli tullut vanha. Eilen Iivarin kunto romahti aivan äkillisesti. Hengitys oli raskasta, virtsa karkasi alle ja sen pystyi huomaamaan, että sillä oli kipuja.

Oli niin raskasta soittaa se puhelu. Tuskin kukaan lemmikinomistaja kauhean mielellään soittaa puhelun, jossa varataan eläinlääkärin aika sille viimeiselle käynnille. Huoh.

Kun Iivaria vietiin eläinlääkäriin, olo oli epätodellinen. Nytkö tämä tosiaan tapahtuu? Kaikki tapahtui niin äkillisesti. Hieman naiivisti olin kuvitellut, että olen valmis tähän, koska tiesin tämän hetken olevan lähellä. Mutta ei siihen ollutkaan sitten valmis. Yhtään. Matkalla eläinlääkäriin alkoivat kyyneleet valua poskille. Tuntui aivan kauhealta.

Eläinlääkäri totesi, että eutanasia olisi paras vaihtoehto. Hän totesi Iivarin olevan kivuissa ja myöskin kuivuneen. Piikki annettiin. Minuutit tuntuivat vuosilta. Tuskallinen ja ahdistava tilanne tuntui käsittämättömän pitkältä. Jouduin keskittämään kaikki henkiset voimavarani itseni koossa pitämiseen. Purin hammasta. Samalla silittelin Iivaria ja sanoin hiljaa "Nukahda vain. Sitten ei enää satu". Sitten Iivari veti viimeiset hengenvetonsa ja sydän oli pysähtynyt. Rakas lemmikkini oli poissa.

Eilinen päivä meni sekavissa tunnekuohuissa. Hautaaminenkin tuntui hirveän raskaalta. 10 vuotta se loikki mun perässä ja nyt yhtäkkiä ei sitten enää. Sitä on vaikea käsittää. Tänään mä kävin viemässä lyhdyn Iivarin haudalle, joka sekin tuntui äärettömän raskaalta. Iivari oli lemmikkinä todella rakas. Iivari, Iivis, Iivistelijä, Ippe, Pillipiipari. Iivarilla oli monta lempinimeä, joista paukapää myös yksi. Paukapää liittyi Iivarin itsepäiseen luonteeseen :')

Enhän ole mikään jouluihminen muutenkaan, mutta ne vähäisetkin joulufiilikset ovat nyt poissa. Paha ajankohta muutenkin tälle tapahtumalle. Thaimaahan lähtö koittaa parin päivän kuluttua. Eikä mulla todellakaan ole mitään lomafiiliksiä. Suru on suuri ja ikävä sitäkin suurempi.


Loppuun vielä muutama kuva, joista osa meni jostain syystä pikselimössöksi.








Iivari 21.1. 2007 - 8.12. 2017 <3



30 kommenttia:

  1. voih! otan osaa suruusi. lemmikin kuolema on aina kova paikka.

    VastaaPoista
  2. Otan osaa suruusi <3
    Se on aina niin kamalan paha paikka, vaikka tietääkin sen olevan rakkaalle lemmikille parhaaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Niinhän se on. Järki ja sydän riitelee keskenään tällaisissa tilanteissa :(

      Poista
  3. Osanottoni. Kun aikaa kuluu, jaksat taas hymyillä yhteisten hetkien muistolle. Siihen asti, ja sen jälkeenkin, tärkeintä on, että jaksoit raskaalla hetkellä koota itsesi, että Iivari sai lähteä niin rauhassa kuin siinä tilanteessa oli mahdollista.

    VastaaPoista
  4. Voimia surun keskelle ❤ vaikka luopuminen onkin sitä suurinta rakkautta, mikään ei kyllä auta siihen suruun ja vaikka olisikin kuinka valmistautunut, niin lähtötilanteessa sitä ei kuitenkaan ole. Viime joulun jälkeen mun vanhemmilla asunut Pepita-kissa, joka oli mun "lapsuuskissa" ( veljen kissa oli taasen Vili ), lähti kans viimeiselle matkalle. Mä en ees pystynyt lähtemään äidin mukaan kun tiesin, että olisin porannut koko ajan 😭nytkin silmät kostuivat, kun tän postauksen luin ja kommenttia kirjoittaessa..*rutistaa isosti*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis nämä on todella vaikeita tilanteita. Mullakin kostui silmät sun (ja muidenkin) kommentista :'(
      Tätä postaustakin oli tosi raskas kirjoittaa ja itku tuli silmään monta kertaa. Kiitos rutistuksesta <3

      Poista
  5. 2 vuotta sitten jouduin tekemään saman päätöksen kissani kanssa. Suru oli musertava :( Otan osaa suureen suruusi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suru on todellakin musertavaa näissä jutuissa. Paremmin ei voisi kuvailla. Kiitos osanotosta <3

      Poista
  6. Voi ei! ... Taisi nyt mennä joku roska silmään. Osanotto. <3

    VastaaPoista
  7. Otan osaa suureen suruusi <3.
    Meillä ollaan elelty nyt jo pidempään päivä kerrallaan 14v Siiri-kissavanhuksen kanssa (tuli meille 7-vuotiaana). Siksi alkaa kurkkua kuristaa ja kyyneleet yrittää silmiin, kun lukee näitä postauksia :'(.
    Pelottaa ihan hirveästi se päivä, kun tuo kauhea päätös pitää itsekin tehdä ja samalla pelottaa ihan hirveästi se, että tekeehän sen päätöksen varmasti "ajoissa", ettei toinen joudu kärsimään yhtään päivää liikaa...

    Voimia siis todella paljon! Ajan kanssa suru varmasti helpottaa ja nyt ainakin tietää, ettei hän ole enää kipeä, vaan loikkii iloisena vehreämmillä mailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei. Huh apua... vastaan näihin kommentteihin aika tunnemyrkyssä, vähän itkuisenakin. Uskon, että omistajana huomaat ja tunnet sen kun on aika. Kun se kauhea aika koittaa, niin pidä Siiriä tassusta kiinni ja ole vain. Pidä kiinni ja välitä sun rakkaus kosketuksen kautta. Mä tein niin, pidin kiinni, ja välitin ajatuksen kautta rakkauden. Halusin pitää kiinni loppuun asti.

      Toivon sulle ja Siirille paljon vielä päiviä <3

      Poista
  8. Voi Jusu, halaus ja paljon, paljon voimia surun keskelle <3 Luopuminen on aina yhtä raskasta, I know :(

    VastaaPoista
  9. Voimia, Jusu<3
    Olen itse joutunut luopumaan koirastani, ja tiedän miltä tuntuu, kun tuska raastaa rintaa.

    VastaaPoista
  10. Kyyneleet nousee väkisinkin silmiin <3 Se luopumisen tuska on mieletön vaikka kuinka tietää, että aika on ja toisen on parempi olla siellä pilven reunalla kurkkimassa maailman menoa. Päivä kerrallaan se tuska lähtee helpottamaan, jaksuja sinne <3

    VastaaPoista
  11. <3 miten kaunis pieni pupu (ja ihanat kuvat)
    Rakkaan lemmikin menettäminen on aina järkytys, oli se odotettua tai ei. Eikä siihen oikein voi valmistautua.
    Toivottavasti pystyt nauttimaan lomastasi kuitenkin. Irtiotto arjesta on varmaan hyvästäkin ja se että nauttii olostaan lomalla ei ollenkaan mitätöi sitä rakkautta eikä surua. Tiedät ettei Iivari kärsi enempää, eikä koko ajan ole huoli pienen hyvinvoinnista.
    En keksi mitään järkevää sanottavaa, kaikki tuntuu niin lattealta. Toivotan voimia ja jaksamista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tieto siitä, ettei Iivarin tarvitse kärsiä enää mitään kipuja, helpottaa oloa hieman. Yritän nauttia lomasta. Varmaan pakostikin siellä saa muutakin ajateltavaa, kuin tämä suru...

      Poista
  12. Voimia! Osanotot. Ihana Iivari, on yksi mieleenjääneimpiä postauksia sun blogissa, kun kerroit Iivarista. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna <3 Postaus Iivarista oli yksi hauskimpia kirjoittaa ja hymylinkin vain tekstiä kirjoittaessa :)

      Poista
  13. Voimahaleja 😘mulla ei ole ollut omaa lemmikkiä mutta kun tiedän kuinka eläinrakas olet niin tunnen suuerta surua puolestasi...Iivari pääsi tosiaankin loikkimaan enkeli pupuna vehreimmille laitumille ja tapaat hänet vielä joskus❤

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele :)