perjantai 8. syyskuuta 2017

Herbina - Moisture Balance



Kotimainen Herbina on ollut itselleni aina se sellainen perusvarma ja toimiva tuotemerkki. Tämän postauksen aiheena onkin Herbina ja normaalille ja kuivalle iholle suunnattu Moisture Balance- sarja. Kyseessähän ei ole mikään uutuussarja, vaan Moisture Balance- tuotteet ovat notkuneet kauppojen hyllyillä ja jokusen tovin.




Moisture Balancen tuotelinjaan kuuluvat; puhdistusmaito, puhdistusvaahto, ruusuvesi, kasvovoide 24h sekä kasvonaamio. Herbinan sivuilla on mainittu tuotteille "mieto, naisellinen kukkaistuoksu".  Tähän tuoksuasiaan täytyy sanoa, että itse koin kasvonaamion ja kasvovoiteen tuoksun lähes tuoksuttomina. Puhdistumaidossa- ja vaahdossa tuoksu on todellakin erittäin mieto. Sen sijaan kukkaistuoksu on voimakkaimmillaan ruusuvedessä. Ruusuvettä lukuunottamatta tuotteiden kukkaistuoksu on mielestäni sen verran mieto, että varmaan suurinosa miehistäkin nämä kelpuuttaisivat käyttöönsä :) Inceistä kiinnostuneet näkevät tuotteiden täydelliset raaka-ainelistat täällä.

Moisture Balance- tuotteet olen saanut maahantuojalta. Edit. Niin siis tosiaan, Herbinahan on täysin kotimainen merkki ja valmistetaankin Suomessa, eli sitä ei maahantuoda :)





Moisture Balance Puhdistusmaito


Aloitetaan tuotesyynäys mun lempparista, eli puhdistusmaidosta. Kuten jo edellä mainitsin, tässä on todella mieto tuoksu. Koostumus on maitomaista, mutta ei kovin lirua silti. Puhdistusmaito hoitaa ihoa mm. rapsi- ja avocadoöljyillä.

Lempparituotteisiin tämä nousi siksi, että pois huuhtelun jälkeen en havainnut ihollani minkäänlaista kalvontuntua. Tämä on ominaisuus mitä itse arvostan suuresti tällaisissa emulsiomaisissa tuotteissa.
Tämä on loistava ^_^






Moisture Balance Puhdistuvaahto


Puhdistuvaahdon koostumus on mukavan moussemaista ja hieman täyteläistäkin. Vaahto liikkuu iholla liukkaasti ja huuhtoutuu pois helposti.

Putsari sisältää kosteutta sitovaa xylitolia, ja ihoa rauhoittavia ruusuvettä, pantenolia ja allantoiinia.
Puhdistavina ainesosina toimivat miedot sokeri- ja kookospohjaiset tensidit.

Koska oma ihoni on kuivan sijaan, enemmänkin rasvoittuva sekaiho, on vaikea sanoa miten tämä toimisi oikesti kuivalla iholla. Tämä kuitenkin tuntui omalla ihollani hellävaraiselta, eikä kasvojen iho tuntunut pesun jälkeen kymmenen kokoa liian pieneltä.





Moisture Balance Ruusuvesi


Alkoholittomassa ruusvedessä on se voimakkain Moisture Balance- linjan tuoksu. Selkeä kukkaistuoksu :) Heti veden jälkeen incissä on Damaskonruusu-uute, jonka ihoa hoitaviin ominaisuuksiin kuuluu mm. pintaverenkierron stimulointi, arpien hälventäminen, mikrohaavojen korjaus, sekä vähentää auringonpolttamia ja juonteita.

Tämäkin tuntuu käytössä varsin hyvältä. Kosteuttaa ihoa tehokkaasti.






Moisture Balance Kasvovoide 24H


Kasvovoiteesta tykkäsin erittäin paljon sen jättämän samettisen, suojaavan tuntuisen pinnan vuoksi. Voiteen koostumus on kosteuttava, mutta kevyt. Voisi luulla koostumuksensa puolesta jopa sekaihon voiteeksi. Harmillisesti voide ei raaka-ainekoostumuksensa vuoksi sovi omalle iholleni.

Incin alkupää koostuu ihoa pehmentävistä rasva-alkoholeista (ei siis niitä ihoa kuivattavia alkoholeja). Herkästi tukkeutuvalle iholle rasva-alkoholit voivat olla ongelma ja näin se on oman ihoni kohdalla. Incin alkupään muiden synteettisten hoitavien ainesosien jälkeen listalla on mm. avocado-, manteli- ja auringonkukkaöljyä. Ja sitä ruusuvettä myös :)






Moisture Balance Kasvonaamio 3in1


Moisture Balance kasvonaamiolle on mainittu 3 erilaista käyttötapaa:

- 3 minuutin pikakosteuttajana
- 10 minuutin tehokosteuttajana
- Yönaamiona


Itse kokeilin kasvonaamiota 10 minuutin ajan, eli tehokosteuttajana. Kasvonaamiossa on jännä koostumus. Sellainen "ihoon nappaava" koostumus. Tuntuu kuin iho hörppäisi naamion sisäänsä hetimmiten. Tämän tyyppisen naamion voisi siis kuvitella toimivan erinomaisesti myös siinä yönaamion roolissa --> Ei tahmeaa ja klähmäistä tyynyliinaa :)

Incin hoitavia ainesosia ovat mm . rapsiöljy, triglyseridit, manteliöljy sekä karitevoi.

Kasvonaamion voi joko pyyhkiä pois vanulapuilla tai huuhdella. Itse huuhtelin naamion pois. Itselleni vesihuuhtelulla on varsinkin iso psykologinen merkitys. En osaisi kuvitella pyyhkiväni ihoa puhtaaksi pelkillä vanulapuilla :) Naamion jälkeen iho tuntui pehmeältä ja hoidetulta. Toimivaa tavaraa siis ^_^


Hintatietoja:

Herbina Moisture Balance -puhdistusmaito, 200 ml, hinta noin 5,00 e.

Herbina Moisture Balance -puhdistusvaahto, 150 ml, hinta noin 5,00 e.

Herbina Moisture Balance Ruusuvesi kasvoille, 200 ml, hinta noin 5,00 e.

Herbina Moisture Balance -kasvovoide, 50 ml, hinta noin 6,00 e.

Herbina Moisture Balance Kasvonaamio 3-in-1, 50 ml, hinta noin 6,00 e.



Onko Moisture Balance tuttu sarja? 











4 kommenttia:

  1. Hei, silmääni pisti tuo rasva-alkoholien ihoa tukkiva ominaisuus, mitä nämä ovat incissä? Oma naamani tukkeutuu ihan kaikesta! Miltein Joka päivä saa komedoraudalla käydä läpi :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rasva-alkoholit voivat tosiaan edesauttaa huokosten tukkeutumista ja mustapäiden syntymistä. Moni (mukaanlukien minä)kokee ihonsa pysyvän puhtaampana kun näitä välttää kosmetiikassa. Yleisimmät rasva-alkoholit löytää incistä nimillä; Cetyl alcohol, cetearyl alcohol, stearyl alcohol, lauryl alcohol, ja oleyl alcohol.

      Tuotteita missä näitä kyseisiä raaka-aineita ei olisi käytetty voi olla aika haastava löytää, niitä käytetään niin yleisesti. Kannattaa kokeilla tuotteita joissa näitä edellä mainittuja rasva-alkoholeja ei löydy ihan sieltä incin alkupäästä :)

      Poista
  2. Moisture Balance kasvonaamio on mun yksi suursuosikeista. Mulla on aina sitä käytössä:)
    Mun iholle se sopii ihan perfect ja tosiaankin kosteuttaa ihan kiitettävästi. Muut Moisture Balance tuotteet eivät ole niin ihmeellisiä, mutta toki hyviä. Kaikkia on tullut kokeiltua ainakin yhden putelin/tuubin verran:)
    Herbina on kotimainen merkki, niin jäin miettimään tuota "maahantuojaa"...;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Herbina on Berner Oy:n merkki ja siten kotimainen. "Maahantuoja" termin käyttö oli multa ihan puhdas aivopieru :D Korjaankin tuonne tekstiin vähän ^_^

      Poista

Kommentoi, kysy, utele :)