torstai 13. heinäkuuta 2017

Vihreiden ihmisten aurinkotuotteet




Hyviä, ja iholla miellyttävän tuntuisia luonnonkosmetiikan  aurinkotuotteita ei ole liiaksi markkinoilla. Siksipä päätinkin kirjoittaa taas ihan erityisen hyvistä sellaisista. Green People on itselleni melkoisen tuntematon merkki mutta se on jo vuonna 1997 perustettu englantilainen luonnonkosmetiikan brändi, jolta löytyy kattava valikoima tuotteita. Sain maahantuojalta testiin Green Peoplen aurinkosuojavoiteen ja after sun voiteen.







Green Peoplen aurinkovoiteessa on suojakerroin 15 joka on keskitason suoja. UVA/UVB- suojaa iholle tuovat titaanioksidi, kanelihappo ja alppitähtiuute. Tuote lupailee myös tehostaa rusketusta jopa 25% johanneksenleipäpuusta saadun uutteen avulla. Aurinkovoiteen pohja on hoitavissa auringonkukka-, oliivi-, ja palmuöljyssä. Incin loppupuolelta löytyy kasviuutteita.

Palkintoa on pukannut tälle aurinkovoiteelle.

Aurinkovoiteen tuoksu on mieto ja miellyttävä ja samalla myös epäaurinkovoidemainen. Tuoksu on hieman sellainen metsäinen. Koostumus on jännä. Iholle levittäessä jotain emulsion ja voiteen väliltä, mutta iholle hierottaessa tuntu muuttu jopa vesimäiseksi. Voide pyörähtelee iholla hetken valkoisena, mutta hulahtaa yhtäkkiä täydellisesti ihoon. Paras ominaisuus tässä on ehdottomasti sen jättämä tuotetuntu iholla, sitä kun ei oikeastaan ole ollenkaan! Ei tahmeutta tai nihkeyttä havaittavissa. Tätä tekee mieli oikein hehkuttaa, koska tuntu iholla on ihan napakymppi ^_^ Ja mitään haamunvalkeaa jälkeä tästä ei jää. Rusketusbuusterista on vaikea sanoa mitään, mutta muuten tämä on varmasti miellyttävimmän tuntuisia luonnonkosmen arskavoiteita joita olen kokeillut. Tälle iso peukku.

Ainesosat/INCI: Aqua (Spring Water), Helianthus Annuus (Sunflower) Seed Oil*, Isoamyl P-Methoxycinnamate, Olea Europaea (Olive) Fruit Oil*, Cetearyl Alcohol, Elaeis Guineensis (Palm) Oil*^, Titanium Dioxide, Rhus Verniciflua Peel Cera (Berry Wax), Glyceryl Stearate, Cetearyl Glucoside, Gnaphalium Leontopodium (Edelweiss) Flower Extract, Aloe Barbadensis (Aloe Vera) Leaf Juice Powder*, Sodium Stearoyl Glutamate, Fucus Vesiculosus (Seaweed) Extract, Chamomilla Recutita (Chamomile) Flower Extract*, Althaea Officinalis (Marshmallow) Root Extract*, Persea Gratissima (Avocado) Oil*, Camellia Sinensis (Green Tea) Leaf Extract*, Inositol, Commiphora Myrrha (Myrrh) Oil^, Rosmarinus Officinalis (Rosemary) Leaf Extract*, Aroma , Phenoxyethanol, Ethylhexylglycerin (Vegetable Derived), Citric Acid, Linalool*, Limonene*.



 



Green Peoplen After Sun voiteen koostumus pohjautuu samoihin kasviöljyihin, kuin edellä mainitussa aurinkovoiteessa, joskin ne ovat After Sunissa eri järjestyksessä. Mukana on tuttuja ihoa rauhoittavia kasviuutteita, kuten kamomillaa ja kehäkukkaa.

After sunin tuoksu on selkeän piparminttuinen, mutta kuitenkin mieto. Tämäkin itseasiassa ihastutti suuresti allekirjoittanutta. Koostumus tuntuu levitysvaiheessa hieman paksummalta verrattuna aurinkovoiteeseen, mutta tämäkin imeytyy ihoon melkoisen nopeasti. Putelissa on merkintä skin cooling ja tuo lupaus toteutuu. Levityksen jälkeen iholla on mukava viileähkö tunne, mutta ei kuitenkaan mikään epämiellyttävän jäätävä fiilis :D Myös After sunin jälkifiilis iholla on erityisen kiva, ei lähmää, tahmaa, öljyisyyttä tai muutakaan epämiellyttävää fiilistä. Tällekin siis ihan huoletta isoa peukkua ^_^


Ainesosat/INCI: Aqua (Spring Water), Elaeis Guineensis (Palm) Oil*^, Cetearyl Alcohol, Olea Europaea (Olive) Fruit Oil*, Helianthus Annuus (Sunflower) Seed Oil*, Chamomilla Recutita (Chamomile) Flower Extract*, Cetearyl Glucoside, Glyceryl Stearate, Calendula Officinalis (Marigold) Flower Extract*, Prunus Armeniaca (Apricot) Kernel Oil*, Aloe Barbadensis (Aloe Vera) Leaf Juice Powder*, Sodium Stearoyl Glutamate, Commiphora Myrrha (Myrrh) Oil^, Rosmarinus Officinalis (Rosemary) Leaf Powder, Aroma , Benzyl Alcohol, Sorbic Acid, Glycerin (Vegetable Derived), Salicylic Acid, Linalool*, Limonene*.





Itselleni tuikituntematon Green People oli sellainen helmilöytö, noh, ainakin näiden kahden testatun tuotteen osalta. Green People itseasiassa alkoi kiinnostella enemmänkin, koska ensikosketus tuotteisiin oli sydämentykytyksiä aiheuttava :) Postauksen linkit vievät OrganicYou- verkkokauppaan, jossa nämä postauksessa esitellyt tuotteet ovat tällä hetkellä -40% alessa.



Onko Green People tuttu?

4 kommenttia:

  1. Hih, mua hymyilytti toi sun otsikko. Green Peoplella on muuten aivan loistavia ihonhoitotuotteita, suosittelen. ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toi brändin nimi toi mulle jatkuvasti mieleen erikoisia mielikuvia :D Mä jo ehdinkin tonkia netistä tarkempaa infoa GP:sta ja on kyllä ihan hyvän kuuloisia tuotteita :)

      Poista
  2. Mun mielestä kaikissa ihonhoitotuotteissa pitäisi olla aurinkosuoja. Green Peoplesta en ole kuullutkaan, mutta nyt kuulin tai siis luin;) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin luonnonkosmetiikan puolella on huutava pula suojakertoimillisista päivävoiteista. Synteettisellä puolella niitä kyllä löytyy :/

      Poista

Kommentoi, kysy, utele :)