maanantai 10. heinäkuuta 2017

Testissä luonnonkosmetiikan hiuslakat





Rohkaistuin tuossa jonkin aikaa sitten kokeilemaan luonnonkosmetiikan muotoilutuotteita. Silloinhan ennakkoon tuumailin, että eivät ehkä toimisi näin vaikeissa hiuksissa, mutta kyllähän niillä sitten lopulta sai ihan pätevää tulosta aikaseksi. Blogin kautta sain myöhemmin testiin myös luonnonkosmetiikan hiuslakkoja. Testissä oli Logonan, Aubreyn ja Santen lakat. Luonnonkosmetiikan lakoista muistan joskus lukeneeni muilta blogeilta, että ovat hieman erilaisia käytössä kuin synteettisen puolen lakat. Ja mitenkäs ne sitten toimivatkaan?






"Ravitsevia kasviproteiineja sisältävä hiuslakka pitää kampauksen paikoillaan koko päivän pehmeästi ja luonnollisesti antaen vahvaa tukea. Silottaa hiuksia ja vähentää sähköisyyttä, tehden hiuksista kauniin kiiltävät. Omega-3 rasvahappoja sisältävä luomuchiasiemenöljy kosteuttaa ja hoitaa hiuksia. Luomukvinoaproteiini silottaa, vähentää sähköisyyttä ja lisää kiiltoa. "


Aubreyn lakka oli ensimmäinen mitä kokeilin hiuksiini ja ne ensimmäiset fiilikset olivat tasoa "Onko tämä ihan oikeasti hiuslakka?" Täytyi ihan uudemman kerran syynätä puteli tarkemmin, että onko se lakka vai jotain muuta. Chia Hairspray toimi omissa hiuksissani varsinaisessa tarkoituksessaan melko välttävästi. Tällä suihkeella kiinnitystehot ovat sen verran miedot, että paksuissa, itsepäisissä hiuksissa sillä ei paljoa aikaan saanut. Tämähän on nimetty Strong holdiksi, mutta koin tämän olevan ehkä tasoa 1. Tämä toimii ehkä optimaalisimmin hiuslaadulla, joka ei tarvitse mitään megalujaa kiinnitystä.

Chia hairsprayn tuoksu on mieto ja miellyttävä. Selkeästi hiuslakkamainen tuoksu, mutta taustalla on ehkä jotain hedelmäisyyttä? Koostumus on ladattu täyteen monia kasviuutteita ja eteerisiä öljyjä. Aubreyn lakassa kiinnitystehot lienee perustuvat sen sisältämään guarsiemenjauhoon. Vaikka Aubreyn lakka ei toiminutkaan omissa hiuksissani odotetulla tavalla, niin sain sillä silti kivaa rakennetta hiuksiin vähän kuin suolasuihkeen tavoin. Chia Hairsprayn kuivahtamista hiuksiin joutuu odottelemaan joitain minuutteja (riippuen ihan paljonko sitä suihkuttelee) Tästä on myös Normal hold- versio*.  Tämä ei siis toiminut hiuksissani varsinaisessa tehtävässään, mutta suihkuttelen tämän pois suolasuihkeen korvikkeena ^_^







Santen ja Logonan hiuslakat tulevat kovin identtisen näköisissä puteleissa. Eikä identtisyys jäänyt pelkästään pakkausdesigniin, vaan toistensa samankaltaisuus kävi ilmi myös käytössä. Santen tuoksu on sellainen makeahkon mausteinen ja Logonassakin on jotain samantyyppistä, joskin Logonassa on selkeästi voimakkaampi alkoholin tuoksu. Luonnonkosmetiikalle tyypilliseen tapaan näistäkin löytyy erinäisiä kasviöljyjä ja kasviuutteita. Ja mitenkäs nämä sitten toimi vaikeasti muotoiltavassa hiuslaadussa?

Paljon paremmin ^_^ Nämä kumpikin toimivat omissa hiuksissani ihan kiitettävästi. Arvioin nämä nyt samassa kimpussa, koska en juurikaan havainnut Logonan ja Santen toimivuudessa mitään suurempia eroja. Jos vertailisi näitä synteettisen puolen lakkoihin niin voisin laittaa näiden kiinnityslujuuden johonkin taso 3:n paikkeille. Omat hiukseni kaipaavat oikeastaan aina sitä taso 5:n  kiinnityslujuutta, mutta näilläkin kuitenkin onnistui ilman suurempia tuskailuja. 

Santen ja Logonan lakoissa kiinnitystä tuo sellakka (shellac). Sellakka on orgaaninen polymeeri ja hartsi jota saadaan lakkakirvan munakoteloista. Sellakka on väriltään punertavaa tai kellertävää ja ehkäpä juuri tästä syystä Santen ja Logonan pullojen sisältämä neste on tuollaista punertavan oranssia :)  Mielenkiintoista ^_^

Nämä kumpikin edeltä mainitut siis toimivat hiuksissani ihan hyvin. Myös Santen ja ja Logonan lakkojen kuivahtamista saa odotella jonkin aikaa hiuksiin suihkuttelun jälkeen. Käsittääkseni tämä kuivahtamisaika on aika yleinen miinuspuoli luonnonkosmen lakoissa. Kummallakin lakalla kampaus pysyi koko päivän kuosissaan, eikä mitään hiussuortuvia lörpsähtänyt roikkumaan puoleen tai toiseen.

Summa summarum: Luonnonkosmetiikan lakat näyttäisivät toimivan merkistä riippuen välttävästä hyvään toimivuuteen. Tässä toki ratkaisee tosi paljon myös käyttäjän hiuslaatu. Luulen, että toimivuus on paras sellaisessa hiuslaadussa joka ei ole kovin itsepäinen vaan suht helposti muotoiltavissa oleva. Jos vaatii hiuslakalta sellaista mega-strong kypäräkampauksen luovaa ominaisuutta, ei luonnonkosmen lakat ole ehkä juttusi vaan on parempi pitäytyä synteettisissä lakoissa :) 


*mainoslinkki



Oletteko kokeilleet luonnonkosmetiikan hiuslakkoja? Millaisia kokemuksia teillä on niistä? 



6 kommenttia:

  1. Mulla sama ongelma niin liukas ja sileä hiuslaatu, että no aika turhaa suihkutella näitä. :D Itse käytän tosin paljon vahoja hiustenlaittoon, ne ovat ainoita joilla saan kurittomat suortuvani kuriin, lisäksi estävät talvella hyvin sähköisyyttä ja niitä vahoja löytyy sitten luonnonkosmetiikastakin hyviä, toisin kuin näitä lakkoja. Varsinkin Rahuan Waxille pointsit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnonkosmetiikan lakoilla on kyllä vielä aika pitkä kehitystie synteettisten lakkojen tasolle :)

      Poista
  2. Työskentelin ennen EkoPharman tuotteilla ja heiltä löytyy myös hiuslakka. Sitä tuli testattua, tuoksu oli erittäin voimakas ja tuote aika märkää, mutta siihenkin varmasti tottuisi ajanmittaan kunhan osaisi päästää tavallisista hiuslakoista irti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tottumisjuttu on kyllä tosi hyvä pointti! :) Varmasti jos on koko elämänsä käyttänyt synteettisiä lakkoja niin luonnonkosmen hiuslakka voi tuntua aluksi tosi oudolta :p

      Poista
  3. Hei Jusu,
    Mun ekokampaaja myi mulle Farfallan hiuslakan, sanoi että se on paras mitä hän tietää. Oletko Jusu kokeillut sitä? Mä oon tykännyt pidosta ja koostumuksesta, ja tuoksu on hyvä. t. Sandra

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Farfalla on tuttu merkki, mutta en ollenkaan tiennyt, että heillä on myös hiuslakka. Kiva kuulla, että Farfallan lakka on toiminut hyvin :) Mulla suurin kynnys luonnonkosmetiikan hiuslakkoihin on niiden märkyys lisäämisvaiheessa. Myös oma hiuslaatuni on niin uskomattoman jäykkää, että on pakko olla megapitoa, ja tähän mennessä olen tarpeeksi vahvaa pitoa saanut vain synteettisillä hiuslakoilla :)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele :)