Magnesium on yksi ihmisille tärkeistä mineraaleista yleensäkin ottaen, mutta siitä voi olla myös hyötyä jos kärsii univaikeuksista. Sain blogin kautta testiin mielenkiintoisen tuotteen. Kyseessä on Nordic Healthin magnesiumsuihke.
Suihketta suositellaan univaikeuksiin, yöhikoiluun, stressiin ja katkonaiseen uneen. Suihke koostuu luonnollisista aineosista ja on lisäaineeton. Suihketta suositellaan käytettäväksi 10-20 suihkausta iholle 1-2 tuntia ennen nukkumaan menoa.
Magnesiumkloridin lisäksi suihkeen pohjana on kevyt viinirypäleensiemenöljy. Suihkeen muita rentouttavia ainesosia ovat kamomillan, myskisalvian ja bergamotin eteeriset öljyt.
Suihkeen tuoksu on todella mieto, vain häivähdys sitruksista tuoksua aistittavissa. Koostumus on öljymäistä, mutta todella kevyttä sellaista ja imeytyy nopeasti. Tosin huomasin, että liikaa annosteltaessa suihke jättää inhottavan nahkean pinnan iholle. Itselläni käytössä suurin ongelma oli juurikin tuossa annostelussa. Suihketta ohjeistetaan käyttämään 10-20 suihkausta, mutta omalla kohdallani se oli liikaa. Tuolla määrällä saisi luututa itsensä varpaista päähän asti. Käytinkin ohjeistuksen vastaisesti vain n. 5 suihkausta. Pullosta luvataan riittävän 800 suihkausta.
Toiseksi ongelmaksi muodostui suihkeen käyttämisen muistaminen. Tätä pitäisi käyttää 1-2 tuntia ennen nukkumaan menoa ja kappas vain kuinka monesti suihke muistui mieleen vasta juuri sillä hetkellä kun ollaan jo painamassa päätä tyynyyn. No tämä vika on siis puhtaasti käyttäjän omassa päässä ^_^
Miten toimi käytössä? Aika mielenkiintoista. Oma unettomuutenihan on supervaikeaa sorttia sisältäen nukahtamisvaikeuksia ja lisäksi katkounisuutta. Suihketta käyttäessäni huomasin, että unenlaatu oli parempaa. En ainakaan muista heräilleeni yöllä. En toki voi varmaksi sanoa johtuiko parempi unenlaatu juuri suihkeesta, vai oliko sattumaa että unenlaatu oli parempaa. Kuitenkin aina suihketta käyttäessäni (kun muistin) unenlaatu tuntui selkeästi paremmalta. Varovaisen arvion mukaan voisin sanoa, että suihkeesta voi olla hyötyä uniongelmissa. Olisikin mielenkiintoista kuulla muilta mahdollisesti suihketta kokeilleilta, miten se on vaikuttanut tai onko siitä ollut hyötyä?
Magnesiumsuihketta saa mm. apteekeista ja sokoksilta ja esim. Hyvinvoinnin tavaratalosta (26,80€/ 100ml ja 4,80€/ 15ml)
Thursday, March 16, 2017
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
Blog Archive
-
▼
17
(177)
-
▼
Mar 2017
(22)
- Hammaslääkäripainajaisia
- Persikkanektaria pehkoon
- Sebaceous hyperplasia – Näin toimii laserhoito tal...
- Finaalissa III
- Urtekramin marssi apteekkiin
- Paukapään tarina
- Kauneuden Kuolemansynnit
- Helpot Vhh-letut (sokeriton, viljaton, gluteeniton)
- Académie 3D Volyymivoide – Luksushuulivoide hyalur...
- Puhdistava seerumi + Arvonta
- Tyrni-ihastuminen luonnonkosmetiikalta
- Suklaata ja kookosta, jookosta?
- Ck All
- Magnesiumia unenlaatua parantamaan
- Kiiltely kuriin
- Hunajainen Mellis
- Exuviance - AHA-teknologian edelläkävijä
- Kutsu tropiikkiin
- Kuorinta kahvinporoilla - Onko sen voittanutta?
- Jalkavoide kantapään halkeamille
- Edullinen ja hyvä peitepuikko
- David Beckham - Made of Instinct
-
▼
Mar 2017
(22)
Search This Blog
Featured Post
Welcome

Olen Jusu. Kirjoitan Tuubitoleranssi-blogia, jossa arvioin kosmetiikan ainesosia ja niiden vaikutusta. Sisältöön kuuluu myös objektiivisia tuotearvioita. Tyyliini kuuluvat rehellisyys, läpinäkyvyys sekä kuluttajan puolella seisominen.
Popular Posts
-
Pitkästä aikaa reissupostausta! Haaveena on ollut pitkään käydä Kyproksella ja nyt vihdoin huhtikuussa matka toteutui. Kyproksen matkahan ...
-
"Oletko huomannut kasvoillasi sitkeitä, kuopalle painuneita näppylöitä? Ne voivat olla talirauhasen liikakasvua eli sebaceous hyperplas...
-
Normalissa pyöriessäni mieleeni muistui, että C-vitamiinituotteelle olisi taas tarvetta. Tutkin useampaakin tuotetta ja valinnanvaikeutta ...
Powered by Blogger.
Magnesiumsuihkeesta en ole kuullutkaan, mutta vaikuttaa mielenkiintoiselta. Jotkut, jotka kärsivät levottomista jaloista (ihan oikeasti hirveä vaiva, kokemusta on), saavat apua magnesiumista. Taitaa olla jollain tavalla yhteydessä tuohon uni-asiaan. Näin joku päivä sitten paikallisessa halpismyymälässä ständin magnesiumsuihkeita, mutten tajunnut sen tarkemmin tutkia, mutta nyt pitääkin tehdä uusi kierros. Kiitos vinkistä:)
ReplyDeleteLevottomat jalat on tuttu juttu, sitä mulla oli jonkin aikaa lapsena ja on kyllä tosi rasittava vaiva. Onneksi se kesti aika lyhyen aikaa ja meni ohitse :)
DeleteTätä olisi mielenkiintoista testata miehelle joskus, pitää laittaa muistiin ja tiedustella suostuisiko kokeilemaan :D
ReplyDeleteOlisikohan tässä minulle tuote, jolla saisin itseni rasvaamaan (öljyämään) ihoni säännöllisesti. Minä käytän magnesiumia suun kautta säännöllisesti, koska muuten heräilen öisin lihaskramppeihin. Pitää pistää korvan taakse, jos joskus tulee vastaan.
ReplyDeletePitäisi itsekin ottaa käyttöön jokin laadukas suun kautta nautittava magnesiumvalmiste.
DeleteVaikuttaa mielenkiintoselta tuotteelta. Tosta suihkeesta oon sen verran kuullu, että se auttais hyvin levottomiin jalkoihin ja lihaskramppeihin. Ois jännä kokeilla, että auttasko toi mun uniin.
ReplyDeleteTämä on kiva kun tästä on saatavilla tuo edullisempi kokeiluversiokin. Ei ole pakko maksaa täyttä hintaa isosta purkista jos vaikka kokisikin ettei tämä toimi omalla kohdalla :)
Delete