tiistai 28. helmikuuta 2017

Leaderin vähäsokeriset suklaat

Kirjoittelin aiemmin Leaderin vähäsokerisesta minttusuklaasta, johon tykästyin kovastikin. Leaderiltahan on vähäsokerisia suklaita tarjolla myös muita makuja, mutta jostain syystä paikkakunnaltani oli lievästi sanottuna työn ja tuskan takana löytää niitä. Niitä sai etsiä kissojen ja koirien kanssa. Lopulta löytyivät ja minähän esittelen ne teille nyt sitten ^_^


Nam nam. Suklaanystävän silmää miellyttävä näky.


Läjästä siis puuttuu  se aiemmin mainittu minttusuklaa ja näiden lisäksi tarjontaan kuuluu vielä ihan perus tummasuklaalevy, ilman mitään makutwistiä. 100g suklaalevyjen hinta pyörii 2 euron hujakoilla riippuen ostopaikasta. Levyjen ravintoinfon näkee linkeistä.




Dark Chocolate & Orange. Tältä oli aika kovat odotukset. Mielestäni appelsiinin ja suklaan liitto on aivan vastustamaton. Ensi tuntuma oli hieman pettymys. Maku tuntui hieman tummalle suklaalle tyypilliseen tapaan kitkerältä. Kuitenkin hieman enemmän makusteltuani päädyinkin tykkäämään tämän mausta. Appelsiinin aromi on selkeästi aistittavissa. Ikuisena sokerinarkkina kaipaisin tähän aavistuksen enemmän makeutta. Mutta nämähän ovat siis "terveellisempiä" vähäsokerisia vaihtoehtoja :D Ostaisin silti uudelleen.


Dark Chocolate Almonds & Cranberries. Suklaassa on mukana mantelia ja karpaloita. Tässä on mielestäni hyvin pehmeä maku. Tummansuklaan kitkeryys ei ole niin selkeästi aistittavissa. Mantelia en itse tässä juurikaan aisti. Karpalon tässä tunnistaa, mutta hyvin miedosti. Tämä oli ihan ok, mutta ei aiheuttanut rakastumisia.







Dark Chocolate Caramel & Sea Salt. Tässä on mausteena karamellia ja merisuolaa. Mielenkiintoisen kuuloinen yhdistelmä. Aivan mahtavan makuista! Karamellin aromi on aivan selkeästi aistittavissa, samalla kun merisuola on kevyenä twistinä taustalla. Maku on pehmeä ja tummasuklaan kitkeryys aika minimissä. Omasta mielestäni paras Leaderin minttusuklaan jälkeen. Tätä on itseasiassa tullut mussuteltua useampikin levy jo. Tätä ja minttua vaikuttaisi olevan helpoiten löydettävissä kaupoista.


Dark Chocolate with White Chocolate pieces. Levyssä on mukana valkoisen suklaan palasia. Tämäkin on melko neutraalin makuista, eikä kitkeryys ole niin vahvasti aistittavissa. Mutta en kyllä sitten aisti sitä valkoista suklaatakaan. Pehmeähkö maku. Kyllä tätäkin syö, mutta tämä oli näistä maultaan se tylsin ja mitäänsanomattomin.


Oletteko maistaneet jotakin näistä?

2 kommenttia:

  1. Parasta aikaa mussutan viimeisiä palasia suolaisesta karamellisuklaasta :D Olin aiemmin kaupassa vältellyt tätä Leaderin suklaata, koska luulin että se on taas jotain makeutusaine hömppäsotkua. Mutta mikä iloinen ylläri! Eihän näissä olekaan makeutusaineita, jee jee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karamellisuklaa on hyvää! Mä en itsekään kauhean mielelläni makeutusaineita käytä (stevia poikkeuksena). Niistä kun on kaikenlaisia epämääräisiä tutkimuksia, mutta pääsyynä kuitenkin se että mun maha ei useimmista makeutusaineista vaan tykkää :/

      Poista

Kommentoi, kysy, utele :)