lauantai 4. kesäkuuta 2016

Flow Kosmetiikka - Testissä shampoopala ja hiushuuhtelu



Tässä on nyt takana varsin mielenkiintoinen kokeilujakso viikon ajalta. Sain Flow Kosmetiikalta testiin shampoopalan ja hiushuuhtelun*. Erityisesti tuo shampoopalan kokeilu on kiinnostanut jo pitkään, vaikka olenkin siitä lukenut niin negatiivisia kuin positiivisiakin arvioita.  Ensin vähän infoa niille joille shampoopala on ihan uusi juttu.





Kyseessä on siis kiinteässä muodossa oleva saippuapohjainen shampoo. Flow Kosmetiikan shampoopalat on tehty luomulaatuisista kasviöljyistä, yrteistä ja eteerisistä öljyistä. Shampoopalat eivät sisällä säilöntäaineita, keinotekoisia hajusteita tai väriaineita. Nämä ovat koostumukseltaan hyvin "puhtaita". Lisäksi shampoopaloista ei jää muovipulloa jätteeksi. Kuulostaa siis hyvältä, mutta...

Se mikä tässä testissä jännitti oli se, että miten hiukset reagoivat tähän tuotteeseen. Muistan joskus vuosia sitten lukeneeni näistä jostain hyvin negatiivisen murskatuomion.  Lueskelin ennen testin aloittamista taas ihmisten kokemuksia näistä shampoopaloista. Moni valitti, että hiukset jäävät tahmeiksi ja likaisen tuntuiseksi pesun jälkeen. Shampoopalassa tästä huomautetaankin, että hiukset saattavat olla alussa tahmaiset ja että hiuksille pitäisi antaa aikaa tottua shampoopalaan. Yksi käyttäjä oli kuulemma saanut hiuksensa miltei rastoiksi shampoopalaa käyttämällä :D Rastoja en halua  :)

Sitten taas toisaalta shampoopala oli saanut todella paljon ylistystä ja kehuja. Moni oli sitä mieltä, että eivät enää koskaan palaa tavalliseen shampooseen, ero on kuulemma niin huomattava.  Shampoopalan kehuttiin auttaneen mm. hilseongelmaan, rasvoittuvaan ja kutiavaan päänahkaan ja muihin ongelmiin.
Uskomattoman kuohkeaa ja tuuhea tukkaa myös korostettiin. Toinen puoli käyttäjistä koki, että tahmaisuus ei hiuksista häivy vaan paheni käytön jatkuessa, kunnes lopettivat käytön.
Kumpaan leiriin minä päädyin? Tykkäsinkö shampoopalasta vai lentikö pala roskikseen?








Flowlla on shampoopaloja useille eri hiustyypeille.  Valitsin itselleni Suolamuta & Savi palan, joka on tarkoitettu normaaleille ja hennoille hiuksille. Näin jälkeenpäin ajatellen paras valinta omille hiuksilleni olisi ehkä ollut teepuu shampoopala joka on tarkoitettu rasvoittuville hiuksille. Eri shampoopaloihin voi tutustua tarkemmin täällä.
Suolamuta & Savi palassa on mm. karitevoita, risiiniöljyä, suolamutaa ja savea (luonnollisesti :D), sitruunankuoriöljyä, frankinsensiöljyä ja rosmariinia.



Flow kosmetiikalla on myös hiushuuhteluita jotka on tarkoitettu korvaamaan hoitoaine. Tätä suositellaan myös aloitusvaiheessa, sillä hiushuuhtelun pitäisi poistaa nopeammin hiuksiin mahdollisesti syntyvää tahmeutta.





Otin testiin Kataja Hiushuuhtelun*. Huuhtelu lupaa tervehdyttää kutiavaa ja näppyläistä, rasvoittuvaa päänahkaa.  Kutinasta tai näppylöistä en kärsi, mutta rasvoittuvasta päänahasta kyllä.  Tämän luvataan, ehkäisevän hiustenlähtöä, sekä stimuloivan niiden kasvua. Kataja hiushuuhtelu on omenaviinietikka pohjaista, höystettynä mm. rosmariini-uutteella, ruusuvedellä, katajanmarjaöljyllä, ja piparmintulla.


Sitten siihen varsinaiseen asiaan...


Ensimmäinen päivä.  Otan suorastaan tärisevällä jännityksellä palan käteeni ja alan hieroa sitä märkiin hiuksiin. Palan hierominen hiuksiin hoituu ihan helposti, ilman mitään ihmeellisempiä säätöjä. Hiuksia hierottaessa alkaa muodostua todella kuohkea ja runsas vaahto. Tästä olen aivan innoissani. En ole edes tajunnut miten olen kaivannut kunnon vaahtoa hiustenpesussa! Olen nyt pitkän aikaa käyttänyt vain luonnonkosmetiikan shampoita, joiden vaahtoavuus on aika laimeaa lähes poikkeuksetta. Hiuksia huuhdellessa tulee ensimmäinen "o-ou". Voin kertoa, että mun hiukset ei ole koskaan ollut näin nihkeän nahkeat :D Sormet eivät liiku milliäkään hiusten läpi, muutakuin ehkä väkivalloin ja tällöin tukkakin irtoaisi. Siispä painelen sen kevyesti pyyhkeeseen ja lisään Kataja hiushuuhtelun. Hiushuuhdehan laimennetaan veteen ja kaadetaan sen jälkeen päähän. Tein huuhteen omaan kippoonsa. Huuhtelun käyttö tuntui tässä vaiheessa jokseenkin hankalalta, se pitäisi saada jotenkin leviämään kaikkialle hiuksiin.  Onnistun hommassa joten kuten, mutta bonuksena onnistuin kaatamaan hiushuuhdetta myös silmään. Hallelujaa mikä tunne! Kirvelee silmää ja naama tuntuu jäätyvän (piparminttu viilentää aika tehokkaasti :D). Taisi tulla ruma v-sanakin siinä kun ärsytti niin paljon. Huuhtelun kanssa sekoiltuani, tukka tuntuu erikoisen öljyiseltä. Tässä vaiheessa jo mietin, että ei oo mun juttu tää ollenkaan.  Hiusten kuivuttua öljyinen tunne onkin yllättäin poissa, mutta saippuainen tahmeus tuntuu hiuksissa, mikä ei tunnu hyvältä. Tekee mieli mennä takaisin suihkuun ja pestä hiukset tavallisella shampoolla. En kuitenkaan tee niin.


Toinen päivä. Flow Kosmetiikan sivuilla ohjeistetaan huolelliseen kaksoisvaahdotukseen, mikäli tuntuu, että hiukset jäävät tahmeiksi. Niinpä siis kaksoisvaahdotan ja hieron myös päänahan huolellisesti. Tällä kertaa onnistun valuttamaan palashampoota silmään. Voin kertoa että kirvelee ihan h******isti ^_^ Kirvely on ihan eri luokkaa kuin normishampoolla. Mulla ei koskaan mene shampoota silmiin, en ymmärrä miksi palashampoon kanssa tuntuu käyvän aika usein niin. Huuhtelun jälkeen tukka on taas aivan ultimate-takussa. Ei mitään mahkuja ilman selvittävää hoitoa. Jätän tällä kertaa Kataja hiushuuhtelun päähän, enkä huuhtele sitä. Flown sivuilla kerrotaan, että huuhtelun voi jättää päähän ja se toimii näin tehokkaammin.  Kuivaamisen jälkeen hiukset tuntuvat hieman paremmalta, lievää tahmeutta lukuunottamatta. Silti ne tuntuu jännällä tavalla puhtailta ja normaalia tuuheammilta. Kampa menee läpi ja muotoiltavuus on helppoa.

Kolmas päivä.  Homma menee jo rutiinilla ja silmätkin säästyvät ylimääräiseltä rääkkäykseltä :)
Ihan selkeästi tahmeus alkaa katoamaan ja hiukset tuntuvat positiivisella tavalla erilaiselta. Kuivaamisen jälkeen ne ovat supertuuheat, ihan kuin hiusten määrä olisi tuplaantunut.  Hiusten rasvoittuminen on selkeästi lieventynyt, sillä vielä seuraavana aamuna hiukset tuntuu erityisen puhtailta ja yhtä tuuheiltakin kuin edellisenä iltana. Yleensä jos käyn iltasuihkussa, niin aamulla hiukset tuntuvat jo tarvitsevan uuden pesun. Mielenkiintoista!

Neljäntenä päivänä kokeilen testausmielessä jättää Katajahuuhtelun pois. Pesun jälkeen hiukset tuntuvat taas narskuvan nihkeiltä, mutta pyyhekuivauksen jälkeen kampa menee normaalisti hiusten läpi (jota en olisi uskonut).  Hiukset tuntuvat aivan erilaiselta, kuin normishampoon jälkeen. Tuntuvat paksummilta, tuuheammilta ja monella tapaa paremmalta. 





Alkujärkytysten jälkeen voin sanoa, että tykkään pestä hiukseni palashampoolla. Mulla tämä näyttäisi toimivan. Valitettavasti kaikilla se ei toimi, ja tahmeus ei poistu hiuksista.
Flow kosmetiikan sivuilla on hyvät yksityiskohtaiset ohjeet shampoopalan käyttöön.
Hiushuuhtelun voi tehdä myös itse vedestä ja omenaviinietikasta, jolloin sen käyttö tulee edullisemmaksi. Omppuviinietikkapullo ei taida maksaa kuin reilun euron kaupassa. Flown hiushuuhteluissa tosin on mukana hoitavia ja hyödyllisiä yrttiuutteita jne. Palashampoo ei ole viikon aikana kulunut juurikaan, joten luulen tämän olevan todella riittoisa ja taloudellinen käytössä.




Hiushuuhtelun keksin laittaa pieneen sumutepulloon josta sen käyttö on helpompaa. Sillä on kätevä suihkutella hiukset läpi.


Mulla on edelleen hiukset kiinni päässä ja näkö tallella :D




Flow Kosmetiikan shampoopaloja löytyy mm. Hyvinvoinnin tavaratalosta*




*mainoslinkki



Onko teillä shampoopalan käytöstä kokemuksia? Toimiiko teillä shampoopala vai ei?

11 kommenttia:

  1. Olen käyttänyt vain Lushin shampoopaloja useita versioita. Oon löytänyt vaikka kuinka monta toimivaa, mutta nämä ei ole saippuapohjaisia. Palashampoot on mun tapauksessa syrjäyttäneet melko pitkälti nesteshampoot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palashampoon jättämä hiustuntuma on kyllä omaa luokkaansa. Mua on jäänyt vaivaamaan, että mikä siinä on, kun ne eivät kaikkien hiuksissa toimi. Kumma juttu.

      Poista
    2. Palashampoon kanssa on ensiarvoisen tärkeä asia tehdä tuo pesu oikein. Esimerkkinä liian kylmällä pesu, jolloin tuote ei toimi ja moni hylkää tuotteen toimimattomana (kuten itselleni kävi). Uusi yritys ohjeiden kera ja nyt toimii.

      Poista
  2. Varmaan hiusten huokoisuus ja/tai käsittelyt vaikuttaa, samoin päänahan ominaisuudet ja sitten se klassinen veden ph-arvokin mukana sähläämässä :) Kuinka pitkään olet itse pystynyt käyttämään saippuapohjaista palashampoota ilman, että hiuksiin muodostuu tahmakerrosta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon pessyt useita viikkoja ilman ongelmia :) Mulla toimii tosi hyvin, ei oo tullut tahmakerrosta. Ainakaan vielä :D

      Poista
  3. Olen käyttänyt palasampoota nyt pari kuukautta. Moneen viikkoon en päässyt tahmeudesta eroon, kunnes keksin kokeilla toista saippuaa. Se toimi ekasta pesusta lähtien loistavasti ja tahmeus hävisi! En todellakaan palaa enää normisampoisiin. Välillä käytän hoitoainetta ja/tai hiushuuhdetta, mutta en joka kerta. Myös 18v poikani on tykästynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo onkin hyvä idea kokeilla toista saippuaa. Varmaan vaan moni kokee sen alun tahmaletin niin likaiseksi, että halu palata normishampooseen on ylitsepääsemätön :)

      Poista
  4. Olen käyttänyt vuoden ajan palashampoota ja kokeillut niistä eri versioita kehäkukkaa, teepuu, hamppua. Ja luonnonkiharat hiukseni palashampoonpesun jälkeen aivan villiintyvät kiharoille, joita ei normikauppashamppoilla tule. Ja pesukertoja tulee vähemmän eli hiukset pysyvät kauemmin puhtaana. Huuhteluna olen käyttänyt Sante Brilliant care hoitoainetta ja kampa sukeltaa hiuksissa sen jälkeen eikä ole takkujen kanssa tarvinnut tapella....:) Vaikka palashampoot aika hintavia, en niitä vaihda kaupan nesteshampooseen...Hiukseni ovat todella hyväkuntoiset ja kiharat hiukseni nauttii palashampoosta.. Ehdottomasti kokeilun arvoinen. Terv. Luonnonkihara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla jäi myös todella positiivinen fiilis palashampoosta. En osannut ennen kokeilua edes kuvitellakaan miten erilaisilta hiukset voi tuntua. Santen Brilliant Care hoitsikka on hyvää tavaraa, yksi omista suosikeista :)

      Poista
  5. Olen käyttänyt palashampoita jo monta vuotta ja ollut tosi tyytyväinen. Ohuet hiukseni ovat ryhdikkäämmät ja tuntuvat tuuheammilta. Jos joskus joudun normishampoolla hiukseni pesemään, niistä tulee lasimaiset ja sähköiset ja niitä ei saa pysymään kuosissa lainkaan. Olen huomannut myös, että hiukseni ovat nykyään entistä kiharammat, mutta en ole ennen tuota edellistä kommenttia osannut yhdistää sitä palashampooseen! Voihan se johtua siitäkin.

    Joskus joku kampaaja kyllä kyselee, millä oikein pesen hiukseni, kun ne eivät tunnu "normaaleilta" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös omalla kohdalla palashampoon käytön aikana huomaan selkeästi hiuksissa lisääntyneen tuuheuden ja erityisesti myös ryhdikkyyden. Tavis-shampoolla letti valuu päätä myöden jos mitään muotoilutuotetta ei ole käytetty. Palashampoon jälkeen hiukset tuntuvat "jämäkämmiltä" eivätkä valu päätä myöden.

      Poista

Kommentoi, kysy, utele :)