tiistai 5. huhtikuuta 2016

idHAIR Mé - Tukka hyvin, kaikki hyvin







idHairilta on tullut uusi - muotoilutuotelinja, joka sopii niin miehille kuin naisille. Sarjasta löytyy tuttuja perustuotteita, sekä uutuuksia kuten; kuitumuotovaahto, rakennegeeli ja seerumivoide.
Otin Mé - sarjasta testiin Moulding Pasten ja Massive Powderin.





Mé Moulding Pastella sai hyvin rakennetta ja pitoa hiuksiin. Tuotetuntu hiuksissa oli kuitenkin likainen.


Mé Moulding Paste on muotoilupasta, joka pohjautuu karnaubavahaan ja mehiläisvahaan.
Pastassa on hyvä tuoksu, tuo selkeästi mieleen vihreän omenan. Takakannen teksti lupaa dramaattisesti rakennetta, jonka vuoksi voisi vaikka kuolla. Ensimmäinen pastatyyppinen muotoilutuote, jota olen kokeillut. Yleensä käytän hiuksissa vahaa. Käyttäytyy mielestäni muotoiltaessa aika samantyyppisesti, kuin hiusvahakin. Rakennetta saa hyvin ja muotoilu pitää, jälki on mattaa. Periaatteessa ihan toimiva ja ok tuote, mutta miinusta tälle tulee tuotetunnusta hiuksissa. Hiuksia korjaillessa tai muuten vain sipaistaessa, niissä tuntuu ällöttävän hartsimainen ja likainen fiilis. Tuntuu, että kädet on pakko pestä. En tiedä onko tuo tahmainen tuotetuntu yleinen piirre muotoilupastoissa, mutta tälle kyseiselle pastalle en kauheasti lämmennyt.








Mé Massive powder - Hiuspuuteri antoi hiuksille hyvää hallittavuutta. Kampausta pystyi todella helposti vaihtamaan ihan lennosta ja silti oli pitoa kampauksessa. Kätevä ja toimiva tuote!



Toisena testasin Mé Massive Powderin.  Kyseessä siis hiuspuuteri. Hiuspuutereista olenkin kuullut vasta ihan lähiaikoina ja ne on ollut mulle iso mysteeri. Ajatuksena hiusten muotoilu puuterilla kuulostaa korvaani hassulta. Miten muka pelkällä puuterilla voi muotoilla? Purkissa tosiaan on valkoista jauhetta, eli puuteria, jota ripotellaan hiuksiin ja erityisesti tyviin. Puuteri hierotaan hiuksiin jolloin niitä voi samalla työstää. Heti alussa tein virheen ja tupsautin vahingossa ison kasan puuteria hiuksiini. Tuote on kyllä jännä. Se luo hiuksiin tavallaan nahkeutta jonka kautta hiuksiin saa hallittavuutta. Puuteria tuli kuitenkin ensin liikaa ja hiukseni olivat niin nihkeät, etten saanut edes sormia vedettyä hiusten läpi! Olin jo heti valmis tyrmäämään hiuspuuterin, ei mun juttu. Toisella yrittämällä tupruttelin tuotetta varovaisemmin ja aloin hieroa sitä hiuksiin. Tällä kertaa onnisti. Huomasin, että hiuksiin todella tulee runsautta ja volyymia. Tuote on käytössä mielenkiintoinen ja monikäyttöinen, mutta vaatii aluksi hieman harjoittelua. Puuterilla sai hiukset runsaasti pystyyn ja vain muutamalla sipaisulla kontrolloidusti esim. taakse. Antaa kevyttä pitoa. Hiuksissa tuntee selkeästi, että muotoilutuotetta on käytetty, mutta ei likaisella tavalla. Puuteri on tuoksuton.  Tästä mä tykkäsin! Hiuspuuterista ja musta tuli sittenkin ystäviä ^_^ 


Testattujen tuotteiden ovh. on 14,90€. idHAIRIN koko tuotevalikoiman näet täältä













2 kommenttia:

  1. Jäin oikein kunnolla lueskelemaan näitä sun postauksia ja annan vain hyvää palautetta. Kiva blogi ja arvostan rehellisiä mielipiteitäsi tuotteista. Just tällaista olen kaivannut. Itse olen tykästynyt noihin puutereihin, mutta niissäkin on eroja. Eli huonoakin hiuspuuteria olen kokeillut :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! :) Juu mun linja on kirjoittaa rehellisiä mielipiteitä asioita kaunistelematta. Ja tosiaan vain omia mielipiteitä, ei kiveen hakattuja totuuksia :D Joo nää hiuspuuterit oli ihan uusi ja ihmeellinen juttu mulle ja haluan ehdottomasti kokeilla myös muita merkkejä :)

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele :)