Millaista oli Kanariansaarilla?

Viime joulu tuli tosiaan vietettyä Gran Canarialla, joka on yksi Kanarian seitsemästä saaresta. Mulla ei ole koskaan ollut mitään palavaa halua päästä juuri Kanarialle. Itseasiassa olen aina dissannut ajatusta siellä käymisestä. Ehkä siksi, että tuntuu, että siellä käy kaikki. Ensimmäisenä tulee mieleen turistirysä. Vähän hölmöä dissata jotain paikkaa, missä ei ole koskaan käynyt. Menisin nimittäin todellakin sinne uudelleen!

Matkakohteen valintaan vaikutti paljolti se, että se olisi lähellä. Vajaan 6 tunnin lento kuulosti ajatuksena ahdistavalta, mutta kuitenkin vielä kohtuulliselta. Halusin myös lämpöä ja aurinkoa, jota ei saa joulun aikoihin oikein  mistään välimeren alueelta. Kanarialla saa, joten se päätyi valinnaksi. Lämpöä, aurinko ja kohtuullisen lähellä. Kanariansaaret kuuluvat Espanjalle, mutta ovat maantieteellisesti lähempänä Afrikkaa. Tarkemmin ottaen Pohjois-Afrikan länsirannikolla. Noista seitsemästä saaresta valitsin kohteeksi Gran Canarian Puerto Ricon siitä syystä, että siellä luvataan varmimmin aurinkoa ja lämpöä. Vaikka saari on kovin pieni, voi sen pohjoisosassa olla paljon viileämpää, kuin saaren eteläisessä kärjessä. Puerto Rico on siellä eteläpäässä. Sinne siis :D Stressasin ennen matkaa aivan kauheasti, että mitä jos onkin ihan kenkku sää. Ei onneksi ollut. Sain suurilta osin sitä mitä lähdin hakemaankin  ^_^

Lento oli tosiaan se vajaa 6 tuntia. Mä en välitä kauheasti lentokoneella matkustamisesta (kukapa tykkäisi?) Ja jo neljän tunnin jälkeen alkoi ahdistaa. Pieni tila missä ei voi liikkua ja tekemiset on vähissä, tekee kurjan olon. No siitä selvittiin. Se on muuten jännä tunne kun lähdet Suomesta toppatakki päällä ja kuuden tunnin päästä kömyät koneesta pihalle ja kas, toppatakki on ihan liian kuuma. Pitää kääriä housunlahkeet ja hihat ylös. Mä rakastin sitä tunnetta ja mun naamalle levisi aika leveä jokerihymy. Loska-Suomi takana. Jes!

Lentokonekuva. Alla näkyy mitä ilmeisimminkin manner-Espanja. Tai voi se olla Ranskakin. No anyway nämä yölliset näkymät lentokoneesta ovat hurjan mahtavia <3

Bussimatkakin kesti hotellille melkein tunnin. Väsytti ja ärsytti, mutta fiilistä lievensi tosi paljon näkymät. Vaikka peffa ja jalat on istumisesta melkein halvaantuneet, ei se haittaa. Ei sitä jaksa ajatella kun bussin ikkunasta voi möllötellä eksoottisia maisemia. Ei loskaa, ei harmaata taivasta. Vain palmuja ja paratiisia tällaiselle pohjolan mörölle.

Pitkän matkustamisen jälkeen on kiva päästä hotellille ja siitä suoraan onkin päästävä syömään. Ekana iltana ei jaksanut kauheasti etsiä ruokapaikkoja. Hotellia vastapäätä olikin sellainen mini-katu täynnä ravintoloita ja baareja. Ulkomailla ne ravintolan sisäänheittäjät on kyllä ihan mahdottomia. Samantien kun sinne kadulle pääsi, intialainen ravintolanpitäjä kiskoi tehokkaasti mut ravintolaansa. En vaan jaksanut vastaanhangoitella :D Se oli ehkä virhe. Rakastan tulista ruokaa koko sydämestäni, mutta mullakin on rajani. Ravintoloitsija myi mulle niin jumalattoman tulisen aterian, että itku tuli silmistä. Hän kyllä vakuutteli että tulisuusaste on medium, mutta mulle se oli too much. Mitään makuja mä en maistanut, suu oli niin liekeissä. En halunnut marmattaa, vaan kiitin ruokailun jälkeen, että olipas hyvää ja toistekin tulen. No en käynyt siellä toiste :D

Hyvää sinänsä mutta hieman turhan poppaa mulle. Eli lammasta tulisessa kastikkeessa ja riisiä.

Muutenkin tuon reissun osalta ruokailu oli kerta toisensa jälkeen kamalaa pettymystä. Monia ravintoloita tuli käytyä läpi, ja lähdin niistä aina naama mutrulla. Kummallisen mautonta ruokaa. Ehkä tein huonoja valintoja. Izamar niminen paikka oli kuitenkin ihan huippu (jossa sitten kävinkin useamman kerran). Siellä söin mm. elämäni parhaan pasta-aterian kermakastikkeessa. Lisukkeena oli valkosipulimarinoituja jättikatkarapuja. Ai, että oli hyvää. Izamarissa sai myös kaiken gluteenittomana, mikä oli ehdottomasti peukku sille paikalle. Mutta laitetaas nyt sitä kuvaryöppyä tulemaan kunnolla.

Viikko vierähti Holiday Clubin Puerto Calma hotellissa. Tuossa vasemman puolimmaisessa betonimöhkäleessä. Suosittelen kovasti. Vakkari siivojatäti oli ihastuttava. Tuli mieleen Zoila niminen hahmo Devious Maids- sarjasta. Jos joku on kyseistä sarjaa katsonut :)

Näkymää naapurihotellin pihalta (naapurihotelleja ei ollut muutakuin ehkä sata tuhatta)

Auringon alla kelpaa hymyillä kalpeakin yksilö.

Katse Atlantille päin. Ohoi!

Puerto Ricossa oli auringonlaskut ihan katselemisen arvoisia. Palmumaisema tietysti tuo plussaa kokemukseen :D

Hän oli vekkuli kaveri <3 Afrikan siili. Hengaili pienellä rantakaistaleella mustan kissan kaverina. Kaverukset olivat kaistaleen kingejä. Siiliä piti käydä joka ilta moikkaamassa. Se oli hassu näky kun jo kadun toiselta puolelta näki kun pieni piikkipallo vipelsi täyttä häkää. Kissanraksut maistuivat myös hänelle. Sulonen temmeltäjä <3

Tällainen versio joulukuusesta :)

Kyllä mä kuntoilinkin. Kipusin sata miljoonaa rappusta jonnekin, en varsinaisesti tiedä minne mutta näkymät olivat kivat.

Pakollisia tonttuilukuvia.

Tälle otokselle ei löydy sen syvällisempää tarinaa ^_^

Nämä taskuravut vähän jarruttivat haluja mennä atlantin aaltoihin rypemään. Näitä oli ihan siis joka paikassa. Ja ne ovat ällöttäviä.

Aito joulukuusiviritelmäkin löytyi Puerto Ricon shopping centerista.

Jouluaattona mä törmäsin joulupukkiin. Lahjaksi tuli kuvassa näkyvät härpäkkeet. Ei kovin jouluisia härpäkkeitä mutta eipä haitannut :D

Puerto Rico oli varsin kiva paikka, ja voisin mielelläni palata koska tahansa. Fakta on kuitenkin se, että se on turistirysä. Niinkuin toki moni muukin paikka Kanarialla. Suomalaisiinkin törmää paljon, siltä ei voi välttyä. Suomalaisen kyllä tunnistaa jo kaukaa. Suomalainen ei tervehdi. Murahtaa vain jotain epämääräistä suupielet alaspäin ja katselee varpaitaan. Mikähän meissä suomalaisissa on ? Ero on huikea kun vertaa muun maan kansalaisiin. Juttelevat mielellään ja tervehtivätkin. Höh, sanon mä. Mä nautin aina ihan suuresti kun saa tutustua ihmisiin eri puolilta maailmaa. Jostain syystä päädyin pari kertaa irlantilaisten seuraan. Mukavia olivat ja luulivat mua espanjalaiseksi. Liekkö asiaan vaikuttanut mun tummat piirteet. Enhän mä ole tyypillisen suomalaisen näköinen :)

Mun mielestä oli jotenkin kutkuttava ajatus, että saarelta Afrikkaan oli vain noin 100km. En ole koskaan ollut niin lähellä Afrikkaa. Mullahan on haaveena käydä jossain Afrikan maassa, mutta ajatus toisaalta pelottaa. Siellä on hieman erilainen meininki. Saa nähdä riittääkö rohkeus lähteä sinne koskaan. Gran Canarian kokemus oli siis kiva, ja oon aika varma, että käyn siellä uudelleenkin. Mua kiinnostaa myös suuresti nuo pari muuta saarta. Erityisesti La Palma, La Gomera ja El Hierro. Ne kuulemma ovat säästyneet turismilta. Siellä voi nähdä "Oikean" Kanarian tunnelman. Niin kerrotaan. Mjaaha. Katsotaanpa tuleeko sieltä joskus matkaraporttia.

Oletteko käyneet Kanariansaarilla?

Ihonhoitoa öljyillä + Medik8 arvonnan voittaja

En oikeasti sutannut öljyillä kuvaa varten, se on vain photoshoppia :D

Kaikenlaiset öljyt on ihan huippujuttu ihonhoidossa. Lisäämällä ihonhoitorutiineihin jonkun laadukkaan kylmäpuristetun kasviöljyn voi ihon kuntoa kohentua dramaattisesti. Kuiva iho hyötyy öljyistä ilman muuta, mutta uskokaa tai älkää, niin voi hyötyä myös rasvoittuva ja ongelmaihokin. Öljyjen koostumuksetkin vaihtelevat rajusti. Risiiniöljy on kokeilemistani tuhdeinta, kuin paksua siirappia. Viinirypäleensiemenöljy kokeilemistani keveintä, melkein vesimäisen ohutta. Öljyt kannattaa lisätä mieluiten hieman kostealle iholle, jolloin ne imeytyvät ihoon huomattavasti paremmin kuin suoraan kuivalle iholle laitettuna.

Kiinnostuin öljyistä ihonhoidossa jo reiluna parikymppisenä, joskin olin silloin kovin tietämätön asioista. Monenlaisia öljyjä tuli kokeiltua ja monenlaisia katastrofeja koettua. Tuloksena oli  kaikkea mustapääviljelmien ja kipeiden ihonalaisten pattien väliltä. Kuitenkin jo vuosia sitten valaistuin öljyasioiden suhteen. Oma ihoni on siis rasvoittuva ja aika hankalakin. Ihoni on kranttu ja sille ei sovi mikä tahansa. Jos rasvoittuvaa ihoa haluaa hoitaa öljyin, kaiken aa ja oo on tietää öljyn rasvahappokoostumus. Öljyjen rasvahappokoostumukset vaihtelevat melkoisesti ja sen perusteella voi tehdä myös valinnan kuivemman ja rasvoittuvamman ihotyypin välillä.

Rasvainen ihotyyppi tukkeutuu herkemmin runsaasti oleiinihappoa (oleic acid) sisältävistä öljyistä, joista taas kuiva iho voi hyötyä suurestikin. Rasvoittuvan ihotyypin omaavan kannattaakin kiinnittää öljyvalinnassa huomiota linolihappopitoisuuteen (linoleic acid).  Tämän melko yksinkertaisen asian mulle valjettua, hurahdin kasviöljyjen käyttöön totaalisesti. Eikä ole enää ollut sen jälkeen tarvetta hämmästellä ilmiömäistä mustapääsatoa tai jättimäistä paukamaa poskessa ^_^

Tässä postauksessa mä haluan vinkata muutamasta kasviöljystä jotka ovat sopineet mun iholle kuin nenä päähän. Postauksessa mainitut öljyt ovat ylipäätänsä erittäin hyvin siedettyjä ongelmaiholla. Täytyy kuitenkin muistaa, että jokaisen iho on täysin yksilöllinen eivätkä tämänkään postauksen "faktat" ole mitään kiveenhakattuja totuuksia :) Ja koska postauksen aiheena on juurikin öljyt, niin vinkkaan samalla parista mainiosta "öljycocktailista". Postauksen öljyt on saatu blogin kautta, lukuunottamatta Life Flo:n öljyä.

Ruusunmarjaöljy 

 (Rasvahappokoostumus n. 44% linolihappoa ja 13% oleiinihappoa)

Ruusunmarjaöljyyn tutustuin jo muutamia vuosia sitten. Öljy on edelleen mulla käytössä ja vannon kyllä sen nimeen. Ruusunmarjaöljy on ollut korostetusti esillä joka paikassa viimeaikoina ja mulla on kutina, että tästä saattaa tulla jonkinlainen seuraava hitti ihonhoidossa. Tämä on sopinut todella hyvin mun iholle ja tietääkseni tämä öljy on ainutlaatuinen, koska se sisältää trans-retinolia (A-vitamiinia).
Ruusunmarjaöljyä suositellaan myös ikääntyneelle iholle ja arpien hoitoon. Ruusunmarjaöljy on jotain kevyen ja semi-täyteläisen väliltä. Omasta mielestäni ihotunnultaan aika kevyttä, joka imeytyy helposti. Tämän öljy kohdalla olen myös huomannut että se hillitsee selkeästi ihon rasvoittumista päivän aikana. Pari tippaa kosteusvoiteen alle ja nassu ei kiiltele läheskään niin rajusti kuin ilman ruusunmarjaöljyä. Aubrey Organicsin Ruusunmarjaöljy* (33,30€/ 30ml) ja Life-Flo:n Ruusunmarjaöljy iHerbistä (5,14€/ 30ml).

 Helokkiöljy 

(Rasvahappokoostumus n. 72% linolihappoa ja 8% oleiinihappoa)

Helokkiöljyä suositellaa usein herkälle ja atooppiselle iholle. Se on myös rasvoittuvalle iholle mainio vaihtoehto erittäin runsaan linolihappokoostumuksensa puolesta. Helokista olen tykännyt myös tosi paljon. Olen kokenut sen ominaisuuksiltaan todella pehmentäväksi öljyksi vaikka ruusunmarjaan verrattuna, joka tuntuu helokkia kevyemmältä öljyltä. Testailin kahden eri brändin helokkiöljyä, jotka olivat samanlaisia lukuunottamatta tuoksua. Farfallan helokkiöljyssä (14,20€/ 30ml) on lähes huomaamaton "perusöljyinen" tuoksu. Born to Bio helokkiöljyn (15,20€/ 50ml) tuoksu on omaan nenääni aika epämiellyttävä. Hieman sellainen kalaisa tai märän koiran haju. Joskin Born to Bion tuoksu ei ole aistittavissa kuin läheltä ihoa haistaessa. Maahantuoja oli tästä tuoksujutusta samaa mieltä, että miellyttävä tuoksu se ei ole. Itse ratkaisin tämän hajuhaitan tipauttamalla pari pisaraa tuoksuvaa eteeristä öljyä puteliin ^_^

Hampunsiemenöljy

(Rasvahappokoostumus n. 54% linolihappoa ja 11% oleiinihappoa)

Hampunsiemenöljyssä on myös hyvä rasvahappokoostumus rasvoittuvaa ihoa ajatellen. Hampunsiemenöljyä on moni ongelmaihoinen hehkuttanut paljon netissä (ulkomaalaisilla foorumeilla). Kiinnostuin siitä ilman muuta ja voin sanoa että tykkään kyllä itsekin. Pehmentää ihoa tosi hyvin. Imeytyy sukkelasti ja tuntuu kevyeltä. Nurmen Hampunsiemenöljy (16,40€/ 100ml) on omaan nenääni tuoksuton lukuunottamatta sitä perus "öljyistä" tuoksua :) Hampunsiemenöljy on pitänyt ihon hyvännäköisenä ja ihan kuin ihon sävykin olisi tasaisempi. Ei ole lisännyt yhtään tukkeumia tai mustapäitä iholla.

Ja ne pari öljycocktailia iholle... ^_^ 

Farfalla Intense Moisture kasvojenhoitoöljy (26,90€/ 20ml)

Farfallan öljycocktailin pohja on auringonkukkaöljyssä ( n.44% linolihappoa, 14% oleiinihappoa). Auringonkukkaöljyä näkeekin aika usein rasvoittuvalle ihotyypille suunnatuissa tuotteissa. Farfallan kasvojenhoitoöljyssä on lisäksi jojoba- ja avokadoöljyä sekä mm. rosmariinin eteeristä öljyä. Öljyn tuoksussa on aistittavissa aavistus kirpeyttä, mutta tuoksu on silti erittäin mieto. 

 

Mossa Vitamin Oil Cocktail kasvoöljy (16,50€/ 30ml)

Jos on sitä tyyppiä, että ei tykkää yhtään öljyn tunnusta iholla mutta haluaisi silti niitä kovasti käyttää, niin tässäpä ässä tuote. Mossan kasvoöljy on koostumukseltaan kuin ohutta seerumia joka hulahtaa ihoon samantien jättämättä öljyistä fiilistä. Jojobaöljypohjainen hoitoöljy sisältää lisäksi ruusunmarjaöljyä ja tyrniöljyä. Incin loppupäästä löytyy vielä useita muita kasviöljyjä. Öljyn yksi erikoisuus on sen incin alkupään sisältämä tomaattiuute. Mossan kasvoöljyn silkkisestä, miltei puuterimaisesta tunnusta vastaa mm. diheptyl succinate niminen ainesosa.

***

Medik8-arvonnan voitti Tanja. Voittajaan on otettu yhteyttä sähköpostitse. Onnea voittajalle :)

Käytättekö öljyjä ihonhoidossa? Mikä on lempiöljysi?

Onko Facebook paholaisen keksintö?

Olen jo pidemmän aikaa ollut ärsyyntynyt itselleni omasta somen käytöstäni. Se vie mulla aivan liikaa aikaa vuorokaudesta. Päivä alkaa facebookin selaamisella ja usein se samainen päivä myös päättyy siihen facen pläräämiseen. Ja montako kertaa facebook tuleekaan tarkistettua kuluvan päivän aikana? En uskalla edes laskea, koska tiedän että luku olisi masentava.

Kuva täältä.

Minua on ennenkin vaivannut oma "roikkumiseni" facebookissa. Joskus vuosia sitten tein päätöksen, että pidän pitkän tauon ja poistan profiilini käytöstä. Huomasin tuolloin, että päätöksen toteuttaminen ja varsinkin siinä pysyminen oli erittäin vaikeaa. Facen alkuvieroituksen aikana huomasin miettiväni useita kertoja päivässä, että mitähän siellä nyt tapahtuu. Mistä kaikesta jään paitsi. Yhtäkkiä olo oli todella ulkopuolinen ja suorastaan erakoitunut.

Ulkopuoliset olivat heti huolissaan katoamisestani somemaailmasta. Onko kaikki ok? mitä on tapahtunut? Osa ihmisistä naureskeli sometauolleni. Reaktiot olivat hyvin erilaisia neutraalista hieman kärkkäämpään. Osa oli jopa hieman pahastuneita koska "minua ei enää tavoita, eikä tiedä kuulumisistani".  Tokihan minut puhelimestani tavoittaa ja livenäkin voi nähdä. Vastaus tuohon oli tylsä "Facebookissa se on helpompaa". Niinpä niin. Kaikki tapahtuu Facebookissa. Elämä on siellä. Jos et itse ole siellä, et edes elä. Olet totaalisesti ulkopuolella.

"Facebook on kuin jääkaappi, tietää ettei siellä mitään ole, mutta sinne on silti katsottava 5 minuutin välein"

Olin hieman yli kuukauden Facebookista pois. Tuo tauko teki ihmeitä. Alun vieroitusoireiden jälkeen tunsin selkeää vapautumista jostain pakkomielteisestä käytöksestä. Huomasin kyllä myös sen tosiasian, että olin paljon tietämättömämpi asioista joita läheisille ja tuttaville oli tapahtunut. Vanhanaikaisesti käytyjen puhelinkeskustelujen kautta sain myös kuulla toteamuksia tyyliin "Ai niin sä et ole siellä facebookissa. Menisit nyt takaisin faceen, niin tietäisit paremmin". Muistan muutoinkin tuon sometaukoni aikana ihmisten suorastaan tuputtaneen fb:n käyttöä. Fb-eroni vaikutti ihan selkeästi olevan joillekin suuri ongelma. Se kuulemma harmitti ja ärsytti kun en ollut siellä. "Kaikkihan siellä ovat!". Kapinointi normeja vastaan on ärsyttänyt aina tiettyjä ihmisryhmiä.

Kuva täältä.

Kyllä minä takaisin Facebookiin palasinkin reilun kuukauden päästä. Vaikka osasinkin rajoittaa somessa käyttämääni aikaa alussa, lipsui se lopulta taas samanlaiseksi jatkuvaksi "langoilla roikkumiseksi". Onko teillä koskaan käynyt niin, että pitäisi alkaa nukkumaan, mutta Facebook täytyy älypuhelimella plärätä loppuun peiton alla? On vain pakko. Ja kun loppuun asti lopulta päädyt, sinne ylös pompahtaa ilmoitus "uudet tarinat". Se on päätöksen paikka. Alatko vihdoin nukkumaan vai tsekkaatko ehkä  ihan vielä nopeasti ne uudet tarinat? Ja ne uudet tarinat sen jälkeen? Varmasti joku tunnisti tästä itsensä? Minä ainakin tunnistin.

Facebookin ja älypuhelimen käyttö on muutenkin nykyään liian suuressa roolissa monen ihmisen elämässä. Moniko tunnistaa oman parisuhteensa seuraavasta kuvauksesta? Illalla pariskunta rötvää sohvalla. Kommunikointia ei juurikaan voi pariskunnan välillä havaita. Molemmat möllöttävät omissa oloissaan älypuhelimiaan tai tablettejaan. Ovat somessa, virtuaalimaailmassa ja unohtavat täysin oman elämänsä. Tai pariskunta joka on pitkään kaivannut yhteistä aikaa vaikkapa ravintolaillan merkeissä? Kun tuo kauan kaivattu yhteinen aika toteutuu, se voi mennä näin: Molemmat ovat taas älypuhelimillaan somessa. Ruoka-annokset kuvataan ja jaetaan somessa. Luuria täytyy tarkistaa säännöllisesti. On tärkeää tietää montako tykkäystä kuva on jo saanut. Se siitä yhteisestä ajasta. Miksi muutenkin nykyään niin monen ihmisen itsetunto tuntuu olevan kiinni somessa annettuista tykkäyksistä? Viestittääkö tietty määrä peukutusta, että olet tarpeeksi hyvä? Sinä kelpaat?

Kuva täältä.

Niistä tykkäyksistä. Miten surulliseksi onkaan maailma mennyt, kun virtuaalimaailman tykkäysten määrä on kytköksissä tähän todelliseenkin elämään. Ei ole jäänyt vain yhten kertaan kyselyt tosielämässä, että "onko meidän välillä kenties kaikki ok? Oletko suuttunut mulle jostain? Et ole tykännyt pitkään aikaan mistään mun julkaisuista tai kuvista kuule!" Ehkä en ole vain käynyt niin aktiivisesti facebookissa? Niinpä niin, ei kukaan sellaista selitystä uskoisi. Kaikkihan facebookissa vähintään kerran päivässä käyvät? On hyvin yleistä, että jos et ole Facebookissa, asiaa kummastellaan. Ihminen joka ei ole Facebookissa, on vähän "outo".

Olen huomannut itsestäni myös sellaisen asian, että tykkään tiettyjen ihmisten kuvista tai julkaisuista vain siltä varalta, ettei tykkäämättä jättäminen aiheuttaisi mitään epäluuloja. Tykkäämättä jättäminen saattaisi horjuttaa herkkää ihmissuhdetta, jota tosi asiassa ei ehkä enää ole livemaailmassa olemassakaan. Parempi siis tykätä tai voi olla riita edessä! Naurettavaksi on maailma mennyt. Mutta tämä on täyttä totta ja arkipäivää.

Kuva täältä.

Surulliseksi on mennyt myös vanhempien ja lapsien välinen suhde. Tämä sukupolvi opetetaan jo ihan pienestä pitäen kiintymään siihen älylaitteeseen. Enää ei leikitä ralli-autoilla tai barbeilla. "Otappa nyt tästä pikku-Hilda tabletti käteen ja ole hiljaa niin äiti juo iltapäiväkahvin ja käy tarkastamassa Facebookin". Maailma on nykyään niin kovin erilainen, kuin mitä se oli omassa lapsuudessani. Mietin usein mihin tämä kaikki lopulta johtaa? Millaisessa maailmassa me elämme 20 vuoden  kuluttua? Lienee ajan kysymys, kunnes ihmisille asennetaan ohimoille jonkinlainen nettikaapeli ja se on sitten lopullinen heippa oikealla elämälle.

Tällainen henkinen oksennus yhdeltä somen orjalta. Olisi taas aika tarkastella omia tottumuksiaan. Tahtoisin niin kovasti irti tuosta virtuaalimaailmasta. Mutta miten eristynyt sitä sitten lopulta olisikaan? Miten paljon sitä aikaa jäisikään kaikkeen muuhun ilman somea.

Viekö some liikaa aikaasi?