torstai 2. helmikuuta 2017

Ihonhoitoa öljyillä + Medik8 arvonnan voittaja

En oikeasti sutannut öljyillä kuvaa varten, se on vain photoshoppia :D



Kaikenlaiset öljyt on ihan huippujuttu ihonhoidossa. Lisäämällä ihonhoitorutiineihin jonkun laadukkaan kylmäpuristetun kasviöljyn voi ihon kuntoa kohentua dramaattisesti. Kuiva iho hyötyy öljyistä ilman muuta, mutta uskokaa tai älkää, niin voi hyötyä myös rasvoittuva ja ongelmaihokin. Öljyjen koostumuksetkin vaihtelevat rajusti. Risiiniöljy on kokeilemistani tuhdeinta, kuin paksua siirappia. Viinirypäleensiemenöljy kokeilemistani keveintä, melkein vesimäisen ohutta. Öljyt kannattaa lisätä mieluiten hieman kostealle iholle, jolloin ne imeytyvät ihoon huomattavasti paremmin kuin suoraan kuivalle iholle laitettuna.

Kiinnostuin öljyistä ihonhoidossa jo reiluna parikymppisenä, joskin olin silloin kovin tietämätön asioista. Monenlaisia öljyjä tuli kokeiltua ja monenlaisia katastrofeja koettua. Tuloksena oli  kaikkea mustapääviljelmien ja kipeiden ihonalaisten pattien väliltä. Kuitenkin jo vuosia sitten valaistuin öljyasioiden suhteen. Oma ihoni on siis rasvoittuva ja aika hankalakin. Ihoni on kranttu ja sille ei sovi mikä tahansa. Jos rasvoittuvaa ihoa haluaa hoitaa öljyin, kaiken aa ja oo on tietää öljyn rasvahappokoostumus. Öljyjen rasvahappokoostumukset vaihtelevat melkoisesti ja sen perusteella voi tehdä myös valinnan kuivemman ja rasvoittuvamman ihotyypin välillä.

Rasvainen ihotyyppi tukkeutuu herkemmin runsaasti oleiinihappoa (oleic acid) sisältävistä öljyistä, joista taas kuiva iho voi hyötyä suurestikin. Rasvoittuvan ihotyypin omaavan kannattaakin kiinnittää öljyvalinnassa huomiota linolihappopitoisuuteen (linoleic acid).  Tämän melko yksinkertaisen asian mulle valjettua, hurahdin kasviöljyjen käyttöön totaalisesti. Eikä ole enää ollut sen jälkeen tarvetta hämmästellä ilmiömäistä mustapääsatoa tai jättimäistä paukamaa poskessa ^_^

Tässä postauksessa mä haluan vinkata muutamasta kasviöljystä jotka ovat sopineet mun iholle kuin nenä päähän. Postauksessa mainitut öljyt ovat ylipäätänsä erittäin hyvin siedettyjä ongelmaiholla. Täytyy kuitenkin muistaa, että jokaisen iho on täysin yksilöllinen eivätkä tämänkään postauksen "faktat" ole mitään kiveenhakattuja totuuksia :) Ja koska postauksen aiheena on juurikin öljyt, niin vinkkaan samalla parista mainiosta "öljycocktailista". Postauksen öljyt on saatu blogin kautta, lukuunottamatta Life Flo:n öljyä.




Ruusunmarjaöljy 
 (Rasvahappokoostumus n. 44% linolihappoa ja 13% oleiinihappoa)



Ruusunmarjaöljyyn tutustuin jo muutamia vuosia sitten. Öljy on edelleen mulla käytössä ja vannon kyllä sen nimeen. Ruusunmarjaöljy on ollut korostetusti esillä joka paikassa viimeaikoina ja mulla on kutina, että tästä saattaa tulla jonkinlainen seuraava hitti ihonhoidossa. Tämä on sopinut todella hyvin mun iholle ja tietääkseni tämä öljy on ainutlaatuinen, koska se sisältää trans-retinolia (A-vitamiinia).
Ruusunmarjaöljyä suositellaan myös ikääntyneelle iholle ja arpien hoitoon. Ruusunmarjaöljy on jotain kevyen ja semi-täyteläisen väliltä. Omasta mielestäni ihotunnultaan aika kevyttä, joka imeytyy helposti. Tämän öljy kohdalla olen myös huomannut että se hillitsee selkeästi ihon rasvoittumista päivän aikana. Pari tippaa kosteusvoiteen alle ja nassu ei kiiltele läheskään niin rajusti kuin ilman ruusunmarjaöljyä. Aubrey Organicsin Ruusunmarjaöljy* (33,30€/ 30ml) ja Life-Flo:n Ruusunmarjaöljy iHerbistä (5,14€/ 30ml).





 Helokkiöljy 
(Rasvahappokoostumus n. 72% linolihappoa ja 8% oleiinihappoa)

Helokkiöljyä suositellaa usein herkälle ja atooppiselle iholle. Se on myös rasvoittuvalle iholle mainio vaihtoehto erittäin runsaan linolihappokoostumuksensa puolesta. Helokista olen tykännyt myös tosi paljon. Olen kokenut sen ominaisuuksiltaan todella pehmentäväksi öljyksi vaikka ruusunmarjaan verrattuna, joka tuntuu helokkia kevyemmältä öljyltä. Testailin kahden eri brändin helokkiöljyä, jotka olivat samanlaisia lukuunottamatta tuoksua. Farfallan helokkiöljyssä (14,20€/ 30ml) on lähes huomaamaton "perusöljyinen" tuoksu. Born to Bio helokkiöljyn (15,20€/ 50ml) tuoksu on omaan nenääni aika epämiellyttävä. Hieman sellainen kalaisa tai märän koiran haju. Joskin Born to Bion tuoksu ei ole aistittavissa kuin läheltä ihoa haistaessa. Maahantuoja oli tästä tuoksujutusta samaa mieltä, että miellyttävä tuoksu se ei ole. Itse ratkaisin tämän hajuhaitan tipauttamalla pari pisaraa tuoksuvaa eteeristä öljyä puteliin ^_^





Hampunsiemenöljy
(Rasvahappokoostumus n. 54% linolihappoa ja 11% oleiinihappoa)


Hampunsiemenöljyssä on myös hyvä rasvahappokoostumus rasvoittuvaa ihoa ajatellen. Hampunsiemenöljyä on moni ongelmaihoinen hehkuttanut paljon netissä (ulkomaalaisilla foorumeilla). Kiinnostuin siitä ilman muuta ja voin sanoa että tykkään kyllä itsekin. Pehmentää ihoa tosi hyvin. Imeytyy sukkelasti ja tuntuu kevyeltä. Nurmen Hampunsiemenöljy (16,40€/ 100ml) on omaan nenääni tuoksuton lukuunottamatta sitä perus "öljyistä" tuoksua :) Hampunsiemenöljy on pitänyt ihon hyvännäköisenä ja ihan kuin ihon sävykin olisi tasaisempi. Ei ole lisännyt yhtään tukkeumia tai mustapäitä iholla.


Ja ne pari öljycocktailia iholle... ^_^ 







Farfallan öljycocktailin pohja on auringonkukkaöljyssä ( n.44% linolihappoa, 14% oleiinihappoa). Auringonkukkaöljyä näkeekin aika usein rasvoittuvalle ihotyypille suunnatuissa tuotteissa. Farfallan kasvojenhoitoöljyssä on lisäksi jojoba- ja avokadoöljyä sekä mm. rosmariinin eteeristä öljyä. Öljyn tuoksussa on aistittavissa aavistus kirpeyttä, mutta tuoksu on silti erittäin mieto. 



 


Jos on sitä tyyppiä, että ei tykkää yhtään öljyn tunnusta iholla mutta haluaisi silti niitä kovasti käyttää, niin tässäpä ässä tuote. Mossan kasvoöljy on koostumukseltaan kuin ohutta seerumia joka hulahtaa ihoon samantien jättämättä öljyistä fiilistä. Jojobaöljypohjainen hoitoöljy sisältää lisäksi ruusunmarjaöljyä ja tyrniöljyä. Incin loppupäästä löytyy vielä useita muita kasviöljyjä. Öljyn yksi erikoisuus on sen incin alkupään sisältämä tomaattiuute. Mossan kasvoöljyn silkkisestä, miltei puuterimaisesta tunnusta vastaa mm. diheptyl succinate niminen ainesosa.

***

Medik8-arvonnan voitti Tanja. Voittajaan on otettu yhteyttä sähköpostitse. Onnea voittajalle :)




Käytättekö öljyjä ihonhoidossa? Mikä on lempiöljysi?

19 kommenttia:

  1. Kiitos tästä, tuli paljon uutta tietoa! Ja luulen, että sun iholle sopivat öljyt vois toimia itsellänikin 😊 Ruusunmarjaöljy on mun suosikki ja hihhii, helokkiöljyssä on kyllä outo sivuvivahde. Mun mielestä se tuoksuu vintille 😁 Miten muuten argan-öljy toimii sulla vai onko siinä "väärä" rasvahappokoostumus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arganöljyssä on aika korkea oleiinihappokoostumus, joskin linolihappokoostumus on korkeampi. Mulla oli joskus tuo öljy käytössä mutta mitään hullaantumista ei tapahtunut. En oikein tiedä miksi. Jokin siinä ei natsannut. Mun käyttämä arganöljy haisi karsealla, semmoselle lannalle :D Onko sulla ollut käytössä argan? :)

      Poista
    2. Mä olen tykännyt käyttää argania oikeastaan käsille ja kropalle, kasvoille se ei oikein tehnyt mitään maata mullistavaa :P Jotkut arganit tuoksuu lannalle, koska ne pähkinät ovat konkreettisesti kiertäneet vuohen ruoansulatuselimistön ja niiden ympärillä on siis ollut vuohen shaibaa :D Tai siis, en ole varma onko hajun ja vuohien välillä yhtäläisyys, mutta tuollaiseen käsitykseen olen jäänyt! Ero laadukkaan ja ei-niin-laadukkaan argan-öljyn välillä onkin tuoksu, laadukkaat pähkinät on poimittu puusta ja ne kakkoslaadun pähkinät ovat kiertäneet vuohen kautta :'D ( ne pähkinäthän on niin suosittuja, että jotkut toimivat keräävät ne maahan tippuneetkin, jotka on siis se vuohi voinut eka popsia poskeensa ) Ilmeisesti osa arganin tuoksuvivahteista johtuu myös sen keruu- ja käsittelymenetelmistä ^_^

      Poista
    3. Haha. Mä luin tän kommentin suupielet korvissa :D Ihan uusi tieto mulle tuo vuohijuttu! Eli mulla on sitten ollut käytössä sitä vuohen kautta kiertänyttä shaibaöljyä, ei kovin viehättävä ajatus :D
      Hmm.. Voisikohan tuossa olla myös selitys siihen miksi tiettyjen arganöljyjen hinnoissa voi olla tosi isojakin eroja.

      Poista
  2. Onpas valaiseva tietopläjäys:) En ole kuullutkaan mistään oleic acidista, joten hyvä tietää sekin nyt, vihdoin;)
    Tuo Mossan öljy on minulla jonossa. Tällä hetkellä löträän Laboratoire du Haut-Ségala Organic Musk Rose Oilin kanssa. Tykkään sen melko paksusta koostumuksesta ja muutoinkin se tuntuu oikein hyvältä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau olipa pitkä ja vaikea nimi sun käyttämällä öljyllä :D Joo kosmetiikkajutut on aika yllättävän monimutkaisia joskus :P

      Poista
  3. Tuo Mossan öljy on aivan ihana <3

    VastaaPoista
  4. Mä olen testannut näistä vain Mossaa, mutta tykkäsin siitä kuin hullu puurosta. Sopii ainakin aikuiselle sekaiholle jopa meikin alle, tosi kuivaihoinen voi ehkä kaivata jotain stydimpää. Mutta erinomainen tuote, ostan varmasti uudelleen kun pullo tyhjenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, että kuivaihoinen voi kokea tuon Mossan öljyn liian kevyeksi :) Mossan öljyssä on kyllä jännä koostumus ^_^

      Poista
  5. Ruusunmarjaöljyt ovat omia lemppareita, ihan mikä vaan, jos on sana ruusunmarja, niin alkaa lutraus. :D

    VastaaPoista
  6. Jes, ihan loistava postaus! Mulla on tällä hetkellä käytössä ihan perusjojobaöljyä, mutta se haju kyllä tökkii. Moni on kehunut tuota Mossaa ja jotenkin tän postauksen perusteella taisi tulla viimeinen niitti kamelin selkään, että ostoslistan kärkeen, joo kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mossan öljyssä on mun mielestä oikein hyvä tuoksu. Sellainen kirpeän raikas, mutta samalla tosi mieto :)

      Poista
  7. Nyt alkoi kuule Aubreyn Ruusunmarjaöljy kiinnostamaan ja Mossan öljy myös! Ihana tuo Nurmen pullokin! :) Meillähän olikin sitten ihan erilaiset öljypostaukset ;) Sai taas uusia vinkkejä (=ostohoukutuksia), kiitti vaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onneksi ei ihan samanlaisia tullut :D Ja ole hyvä vaan ostohoukutuksista :D

      Poista
  8. Mä olen käyttänyt Mádaran öljyjä, ne on noita sekoituksia. Jokaisesta olen tykännyt tosi paljon, jopa niin paljon, että jemmassa odottaa kaksi uutta kahden kohta tyhjän tilalle. Nyt ehkä vähän harmittaa, että ostin uudestaan. Ei siksi etteivät olisi aivan loistavia vaan siksi, että haluaisin kokeilla muitakin. Vaikka tokihan sitä voi välissä muillakin öljyillä läträtä. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noissa öljyissä mulla itsellä tulee aina eteen valinnanvaikeus. Nytkin on mielessä monen monta eri öljyä joita kiinnostaisi kokeilla, mutta ei vaan kaikkea pysty/kerkeä :D

      Poista
  9. Hei aika kivoja ideoita nämä, mäkin olen halunnut pitkään jo "luonnollistaan" mun kosmetiikkoja. Haluaisin luopua kaikista puhdistus ja kosteusaineista, jossa on kaikkia ylimääräisiä mömmöjä ja siirtyä kasviöljyihin. Pitääpä koittaa tuota helokkiöljyä, sillä minullakin on todella herkkä iho.

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele :)