maanantai 7. tammikuuta 2019

Edulliset peitevärit luonnonkosmetiikalta





Tajusin tässä taannoin, että olen kokeillut kovin vähän - jos lainkaan- luonnonkosmetiikan peitevoiteita. Peitevoiteet kuitenkin jaksaa kiinnostaa edelleen varsinkin tummien silmänalusten vuoksi. Täydellisen peitevoiteen etsintä on edelleen työn alla :) Postauksessa esittelen kaksi hyvää tuotetta luonnonkosmetiikalta ja molemmat ovat myös vegaanisia.







Olen löytänyt Benecosilta ja Lily Lololta varsin päteviä tuotteita, ja ne ovat ehdottomasti vinkkamisen arvoisia.






Lily Lolon Peepo korjausväri on jauhemaisessa muodossa, näppärässä pikkupurkissa. Peepo on väriltään keltaista, joka toimii vastaväriperiaattella peittämään sinisen/violetin sävyjä. Siispä ideaali varsinkin tummilla silmänalusilla. Tummat silmänaluset ovat lopulta aika yksilöllinen ongelma, sillä tummat silmänaluset voivat olla muutakin, kuin sinertävät. Joillakin toimii paremmin esim. persikkaan/oranssiin taittava korjausväri. 




Ennen ja jälkeen. Lily Lolo Peepo



Korjausvärien päälle laitetaan yleensä vielä tavallinen peiteaine tasoittamaan sävyeroja. Omilla silmänalusilla on kuvassa vain Peepo korjausväri. Peepo onnistuu kirkastamaan ihoa kiitettävästi, sekä taittaa tehokkaasti sinertävänviolettia tummuutta pois. Peepossa on hyvin pigmenttiä ja se ei kasaannu juonteisiin päivän mittaan. Tämän lisäksi se näyttää iholla erittäin luonnolliselta, eikä "lisää vuosia" silmänympärysiholle. Peepo toimii myös todella hyvin lievän punoituksen neutraloimisesssa. Kerrassaan mainio tapaus :)








Saksalainen Benecos profiloituu edullisen luonnonkosmetiikan piiriin. Ja eipä alle kympin kustantava CC korjausväripaletti ole hinnalla pilattu. 








Natural CC Concealerista löytyy beige peiteväri, joka soveltuu silmänalusille ja toisaalta yleispeiteaineeksi. Roosa väri on suunnattu pigmenttiläiskille (toimii myös joissain tapauksissa tummilla silmänalusilla). Violetti kirkastaa sameaa ihonsävyä ja vihreä neutralisoi voimakasta punoitusta.



Benecosin beige peiteväri silmänalusella.



En keksinyt roosalle ja violetille käyttökohdetta, mutta vihreä ja beige väri pääsivät testiin - ja yllättivät pigmenttisyydellään. Vihreä neutralisoi punoitusta ihan pikku sipaisulla. Myös beigessä peitevärissä on erittäin hyvin pigmenttiä, mutta ikävä kyllä sävy oli omalle iholleni hieman liian vaalea. Ei sinänsä huono juttu, sillä pohjoismaissa näille vaaleammille sävyille on enemmän kysyntää. Myös Benecosin peiteväri toimii kiinteästä koostumuksestansa huolimatta hyvin sy-iholla ja se levittyy notkeasti, olematta rasvaisen tuntuinen. Tulos näyttää luonnolliselta, eikä se paakkuunnu juonteisiin tai näytä pakkelimaiselta. Erittäin hyvä hinta-laatusuhde.







Lily Lolo Peepo mineraalikorjausväri House of organicsilla* 13,90€/ 4g

Benecos Natural CC Concealer Peiteväripaletti Hyvinvoinnin tavaratalossa* 8,95€/ 6g






Pr-näytteitä
*mainoslinkki




10 kommenttia:

  1. Benecosin paletti on hirmu hyvä! Kaikille muille sävyille olen löytänyt käyttöä, mutta lila on vielä iskemätön. Mä käytän tuota roosaa silmänalusten kirkastamiseen peiteaineen alle. Vihreällä saa hyvin nassun punaiset läiskät ja katkenneet verisuonet peitettyä. Ehkä kokeilen tuota lilaa vielä silmien alle, jos ne siitä kirkastuisivat entisestään;) Hyvältä näyttää aineet sunkin kasvoilla:)

    Hyvä postaus<3 Kivaa viikkoa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Benecos kyllä yllätti! Mulla on ollut jotenkin ennakkoluuloja luonnonkosmetiikan peiteaineita kohtaan :D
      Hyvin on peittokykyä, eikä kökköönny iholla. Niin joillakin toimii tuo violettikin silmänalusten kirkastamiseen. Mulla toimii selkeästi parhaiten tuo keltaisen värin kanssa kikkailu.

      Kiitos ja kivaa viikkoa sulle myös ^_^ :)

      Poista
  2. Kiitos hyvästä arvostelusta! Tuota Benecosin nelikkoa voisin kokeilla jossain vaiheessa, hinta-laatusuhde kuulostaa ainakin erittäin lupaavalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hinta-laatusuhde on kyllä todella hyvä Benecosilla :)

      Poista
  3. Mulla on ollut juurikin joku luonnonkosmetiikan peitejutska hakusessa. Tuo Lily Lolo kyllä vaikuttaa kokeilemisen arvoiselta (omat silmänaluset sinertää tosi rumasti). Benecos menee myös harkintaan, on sen verran edullinen. Kiitos vinkeistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun silmänalusilla Lily Lolo toimii kyllä tosi hyvin ja piristää ilmettä ihan reippaasti. On kyllä kokeilemisen arvoinen :)

      Poista
  4. Nää menee kyllä testiin! Varsinkin tuo Benecosin paletti alkoi kiinnostamaan :) Mä oon käyttänyt Avrilin peitevoidenappia, se on toiminut luonnonkosmetiikan versioista parhaiten. Mutta mun silmienalusten tummuus on kyllä haastava, kun iho on vielä niin ohut, että kuultaa sinertävän vihreät verisuonetkin läpi ja just nimenomaan silmien alla :S Just ihastelin sun silmänalusia, että oispa itselläkin tuollaiset luonnostaan! Noin vaaleat! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä kokeilla Avrilia joskus :) Joo silmänalusten peittäminen on kyllä tosi haastavaa. Yleensä niin, että koostumus näyttää iholla hyvältä, mutta ei peitä läheskään tarpeeksi tai sitten niin, että peittää kyllä kaiken mutta iho näyttää ihan kreppipaperilta :D Itse koen, että mulla on maailman tummimmat silmänaluset. Asiaa ei varmaan auta, kun niitä joka päivä peilistä tuijottaa ja harmittelee :D

      Poista
  5. Tuo Benecosin paletti vaikuttaa hyvältä tuotteelta, voisin ihan kokeilu mielessä ostaa. Kun mullekin tuota tummaa silmien alle on ilmaantunu vuosien saatossa, joka olisi hyvä saaha häivytettyä ees vähäsen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Benecosissa on reippaasti pigmenttiä, eli pitäisi onnistua tummuuden häivyttelyt ihan hyvin :)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele :)