maanantai 29. tammikuuta 2018

Mitä tekee iholle 100 euron kasvonaamio?



Viime vuoden yksi mielenkiintoisemmista brändeistä, johon pääsin tutustumaan oli ehdottomasti iS Clinical. Testailujen ohella löysin iS Clinicalilta usean helmituotteen, joista myös heidän silmänympärysvoide pääsi 2017 Parhaat- listalle, ja ihan syystä ^_^  Myös Reparative Moisture Emulsion- kosteusvoide on ollut enemmän tai vähemmän säännöllisessä käytössä, mikäli en ole sattunut juuri testailemaan jotain uutta tuotetta.





Sain viime vuoden lopulla iS Clinicalilta testiin muutaman uuden tuotteen, joista olin luonnollisesti ihan innoissani, olivathan edelliset testituotteet ihan huippuja ^_^ Tässä postauksessa esittelen mm. lähes 100 euroa kustantavan kasvonaamion, joka on  varmasti arvokkain koskaan kokeilemani kasvonaamio. Mutta aloitetaan ensin kahdella muulla testiin saamistani tuotteista.





Hydra-Cool Seerumi 15ml (Suositushinta 65€)



Hydra-Cool Seerumi lupailee maksimaalista kosteutusta kuivalle ja vahingoittuneelle iholle. Sopii erinomaisesti auringossa palaneelle iholle, sekä ihokarvojen poiston jälkeen. Sopii kaikille ihotyypeille, myös aknesta kärsivälle iholle.




Hydra-Cool seerumi sisältää mm. hurjat 25% pienimolekyylistä hyaluronihappoa. Pienimolekyylinen hyaluronihappohan imeytyy syvemmälle ihokerroksiin, verrattuna suurimolekyyliseen hyaluronihappoon, ja näin ollen kosteuttaa ihoa tehokkaammin ja pitkäkestoisemmin. Putelista löytyy myös B5-vitamiinia (pantoteenihappoa). Hieman erikoisemman kuuloisia raaka-aineita ovat; asiaticoside, asiatic acid ja madecassic acid, joihin kiinnitin erikoishuomiota. Kyseisistä raaka-aineista oli tarjolla aika niukasti tietoa, mutta näillä sanotaan olevan kollageenisynteesiä stimuloivia ominaisuuksia. Mielenkiintoinen tuote!

Testailujen jälkeen totesin, että Hydra-Cool seerumi on suurta rakkautta. Seerumin kosteuttavat ominaisuudet ovat täysin moitteettomat. Kosteustehot ovat sen verran tehokkaat, että oma ihoni pärjäisi tällä varmasti pelkiltään esim. kesäisin. Seerumin koostumus on kevyen geelimäistä ja väriltään hennon vaaleansinistä. Mukana on myös viilentävää mentolia, mutta sitä lienee hyvin maltillisesti, sillä koin tämän vain raikkaan tuntuisena iholla, ilman vahvaa viilentävää efektiä. Riittoisa seerumi (yksi tippa riittää suurelle ihoalueelle) imeytyy sukkelasti ihoon ja jättää iholle hyvän, pehmeän ja kosteutetun tunnun, ilman tahmeutta.

2017 Parhaat- listalle seerumien osalta päätyi Novexpert, ja rohkenen sanoa, että Hydra-Cool seerumi on varteenotettava haastaja Novexpertille ^_^





Sheald Recovery Balm 60g (Suositushinta 79€)



Sheald Recovery Balm- kosteusvoide on suunnattu erityisesti kuivalle, herkälle ja huonosti voivalle iholle. Voide lupaa vahvistaa ja parantaa ihon vaurioita ja sopii käytettäväksi  myös erilaisten hoitojen jälkeen. Voide lupaa myös helpottaa ihon kutinaa.




Kuten useimmat iS Clinicalin tuotteet tuntuvat pohjautuvan runsaisiin hyaluronihappopohjaisiin koostumuksiin, ei Sheald Recovery Balmikaan tee poikkeusta sen suhteen. Hyaluronihappo loistaa jälleen incissä heti toisena veden jälkeen. Balmin koostumuksessa on myös tehokkaasti kosteutta lukitsevaa vaseliinia, ikääntymismuutoksia ehkäisevää E-vitamiinia, sekä tehokkaasti rauhoittavaa kaurauutetta. Koostumuksessa on lisäksi mukana useampia keramideja, joista hyötyy erityisesti todella kuiva ja herkkä iho.

Sheald Recovery Balmin koostumus on melko paksu ja ehkä aavistuksen jopa kermainenkin. Tuotetta kehotetaan levittämään iholle runsaasti, mutta omalle iholleni on kyllä riittänyt maltillinen n. puolen herneen kokoinen määrä.  Enempi olisi aivan liikaa, mutta toisaalta oma ihotyyppini ei olekaan kuiva, vaan helposti rasvoittuva, joka kärsii ajoittain pintakuivuudesta.

Paksuhko voide pyörähteleekin muutamien sekuntien ajan iholla valkoisena kerroksena, jonka jälkeen se hulahtaa ihoon. Vaikka voide onkin koostumukseltaan melkoisen täyteläistä, ei se jätä jälkeensä rasvaista tai mitenkään klähmäistä pintaa. Balmin jäljiltä iho tuntuu mukavan pehmeältä ja tietysti hyvin kosteutetulta. Tämä ei tunnu jättävän juurikaan havaittavia tuotetuntuja iholle. Aavistelin ennen tämän testiin ottoa, että meistä ei tule kavereita, mutta toisin kävi. Erittäin miellyttävän tuntuinen hoitovoide ^_^

iS Clinical vaikuttaisi osaavan kertakaikkisen hyvin nämä miellyttävät tuoteformuloinnit, erityisesti tuotetuntujen osalta.





Hydra-Intensive Cooling Masque 120g (Suositushinta 95€)



Hydra-Intensive Cooling Masque- kasvonaamio on kuvailtu täyteläiseksi, ylelliseksi ja viilentäväksi geelihoitotuotteeksi. Maski lupaa raikastaa, kosteuttaa ja tehdä ihon hehkuvaksi.




Kasvonaamio sisältää mm. hyaluronihappoa ja vihreää teetä. Alkoholitietoisille kuluttajille mainittakoon, että sitäkin on tässä mukana. Myös edellä mainitun seerumin sisältämiä kollageenisynteesiä edistäviä raaka-aineita on mukana naamion koostumuksessa.





En oikein osaa mieltää koskaan geelimäisiä tuotteita täyteläisiksi, vaikka markkinointiteksti tämän naamion sellaiseksi kuvaileekin. Mielestäni kasvonaamio on vain paksun geelimäistä. Ylelliseksi tämän toki koin, jo ihan pelkästään tuotteen arvokkaan hinnan vuoksi. Hassua, miten kosmetiikkatuotteen mahdollisesti korkea hinta voikaan vaikuttaa käyttökokemukseen. Naamiota iholle levittäessä olo on vähintäänkin kuninkaallinen :D Pelottelin myös itseäni ajatuksella, että olisipa katastrofaalista jos nyt ote lipsahtaisi ja lähes satasen naamio olisi pitkin kylppärin lattiaa :)

Geelimäinen, paksu naamio levittyy iholle sutjakasti ja vaikutusajaksi on ohjeistettu 5-10 minuuttia. Naamiota olen pidellyt sen maksimiajan, kuten yleensäkin lähes aina teen tällaisten erikoishoitotuotteiden kohdalla.

Hydra-Intensive Cooling- maskin kanssa fiilikset olivat osittain ristiriitaiset. Tuote on kieltämättä uskomattoman tehokas kosteuspommi iholle. Vaikutusajan jälkeen, kasvojen iho tuntuu moitteettoman kosteutetulta ja erityisen pehmeältä. Tulos naamion jäljiltä on sen verran hyvä, että en ole kokenut pakolliseksi levittää tämän jäljiltä enää erillistä hoitotuotetta. Mutta...

Naamion ominaisuuksiin kuuluu myös voimakas viilentävä efekti, joka tuntui olevan omalle iholleni hieman liikaa. Moni tykkää kosmetiikkatuotteiden viilentävästä tunteesta, mutta omalla kohdallani olen nämä fiilikset tuntenut aina vähän niin ja näin. Varsinkin talvella :D Luulenkin, että jätän tämän tuotteen jemmoihin odottelemaan kesää. Meinasin tämän kasvonaamion pakata mukaan Thaimaan matkalle, ja siellä tropiikin kuumudessa tätä olisi varmasti tullut lotrailtua paljonkin :) Voimakasta viilentävää efektiä lukuunottamatta, tykkäsin tämänkin tuotteen tekemästä tuloksesta paljon.

iS Clinicalin jälleenmyyjät näkee täältä.



Oletteko jo tutustuneet iS Clinicaliin? Mikä on arvokkain kokeilemasi kasvonaamio?


7 kommenttia:

  1. iS Clinical on merkkinä aika kallis, joten en ihan hevillä niin kalliita tuotteita ostele. Geelinaamioista tykkään kovasti, mutta en erityisemmin viilentävistä. Se ei ole houkutteleva ominaisuus ollenkaan. Hinta on aika tyrmäävä, mutta uskon, että on hyvä tuote sinänsä. Pakkaukset on upeita. Sininen vetoaa minuun;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse miellän iC:n luksuskosmetiikaksi, ja korkea hinta selittynee osittain sillä. Ja toisaalta se on myös hoitolabrändi. Varmasti myös arvokkaat raaka-aineet vaikuttaa korkeahkoon hintaan. Pakkaukset on kyllä kieltämättä upeita ja nekin omalta osaltaan tekevät näistä luksusta :)
      Omalla kohdalla yleensä n. 50€ on se hintaraja, jossa alan todella harkita tarkasti ostopäätöstä.

      Poista
  2. Mulla on samat fiilikset, mä rakastan tota seerumia ja voide on hyvä, mutta kasvonaamio viilentävine vaikutuksineen on mulle ihan naah. Ehkä kesällä? Luultavasti rakastaisin sitä, jos se olisi voidemainen. Mulle toi hinta ei ole este, sillä käytän 250€:n naamiota (juurikin voidemaista). :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään enemmän viilentävistä tuotteista lämpöisemmillä keleillä :) Esimerkiksi talvella viilentävä jalkavoide ei nappaa yhtään, kun muutenkin tuntuu, että jatkuvasti palelee :D Itse taas kyllä tykkään geelimäisestä raikkaasta koostumuksesta.

      Huh, miten kallista naamiota sä käytät :0 Ihan pakko kysyä, että mikä naamio on noin arvokas??

      Poista
    2. Sensain Extra Intensive -sarjan naamio. :D Mulla on aina neljän kuukauden "säästöprojekti" sitä varten (laitan 50€ sivuun), mutta purkki kestää pitkään, koska se on tosi iso ja sitä menee vähän. Se on tosi kosteuttava, enkä ole löytänyt vielä yöksi mitään parempaa. Toki paljon halvemmalla saa hyviä, mutta tossa vaan natsaa kaikki mun iholla. Just katsoin et sen hinta on näköjään noussut, Sokoksen verkkokaupassa 261€, mutta käytän siihen aina jonkun -20% alekoodin yms. :D Se on muutenkin mun kallein yksittäinen tuote, jota käytän säännöllisesti.

      Poista
    3. No sen on varmasti sitten oltava todella hyvää tavaraa :) En kyllä tiedä malttaisinko itse sijoittaa noin isoa summaa kasvonaamioon :P

      Poista
  3. Jestas mikä hintaista 😕

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele :)