tiistai 13. kesäkuuta 2017

Korealainen naamari



Toissa viikonloppuisella Tukholman reissulla kävin luonnollisesti tarkastamassa laivan tax free-myymälän kosmetiikkatarjonnan. Virolainen Puhas Loodus- sarja on kiinnostellut pitkään, ja pääsinkin sitä nyt hypistelemään. Kuitenkin tuotteet vaikuttivat vähän tylsiltä ja jäivät hyllyyn.


Kuva: Holikaholika.lv


Sittenpä bongasin ihan odottamatta korealaisen Holika Holikan sheet maskeja! Holikan naamioita oli tyrkyllä useampaakin erilaista ja tilanne tuotti valinnanvaikeutta. Valitsin sitten kokeiluun Avocado sheet maskin. Holika Holikan naamioilla oli tax freessä hintaa 2,50€/kpl.

Kyseessähän on siis tarkemmin ottaen ohut kangasnaamio, jossa naamion kankaaseen on imeytetty hoitavat aineet. Ei mikään uusi juttu, ja voinkin häpeillen myöntää, että kokeilin tällaista vasta nyt ensimmäisen kerran (Tai no onhan Talikan naamiot samantyyppisiä). Ja nyt mua harmittaa, kun ostin vain yhden kokeiluun. Näitä olisi pitänyt hamstrata kori täyteen! Mä jäin heti koukkuun!



 

Ok, everything is crystal clear :D


 Holika Holikan Avocado sheet mask lupailee:

  • Ravita
  • Raikastaa
  • Rauhoittaa
  • Kosteuttaa
  • Ehkäistä tulehduksia





Pussukan sisältä paljastuu kostea, tai ehkä enemmänkin märkä Michael Myersmainen kangasnaamio. Koin kangasnaamion auki taittelun hieman haastavaksi. Olin myös ylivarovainen, kun pelkäsin, että repeääköhän ohut kangas kovinkin helposti.

Naamio tuntui tosiaan suorastaan märältä iholle asettaessa. Tämä oli ihan iisi asetella kasvojen iholle ja se pysyi hyvin paikallaan, eikä esimerkiksi valunut tai repsottanut käytön aikana. Naamiota ohjeistettiin pitämään iholla 10- 20 minuuttia. Pidin 20 minuuttia.




Kangasnaamioon on imeytetty mm. humektantteja, hedelmä-, kukkais- ja kasviuutteita, sekä kasviöljyjä. Tehoaineilla ympätystä kangasnaamiosta löytyy myös adenosiinia, joka kuulemma todistetusti saa ihon näyttämään pehmeämmältä ja nuoremmalta


Iho naamion jälkeen.


Ja kyllähän vaan se olikin hyvä naamio! Omalla iholla naamio teki ihon pinnasta tosi kuulaan ja tuntui jopa tasoittavan ihon sävyä. Kosteustehot olivat aivan huippuluokkaa. Naamion poiston jälkeen ihon pinnalla lillui vielä isohko kerros imeytymätöntä tuotetta. Ohjeen mukaan taputtelin ja hieroin sen ihoon, joka tuntui vievän kyllä pitkän tovin. Naamion jälkeen ei kyllä todellakaan tarvinnut iholle enää mitään muuta. Sen verran tehokas naamio tuntui olevan ja iho tuntui "täyteen ahdetulta". Uurteita mulla ei vielä juurikaan ole iholla, lukuunottamatta sy-aluetta johon kangasnaamio vaikutti erityisen positiivisesti. Uurteet katosivat naamion käytön myötä.

Tämä oli positiivinen kokemus ^_^ Mikä toki johti siihen, että haluan kokeilla läpi kaikki Holika Holikan sheet maskit :D Testaamaani naamiota saa tilattua ainakin Bearel-verkkokaupasta, jossa yhdellä naamiolla on hintaa 1,99€/kpl. Verkkokaupassa on myynnissä myös noita muita Holikan Holikan kangasnaamioita. Onko teillä millaisia kokemuksia kangasnaamioista? Onko Holika Holika tuttu merkki?


10 kommenttia:

  1. Holika holika on mulle tuttu enemmänkin meikkipuolelta. En ole ihan varma olenko käyttänyt merkin sheet maskeja. Joitakin korealaisia, lähinnä Mizonin ja Misshan kangasnaamioita olen kokeillut. Kangasnaamiot ei ole mun lemppareita, koska kylmä ja niljakas juttu kasvoilla ei ole mun makuun. No can do;) Voidenaamio sen olla pitää;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, että makuasioista on turha kiistellä ^_^ Mä ajattelisin, että tällainen kylmä, niljanaamio voisi olla kuuman kesäpäivän jälkeen aika kiva :D

      Poista
  2. Nää Holika Holikan naamiot on loistavia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämän yhden sheetin perusteella olen ihan samaa mieltä :)

      Poista
  3. Kangasnaamiot best! Niitä pitää olla kyllä aina jemmattuna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tämän mä opin kantapään kautta :D Näitä pitää tilata/ostaa jemmoihin!

      Poista
  4. Innisfree-merkkiset It's real squeeze-naamiot on mun lemppareita! Käytän noin kerran viikossa. Oon aika monia naamioita käyttänyt, eikä niillä nyt ihan niin hirveästi eroa oo, mutta noi Innisfreen naamiot istuu hyvin iholle (monet naamiot on liian pieniä/isoja aina jostain kohdasta..) ja kosteuttaa mukavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innisfree onkin tuttu brändi :) Kiitos tästä vinkistä, laitan korvan taakse ja testaan ehkäpä myös Innisfreen naamiota ^_^

      Poista
  5. Täältä myös Innisfreen It's real squeeze naamioille ääni, ei ole niiden hinta-laatu suhteen voittanutta vielä tullut vastaan! :) Kangasnaamiot on ihania, en ymmärrä miten olen ennen pärjännyt ilman niitä :D

    Holika Holika on myös tuttu merkki, mulla on mm. merkin punaviiniyönaamio johon olen täysin ihastunut!

    https://lifeofmenta.wordpress.com

    VastaaPoista
  6. I don't even know how I ended up here, but I thought this post was good.
    I don't know who you are but certainly you are going to a famous blogger if you aren't already ;
    ) Cheers!

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele :)