torstai 30. maaliskuuta 2017

Persikkanektaria pehkoon

Ohoi XZ-fanit! Uutta tulee taas tuutista. Nimittäin uusinta uutta on XZ:n Persikkanektari-tuotesarja. Jälleen syötävän herkulliselta kuulostavaan tuoteperheeseen kuuluvat sulfaatiton shampoo, hoitoaine sekä latvaseerumi. Vihdoin siis sulfaatiton shampoo markettivalikoimiinkin. XZ:n uutuuden lisäksi en tiedä sulfaatittomista shampoista muutakuin Oliivi-shampoon markettien valikoimista. Vai onko niitä muitakin, vinkatkaa jos on? :)




Persikkanektari-sarja on ulkoasultaan klassisen tuttua ja tunnistettavaa XZ-muotoilua. Tuotteet sisältävät sitrusuutetta ja auringonkukan siemenöljyä joiden luvataan suojaavan hiusväriä ja tekevän hiuksista kiiltävät. Silikonikammoisille tiedoksi, että sitä itseään näissä ei ole. Entäs tuotesarjan tuoksumaailma? No mitä muutakaan voisi XZ:ltä odottaa kuin herkkujuttuja. Tuoksussa on siis nimensä mukaisesti persikkaa, mutta myöskin melonia. Tuoksu ei ole ollenkaan sellainen ällömakea, karkkimainen persikka. Tämä muistuttaa enemmänkin jotain sellaista persikkajogurtin tuoksua. Oma klyyvarini koki tuoksun napakympiksi. Latvaseerumin tuoksu on miedompi verrattuna shampooseen ja hoitoaineeseen.

Tuotteet on saatu blogin kautta.





Shampoohan on siis sulfaatiton ja siksikin kiinnosti heti tuotteista eniten. Shampoo pesee mm. kookospohjaisella miedolla tensidillä. Vaahtoa muodostuu kiitettävästi, joskin sen tuntee ja huomaa heti, että kyseessä on sulfaatiton shampoo. Tuntua hiuksissa huuhtelun jälkeen kuvailisin hieman samantyyppiseksi kuin hoitoshampoon jättämää fiilistä. Sulfaatilliset shampoot saattavat usein pestä hiuksen natisevan puhtaaksi, tämä ei. Tämä ei myöskään takuttanut omia hiuksiani kovin pahoin, joskin hoitsikka on varmasti pidemmissä hiuksissa lähes aina  tarpeellinen. Sulfaatittomat shampoot pesevät hellävaraisemmin verrattuna normishampoisiin ja siitä voi olla apua myös kuivalle päänahalle.





Hoitoaine tuntuu hiuksissa ihan XZ:ltä ^_^ Hassua mutta mä tunnistan ulkomuistista joidenkin tiettyjen merkkien tuotetuntuja :D Tässä on siis samanlainen fiilis kuin joissain aiemmissakin kokeilemissani XZ-hoitsikoissa. Silikoniton koostumus levittyy helposti ja huuhtoutuu poiskin yhtä helposti. Selvittää omat hiukseni ihan moitteettomasti ja tekee hiuksista pehmeän tuntuiset. Näyttäisi toimivan myös omassa helposti rasvoittuvassa päässäni, sillä aamulla hiukset eivät tuntuneet normaalia rasvoittuneemmilta.





Latvasuoja lupaa "sulkea" hiuslatvat. Eli varmaan hiussuomut :) Lupaa suojata ja antaa kiiltoa hiuksille.

En itse innostu tämäntyyppisistä tuotteista. Koen ne omaan kuontalooni tarpeettomiksi. Ja koska tosiaan oma hiuslaatuni rasvoittuu ärsyttävän herkästi, en mielelläni niihin lutraa mitään ylimääräisyyksiä pesun jälkeen. Mutta testimielessä tätä tietysti kokeilin, että siitä olisi jotain sanottavaa teille :)  Koostumus on kevyen emulsiomaista. Tämä levitetään joko pyyhekuiviin tai kuiviin hiuksiin. Pelkäsin sellaista liimalettimäistä tulosta, mutta ei. Latvasuoja jotenkin vain hulahtaa hiuksiin ja niihin ei jää mitään ällöä rasvaista tai tahmaista tuntua. Teki hiuksesta pehmeämmän tuntuisen. En huomannut kuitenkaan hiuksissa erityisen kiiltävää tulosta. Voisin kuvitella käyttäväni tätä jos olisin kohderyhmää :)


XZ Persikkanektari Sulfaatiton Shampoo, 250 ml, hinta noin 3 euroa
XZ Persikkanektari Hoitoaine, 200 ml, hinta noin 3 euroa
XZ Persikkanektari Latvasuoja, 100 ml, hinta noin 4,80 euroa

Persikkanektari-sarja tulee myyntiin huhtikuussa 2017.

8 kommenttia:

  1. Jee! Vihdoin edullinen ja sulfaatiton tuotesarja 👍 Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes :) Näitä sulfaatittomia saisi tulla enemmänkin markettivalikoimiin ^_^

      Poista
  2. Ehdottomasti pääsee kokeiluun, kun tulee vastaan (jos tuoksu ei ole turhan voimakas). Mulla ei päänahka kestä sulfaatteja ja on työn ja tuskan takana aina löytää tyhjentyneen shampoopullon tilalle uusi. Etenkin, kun en viitsi sijoittaa kymmeniä euroja pullolliseen. Ihanaa, että vihdoin tulee marketteihin vaihtoehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä näiden tuoksu oli tosi mieto (onneksi näitä voi nuuhkutella kaupassa:) ) Mäkin olen tosi fiiliksissä tästä, että sulfaatittomia shampoita voi saada jo suht edulliseen hintaan. Toivotaan että niitä tulee lisää marketteihin yhtä huokeaan hintaan :) Kannattaa käydä ainakin nuuhkuttelemassa. XZ:llä on ihan hitsin hyväntuoksusia juttuja <3

      Poista
  3. Kiitos vinkistä, näitä pitää testata! Itselläni päänahka ärtyy tosi helposti. Nonnulan Jonna vinkkas syksyllä Biozellin tuotteista, ja niiden avulla olenkin päässyt talven yli ilman suurempaa hermoromahdusta. Mutta nyt pitää kyllä testata näitäkin, että sopisko ne mun päänahalle. Mulla kans rasvottuu hiukset tosi helposti, mutta silti päänahka on rutikuiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulfaatiton shampoo on ehdottomasti kokeilunarvoinen jos tuntuu, että hiuspohja ei ole tasapainossa. Tykkään itsekin käyttää sulfaatittomia shampoita ja sitten aina toisinaan tehokkaammin peseviä jos vaikka hiuksissa on paljon muotoilutuotteita.

      Poista
  4. Minäkin tätä jossain vaiheessa testasin, tekisi mieli taas ostaa puteli ja testata kun en muista enää mitä mieltä olin kyseisestä tuotesarjasta. :D Päänahka sekä hiukset tuntuu tosi kuivilta, + psori kuivattaa entisestään. Joten tarviis jotain helpotusta vähällä rahalla, tämä persikkanektari tuntuisi hyvältä vaihtoehdolta tällä hetkellä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös kotimaiselta Varpulta löytyy edullinen sulfaatiton ja hellävarainen shampoo. Vinkkinä vaan jos persikkanektari joskus alkaa kyllästyttää :) (http://tuubitoleranssi.blogspot.com/2018/05/varpu-sulfaatiton-markettishampooloyto.html)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele :)