tiistai 28. maaliskuuta 2017

Finaalissa III





Jippijaijee! Olen ollut ahkera ja saanut taas kulutettua sen verran kosmetiikkatuotteita loppuun, että voin tehdä roskapostauksen. Edelleen tuntuu että mä oon auttamattoman hidas kuluttumaan mitään loppuun varsinkin kun vertaan itseäni kollegoiden roskapostaus tahtiin :D Laitan taas linkit aiempiin syvällisempiin tuoteanalyyseihin, niistä kiinnostuneille :) No mutta. Mennään suoraan asiaan sitten vaan.

Tämän postauksen kaikki tuotteet ovat pr-näytteitä. 





Käsivoiteita sain kulumaan loppuun asti peräti kaksinkappalein. Santen käsivoide on mainio yksilö hinta-laatusuhteeltaan. Pehmentää hyvin ja imeytyy nopsaan. Jatkoon menee.

Urtekramin käsivoiteet ovat myös ihan huippuhyvää kamaa. Ei maksa kuin muutaman euron ja hoitotehot ovat hyvät. Myös käsiin jäävä tuntu on hyvä. Fanitan Urtekramin käsivoiteita himpun verran enemmän kuin Santen. Tämä hajusteeton on tunnultaan hyvin samantyyppistä kuin kookosversionsakin.  Urtekram jatkoon nyt ja aina.





Santen shampoo oli myös oikein hyvää ja kivan tuoksuista. Vaahtosikin ihan kohtuu hyvin ottaen huomioon, että kyseessä luonnonkosmen shampoo. Jatkoon toki.

Color Maskin Platimun hopeashampoo tuli myös tiensä päähän. Hieman poikkeavasti shampoo on tummanruskeaa totutun violetin sijaan. Tämä taittoi hyvin pois lämpimiä vivahteita hiuksista. Aika turvallinen käyttää, sillä pitkäkään muhittelu ei tee hiuksista harmaita tai sinertäviä. Plussaa sulfaatittomuudesta. Vaikka sulfaatteja ei ole koostumuksessa niin vaahtoaa silti hyvin. Jatkoon.





Four Reasonin shampoossa onkin sulfaatteja ja pesee hiukset tosi puhtaiksi runsaalla vaahdolla. Tykkäsin käyttää tätä aina kun kaipasin pesevämpää ja "syväpuhdistavampaa" tuotetta. Shampoopurkki on ilo silmälle, jotenkin hauska ja kiva. Tykkään myös noista humoristisista teksteistä putelin kyljessä ^_^ Silti tämän ehdottomasti paras ominaisuus oli tuoksu. Macadamiapähkinä. Macadamian tuoksua kuvailisin vaniljaiseksi tuoksuksi lämpimällä pähkinäisellä twistillä. Herkku tuoksu ja jatkoon menee!


Santen hoitoaine on kaikinpuolin superhyvä luonnonkosmen hoitsikka. Tämän mä listasin vuoden 2016 parhaisiin. Hoitaa, poistaa sähköisyyttää, selvittää ja tuoksuu hyvältä. Ostan varmasti tätä joskus lisää kunhan hoitsikkavarastot joskus loppuvat :D





Ole Hyvän Hilla-suihkugeeli on tuoksultaan aivan syötävän hyvää. Tuntui hellävaraiselta ja vaahtosi kivasti. Toivottavasti Ole Hyvä satsaa joskus enemmän pakkausten visuaaliseen puoleen myös. Nämä eivät ole mitään maailman näteimpiä purnukoita ^_^ Jatkoon.

Burt's Beesin kuorintavoide tuli käytettyä loppuun kahvinPOROJEN (ne on puruja!) feattaamana. Ylellisen tuntuista, kermaisen voidemaista kuorintavoidetta oli kiva käyttää. Jatkoon.






Valkoisen Langan Lakka-Tyrni putsari oli mukana Puerto Ricossa ja kuluikin siellä loppuun. Raahasin sen mukanani Suomeen ihan vain roskapostausta varten (kuvattavaksi). Naurahdin äsken ääneen edelliselle lauseelle. On tämä hönöä puuhaa :D Putsarin tuoksuhan on siis taas sitä genreä, että se tekisi mieli hörpätä kurkusta alas. Ja tämä on kyllä vaahtoavista putsareista yksi hellävaraisempia mitä on tullut käytettyä. Joskus jopa tuntui, että tällä pitäisi putsata iho kahdesti koska pesuteho on oikeasti todella mieto. Käyttäisin tätä mielläni jatkossakin. Jatkoon aivan ehdottomasti.


Gamarden miehille suunnattu putsari aiheutti koko käytön aikana ristiriitaisia fiiliksiä. Tämähän oli todella hellävaraista ja mieto iholle, ei kuivattanut eikä tehnyt ihosta kiristelevää. Mutta se tuoksu. En oikein oppinut tykkäämään Gamarden tuoksusta sitten millään. Tuoksu on selkeän maskuliininen, mutta ei mulle oikealla tavalla. Noh, makuasiat on makuasioita. Muuten jatkoon, mutta tuoksun puolesta valitettavasti ei.





Farfallan suihkari oli törkeän hyvällä sitrustuoksulla varustettua hellävaraista tavaraa. Tykästyin tähän niin, että hylkäsin hetkeksi kaikki muut suihkarit ja siksi tämä tulikin ennätysnopeaa tiensä päähän. Tosi hyvä ja jatkoon menee niin että pätkähtää!


Organic Shopin mangokuorinta ihastutti. Ihme nyt, kun joku mango kyseessä. Kuorinta näyttää ihan mangosorbetilta ja syödä tekisi taas mieli tämäkin kosmetuote :D Mun on viimeaikoina tehnyt mieli huolestuttavan usein syödä kosmetiikkaa.. hmmm. Mangon tuoksu on vähänkö huumaava ja kuorivaa sokeripartikkelia on sen verran runsaasti, että varmasti tulee sileä hipiä. Edullinenkin vielä. Siispä jatkoon yhtään mukisematta.




Laveran Sleeping Cream kului vihdoin ja viimein loppuun. Tuntui että tämä kestää käytössä ikuisuuden. Käytin tätä kuuriluontoisesti kasvojen iholla, kun iho oli kuivimmillaan. Muuten tämä meni kaulavoiteena, koska koostumus on liian tuhtia säännöllisessä käytössä omalle ihotyypilleni. En hehkuta tätä tässä sen enempää, koska ylianalysoin tämän viime vuonna moneen kertaan ja tämäkin oli parhaat 2016 listalla :)

Acon Rescue Mist oli myös tuolla edellä mainitulla listalla. Ei tarvitse siis sitäkään hehkuttaa sen enempää kuin että toimiva ja hyvä tuote. Ja tässä on täydellisen hienojakoinen suihke (sumu). Kunhan varastostani ehtyy muut kosteussuihkeet niin ostan tätä varmasti lisää. Haluan tällaisen kesäksi ^_^


Hei ja muistakaas käydä osallistumassa Phytomer-seerumin arvontaan :)



Oliko tuttuja tuotteita?

10 kommenttia:

  1. Acon rescue mist on ihana. Laveran yövoide on sellainen ihan kiva, ei mikään ultimate suosikki itselle kuitenkaan. :)

    VastaaPoista
  2. Acon rescue mist on hankintalistalla kesäksi:)

    VastaaPoista
  3. Acon mist on parasta ikinä <3

    Hei arvaa mitä? Mun hoodeilla olis sulle haaste <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, Aco on vienyt näköjään useammankin sydämen :D

      Poista
  4. Organic Shopista sellainen kysymys (luotan näes sinun asiantuntemukseesi), että onkohan sillä jotain tekemistä Natura Siberican eli venäläisen kosmetiikan kanssa? Monet haut yhdistää nämä kaksi.

    Lisäksi ihmettelen tuota Organic Shop -merkkiä, koska osassa merkin tuotteista on mm. silikoneja sun muuta, mikä ei kuulu käsittääkseni organic-sanan alle? Yksi näistä silikonipitoisista tuotteista on Moroccan Orange Body Shouffle (http://organic-store.eu/images/products/organic-shop/4680007212529-2.jpg), jota myydään mm. Stockalla, jossa OS-tuotteita on paljon laajemmin kuin muualla. Tuotekuvassa näkyy venäjänkielinen teksti, mikä vie tuotteet mun mielikuvissa myös itään ja venäläisten varsin erikoiseen käsitykseen luonnonmukaisesta.

    Täällä (https://www.houseoforganic.fi/brand/36/?gclid=COrut6KU-9ICFYWCsgodz_gNxw) Organic Shopista sanotaan mm:

    "Organic Shop tuotteet ovat BDIH- ja Cosmos-sertifioitua luonnonkosmetiikkaa..."

    "Ei haitallisia kemikaaleja vaan luonnollisia ainesosia

    Edulliset Organic Shop tuotteet ovat kaikki valmistettu ilman haitallisia kemikaaleja. Voit luottaa siihen, että Organic Shop tuotteet eivät sisällä silikooneja, parabeeneja, hajusteita, synteettisiä säilöntäaineita, väriaineita tai polyeteeniä."

    Eli jos sinulla on parempaa tietoa aiheesta, olen kiinnostunut näin useammankin OS-tuotteen hankkineena.

    Ja kiitos muutenkin tästä postauksesta, hyvin mielenkiintoisia loppuneita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Organic Shop on alunperin venäläinen sarja, mutta tuotteet valmistetaan Virossa. En osaa vastata tuohon, että onko sillä jotain tekemistä Natura Siberican kanssa. Ja tosiaan kaikki OS:n tuotteet eivät ole luonnonkosmetiikkaa. Tuolla House of Organicsin valikoimissa on kuitenkin vain ne sertifioidut OS:n tuotteet :)

      Poista
  5. Kiitos näistä tiedoista. Kiinnostus merkkiä kohtaan on jokseenkin hiipunut tämän jo aiemmin arvelemani Venäjä-kytköksen takia. En oikein luota venäläisiin inci-listoihin enkä siihen, etteikö sertifikaatteja saisi ostettua pelkkien ainesosalistojen perusteella. Mutta onneksi kosmetiikkaa riittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän. Minullakin jäi hieman epämääräinen ja hämmentynyt olo taannoisen Natura Siberica tutustumisen jälkeen :) Mutta kosmetiikkaa riittää mistä valita, se on totisinta totta :D

      Poista

Kommentoi, kysy, utele :)