lauantai 29. lokakuuta 2016

Tuuheutta hiuksiin




Ajattelin pitkään, että kuivashampoot ovat vähän turha juttu mulle, mutta viimeisen vuoden aikana olen joutunut kumoamaan tuon ajatuksen. Varsinkin helposti rasvoittuvalle hiuslaadulle ne voivat olla hyvinkin näppärä juttu. Oma hiuslaatunihan on helposti rasvoittuva ja joudun olla tarkka minkälaista shampoota ja hoitsikkaa käytän. Liian hoitavat tuotteet tekee mun hiuksista raskaat ja ne ei pysy puhtaana kovinkaan pitkään. Olen kokenut kuivashampoot hyviksi poistamaan hiuksista lievää rasvaisuutta/likaista fiilistä, jos ei ole aikaa pestä hiuksia ihan kunnolla.

Sain blogin kautta testiin Herbinan kuivashampoita ja Letitys- ja rakennesuihkeen ja kirjoittelen niistä nyt mun fiiliksiä.

Testailin kolmea erilaista kuivashampoota ja koin ne kaikki ominaisuuksiltaan melko samankaltaisiksi.  Kuivashampoiden ideahan perustuu mm. riisi- tai maissitärkkelykseen jotka poistavat hiuksen pinnalta ja päänahasta rasvaisuutta. Idea on vähän sama kuin puuterilla ihon kiillon poistamisessa. Herbinan "kuivikset" puhdistavat  peruna- ja riisitärkkelyksen voimin.

Tuuheuttavan kuivashampoon tuoksu on selkeästi hedelmäinen ja miellytti tuoksunsa puolesta mua eniten. Raikastavan kuivashampoon tuoksu on marjainen, joka taas ei ollut mun makuun. Koin sen liian makeaksi. Raikastava kuivashampoo lupaa sopia sekä vaaleille, että tummille hiuksille ja huomasinkin, että siitä jäi vähiten sitä vaaleaa puuterimaista tuotetta näkyviin hiuksen pintaan. Hajusteeton Kuivashampoo on sitten... noh hajusteeton :D Yleensä ottaen nämä kaikki kolme tekivät  hiuksista puhtaan tuntuiset, mutta huomasin, että näillä sai  myös hieman rakennetta hiuksiin ja sitä volyymia. Hiuksia oli selkeästi helpompi muotoilla, varsinkin tuuheampia kampauksia ajattellen. Mikä on teidän suhteenne kuivashampoisiin? Koetteko ne hyödyllisiksi?



Letitys- ja rakennesuihke oli myös positiivinen tapaus. Kyseessähän on siis suolasuihke ja putelissa lukeekin pienellä Salt spray. Minähän tuossa jokin aika sitten koin totaalisen hurmioitumisen suolasuihkeen suhteen, meni ihan pasmat sekaisin :D Siispä Herbinan suolasuihke päätyi suurella innolla testiin.


Karviais- ja lehmusuutetta sisältävä suolasuihke antaa tehokkaasti rakennetta hiuksille. Ja sitähän mä tarvitsen. Hiuslaatuni kun on sellaista itsepäistä rautalankaa, jota on vaikea muotoilla ilman useampaa hermoromahdusta ja kyyneleiden vuodatusta. Voi kun olisin suolasuihkeisiin ymmärtänyt tutustua jo vuosia sitten. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan ^_^





Sain hiuksiini tosi kivasti sitä tuuheutta ja käsiteltävyyttä suihkimalla ensin kuivashampoota ja lopuksi vielä suolasuihketta ^_^ Kampauksen kiinnitin hiuslakalla. Varsinkin suolasuihkeet pysyvät mun arsenaalissa varmaan lopun elämän. Oon varmaan suolapatsas arkussa :D

Asiasta toiseen. Se olisi taas Halloween. Vai onko? Oon ollut ihan pihalla, että koska sitä oikeasti täällä vietetään. Oon nyt vahvasti siinä käsityksessä, että tänään. Facebookistakin asiaa tiedustelin ja sain epämääräisiä vastauksia. En ole siis selkeästi ainoa, joka ei tiedä koska se virallisesti on :D
Olisi kauheasti huvittanut keksiä joku halloween-hahmo tänä vuonna, mutta mun pää on ollut asian suhteen totaalisessa empty-modessa. Heitän tähän postauksen loppuun throwbackin viime vuodelta. Olin kuulemma pelottavan näköinen. Eli tein jotain oikein. Kuvat on otettu kännykällä ja siispä vähän kehnolaatuisia.

Jonkin sortin demonitonttu ^_^

Hauskaa Halloweenia kaikille ^_^

2 kommenttia:

  1. Olen "löytänyt" kuivashampoot viimeisen 18 kk:n aikana, sitä ennen käytin vain satunnaisesti. Niillä saa juuri sitä oikeanlaista rakennetta hiuksiin, mistä pidän. Täytyypä napata joku noista Herbinoista testiin, nyt mulla on käytössä MoroccanOilin tummien hiusten kuivashampoo.

    PS: Ihan superonnistunut ilkeä tonttu! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin se mullakin meni, että aiemmin käytin satunnaisesti kuivshampoita ja vasta myöhemmin ymmärsin niiden monipuolisuuden :)

      Heh, kiitos! Olin itsekin ihan tyytyväinen halloween-lookkiin :D

      Poista

Kommentoi, kysy, utele :)