maanantai 23. lokakuuta 2017

Tuoreputsareita ja elämyssuihkareita





Lush-fani täällä moi! Postauksen aiheena on jälleen varsinaista elämyskosmetiikkaa, mistä en malta olla hehkuttamatta ^_^ Sain Lushilta mielenkiintoisen paketin pr-matskua. Tuoreputsareita ja ihan erikivoja suihkuvoiteita. Aloitetaan ihmettelemällä niitä putsareita :)




Herbalism ja Dark Angels tuore puhdistusaineet


Herbalism ja Dark Angels tuore puhdistusaineet ovat molemmat suunnattu ensisijaisesti rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle iholle. Putsari ovat koostumukseltaan tosi jänniä. Sellaista kiinteää murua, joista sekoitetaan veden kanssa tahnamainen massa, jolla sitten pestään kasvot.




Herbalism näyttää ihan kuin paksulta vihersmoothielta :) Herbalism puhdistaa ihoa jauhetulla mantelilla ja kaoliinisavella. Herbalism ei sisällä vaahtoavia ainesosia. Putsarin sisältämät nokkonen ja rosmariini tasapainottavat ihoa, samalla kun riisi kuorii ihon pintaa kevyesti.

Herbalism putsarin tuoksu on selkeän yrttinen, jonka voisi jo päätellä vihreästä väristäkin. Mietin tosi pitkään Herbalismin tuoksua, että mikä ihme siitä tulee mieleen. Tuoksu on tosi tuttu jostain. Sitten se välähti muutaman päivän päästä. Herbalism tuoksuu mun nenääni ihan basilikapestolle :D Itse tykkään tuoksusta kovasti.

Herbalismin kuoriva ominaisuus on todella hellävarainen, niin mieto, että sitä varmasti voi huoletta käyttää joka päivä ilman vaaraa, että iho ärsyyntyisi. Herbalism on helppo huuhtoa pois kasvoilta ja se jättää ihon tosi pehmeäksi ja hyvän tuntuiseksi. Ei muuten kuivata ihoa sitten vähääkään.


Dark Angels on siis myös suunnattu erityisesti oikuttelevalle iholle. Dark Angelsin koostumus on edellä mainittuun Herbalismiin samantyyppinen, joskin Dark Angels tuntuu selkeästi kuorivammalta. Tätä onkin kiva pyöritellä kasvojen iholla hieman perusteellisemmin, sillä sen sisältämä musta sokeri tekee ihosta ihan super sileän. Dark Angelsissa on mukana nyt niin trendikästä hiiltä, joka onkin mainio ainesosa taistelussa epäpuhtauksia vastaan. Dark Angelsin sisältämä rhassoul-savi puhdistaa ja luomu avokadoöljy pehmentää ja hoitaa ihoa. Dark Angelsin tuoksua on vaikea kuvailla. Se on sellainen mieto ja pehmeä, miellyttävä.

Putsarit toivat mieleen myös aiemmin kokeilemani Buche De Noel putsarin josta kirjoittelin täällä.


Pähkinänkuoressa: Nämä on ihania :D ^_^

Herbalism ja Dark Angels ovat molemmat säilöntäaineettomia ja ne säilyvätkin käyttökelpoisina 3kk.





Lord of Misrule ja Santa's Christmas suihkugeelit


Lushin kuvassa olevat suihkugeelit ovat varsinainen ilo silmälle vihreän ja punaisen väreillä, yhdistettynä mustavalkoisiin etiketteihin :) Sisältökin on aikamoista iloa. Pientä elämyksellisyyttä :) Ja kun Lush on kyseessä, voi arvata, että sisältö on kerrassaan hyvän tuoksuista!


Aletaanko maalaamaan ? :D Haha, suihkareitten koostumukset on superpaksuja ^_^ 



Molemmat suihkugeelit on koostumuksiltaan toooosi paksuja ja etiketissä lukeekin shower cream. Määrittelisinkin nämä geelin sijaan suihkuvoiteiksi. Ne tuntuvat myös iholle levitettyinä tosi täyteläisiltä, voidemaisilta. Näissä onkin molemmissa heti incin alussa tehokkaasti kosteutta sitovaa glyseriiniä. Molemmat ovat Limited edition, eli kausituotteita.


Lord of Misrule suihkarin tuoksumaailma rakentuu mustapippurista, vaniljasta ja patsulista. Tuoksu on tosi kiva, aika lämmin. Mikään tuoksunuoteista ei omaan nenääni pomppaa dominoivaksi vaan ne ovat jotenkin täydellisesti tasapainossa, vaikka kaikki nuotit sieltä tunnistaakin. Lord of Misrule hoitaa ihoa vehnänalkioöljyllä.



Santa's Christmas on nimestäänkin päätellen jouluisen tuoksuinen. Tuoksunuoteissa on kahvia ja kanelia ^_^ Molemmat tuoksuvat järjettömän hyviltä, mutta Santa's Christmas vie tällä kertaa voiton. Kahvi ja kaneli on yhtä kuin iso sydän, jos multa kysytään :) Santa's Chritsmas pehmentää suihkuttelijan hipiää luomukaakaovoilla.

Suihkugeelit tuntuvat käytössä hoitavilta ja ne vaahtoavat kivasti. Pieni erikoisuus näissä on se, että ne värjäävät ihon suihkussa, mikä yllätti :D Ei ne tokikaan pysyvästi värjää ihoa, mutta vaahdottamisen ajan. Näiden tuoksu myös jää iholle tavanomaista voimakkaammin :)

Lushin tuotteiden elämyksellisyys on tullut mulle itselleni jo aiemmin erittäin tutuksi, mutta näiden jälkeen käsitys vain vahvistuu. Jos siis kaipaa jotain erilaista (ja sitä jankuttamaani elämyksellisyyttä) kannattaa tsekata Lushin tarjonta.


Hintatietoja:


Herbalism tuore puhdistusaine  100g/ 15,95€  250g/ 24,95€
Dark Angels tuore puhdistusaine 100g/ 15,95€  250g/ 24,95€

Lord of Misrule suihkugeeli  250g/ 19,95€  500g/ 29,95€
Santa's Christmas suihkugeeli  275g/ 19,95€  500g/ 29,95€




Mikä on sun lempparituote Lushilta?





6 kommenttia:

  1. Toi Lord of Misrulen koostumus on muuttunut tosi paljon, mulla oli pari vuotta sitten sitä, (rakastan sen tuoksua!), musta se oli silloin purkissa vaaleampaa kuin sun kuvissa ja koostumus oli kyllä paljon litkumpaa. Onkohan Lush muuttanut suihkareidensa koostumuksia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa sanoa, mutta molempien suihkareitten koostumus on tosi paksua. Ja tuoksu on kyllä ihan mahtava! <3

      Poista
  2. Lushin tuotteissa on hyvin elämyksellinen fiilis :D Ne uudet "pakkauksettomat" tuotteet vaikuttaa tosi vängiltä!

    VastaaPoista
  3. Mä ihan yllätyin Santas Christmas suihkugeelin paksuudesta, hetken jo mietin onko tässä jotain vikaa. Suihkun lattia näytti aika hurjalta tätä käyttäessä :D

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele :)