keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Biosolis - After sunia luonnonkosmelta

Palasin alkuviikosta Suomeen takaisin aurinkoiselta Kreetalta. Paluupäivänä Suomessa olikin ihan nätti sää, joskin turhan viileä. Seuraavana päivänä sää näyttäytyikin kovin tuttuna. Samaa harmaata räntä- ja lumisadetta. Ei keväästä tietoakaan. Tää on niin tätä tuttua täällä Suomessa :D

Kreetalla aurinko kerkesi viikon aikana päivettämään ihoa varsin mukavasti. Ahkerasta aurinkosuojan käytöstä huolimatta, iho hieman punoitti pidempien auringossa vietettyjen hetkien jälkeen. Okei, ihan aina en muistanut lotrata aurinkovoiteella ja Kreetalla on tähän aikaan vuodesta jo UV-indeksi aika korkea. Mutta en varsinaisesti onneksi palanut. Olivia Kleinin aloepohjainen vartaloemulsio oli siis Kreetalla mukana toimittamassa after sunin virkaa ja toimikin siinä oikein hyvin. Punoitukset laskivat seuraavaan päivään mennessä ja kosteuttikin juuri sopivasti auringon raastamaa ihoa. Kotiin palattuani korkkasin samantien pr-lähetyksen mukana tulleen after sun voiteen. Sille olikin juuri nyt hyvä testailu hetki :)

Kyseessä on Biosolis ja se on ecocert-sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. Biosolis on alkuperältään belgialaista. After sun tuotteen lisäksi Biosolisilta löytyy tietysti myös ihan varsinaisia aurinkosuojatuotteita.



Biosolis After Sun Milk (13,80€/ 150ml) on nimensä mukaisesti koostumukseltaan kevyttä. Ainakin itse miellä aina "milk" tyyppiset koostumukset tavallista voidekoostumusta kevyemmäksi. Kevyt koostumus onkin after sun tuotteessa mielestäni kiva juttu. Kuka muka jaksaa auringossa vietettyjen hetkien jälkeen laittaa iholleen paksua jankkia?  Biosoliksen tuoksu on tosi mieto, ehkä hieman mausteinen? Tuoksun tuntee iholla levitysvaiheessa, mutta noin viiden minuutin jälkeen en aisti tuoksua ihollani enää lainkaan.




Olen varsinkin after sunien suhteen tosi nirso. Tykkään että aloe vera on heti incin kärjessä, eikä esim jossain joukon hännillä. Biosolis onkin hieman poikkeuksellinen after sun tuote, että se on käytännössä vedetön ja tuote on rakennettu aloe veran pohjalle. Sheavoi ja arganöljy tulevat listalla seuraavana. Koostumuksessa on mukana myös rauhoittavista ominaisuuksistaan tunnetut kehäkukkauute ja bisabolol. Ja bonuksena porkkanauute jolta voisi odottaa jonkinlaisa rusketusta syventäviä efektejä ;)

Inci on siis varsin tehokkaan kuuloinen. Biosolis hulahtaa ihoon mukavan nopeasti jättäen kevyen samettisen pinnan. Levittämisen jälkeen ei siis tarvitse hyppelehtiä ilkosillaan ja odotella tuotteen imeytymistä vaan vaatteet voi oikeasti heittää niskaan samaan tien. Biosolis siis ihastutti. Tätä tykkäisin käyttää muutenkin kuin after sunina :)

Täällä Suomessa kun ikkunasta katsoo ulos, voi nopeasti todeta että after sun tuotteiden haalintaan ei ehkä vielä ole kiirettä. Mutta ehkä se kesä vielä tulee, tai jos ensin alkaisi edes se kunnon kevät  ^_^

Postauksessa on linkki  maahantuojan verkkokauppaan, mutta Biosolista löytyy myös ainakin sokoksilta.


Miten te hoidatte ihoa auringonoton jälkeen?





4 kommenttia:

  1. Tää kuulostaa hyvältä! Hintakin on tosi edullinen ja vielä luonnonkosmetiikkaa. Kyllä kelpuuttaisin! ;)

    Ja mitä näihin keleihin tulee, niin joo, alan kyllä mäkin olemaan jo pikkuisen valmis siirtymään oikeasti kevääseen :D Tervetuloa takaisin joka tapauksessa, toivottavasti oli kaikinpuolin ihana loma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli oikein onnistunut ja mukava loma :) Kaikkea tuli nähtyä ja koettua ja oikeastaan vain yhtenä päivänä oli kenkku sää. Joo munkin puolesta nämä jatkuvat takatalvet saisi jo ihan oikeasti jäädä :D

      Poista
  2. Tosi hyvältä vaikuttava tuote, kun on kerrankin aloe vera siellä kärjessä. Mua harmittaa monesti, kun tuotetta mainostetaan aloe veralla (tai jollain vastaavalla aineella) ja sitten se löytyykin keskivaiheilta ellei peräti loppupäästä inci-listaa. Peukku tälle:)
    Toivottavasti oli antoisa loma:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kreetalla kolusin after sun tuotteita ilman muuta suurella mielenkiinnolla ja vastaan tuli aika surkeita vaihtoehtoja. Incien alussa vettä ja alkoholia. Ei kelvannu mulle :) Biosolista kyllä suosittelen ^_^ Se on yllättävän vaikeaa löytää oikeasti hyvä after sun. Toki riippuu siitä miten laatutietoinen on :D

      Loma oli aivan mahtava ja loman jälkeinen masennus vieläkin mahtavampi :D Ei siinä jos täällä olisi kevät edes aluillaan, mutta täällähän on täysi talvi vieläkin! Tuntui pahalta palata Suomeen :D :(

      Poista

Kommentit piristävät aina :)