Sokerihan mm. vanhentaa sitä nassua ennenaikaisesti ja ylläpitää elimistössä matalaa tulehdustilaa. Hampaiden reikiintymisriski on myös korkeampi runsaan sokerin käytön myötä. Liiallinen sokerin nauttiminen altistaa myös kakkostyypin diabetekselle. Listaahan voisi jatkaa, mutta ei nyt aleta saarnamislinjalle.
Etsiskelen aina suurella mielenkiinnolla sokerittomia herkkuja. Hyviä sellaisia. Ei ole mitenkään taivaan totuus, että ne sokerittomat herkut olisivat aina kovinkaan hyvänmakuisia. Tumma suklaahan ei juurikaan sitä sokeria sisällä, paha vaan, että se tumma suklaa ei ole sitä parasta mun makuuni. Kyllä kunnon maitosuklaa on vaan parhautta. Ajattelinpa esitellä siis nyt pari varsin hyvää viime aikaista löytöä. Toinen löydöistä oli "ihan jees" ja toinen paukautti päässäni ahminta-moden punaiselle.
Balance merkkinen suklaa on juurikin sitä tummaa suklaata, mikä ei ole se mun ykkösvalintani. Kuitenkin Balancen suklaassa on makeutta lisänä sen verran, että sukat ei pyöri jalassa kitkeryydestä johtuen. Balancen suklaassa on käytetty makeutusaineena steviaa, joka ilmaistaan hyvin selkeästi (ja trendikkäästi) pakkauksen kääreissä. Pakkausmerkintä saattaa silti johtaa hieman harhaan, sillä stevia ei suinkaan ole tämän tuotteen ainoa käytetty makeutusaine. Suklaalevyn toinen makeuttaja on sokerialkoholi maltitoli. Maltitoli on siitä kinkkinen makeuttaja, että joillekin se sopii hyvin ja joillekin ei ollenkaan. Ja minähän onnekas kuulun tuohon viimeiseen ryhmään. Mikäli vatsa on herkkä maltitolille, sen kyllä huomaa nopeasti maltitolia nautittuaan.Vatsa turpoaa suurinpiirtein samaan kuosiin kuin olisi vetänyt puoli metrisen vehnäpatongin. Olo saattaa olla myös muutenkin tukala, vatsanväänteitä ja yleistä epämukavaa oloa. Saan yleensä liiallisesta maltitolista juuri nuo kaikki edellämainitut oireet. Jee.
Vanhoista kokemuksista viisastuneena söinkin vain puolet levystä ja säästin loput myöhemmälle. Ei ollut helppoa. Kaikki suklaata rakastavat tietää, miten hermoja raastavan vaikeaa on säästää suklaalevyä. Siinä saa olla selkärankaa! Yleensä lausahdus "Otan vain pari palaa" osoittautuu varsinaiseksi läpäksi..
Liekkö maltillisesta syömisestä vai jostain muusta johtuvaa, mutta vatsanväänteitä ei tällä kertaa tullut.
Balancen suklaa oli se "ihan jees". Ei päästy taaskaan Fazerin Sinisen aiheuttamia nautintoja lähellekkään, mutta sellaista en odottanutkaan. Balance oli silti oikein hyvän makuista ja makeuttakin oli. Tumman suklaan toisinaan hurjan voimakasta kitkeryyttää ei ollut ollenkaan havaittavissa. Makeus oli oikein hyvin balancessa ;) 100g Balancelevyssä on varsinaisia sokereita vain mitättömät 2.7 g. Balance kustansi S-marketissa n. 2€/ levy.
Ja sitten hieman marmatusta Suomesta...
Googlailin Balancea ja sain selville, että merkiltä olisi tällaisiakin ihanuuksia olemassa! Varsinkin nuo Coconut Crisps ja Pistachio| Almonds| Walnuts- levyt kiinnostaisivat ihan valtavasti! Miksi Suomesta ei saa ikinä mitään kivaa? Ei näitä ole ainakaan missään silmään pistänyt. Suomessa on aina tosi surkea tarjonta kaikissa erikoistuotteissa. Kreikassakin on tarjolla yhden jos toisenlaista sokerintonta suklaata, mutta Suomessa tarjonta on edelleen varsin köyhä. No ehkä sitten 10 vuoden päästä, niinkuin täällä on tapana ^_^
Nellie Delliesin Maitosuklaa-patukka oli R-A-K-K-A-U-T-T-A. Nellien patukka on toistaiseksi ihan paras sokeriton suklaa, mitä on vastaan tullut. Kivan napsahtava koostumus ja ensimmäinen maistaminen aiheutti aivoissa, seuraavan ajatuksen; "Hei, mikä tästä tulee mieleen?"
No ihan selvästi Stratos, maku on ihan ilmiselvä kopio Stratoksen suklaapatukasta. Stratoksesta olen aina tykännyt. Mahtaakohan Stratosta enää olla saatavilla? Ei ole sitäkään osunut silmään.
Nellie Delliesin patukka sisältää makeutusaineina erytritolia (luonnollinen sokerialkoholi, karppisokerinakin tunnetaan) sekä steviaa. 100g tavaraa kohden on sokereita 22g ja kun patukalla on kokoa 35g niin siitä ei paljon sokeria tule patukkaa kohden. Jotain reilut 6g? Joo mulla ei ole koskaan ollut hyvä laskupää, tiedetään :D
Myös Nellie Delliesin googlaus paljasti, että merkin tarjonta ei suinkaan rajoitu vain yhteen pahaiseen patukkaan, vaan makuja on muitakin. Liekkö näitä muita makuja kotimaan markkinoilla? Täytyy lähteä etsimään kissojen ja koirien kanssa ^_^
Nellie Delliesin 35g suklaapatukka maksoi 1,15€.
Tuottaako teille muille vaikeuksia pysyä erossa suklaasta? Tai erossa sokerista muuten?