Tekstin otsikko saattaa vaikuttaa hämmentävältä (suurimmalle) osalle lukijoista. Mitä legendaarista Pirkan lastenvoiteessa muka olisi? Mutta ehkäpä lukijoiden joukossa on niitä, jotka nyökkäilivät heti hyväksyvästi ? 😁
Kuka muistaa vuosien takaa Juurikasvu.org nettisivun? Juurikasvu oli keskustelufoorumi, jossa mm. analysoitiin kosmetiikkaa, kerrottiin kokemuksia ja annettiin suosituksia. Juurikasvu taisi olla juuri se paikka, jossa hehkutettiin Pirkan lastenvoidetta. Kyseistä voidetta kehuttiin muistaakseni useistakin eri syistä,mutta itse kiinnostuin siitä siksi, että moni kertoi sen soveltuvan loistavasti epäpuhtauksiin taipuvaiselle iholle. Tuubilla oli hintaa about 2€ joten edes hinta ei ollut este lähteä kokeilemaan.
Siitä alkoikin sitten mun Pirkka lastenvoiteen suhde, joka kesti monta vuotta.
Ja kyllä, se tosiaan toimi jopa munkin silloisella, supervaikealla iholla. Silloin nuorena iho tuntui menevän tukkoon aivan kaikesta, mutta ei Pirkka lastenvoiteesta. Ei tätä siis turhaan hehkutettu ja voide olikin silloin aikoinaan varsinainen taivaan lahja. Eli ainakin mulle itselle tämä on legendaarinen tapaus 😃
Pirkka lastenvoide on oikeastaan varsinainen monitoimivoide, alkuperäisen käyttökohteensa lisäksi. Kurkataanpa inci-listaa.
INCI:Aqua, Panthenol, Ethylhexyl Stearate, Olus Oil, Glycerin, PEG-6 Stearate, Glyceryl Stearate SE, Stearic Acid, Cetearyl Alcohol, Carbomer, Butyrospermum Parkii Butter, Ceteareth-25, Tocopheryl Acetate, Caprylic/Capric Triglyceride, Chamomilla Recutita Extract, Ceteareth-6, Stearyl Alcohol, Ceteth-20, Glyceryl Stearate, Steareth-20, Ethylhexylglycerin, Lactic Acid, Sodium Hydroxide, Phenoxyethanol
Lastenvoiteen varsinainen vaikuttava aine on tuttu pantenoli, eli B5-vitamiini. Sama vaikuttava aine, kuin suomalaisten holy grail Bepanthenissa (tosin Bepanthenissa käytetään dekspantenolia).
Pantenoli on erinomainen ihon kosteuttaja. Pantenoli pystyy imeytymään ihon syvempiin kerrokseen ja näin ollen sitä voi kutsua syväkosteuttajaksi. Se myös korjaa ihon suojabarriääriä. Pantenolilla on myös kyky stimuloida solujakautumista, joka nopeuttaa terveen ihokudoksen muodostumista. Näin ollen Pantenoli siis nopeuttaa naarmujen, haavaumien ja muiden ihovaurioiden paranemisprosessia. Se myös rauhoittaa ärtynyttä ja herkkää ihoa, sekä laskee tulehdusta. Pantenolia sisältävä tuote on myös loistava valinta auringon polttamalle iholle. Jo 1% pantenolipitoisuudella on vaikutuksia ihoon. Pirkka lastenvoide sisältää pantenolia 4 %.
Muita vaikuttavia aineita lastenvoiteessa ovat emollientteina toimivat etyyliheksyylistearaatti (pehmittää, antaa sileän tuntuman) ja olusöljy. Olusöljy on eräänlainen kasviöljypohjainen versio vaseliinista. Sekin suojaa ja pehmentää, sekä estää kosteuden haihtumista iholta. Myös voiteen sisältämä karitevoi pehmentää ihoa ja kamomillauute toimii ihoa rauhoittavasti. Muu voiteen sisällöstä onkin sitten lähinnä teknisiä raaka-aineita. Koostumusta voisi kuvailla semi-paksuksi. Se ei silti tunnu iholla juurikaan rasvaiselta. Voide imeytyy ihoon melko nopeasti ja ei jätä kalvomaista tai liukasta tunnetta. On siis kosmeettisesti hyvin miellyttävän tuntuinen.
Lastenvoide on tietysti hajusteeton, kuten lapsille suunnatut tuotteet yleensäkin. Hajusteettomat tuotteet voivat joskus silti tuoksua ikävälle raaka-aineiden omaistuoksujen vuoksi. Itse olen kokenut usein hajusteettomat tuotteet jotenkin Erikeeper-liiman hajuisiksi 😅 Pirkka onnistuu myös hajusteettomuutensa osalta. Tämä ei haise liimalle, eikä oikeastaan millekään. En huomaa tuoksua lainkaan, ellei oikein yritä haistella. Niin neutraali ja mieto se on.
Tuli taas pitkästä aikaa mielihalu ostaa Pirkan lastenvoidetta. Mulle se on todella nostalginen tuote 🙂 Sain tällä mm. paranemaan retinoidien ärsyttämän silmänympärysihon parissa päivässä. Punoitus hälveni nopeasti ja kreppipaperimaisen kuiva iho näytti parin päivän jälkeen jopa nuorekkaammalta (kosteustasapainon korjautuminen). Tämä on toiminut käsivoiteenakin erinomaisesti, sillä se on tarpeeksi hoitava, mutta ei jätä häiritseviä tuntumia iholle. Viimeisimpänä kokeilin tätä kissanraapaisuihin ja toimiihan se siihenkin 👍
Pirkka Lastenvoide löytyy K-ryhmän kaupoista ja sillä on hintaa n. 2,35€/ 75ml.
Tuliko joillekin lukijoille nostalgiafiiliksiä? 😄
Minä muistan Juurikasvun. Luin aina juttuja sieltä töistä päästyäni. Se oli huippupalsta :) oispa vieläkin sellaisia...
VastaaPoistaSe oli tosi koukuttava ja saatoin lukea Juurikasvua tuntitolkulla. Sieltä sai hyviä vinkkejä ja tietoa 🙂
PoistaMiten mulla on tämmönen menny täysin ohi!? :O Pitää kyllä ostaa testiin seuraavan kerran ku käyn k:ssa.
VastaaPoistaTämä jäi vähän unholaan vuosien takaisen suosionsa jälkeen. Pakkaus on sittemmin uusittu, mutta sisältö lienee muuttumaton.
PoistaTämä on kyllä kokeilemisen arvoinen tuote, eikä hintakaan paha 🙂
Enpä ole ikinä kuullutkaan koko voiteesta, mutta nyt kun kerroit siitä, taidanpa ostaa. Bepanthen on nykyään aika hintavaa, joten voisin kokeilla, ajaako tuo saman asian. Kiitos esittelystä!
VastaaPoistat. Jantzu