Olen pistänyt merkille, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän se näkyy silmänympärysiholla.
Ikääntyminen näkyy muutenkin yleensä ensimmäisenä silmänympärysiholla, joskaan itselläni ei vielä juurikaan uurteita ole, eikä edes vielä ekaa ryppyäkään. Mutta... Olen huomannut, että useampina aamuina sy-iho vaikuttaa turvonneemmalta verrattuna aiempiin vuosiin. Edellä mainittu ongelma on hiipinyt esille, kuin pikkuhiljaa. Ensin turvotusta esiintyi vain silloin tällöin. Myöhemmin ongelma on tullut melkein kuin jäädäkseen. Herään nykyään useampina aamuina sen näköisenä, kuin olisin vetänyt iltapalaksi kilon suolapähkinöitä.
Ei siis ihme, että itseäni kiinnostaa erityisen paljon kaikenlaiset sy-iholle suunnatut erikoishoidot- ja tuotteet. Talikan Eye Decompress on yksi tällainen sy-iholle suunnattu erikoistuote.
Paketin sisältä löytyy 6 kappaletta kertakäyttöisiä silmähauteita. Hoitoa varten avataan yksi tuplakapseli. "Haudepilleri" yhdistetään sinisen sävyiseen seerumiin. Seerumi imeytyy melkeinpä välittömästi hauteeseen, jonka jälkeen haude avataan ja asetellaan silmänympärysiholle 10 minuutiksi vaikuttamaan. Tsekkaa täältä miten homma käytännössä toimii.
Eye Decompress sisältää rauhoittavia ja kosteuttavia ruiskukan- ja kamomillan kukkaisvesiä. Japanin kameliauute antaa iholle antioksidantteja, samalla kun merilevä ja tara-hedelmänuute muodostaa iholle suojaavan pinnan. Talikan Eye Decompressista löytyy myös mielenkiintoinen ainesosa eskiini, joka on uutettu hevoskastanjasta. Eskiinin ominaisuuksiin kuuluu vilkastuttaa nestekiertoa, ja tätä kautta laskea turvotusta ja kirkastaa ihoa. Eskiini on ominaisuuksiltaan myös tulehdusta poistava.
Pakkauksen mukana tulee muuten koodi, jolla voi ladata puhelimeensa ranskalaisen joogamestarin Arnaud Gabyn rentoutumisohjelman kuunneltavaksi (englanniksi tai ranskaksi). Rentoutumisohjelma ei jaksanut itseäni inspiroida, vaan olen tyytynyt tekemään silmähauteita ihan sellaisenaan :)
Talikan Eye Decompress on todellakin virkistävä tuote ja se tuntuu oikeasti tekevän iholle jotain. Käytön jälkeen väsyneet ja/tai turvonneet silmät ovat tuntuneet ja näyttäneet selkeästi virkeämmiltä. Ja myös se turvotus on hälventynyt aika hyvin. Silmähaude onnistuu selkeästi myös kosteuttamaan ihoa tehokkaasti, sillä sy-iho näyttää hieman sileämmältä käytön jälkeen.
Tykkään itse säilyttää tätä tuotetta jääkaapissa, jolloin viileä silmähaude tuntuu ihan extravirkistävältä. Olen itse kokenut Eye Decompressin hyödyllisimmäksi varsinkin huonosti nukuttujen öiden jälkeen.
Pr-näyte.
Onko ikääntyminen tuonut muille mukanaan oikuttelevan silmänympärysihon?
Ei, mitä nyt naururypyt tulee näkyvimmiksi. Pakko sanoa, että jos saan pitää tän sy-ihon mahdollisimman pitkään oon tyytyväinen. :p Tää Talikan tuote on tosi kiva. :)
VastaaPoistaOot onnekas, kun sua on siunattu helpolla sy-iholla :D
PoistaIkääntyminen on tuonut todella oikuttelevan silmänympärysihon;) Silmänympäryksiä joutuu tosiaankin hoitamaan pieteetillä mitä vanhemmaksi tulee, koska ihon "ränsistyminen" näkyy hyvin selkeästi,ikävä kyllä, heti silmän tasolta;) Hauteita aika harvoin tulee silti käytettyä, mutta voideltua sitäkin enemmän. Ehkä hauteet on vasta tulossa muillekin merkeille.
VastaaPoistaPlääh, en uskalla edes ajatella miten hankalaksi oma sy-iho vielä muuttuu tässä iän myötä. Noh ei auta kun hoitaa ja hoitaa :D Talikan silmähaudetta voin suositella lämpimästi ^_^
Poista