lauantai 14. huhtikuuta 2018

Zadig & Voltaire - Just Rock!






Tämän vuoden puolella olen saanut onnekkaasti tutustua useampaankin tuoksubrändiin, jotka ovat olleet entuudestaan aika tuntemattomia. Näihin uusiin tuttavuuksiin kuuluu myös Zadig & Voltaire.

Zadig & Voltairen perusti vuonna 1997 Thierry Gillier. Aika jännästi tämän brändin nimi on saanut nimensä kirjailija filosofi Voltairen kirjan päähenkilöstä, filosofi Zadigista.






Zadig & Voltaireen pääsin siis nyt ensimmäisen kerran tutustumaan Just Rock!- tuoksun muodossa. Nimestäkin voi jo hieman päätellä, että kyseessä on nuorekas tuoksu ^_^  Tuoksu pullo on mielestäni tosi nätti ja sitä on ilo pitää esillä vaikkapa lipaston päällä. Tyylikästä mattamustaa, kultaisilla kirjaimilla. Pullon mielenkiintoinen yksityiskohta on myös toisen kulman "rosoisuus" ja epäsymmetrisyys.


Kuva: Livingadamis.com


Tuoksupullon toisen kulman rosoisuus liittynee Just Rockin naisten tuoksuversioon. Pullojen rosoiset kulmat tavallaan kuin yhdistyvät toisiinsa :) Naisten version tuoksunuotit ovat muuten; tuberoosa, musta vanilja, kastanja, patsuli ja suitsuke. Tuoksu on määritelty itämaisen kukkaiseksi ja metsäiseksi.






Just Rockin tuoksunuotit ovat seuraavat: pippuri, musta vanilja, tonkapapu, patsuli ja suitsuke.


Hieman oudosti fragranticassa on myös mainittu ambra, yhtenä tuoksunuottina, jota taas saamassani pressitiedotteessa ei ole lainkaan mainittu.

Iholle suihkauttaessa Just Rock! on kyllä selkeän pippurinen. Vaniljankin voi aistia, pippurin ja vaniljan kombinaatio on kyllä aika toimiva. Ainakin mun nenä tykkää ^_^  Itämaisen mausteinen ja toisaalta metsäinen Just Rock! kallistuu mielestäni enemmän iltakäyttöön suunnatuksi tuoksuksi. Just  Rock! on voimakkaan maskuliininen tuoksu, mutta jotain jännää siinä on, mikä tekee siitä samalla todella nuorekkaan tuntuisen tuoksun. Lämpimän mausteinen tuoksu on alussa voimakas, mutta tuoksu muuttuu iholla nopeasti miedommaksi. Tämä ei ole liian raskas tulevaan kesäänkään :) Tuoksun pysyvyys  on iholla melko hyvä. Se on aistittavissa selkeästi vielä usean tunnin jälkeen.



Just Rock! For Him Eau de Toilette suositushinta n. 50€/30ml.



Pr-näyte.

1 kommentti:

  1. Zadig & Voltairella on mun mielestä todella voimallisia tuoksuja sellaisella nuorekkaalla vivahteella. Näitä uusimpia en ole tuoksutellut, mutta niistä aikaisemmin on saanut sellaisen kuvan. :)

    VastaaPoista

Kommentit piristävät aina :)