keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Misshan Jalkatohtori

K-kosmetiikkaa fanittaville brändi nimeltä Missha on varmasti yksi niistä tutuimmista. Misshakin on siis korealaista kosmetiikka ja brändin filosofiana on hyvin tavanomainen ajatus siitä, että laadun ei tarvitse välttämättä olla kallista. Missha nauttii melko suurta suosiota käyttäjiensä keskuudessa, mutta kuitenkin omassa tapauksessani on tämä kyseinen brändi jäänyt vähemmälle tutustumiselle.




Bearelilta sain testattavaksi varsin mielenkiintoisen kuuloisen jalkavoiteen. Foot Doctor Heel Care Cream. Jalkavoiteita onkin aina mielenkiintoista testata (vaikka inhoankin niiden säännöllistä käyttöä) niitä erityisen hyviä kun tuntuu olevan harvassa.





Misshan "Jalkatohtori" lupaa hoitaa, kosteuttaa ja pehmittää jalkojen ihoa. Voide on suunnattu erityisesti halkeileville kantapäille.




Voide on koostumukseltaan paksuhkoa ja siltä se myös aluksi tuntuu levittäessä. Jalkavoiteessa on mukana hieman alkoholia, joka saa tuhdin koostumuksen tuntumaan erityisen keveältä ja mukavalta käyttää. Jalkavoiteen sisältämä urea pehmittää kovettunutta ihoa, samalla kun ukonkaurauute ja lesitiini kosteuttavat. Muita kosteutta lukitsevia ainesosia ovat mm. vaseliini ja mehiläisvaha.

Misshan jalkavoiteen voisin laittaa ihan heittämällä jalkavoiteiden kärkikastiin. Syitä tähän on ainakin kaksi. Käyttömukavuus ja tuloksellisuus.

Jotta jalkavoiteella saisi tuloksia, sen täytyy olla tuhti ja hoitava. Se taas yleensä tarkoittaa rasittavan hidasta imeytymistä ja rasvaista kalvontuntua iholla. Missha on kuitenkin formuloitu nerokkaasti melkein kuin kevyen kasvovoiteen tuntuiseksi, vaikka se onkin käytännössä tuhtia tavaraa.

Jo kolmen päivän käytön jälkeen jalkojen iho näytti todella paljon paremmalta. Jalat tuntuvat ja näyttävät pehmeiltä ja sileiltä . Tällaisia tuloksia voisi yleensä odottaakin kuorivia ainesosia sisältäviltä tuotteilta. "Jalkatohtori" kuorii ihoa salisyylihapolla ja samantyyppisiä ominaisuuksia on myös voiteen sisältämällä urealla (suurina pitoisuuksina).

Missha Foot Doctor Heel Care Cream- Jalkavoidetta voi tilata Bearelin verkkokaupasta hintaan 8,90€/ 120ml.



Onko Foot Doctor tuttu? Onko Missha muuten teille tuttu brändi?

2 kommenttia:

  1. Ihana blogilöytö! Olen etsinyt hyvää jalkavoidetta ja tämä menee kokeiluun. Taidan muutenkin jäädä seuraamaan postauksiasi. Taidat todella tietää mistä kirjoitat. Hyviä kirjoitushetkiä sinulle syksyyn.
    Terv. Heli.

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele :)