torstai 3. marraskuuta 2016

Ahava - Mutaista rakkautta + Arvonnan voittaja

Ahava on hepreaa ja tarkoittaa rakkautta. Itselleni niin kovin tuttu brändi, mutta on silti jäänyt aina notkumaan kauppojen hyllyille. Ahavan tuotteita on tullut kaupoissa hypisteltyä useammankin kerran, mutta nyt blogin kautta Ahava päätyi iholleni asti. Ahavan tuotteiden ideologia perustuu Kuolleen Meren mineraaleihin. Tuotteista löytyy myös Ahavan oma tehoaine Osmoter. Osmoter kuulostaa mielenkiintoiselta ja sisältää mm. magnesiumia, natriumia, kaliumia ja kalsiumia.


Ahava ei testaa tuotteitaan eläinkokein. Hieman erikoisesti Ahavan lehdistötiedotteessa sanotaan "Kaikki tuotteet ova parabeenittomia (välttämättömyys luonnonkosmetiikassa)". Minua kummastutti viittaus luonnonkosmetiikkaan, sillä sitä Ahava ei ole.

Testailin Ahavalta Mutakuorintaa ja mutanaamiota.



Facial Mud Exfoliator mutakuorinta on koostumukseltaan voidemaista, joka liukuu iholla mukavasti. Koostumuksessa on mukana Kuolleen meren mutaa ja pieniä rakeita (suolaa?). Kuorivilta ominaisuuksiltaan tämä on melko hellävarainen, mutta omaan makuuni tällä sai silti tarpeeksi tehokkaan kuorinnan. Rakeet tuntuvat iholla hellävaraisilta, eivät raapivilta tai liian rouheilta.

Kuorinta huuhtoutuu iholta helposti, eikä jätä ikäviä tuotetuntuja. Iho tuntuu pehmeältä ja sileältä. Koin mutakuorinnan käytössä hieman "luksusmaiseksi". Ehkä se on se Kuolleen meren muta, joka on mun mielestä ainesosana kovin kiinnostava ^_^



Purifying Mud Mask mutanaamio on koostumukseltaan myös melko voidemaista, joka on helppo levittää. Koostumus on siis kaukana perus savinaamiosta, vaikka tässä myös kaoliinia onkin. Olenkin aiemmin maininnut, että savi ja muta on eri asia ja niillä on erilaiset ominaisuudet. Usein savinaamioita markkinoidaan mutanaamion nimellä, vaikka niissä ei mutaa ole yhtään. Mutta tässä siis on ihan oikeasti sitä mutaa :D

Vaikutusajaksi on määritelty niinkin lyhyt kuin 2 minuuttia. Määrittelisin itse tämän kategoriaan pikanaamio. Tämä ei kuivahda kasvoille kiristäväksi naamioksi, vaan pysyy vaikutusaikansa pehmeänä naamiona. Naamio huuhtoutuu iholta helposti. Käytön jälkeen iho tuntuu puhtaalta, pehmeältä ja kosteutetulta. Ei kiristeleviä fiiliksiä havaittavissa. 

Lyhyen vaikutusaikansa vuoksi, koin tämän näppäräksi kertoina, jolloin laiskotti laittaa pidempään vaikuttava kasvonaamio.  Tämä oli kätevä levittää kasvoille vaikuttamaan esim. juuri suihkussa käymisen lopussa. Tykkäsin kovasti tästäkin. Sekä kuorinnan, että naamion tuoksut ovat sellaisia "mutaisia" mutta ei mitenkään pahanhajuisella tavalla.





Ahavan tuotteita on saatavilla hyvin varustetuista tavarataloista ja esim. Sokoksilta.

Ya Naturae arvonta tuli päätökseen ja voitto osui nimimerkille Minna. Voittajaan olen ottanut yhteyttä sähköpostitse :)

Tuotteet saatu pr-näytteinä.


Onko Ahavan tuotteet tuttuja?

10 kommenttia:

  1. Mutanaamio on loistava, sitä olen joskus kokeillut. Olisi varmaan brändin parempi poistaa tiedotteestaan viittaus luonnonkosmetiikkaan, tulee vähän sellainen olo, että yritetään olla jotain kuitenkaan olematta. Harhaanjohtavaa mainontaa. Arvostan sitä, että ollaan rehellisesti mitä ollaan. Itse käytän kuitenkin kaikkea kosmetiikkaa eli olen sekakäyttäjä, niin lähinnä alkaa ärsyttämään tollaiset huomautukset. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös mulla tuli fiilis harhaanjohtavasta mainonnasta. Asioihin perehtymätön kuluttaja voisi tuosta yksittäisestä viittauksesta päätellä Ahavan olevan luonnonkosmetiikkaa :/

      Poista
  2. Ahavaa olen monta kertaa käsissäni hypistellyt, mutta en ole oikein osannut päättää, mitä brändiltä ostaisin :D Tää on näitä first problems-juttuja XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, joo ymmärrän :D Mä taisin hypistellä Ahavaa viimeksi kesällä Tuurin Kyläkaupassa. Ne jäi silloinkin taas hyllyyn, kun ei ollut tarpeeksi aikaa pähkäillä. Mä pystyisin jumittumaan kosmehyllyille tunneiksi.... ja tunneiksi... :D

      Poista
  3. Onko Ahava Israelista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin tuotteisiin on merkitty, mutta käsittääkseni Ahava tulee Palestiinan alueelta. Palestiina taas on edelleen käsittääkseni osa Israelia. Hieman hämmentävää.

      Poista
  4. Mä itseasiassa oletin että Ahava olis luonnonkosmetiikkaa, siis asiaan yhtään perehtymättä. Jostain vaan jäänyt sellainen mielikuva.
    Oli pakko selata äkkiä ton yhen kuvan ohi, kun noi sisältönäytteet näyttää ihan etanoilta :D t. etanakammoinen..

    VastaaPoista
  5. Rakastan naamioita mutta näitä en ole testaillut. Mutanaamio herätti mielenkiinnon juurikin tuon nopean vaikutusajan vuoksi.

    VastaaPoista
  6. Terveiset Ahavan maahantuojalta!
    Kiva, että tuotteet miellyttivät. Pahoittelut asiavirheestä.
    Kyseinen lauseke on jäänteitä vanhoilta ajoilta, jolloin ei vielä juurikaan ollut sertifioituja luonnonkosmetiikkasarjoja ja sarjat jotka sisälsivät enimmäkseen luonnonaineosia luokiteltiin yleisesti luonnonkosmetiikkaan. Olemme sittemmin poistaneet lauseen, joka oli sinne vain vahingossa jäänyt.
    Mukavaa Joulunodotusta!
    Mikacos Oy

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele :)