keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Luonnonkosmetiikkaa apteekista + Arvonta


Yliopiston apteekilta lanseerattiin jo kesällä ECOCERT-sertifioitu luonnonkosmetiikan sarja. Olihan jo aikakin :) Ya Naturae nimeä kantava sarja sisältää paljon kotimaisia raaka-aineita kuten koivunmahlaa, mustaherukkaa sekä puolukansiemenöljyä. Ya Naturae- sarja on kattava ja edullinen, sarjan tuotteisiin voi kokonaisuudessaan käydä tutustumassa täällä. Sain blogin kautta testiin sarjalta useita tuotteita ja päädyin testailemaan putsaria, kasvovettä sekä päivä- ja yövoidetta. Ya Naturaelta tuli tehtyä myös todellinen löytö. Testistä pois jääneet Ya Naturaen tuotteet päätyivät arvontaan,  johon osallistumisesta tarkemmat ohjeet postauksen lopussa :)



Puhdistusvaahto Mustaherukka (10,90€/ 120ml)

Puhdistusvaahto on hajusteeton. Putsarista löytyy yksi sokeripohjainen mieto tensidi, joka pesee ihon lempeästi. Koostumuksessa on mukana ruiskukkaa, sekä koivunmahlaa. Ruusunmarjaöljy sekä mustaherukansiemenöljy tuovat putsarille hoitavuutta.

Putsarin olemus on melko keveä, ei mitään kermaista vaahtoa. Vaahto liukuu iholla näppärästi ja huuhtoutuvuus on hyvä. Oikein hyvä puhdistuvaahto, joka on kyllä yksi miedoimmista kokeilemistani. Iho jää puhtaan tuntuiseksi ilman kiristelevää tunnetta.

Inci: Aqua, Betula pendula sap, decyl glucoside, glycerin, Rosa canina seed extract, Ribes nigrum seed oil, Helianthus annuus seed oil, Rosmarinus officinalis leaf extract, Centaurea cyanus flower water, sodium benzoate, xanthan gum, citric acid, potassium sorbate.





Kasvovesi Mustaherukka (9,80€/ 150ml)

Sarjan kasvovesi on ihan yliveto. Tätä kokeiltuani piti heti syynätä inci läpi ihmetyksen vallassa. Oli nimittäin ihan superkosteuttavaa. Tämä olisi mennyt mun iholla pelkiltään kesällä. Inci paljastikin kasvoveden sisältävän mustaherukan- ja auringonkukansiemenöljyjä joka selittää kasvoveden erittäin hoitavan koostumuksen. Tämä ei siis mitään öljyistä pintaa tokikaan jätä, mutta erittäin hyvin kosteutetun ja hoidetun tunnun. Tämä on kaikille ihotyypeille, mutta kuivalle iholle ihan nappivalinta. Taidan itse jemmata tämän odottamaan pahimpia pakkasia.

Inci: Aqua, Betula pendula sap, glycerin, Rosa canina seed extract, Ribes nigrum seed oil, Helianthus annuus seed oil, Rosmarinus officinalis leaf extract, coco-glucoside, sodium benzoate, potassium sorbate, citric acid.





Päivävoide Ruusunmarja normaalille/sekaiho (11,20€/ 50ml)

Erittäin miedosti hajustetun päivävoiteen koostumus on miellyttävä. Emulsiomainen, joka taittaa aavistukseen paksuhkoon koostumukseen. Imeytyvyys on hyvä ja iho jää pehmeän tuntuiseksi, ehkä hieman samettiseksi jopa. Tässä ei ole aurinkosuojaa.

Aiemmin mainittujen ainesten lisäksi, tässä on hoitavaa karitevoita, manteliöljyä ja rauhoittavaa kaurauutetta. Ja kyllähän se hyaluronihappokin on siellä messissä mukana :) Kaikinpuolin kivan tuntuinen päivävoide.

Inci: Aqua, caprylic/capric triglyceride, Betula pendula sap, cetearyl alcohol, Prunus amygdalus dulcis oil, Butyrospermum parkii butter, glycerin, Rosa canina seed extract, Ribes nigrum seed oil, hydrolyzed hyaluronic acid, Avena sativa kernel extract, Helianthus annuus seed oil, Rosmarinus officinalis leaf extract, Vaccinium vitis-idaea seed oil, cetearyl glucoside, parfum, Persea gratissima oil, cetyl alcohol, xanthan gum, sodium dehydroacetate, potassium sorbate, dipalmitoyl hydroxyproline, lactic acid, coco-glucoside, tocopherol, sodium benzoate.  





Yövoide Oliivi Normaali/sekaiho (12,40€/ 50ml)

Yövoiteen koostumus ei tunnu merkittävästi paksummalta päivoiteeseen verrattuna. Hieman yllättävää, sillä yövoiteessa on kuitenkin hoitavat öljyt incissä korkeammalla. Alkupäästä löytyvät manteli- ja oliiviöljy. Edellisistäkin tuotteista tuttujen raaka-aineiden lisäksi tässä on avocadoöljyä.

Imeytyvyydeltään ja tuotetunnultaan yövoide on melko samantyyppinen päivävoiteen kanssa. Ehkä ihan aavistuksen hoitavamman tuntuinen voide. Tästäkin jää samettinen tuntu iholle. Annan tällekin peukun.

Inci: Aqua, Prunus amygdalus dulcis oil, Olea europaea fruit oil, cetearyl alcohol, glycerin, Butyrospermum parkii butter, Betula pendula sap, Persea gratissima oil, Rosa canina seed extract, Ribes nigrum seed oil, Helianthus annuus seed oil, Rosmarinus officinalis leaf extract, Avena sativa kernel extract, cetearyl glucoside, parfum, cera alba, sodium dehydroacetate, potassium sorbate, lactic acid, xanthan gum, coco-glucoside, tocopherol, sodium benzoate. 





Testatut tuotteet vaikuttivat kaikki erittäin päteviltä ja laadukkailta. Näistä kuitenkin kasvovesi nousi ihan ykkössuosikiksi. Itselläni testissä olleet kosteusvoiteet ovat siis suunnattu normaali- ja sekaiholle, mutta sarjalta löytyy myös omat voiteensa kuivallekin ihotyypille. Sitten siitä arvonnasta...




Testaamatta jäivät siis yllä olevat tuotteet. Näistä mulla ei siis ole antaa tuotearviota, mutta vakuutuin yleensä ottaen Ya Naturaen hyvästä laadusta, joten menkööt nämä arvontaan :) Arvon tuotteet yhdessä setissä ja settiin kuuluu:



Huulivoide Oliivi (6,40€/ 15ml)
Silmämeikinpoistoaine (6,90€/ 100ml)
Vartalovoide (8,90€/ 200ml)


Tuotteiden kohdalla on linkit tarkempiin tietoihin ja linkeistä löytyy myös tuotteiden ainesosat. Edit. Bloggeri oikuttelee, eikä anna laittaa noita linkkejä isommalla, pahoittelut tästä :/

Arvontaan voit osallistua kirjoittamalla kommenttiosioon "YA". Tuttuun tapaan kommentoida voi muutenkin, mutta osallistuaksesi arvontaan, aloita kommentti sanalla "YA". Muista myös liittää kommenttiin mukaan sähköpostiosoite, että saan yhteyden voittajaan. Anonyymeiltä osallistujilta toivoisin nimimerkin käyttöä. Arvonta päättyy 2.11. En postita ulkomaille. Onnea arvontaan :)


Tuotteet saatu pr-näytteinä.

Oletteko jo tutustuneet Ya Naturaen tuotteisiin? Heräsikö kiinnostus tuotteita kohtaan?

 

48 kommenttia:

  1. YA
    Nää on kyllä kivoja tuotteita! :)

    karmiinisuu(at)gmail.com

    VastaaPoista
  2. YA
    Ite en oo vielä tutustunu näihin. Mutta ehottomasti kiinnostaa!
    laurakatarooma@gmail.com

    VastaaPoista
  3. YA
    Lukenut olen kyllä näistä tuotteista ja varmaankin jossain vaiheessa testiin lähtee ainakin tuo vartalovoide ja kasvovesi.
    haaruhainen@gmail.com

    VastaaPoista
  4. "YA" Ja mukaan arvontaan, varmasti laadukkaita tuotteita.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  5. YA
    Mielelläni kokeilisin itselleni uutta luonnonkosmetiikkaa :)
    kivipuuteri(a)gmail.com

    VastaaPoista
  6. YA
    En ole näistä aikaisemmin kuullutkaan, mutta mielellään näitä kokeilisi.
    riiti81(At)gmail.com

    VastaaPoista
  7. YA jos joskus voittais 😃 raukko@nic.fi

    VastaaPoista
  8. YA Nämä ovat kyllä todella mielenkiintoisia tuotteita. Arvontapaketista erityisesti kiinnostaa sy-voide. Sait kyllä ylipuhuttua tuohon kasvoveteen ja käy sen nappaamassa, jahka ehdin Yliopiston apteekkiin! msesmsesmses@gmail.com

    VastaaPoista
  9. YA
    Luotettavantuntuisia tuotteita.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  10. YA
    Tosi mielenkiintosen kuulosia tuotteita, täytyy kyl testata ainakin toi kasvovesi :)

    VastaaPoista
  11. YA

    johanna_ylinen@luukku.com

    -jossu
    (Edelliseen kommenttiin unohdin laittaa yhteystiedot :D)

    VastaaPoista
  12. Eivät ole tuttuja mutta kiinnostaisi tietysti kyllä.
    heli.studiokaira@gmail.com

    VastaaPoista
  13. YA

    Todella kiinnostavat nämä tuotteet luonnonkosmetiikan ystävää. :)
    Maisa (pienet.suloisuudet@gmail.com)

    VastaaPoista
  14. YA
    Oon miettinyt näiden tuotteiden testaamista ja oli ihan mahtavaa lukea sun ajatuksia noista! Arvonnan tuotteet vaikuttavat tosi mielenkiintoisilta :)

    lipstickklove@outlook.com

    VastaaPoista
  15. YA
    lauraherkkola@gmail.com

    VastaaPoista
  16. YA oonkin unohtanut, että näitä on. kiinnostaa kokeilla, pakkauksetkin niin kauniita :)
    annamarimirjami at gmail.com

    VastaaPoista
  17. AY

    Tosi mielenkiintoisilta tuotteilta vaikuttaa! Onko se tuoksu näissä kaikissa mieto? Entäs hajusteeton? Kun luonnonkosmetiikassa hajusteeton voi tuoksua, noh, just sille märälle huopatossulle :D

    makireinikka.laura(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testattujen voiteiden tuoksut koin itse hyvin miedoiksi. Hieman makeahkon raikkaat tuoksut. Ei ollenkaan sellaisia ärhäkän yrttisiä, mitä jotkut luonnonkosmetiikat ovat. Putsarin ja kasvoveden tuoksuissa aistin oikeastaan vain hyvin vienot raaka-aineiden ominaistuoksut (ja putsari ja kasvovesihän onkin määritelty hajusteettomiksi) :)

      Poista
  18. YA

    Luin näistä muistaakseni Kosmetiikkatesti-blogista ja kieltämättä kiinnostuin, vaikka ulkonäkö on hieman vaatimaton.

    hakusanarakkaus(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  19. "YA" MUKAAN ARVONTAAN. KIVA PAKETTI OLISI. SALLI.MOILANEN36@GMAIL.COM

    VastaaPoista
  20. YA

    Tuo kasvovesi kuulostaa tosi ihastuttavalta ja toi hinta!! On kyllä varmaan pakko ostaa :) Talvea vasten superkosteuttava kasvovesi kyllä tulee tarpeeseen.

    salkanposti@gmail.com

    VastaaPoista
  21. YA
    l_karjalainen(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  22. YA

    En ole kuullutkaan näistä aikaisemmin!

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  23. YA
    Loistavaa, täytyykin katsoa löytyykö näitä meidän kylän apteekista! Olen siirtynyt luonnonkosmetiikan käyttöön kun aloin odottaa ensimmäistä lastani, sillä en halua kyllästää lapsiani ja heidän kotiaan turhilla kemikaaleilla. Kivaa kun valikoimat laajenevat koko ajan!
    minkamaaria@suomi24.fi

    VastaaPoista
  24. YA

    En ole vielä näihin päässyt tutustumaan vaikka olenkin paljon kehuja tuotteista lukenut. :)

    shimmerblinger@gmail.com

    VastaaPoista
  25. YA

    Kiinnostavia tuotteita :)

    vanilliini100@gmail.com

    VastaaPoista
  26. YA
    Mukavan kuulostavia tuotteita.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  27. Päädyin blogiisi, kun olit kommentoinut Karkkipäivään kirjoittaneesi näistä tuotteista. Vietinkin sitten koko illan lukemalla kirjoituksiasi. Tykkään! Sait uuden vakilukijan.

    VastaaPoista
  28. En osallistu tällä kertaa arvontaan, mutta pakko kommentoida, että ihanan näköiset purkit! :) Kivat kuvat oot taas ottanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Joo mustakin nämä on kivat. Yksinkertaisen söpöt :)

      Poista
  29. YA
    Kiinnostus tähän tuotesarjaan kyllä heräsi, kun saivat sinulta noin hyvät arvostelut :)

    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  30. YA
    Tuo kasvovesi kuulostaa ainakin täydelliseltä! Pitääpä testailla :)

    VastaaPoista
  31. YA
    Todella mielenkiintoinen uusi tuttavuus tämä sarja :) En malta odottaa, että pääsisin kokeilemaan!

    VastaaPoista
  32. YA
    Sarja herätti kyllä mielenkiinnon, joten innolla mukana ihanassa arvonnassa!
    T: Miukkis
    birgit82@suomi24.fi

    VastaaPoista
  33. YA
    Olispa kiva päästä kokeilemaan näitä tuoteitta!
    - minna ( minnapistemaa@gmail.com )

    VastaaPoista
  34. YA
    Kiva olisi näitä tuotteita kokeilla.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  35. YA
    Osallistun tuotteiden arvontaan.
    -Marjuska-
    laaksonritari@luukku.com

    VastaaPoista
  36. YA. En ole vielä kokeillut, mutta kiinnostaisi kyllä.
    t.mariah
    mariah-79(a)suomi24.fi

    VastaaPoista
  37. YA

    On itselleni kyllä täysin uusia mutta mielellään kokeilisin! :)
    olivertekimeistaperheen(a)gmail.com

    VastaaPoista
  38. YA

    Osallistun innolla arvontaan! :)
    -Emmi, emmih96@hotmail.com

    VastaaPoista
  39. YA
    mukana :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  40. YA
    Mukana arvonnassa.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  41. YA
    Osallistun!
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  42. YA
    Mukana arvonnassa. Nuita juuri eilen hipelöin apteekissa.
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  43. Olen käyttänyt yövoidetta muutaman viikon, ja hermo meinaa mennä pullon pumpun takia. Se menee kovasti tukkoon, niin että saa käyttää kunnolla voimaa voiteen saamiseksi. Sitten välillä se tursauttaa voidetta koko kropan tarpeisiin ja sotkee samalla seinätkin. Harmittaa kun muuten ok tuote saa jäädä pakkauksen takia jatkossa ostamatta. Mielenkiinnosta testautin tätä kotona myös herkkäihoiselle miekkoselle, ja joku ainesosa sai aikaan allergisen punoituksen ja kuumotuksen. En siis suosittele herkkäihoisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin tiedän mitä tarkoitat tuolla pumppumekanismin tukkeutumisella. Mulla on sama ongelma erään toisen voiteen kanssa. Kevyesti painamalla ei tule ulos mitään, ja voimaa käyttämällä suuttimesta räjähtää voidetta ympäri taloa. Voide ilmeisesti kuivahtaa "tulpaksi" ja tästä syystä tapahtuu tuo ilmiö :/

      Oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että luonnonkosmetiikka ei ehkä ole se ideaalisin valinta herkälle iholle. Fakta on, että kasviuutteet herkästi voivat aiheuttaa allergisia reaktioita. Jos kuitenkin ehdottomasti haluaa käyttää luonnonkosmetiikkaa, kannattaa keskittyä mahdollisimman vähäisten ainesosien varaan rakennettuun tuotteisiin. Mitä vähemmmän ainesosia, sen pienempi riski saada reaktioita :)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele :)