torstai 11. lokakuuta 2018

Miksi kasvovesi on niin tärkeä?



Luulenpa, että aika monelle on vielä kasvoveden merkitys ihohoidossa hieman kysymysmerkki. Monen suusta olen kuullut, että ei jakseta käyttää kasvovettä, koska se koetaan vähän "turhaksi". Mutta minäpä väitän, että kasvovesi saattaa olla jopa se tärkein tuote ihonhoidossa.

Myönnän, että en ole itsekkään joskus aikoinaan oikein tajunnut kasvoveden tärkeyttä. Nopea pyyhkäisy puolikostealla vanulapulla tuntui melko turhanpäiväiseltä vaiheelta ihonhoidossa. Myöhemmin olen valaistunut asian suhteen.

Tykkään aina käyttää kukkamultavertausta. Tiedättekö, kun kukkamulta on aivan rutikuivaa ja siihen kaataa vettä? Vesi jää pinnalle lillumaan, eikä se meinaa kunnolla imeytyä. Toisin on kostean kukkamullan tapauksessa. Vesi imeytyy multaan ongelmitta. Samoin homma menee kuivan ihon kanssa. Iho ottaa huonosti vastaan kosteutta tai mitään hoitotuotteita, jos se on rutikuiva. Kuiva iho on kuin kilpi. Kuiva iho näyttää samealta ja sitä voi kiristellä. Iho voi myös kosteudenpuutteesta johtuen näyttää kurttuiselta ja siinä voi olla myös näppylöitä (tali ei pääse kunnolla ihon pinnalle juuri siitä kuivuudesta johtuen).







Viime aikoina on ollut jonkinlaisena trendinä hyvin yksinkertainen ja luonnollinen ihonhoito. Yksinkertaisimmallaan niin, että kasvojen pesun jälkeen iholle laitetaan vain jotain kasviöljyä. Minulta on muutamakin ihminen kysynyt, että miten voi olla niin kuiva iho kun "Eikö kasvoöljyn pitäisi olla niin tehokkaasti kosteuttavaa?". Ei se ole. Mikään öljy ei kosteuta ihoa, koska öljyssä ei ole vettä. Eipä siis ihme jos iho kiristelee kuivuuttaan. Öljyt ovat ilman muuta mahtava juttu ihohoidossa, mutta jos iho jää öljyn alla vaille kosteutta, niin metsään mennään.


Kasvovesi näyttelee siis ihan hurjan tärkeää roolia tuloksekkaassa ihonhoidossa. Kasvovettä pitää lotrata. Nykyään en juurikaan enää nassuani pyyhi puolikostealla vanulapulla, vaan pyyhin litimärällä lapulla. Mutta vieläkin enemmän harrastan kasvoveden suihkimista kasvoille, jonka jälkeen painelen kasvoveden kämmenillä ihoon. Toistan kasvojen suihkimisen 3-4 kertaa (voi halutessaan tehdä vieläkin useammin). Ja tuloksen kyllä huomaa. Runsas kasvovedellä lotraaminen hälventää pintakuivuudesta johtuvat juonteet pois ja saa ihon hehkumaan ihan erilaisella tavalla. Kasvoveden lotraamisesta ja iholle kerrostamisesta olen useammallekin ystävälleni toitottanut ja suorastaan paasannut ^_^







Ystäväni Katarina valitteli viime vuonna olevansa pulassa. Hänen ihonsa oli kiristävän kuiva ja kuulemma oli pysyviä uurteitakin ilmestynyt iholle. Katarina kyseli mahdollisimman tehokasta ja hoitavaa kasvovoidevinkkiä, ettei nyt mummoontuisi ennen aikojaan. En lähtenytkään suosittelemaan voiteita sillä kertaa, vaan selitin tämän edellä mainitun kukkamultateorian hänelle. Katarina ei oikein vakuuttunut höpinöistäni, mutta päätti kokeilla silti. Katarina onkin nykyään valaistunut ja kiittelee kovasti kasvovesivinkistä. Iholla tiukasti pysyneet uurteet ovat hänen sanojensa mukaan kadonneet ja hän iloitsi "ikääntymismuutosten" lykkääntymisestä tuonnemmaksi. Yleensä ottaen Katarina tuumasi kasvovedellä kerrostamisen olevan maaginen juttu :) ^_^






Hyvä kasvovesi sisältää humektantteja, eli niitä ainesosia, jotka sitovat kosteuden ihoon. Viimeisin kasvovesi tykästyminen on tapahtunut latvialaiseen luonnonkosmetiikkamerkki Mossaan.

Mossa Youth Defence kasvovesi sisältää glyseriiniä, betaiinia, sodium PCA:ta, xylitylglucosidea ja hyaluronihappoa. Eli tehokkaita kosteudensitojia kaikki nuo edellä mainitut. Youth Defence lupaa myös kirkastaa ja heleyttää ihoa antioksidanttisilla mustikalla ja lakalla. Mukana on myös ihoa tasapainottavaa ruusuvettä. Makean tuoksuinen  Mossa hoitaakin hommansa moitteetta, eli jättää jälkeensä mukavasti kosteutetun ihon.


Mikäli on halua ja intoa panostaa ihon superkosteutukseen, voi homman viedä isommalle levelille ja lisätä ihonhoitorituaaliinsa vielä hoitoveden. Siitä juttua täällä.



Mossa Youth Defence kasvovesi Hyvinvoinnin tavaratalossa* (11,95€/ 200ml).  Muut ostopaikat näkee täältä




Pr-näyte
*Mainoslinkki



Onko joku muukin valaistunut kasvoveden merkityksestä ihonhoidossa?




10 kommenttia:

  1. Auttaneeko enää tällaiselle vanhalle eukolle? Pitääpä kokeilla tätä ostaa. Hintakaan ei ole kovin paha. -Anjuliini

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenikäinen iho hyötyy kyllä kosteutuksesta. Suosittelen kokeilemaan :)

      Poista
  2. Mä olen kans löytänyt kasvovesien ihanuuden tässä parin vuoden sisällä, ja takuulla lotraan niitä ihan sumeilematta;) Uskotko? ;) Ihania kasvovesiä on vaikka kuinka paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu uskon kyllä ;) Joo mä voisin itsekin listata useamman superin kasvoveden!

      Poista
  3. Mä en ikinä vois luopua kasvovedestä!!! Se on aina ollut mulle ihonhoidossa just se tärkein tuote ja oon siitä jaksanut paasata kaikille iät ajat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mäkään en voisi kasvovedestä luopua todellakaan :)

      Poista
  4. Kasvovesi putsaa iholta viimeisetkin meikinrippeet, ilman sitä ei vaan tule puhdasta. Lisäksi se pohjustaa ihon voiteelle, seerumille tai öljylle. Lotraan siis aamuin illoin ihan märällä vanulapulla :)

    VastaaPoista
  5. Ihanaa, että täältä löytyy muitakin 'kasvovesi saarnaajia'! Itsekin toitotan ympäri maailmaa, miten kasvovesi on koko ihonhoidon ja sen kostuetuksen kulmakiviä. Itse lotraan ensiksi kasvovedellä, jonka jälkeen kerrostan vielä 7 kerrosta hoitonestettä kasvoilleni :-D Lumenen hoitoneste on helppo ja halpa suositella (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin lotraan 7 kerrosta aina silloin tällöin ja ihon tarpeen mukaan, mutta en jaksa joka päivä :D Mutta yleensä ainakin 3 kerrosta. Lumenen hoitoneste on todellakin huikea hinta-laatusuhteeltaan. Itseasiassa Lumene taannoin onnistui ihan yllättämään mut :)

      Poista

Kommentoi, kysy, utele :)