tiistai 10. huhtikuuta 2018

Turkin matkakosmetiikka


Lupasin kirjoitella matkakosmetiikkaan liittyvän postauksen Turkin matkalta ja tässäpä se tulee. Mukana oli aika paljon tuotteita, joita olen jo käsitellyt blogissa aiemmin. Kävi nyt näin, että kirjoitin postauksen vasta Suomen päässä. Lomalla tuli käveltyä ja suorastaan reippailtua niin paljon, että iltaisin hotelliin saapuessa oli rättiväsynyt olo ja ei vaan jaksanut kirjoittaa. Yhtenä iltana makasin hotellin sohvalla ehkä 2 tuntia ja mietin, että jaksanko mä avata läppärin ja kirjoittaa sen matkakosmepostauksen. Homma jäi ajatustasolle ihan kirjaimellisesti. Mietin nimittäin sohvalla loikoillessani alusta loppuun mitä kirjoittaisin mistäkin tuotteesta :D







Siinä samalla ajatukset harhautui herkulliseen ideaan: Olisipa olemassa jokin piuha tai laite, jonka voisi kytkeä omaan päähän ja läppäriin. Siinä sitten voisi olla ajatuksissaan ja aivojen tuotanto siirtyisi automaattisesti postauksen muotoon. Samalla kaikki kirjoitusvirheet yms. korjaantuisi itsestään. Ai, että se olisi näppärää! Noh, mutta vielä ei eletä niin futuristisessa maailmassa. Pitää siis tyytyä ihan itse omilla sormilla naputtelemaan teksti :) Ja sitten vielä pahoittelut heikkolaatuisista kuvista. Hotellihuoneen valaistus oli iltasella melko heikkoa ja kuvista tuli siksi hieman suttuisia. Tuttuun tapaan, postauksessa on linkkejä tarkempiin tuoteanalyyseihin.






Putsarina oli mukana Whamisan öljyputsari. Se lähti mukaan näppärän matkakokonsa puolesta ja toimii siis edelleen oikein mainiosti. Puhdistusemulsio unohtui tällä kertaa täysin ja käytössä oli Oriflamen vaahtoava hiiliputsari. En toisaalta kaivannutkaan reissulla puhdistusemulsiota. Reissussa on aika usein erityisen nihkeä ja likainenkin olo. Aurinkorasvat ja hikoilu tekee usein sellaisen olon, että kaipaa perusteellisempaa (vaahtoavaa) puhdistusta. Oriflamen putsarissahan on myös mukana pientä raetta, jolla saa erityisen puhtaan tunteen iholle.






Evolven kosteussuihkeen korkkasin vasta Turkissa ja tykästyin siihen suuresti. Siitä kirjoitinkin jo paikan päällä. SnowAnnan kauneusseerumi lähti myös mukaan, ja se toimi aivan loistavasti. Jopa paremmin, kuin Suomessa. Turkissa oli selkeästi korkeampi ilmankosteus ja tämä yhdistettynä evolven kosteussuihkeeseen oli päivisin aivan tarpeeksi. Useimpina päivinä jäi laittamatta erilliset voiteet, lukuunottamatta sy-ihoa. Ei vaan ollut tarvetta. Mitä sitä turhaan nassua kuorruttamaan ylimääräisellä ^_^ Hoitorutiineista tutut sy-voiteet olivat mukana myös.






Hoitovoiteina oli mukana myös tuttua hyväksi todettua tavaraa. iS Clinicalin Reparative Moisture Emulsion näyttää olevan mun ihan ehdoton suosikki (monestiko olenkaan tätä hehkuttanut?). Frantsilan Kehäkukkavoide lähti mukaan tietysti sen parantavien ominaisuuksien vuoksi. Vain yhtenä päivänä nassu näytti siltä, että aurinko on pohottanut liikaa. Yöksi Frantsilaa ja naama näytti heti aamulla paremmalta. Hälventää auringon aiheuttaman punoituksen tehokkaasti.

Poltin pohkeeni erään sattuman (tästä myöhemmin lisää) vuoksi ja tuloksena oli aika ilkeä palovamma. Harmillisesti unohdin pakata pihkavoiteen mukaan ja käytin Frantsilaa ensiapuna.

Valkoisen Langan Lakka-Tyrnivoide suorittaa nykyisin kaulavoiteen virkaa. Se on hieman liian tuhtia tavaraa naamaan käytettäväksi, mutta toimii ihan loistavasti sitten kaulan iholla ^_^ Kyseisen voiteenhan sain joskus ajat sitten pr-näytteenä ja se pitäisi saada kulutettua loppuun tämän vuoden syksyyn mennessä. Aion onnistua tässä :D Tajusin muuten vasta nyt, että valmistaja on Naviter. Naviterilta tutumpia brändejä ovat tietyst Ekopharma ja Atopik :)

Kasvonaamioksi tuli mukaan Mádaran hiiltä ja mutaa sisältävä naamio, johon myös tykästyin tosi paljon. Turkissa naamion käyttö kihelmöi, toisin kuin Suomessa. Epäilen syyn olevan liiallinen auringossa oleilu ja aurinkosuojan laiska käyttö :D







Mádaran Nokkonen huolsi kroppaa reissulla. Tämänkin valitsin taas sen perusteella, että mukana ihoa rauhoittavaa nokkosta (se aurinko). Benecosin  käsivoide oli myös mukana, sen super keveän ja nopeasti imeytyvän koostumuksen vuoksi. Aurinkolomalla ei vaan jaksa nimittäin mitää kovin paksuja koostumuksia :)





Ja lopuksi aurinkotuotteet. Lieracin Sunissimet olivat mukana. Koostumukset molemmissa tuotteissa ovat niin luksusmaisen kevyet ja käyttömukavat, että valinta oli selvä. Lieracin tuotteille ehdoton suositus jos kevyt ja miltei tuotetunnuton koostumus on mieleen ^_^ Kasvoille suunnattu tuote jättää samettisen fiiliksen iholle. Näitä käsittelin hieman tarkemmin edellisessä matkakosmepostauksessa.



Turkissa kosmetiikka on pääsääntöisesti edullista.


Täytyy vielä mainita erikseen Turkin kosmetiikkatarjonnasta. Turkissa ei näkynyt juurikaan isoissa tai pienemmissäkään marketeissa luonnonkosmetiikkaa. Luonnonkosmetiikkaa myyviä liikkeitä bongasin erikseen ainakin yhden. Sen sijaan synteettisen puolen kosmetiikkaa on tarjolla paljon, ja se on edullisempaa Suomen hintatasoon verrattuna.

Turkin rahayksikkö on liira ja yksi liira on n. 20snt. Esimerkkinä vaikka Nivean vaahtoputsari 11,90tl joka on euroiksi käännettynä n . 2,40€. Myös esimerkiksi useimmat hiusvärit maksoivat vain 2€/ kpl.  Turkkissa kannattaa siis ehdottomasti kierrellä kosmetiikkahyllyjä, sieltä voi tehdä edullisia löytöjä :)






4 kommenttia:

  1. Mä olisin varmaan hamstrannut neurogenalta kaiken mitä meiltä ei saa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D Neutrogenaa näytti olevan aika hyvin tarjolla joka paikassa :)

      Poista
  2. Mä sitten rakastan kosmetiikkahyllypornoa :D Mikä maa tahansa, nuo kuvat saa veden kielelle ja lompakon kihisemään :D Kiva kun laitoit kurssinkin, ei tarvinnut googlettaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittaa, kun en napsinut useampaa kuvaa. Pitänee ens reissulta tehdä ihan oma "kosmetiikkahyllyporno" postaus :D

      Poista

Kommentit piristävät aina :)