Luopumisen tuska

Elämässä tulee vastaan aina lopulta tilanteita, kun on luovuttava rakkaista ihmisistä tai eläimistä. Eilen se tapahtui omalla kohdallani. Vanhusikään ehtinyt Iivari nukkui pois. Oli luovuttava rakkaasta lemmikistä.

Iivari pääsi kunnioitettavaan 10 vuoden ikään. Elämänsä aikana Iivari oli aina reipas ja terve eikä lääkärireissuja juuri tarvittu, lukuunottamatta paria hammaslääkärikeikkaa. Mutta sitten loppuvuodesta vanhuus iski takavasemmalta. Ensin Iivarilla todettiin alkusyksystä tulehdus suussa, joka hoidettiin pois antibiootein. Siitä ei aikaa ehtinyt paljoakaan kulua, kun todettiin virtsatietulehdus. Tiesin jo tuolloin kai jotenkin alitajuisesti, että nyt on varauduttava siihen, että luopuminen voi olla lähellä.

Iivarilla alkoi olla myös äkillisesti tasapainohäiriöitä. Iivis saattoi kaatua kyljelleen kesken juoksentelun. Hypytkään eivät enää oikein onnistuneet. Sen näki, että siitä oli tullut vanha. Eilen Iivarin kunto romahti aivan äkillisesti. Hengitys oli raskasta, virtsa karkasi alle ja sen pystyi huomaamaan, että sillä oli kipuja.

Oli niin raskasta soittaa se puhelu. Tuskin kukaan lemmikinomistaja kauhean mielellään soittaa puhelun, jossa varataan eläinlääkärin aika sille viimeiselle käynnille. Huoh.

Kun Iivaria vietiin eläinlääkäriin, olo oli epätodellinen. Nytkö tämä tosiaan tapahtuu? Kaikki tapahtui niin äkillisesti. Hieman naiivisti olin kuvitellut, että olen valmis tähän, koska tiesin tämän hetken olevan lähellä. Mutta ei siihen ollutkaan sitten valmis. Yhtään. Matkalla eläinlääkäriin alkoivat kyyneleet valua poskille. Tuntui aivan kauhealta.

Eläinlääkäri totesi, että eutanasia olisi paras vaihtoehto. Hän totesi Iivarin olevan kivuissa ja myöskin kuivuneen. Piikki annettiin. Minuutit tuntuivat vuosilta. Tuskallinen ja ahdistava tilanne tuntui käsittämättömän pitkältä. Jouduin keskittämään kaikki henkiset voimavarani itseni koossa pitämiseen. Purin hammasta. Samalla silittelin Iivaria ja sanoin hiljaa "Nukahda vain. Sitten ei enää satu". Sitten Iivari veti viimeiset hengenvetonsa ja sydän oli pysähtynyt. Rakas lemmikkini oli poissa.

Eilinen päivä meni sekavissa tunnekuohuissa. Hautaaminenkin tuntui hirveän raskaalta. 10 vuotta se loikki mun perässä ja nyt yhtäkkiä ei sitten enää. Sitä on vaikea käsittää. Tänään mä kävin viemässä lyhdyn Iivarin haudalle, joka sekin tuntui äärettömän raskaalta. Iivari oli lemmikkinä todella rakas. Iivari, Iivis, Iivistelijä, Ippe, Pillipiipari. Iivarilla oli monta lempinimeä, joista paukapää myös yksi. Paukapää liittyi Iivarin itsepäiseen luonteeseen :')

Enhän ole mikään jouluihminen muutenkaan, mutta ne vähäisetkin joulufiilikset ovat nyt poissa. Paha ajankohta muutenkin tälle tapahtumalle. Thaimaahan lähtö koittaa parin päivän kuluttua. Eikä mulla todellakaan ole mitään lomafiiliksiä. Suru on suuri ja ikävä sitäkin suurempi.


Loppuun vielä muutama kuva, joista osa meni jostain syystä pikselimössöksi.

Iivari 21.1. 2007 - 8.12. 2017 <3