sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Paukapään tarina

Mä ajattelin kirjoittaa mun lemmikistä postauksen ^_^ Mullahan on siis kani, pupu. Sellainen pitkäkorvainen paukapää. Paukapäällä on nimikin. Iivari. Paukapää on vähän sellainen hellittelynimi, eikä tässä yhteydessä tarkoita mitään negatiivissävytteistä :) Paukapääksi mä kutsun sitä toisinaan sen vuoksi, että Iivari on todella itsepäinen yksilö.


Kuvassa itse pääpahis ^_^ <3


Mutta miten mä päädyin edes omistamaan kanin? Se ei ollut mitenkään suunniteltu juttu, en ollut koskaan edes erityisemmin haaveillut omistavani kania. Kaninomistajaksi mä päädyin erään erikoisen illan jälkeen. Tapasin ystäväni kaupungilla ja olimme juhlatuulella. Myöhemmin illalla päädyimme tämän ystäväni ystävän luo istumaan iltaa. Tällä kyseisellä naisella oli todella paljon eläimiä asunnossaan joita sitten siinä ihmeteltiin. Katseeni osui pieneen, muistaakseni silloin 3 kuukautiseen harmaaseen kaniin, joka möllötteli mua silmiin uteliaana häkistään. Mähän eläinrakkaana ihmisenä olin heti ihan "aaawwwwww <3". Jotain siinä lepertelin, että onpas mahdottoman suloinen pupu tuossa. Omistaja nappasi pupulin häkistään ja tökkäsi sen syliini. Olin vähän paniikissa, kun en ollut eläissäni pitänyt pupua sylissäni. Mutta siinä se oli kiltisti siliteltävänä.


Iivari on tässä kuvassa ihan pieni vielä <3

Ja tässä n. 3kk. Ensimmäisiä kuvia Iivarista kun hän kotiutui mun luo :)


Omistaja kertoi, että pupu joutuisi luultavasti piikille koska sille ei tunnu löytyvän kotia millään. Ajatus tuon suloisen pörröpallon lopettamisesta tuntui musta surulliselta ja kamalalta. Päässä löi heti ajatus, että ei. Niin ei voi tapahtua. Sitten multa mölähti samantien asiaa sen enempää ajattelematta seuraava lause: "Mä otan sen, mä annan sille kodin". Lepsu ja ajattelematon päätös multa. Mutta sellasta se on kun on nauttinut vähän ilojuomaa ^_^

Se ilta meni leppoisasti ja seuraavana aamuna ajattelin tuota juttua. Ajattelin, että se oli vain höpinää ja ettei musta kanin omistajaa tule. Sitten siinä ovikello soi. Arvatkaa kuka muutti taloon seuraavana päivänä? Iivarihan se siellä oven takana, tuotiin mulle tosta noin vaan :D Iivarin nimi oli muuten alunperin Kyösti. Mutta mun mielestä se näytti ihan Iivarilta heti alkuunsa, joten uudelleen nimesin hänet ^_^


Kingi.

Iivari venyy uskomattoman matomaiseksi pötkyläksi toisinaan.

Ja se rakastaa pajunkissoja. Ne on suurta herkkua.

Iivarista on paljon hassuja kuvia, tässä yksi sellainen :D



Entinen omistaja jätti siis hörökorvan siihen ja lähti melkein samantien. Siinä se nyt ihmetteli uutta kotiansa ja möllötteli ympäriinsä häkissään. Ja mä koin pientä ahdistuksenpoikasta. Enhän mä tiedä kaneista mitään, enkä osaa niitä hoitaa! Samalla mä tunsin jotain suurta innostusta ja lässytysmodet käynnistyi saman tien.. "Voi titte pientä, mikä vaavi se siellä" You know ^_^

Mä istuin varmaan 1000 tuntia googlessa seuraavat päivät ja ahmin tietoa kaneista. Mä halusin tietää kaiken ja vähä päälle. Mua ahdisti ja kävi sääliksi kun Iivari oli häkissä. En tykkää yhtään ajatuksesta, että eläimet vangitaan johonkin pieneen tilaan elämänsä ajaksi. Se on mun mielestä väärin ja julmaa. Olin aivan innoissani kun luin, että kanin voi opettaa sisäsiistiksi. Ja niinpä mun ensimmäinen missio oli kokeilla opettaa Iivari sisäsiistiksi. Ja ei kuulkaa tarvinnu edes opettaa. Iivari tajus homman oikeastaan heti, kun laitoin sille hiekkalaatikon. Tämän johdosta Iivari alkoi elää, niin että häkin luukku oli aina auki ja hän sai liikkua mennä niinkuin tykkäsi :) Tästä episodista on jo nyt siis 10 vuotta aikaa. Nykyään pikku paukapäällä ei ole häkkiä ollenkaan. Eihän se sillä mitään tee, se häkki oli niin rumakin :D Mutta on sillä puinen mökki missä se nukkuu päiväunensa. Muutoin se tykkää hengata olohuoneessa ja seurata perässä joka paikkaan ja toisinaan myös tykkää ärsyttää omistajaansa kaikenmaailman jekkuilulla. Iivari ymmärtää Ei- sanan merkityksen. Mutta vanhemmiten siitä on tullut erittäin paukapää ja hassua on, että sitä pitää kieltää aina kolme kertaa. Kolmannella kerralla se uskoo aina kun kieltää. Paukapää siis :D


Se kuuluisa kanien "tohveliasento".


Iivari rakastaa ulkoilua, mutta ei niinkään valjaita.

Kanin kintut.



10 vuoden aikana Iivari on järsinyt lukemattomat pussilakanat käyttökelvottomiksi (sillä on ollut jo monta vuotta porttikielto sänkyyn) ja muutamia kappaleita laturin ja kuulokkeiden johtoja on mennyt poikki. Joskus se on onnistunut pemuuttamaan taulukoukkuja makuuhuoneen oven kynnykselle, joihin tietysti astuin kun heräsin. Siis niihin naulapuoliin tietysti. Luonnollisesti ^_^ Opinkin hyvin nopeasti, että jos kania pitää vapaana, on asunnosta syytä tehdä "kanivarma". Sähköjohdot piiloon ja esille jäävät on hyvä laittaa johtosuojan sisään. Kodin kanivarmistamisen jälkeen meillä on mennyt oikein hyvin. Tosin ollaan vahvasti eri mieltä siitä että onko karvalankomattojen kiskominen ja pupeltaminen sallittujen harrastusten joukossa. Siitä sille saa aina huutaa. Kyllä se tietää, että mua ärsyttää kun se kiskoo hapsuja matosta. Varmaan siksi se sitä tekeekin. Eikös lemmikkien elämäntehtävä ole laittaa omistajansa hermot kireälle? :D


Joskus oli aika kun Iivari tykkäsi nukkua vaatekaapissa. Tämä kuva on otettu muistaakseni vuonna 2008 sen aikaisella kännykän kameralla. Ja sen kyllä huomaa laadusta :D



Sattumakuva. Hän näyttää kieltä ^_^

Luonteeltaan Iivari on aika omaehtoinen. Iivari ei ole koskaan ollut sellainen sylissä viihtyvä paijauspupu. Tai no kyllä se joskus viihtyy, mutta parhaiten silloin kun hän haluaa itse tulla syliin ja on hellyyttä vailla. Nuorena se oli välillä ihan raivostuttavan villi. Hyppi mm. aamulla klo 6 kirjahyllyyn. Kyllä luitte ihan oikein. Ei siinä auttanut kun nostella se pois ja ojentamaan, että kirjahyllyyn ei ole sallittua hyppiä. Iivari täytti 10 vuotta tämän vuoden tammikuussa. Vanha herra jo siis ja nykyään (luojan kiitos) rauhallisempi. Silti siinä ei tavallaan näy juurikaan vanhuus. Juoksentelee ympäriinsä ja jaksaa tehdä vieläkin aina välillä ilohyppelyjä. Ne joille käsite ilohyppely on outo; Kanit hyppivät ja potkivat takajalkojaan ilmassa. Se on merkki siitä, että on hurjan kivaa. Iivarilla tuntuu olevan välillä ilman mitään järkevää syytä sitä "hurjan kivaa" :)

Hiljainenkin se on. Se ei ole paljon vastaillut takaisin kun siltä on jotain kysynyt. Joskus siitä kuuluu hiljaista murmutusta. Tasan kerran se on kiljunut. Se oli kamalan kuuloista. Oltiin pihalla ja se vaan sai yhtäkkiä hepulin, ilmeisesti säikähti jotain. Kanit kiljuvat todella kimeällä äänellä jos ne tuntevat olevansa hengen hädässä. Tuota yhtä kertaa lukuunottamatta ulkoilureissut ovat menneet ihan mallikkaasti. Tosin valjaiden pukeminen on aina yhä edelleen yhtä taistelua. Iivari inhoaa valjaita erittäin paljon. Kun se kuulee valjaiden lukoista kuuluvan kilinän se alkaa paukuttaa takajalkaa. Merkkinä siitä, että ketuttaa jo valmiiksi. Ollaan kerran tehty pieni metsälenkkikin ja hienosti hän ymmärsi loikkia valmiiksi tehtyä polkua pitkin. Ja toisaalta me ollaan monet kerrat oltu valjaiden kanssa ihan solmussa jossakin katajan oksissa. Voitte ehkä kuvitella sen näyn ^_^


Iivarilla ei ole häkkiä ollenkaan vaan majapaikkana toimii puulaatikko :)

Päikkärit auringon lämmössä.



Iivarin terveys on ollut koko sen elämän ajan tosi hyvä. Ainoastaan kahdesti ollaan oltu hammaslääkärissä. Kaneille tulee helposti hammaspiikkejä ja niitä täytyy käydä hiomassa tai syöminen vaikeutuu ja muuttuu kivuliaaksi. Kaksi lääkärikäyntiä 10 vuoden aikana on mun mielestä erittäin hyvä tulos. Iivarin suurinta herkkua on ollut alusta asti banaani. Sitä se rakastaa yli kaiken ja omena maistuu myös. Hieman erikoisesti se suuttuu joskus jos sille tarjoaa porkkanaa. Saattaa murista ja työntää porkkanan pois. Niin se tosiaan myös murisee joskus :D Mutta ei ole koskaan ollut agressiivinen käytökseltään, eikä ole purrutkaan muuta kuin vahingossa. Esim jos tarjoaa herkkupalaa niin se saattaa innostua liikaa ja iskee hampaansa väärään paikkaa, eli omistajan peukaloon. No on se kerran syönyt erään vieraan sukkaan reiän, eikä uskonut millään kun sitä kielsi. Vähän hävetti ja selittelin, että " Ei se yleensä noin käyttäydy, mikähän lie iskenyt siihen...." Mun änkyttävä selittely tuskin oli uskottava :D



Otettiin yhteiskuva viime tammikuussa kun Iivis täytti pyöreät 10 vuotta <3

Iivari on eläimenä tosi ihana ja suloinen ja mulle todella rakas. En ole päivääkään katunut, että päätin ottaa sen  mun luo viettämään elämänsä. Vaikka -lempinimiltään Iivis, Iivistelijä, Ippe, Pillipiipari, Karvapuo- päätyikin mulle hassujen sattumusten kautta, niin uskon että juuri niin sen piti mennä. Se on maailman paras paukapää <3



Onko teillä lemmikkejä? :)












27 kommenttia:

  1. Meiltäkin löytyy kaneja, ja kissoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaaw <3 Mirrit ja kanit ilmeisesti elevät sulassa sovussa? :)

      Poista
  2. Iivis on best!! <3 😍

    VastaaPoista
  3. Awwe❤ täältä löytyy myös yksi paukapää nimeltä Pupu. Maailman ihanin tyyppi!

    VastaaPoista
  4. Eikä, ihana postaus ! Kuulostaa tosi hauskalle tapaukselle tää Iivari :D Olen itsekkin haaveillut omasta kanista, mies ei vain syty ajatukselle... Mutta kyllä mä joskus vielä ! Ja mietin kans välillä, että osaako sitä hoitaa edes kun ei hirveesti kokemusta ole. Mutta hyvinhä sullakin on kuulostanu menevän, vaikka pienen tovin googlessa vietit alussa :D Nyt iski hirvee kanikuume <3

    Piti kysyä että elääkö kanit normaalisti noinkin vanhoiksi ja minkä rotuinen Iivari on? :)

    - anni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ole mitään tietoa Iivarin rodusta, ei se varmaankaan ole mikän rotukani :D

      Käsittääkseni pienet kanit elävät kauemmin kuin iso kanit. Isot kanit elävät n. 4-5 vuotta. Iivari on aika pieni paukapää ja 10w on hyvä saavutus joskaan ei tietääkseni mitenkään harvinaista pienillä kaneilla :) Kanien hoitaminen on ihan helppoa. Ne on vähän kuin kissoja jos ne opettaa sisäsiisteiksi. Kynsiä tarvitsee joskus leikata ja riippuen kanin luonteesta se on helppoa tai sitten erittäin vaikeaa :D Iivari sai pienenä raivareita aina kun piti leikata kynnet mutta nykyään se ei tuumaa kynsien leikkuusta mitään :) Karvanlähdön aikana olen sitä aina harjaillut, se on sellainen varotoimenpide, ettei tule suolitukoksia kun pesee itseään :)

      Poista
  5. Ihania kuvia Iivarista! :) ja muistan kun mun Reiska -pupu kans pomppi sillee et potki niitä takajalkoja. Aivan tuli Reiskaa ikävä kun luin tätä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reiska, ihan paras nimi :D Se on kyllä hassun näköstä kun ne potkii jalkoja ilmassa :)

      Poista
  6. Voi miten suloinen Iivari :) Itselläni on nelivarvaskilpikonna, ei todellakaan sylissä viihtyvä tapaus vaikka mielelläni sitä paijaisin. Allergikolle silti melko sopiva lemmikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin oli lapsena punakorva-kilpikonnia. Kilpparit on söpöjä ^_^

      Poista
  7. AWW! Iivari on oikeasti takuulla varmaankin maailman onnekkain kani, saa pomppia vapaana ja elää elämää kuin kissat konsanaan. <3 Ei ihme, että on elänyt pitkään ja eläinlääkärikäyntejä on ollut vähän, elämä taitaa olla hänellä aika stressivapaata. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen tätä joskus myös miettinyt, että ehkä pitkän elämän takana on se että on saanut elää vapaana. Eläimet ihan varmasti masentuvat vankeudessa ja se lyhentää elinikää :/ Eläimiä ei kuulu vangita häkkiin <3

      Poista
    2. Mä luulen kanssa, että se on just noin. Pieni jyrsijä esim. hamsteri ja gerbiili eri juttu, mutta kun aletaan menemään isompiin niin varmasti juurikin noin.

      Poista
  8. Voi miten ihana paukapää <3_<3 Mulla ei ole lemmikkiä, koska mies on allerginen. Haaveilen tosin minihevosesta, ehkä joskus jos asutaan maalla :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)) Hevoset on tosi upeita eläimiä, harmi vaan mä itse vähän pelkään niitä. Mulla on siis se klassinen pelko että ne potkasee päähän :DD

      Poista
  9. Voi että mikä karvakorva! <3 Mullakin oli kani teini-ikäisenä, kääpiöluppa nimeltään Lupu Puppe Pösilö. :'D Lupu yllättäen kuoli vain 6 vuotiaana, eikä mikään sairaus siinä näkynyt, ennen kuin yhtenä aamuna Luppana ei enää ollutkaan odottamassa aamupalaansa. :( Tuli kyllä hyvät muistot mieleen tästä kirjoituksesta. Lupu tykkäsi erityisesti hengata "bunny loafina" milloin missäkin ja jos sitä piti jostain syystä yrittää siirtää, Hänen Ylhäisyytensä murisi tyytymättömästi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaneissa on kyllä se hankala homma, että jos niillä on vaikka jotain kipuja tms. niin nehän eivät sitä näytä vaan esittävät hyvinvoivaa viimeiseen asti. Se on se saaliseläinten luontainen juttu. Ei saa näyttää heikolta, ettei pedot huomaa :/ Hauska nimi Lupulla ^_^

      Poista
  10. Tästä postauksesta tuli vaan semmonen sydänolo ja hyvä mieli. <3

    VastaaPoista
  11. Ihana kani. Meillä oli samanlainen, kun olin lapsi. Se tuli aikuisena äitin työkaverilta allergian takia. Se taisi elää meilläkin yli kymmenen vuotta. Tuli heti Nöpö mieleen, kun näin ensimmäisen kuvan <3

    Minulla on 10,5 vuotias snautseri, siis se keksikokoinen partaveikko. Ihana ja rakas ja järjettömän häslä vieläkin. Nykyään sentään yleensä tietää, mitä se ajattelee, mutta varma ei voi olla. Se ei todellakaan ole mikään sylikoira. Sen mielestä se on ihan iholla, jos istuu samalla sohvalla ihmisen kanssa. Ihmisen vika, jos käsi on niin lyhyt, ettei yltä rapsuttamaan. Vaikka se onkin tuollainen "erakko", se on kuitenkin aina katsomassa, mitä tapahtuu. Jos teet ruokaa, niin taatusti laatu valvotaan tai jos teet puutarhatöitä, niin työnjohto on ainakin varmistamassa, että asiat menevät oikein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikeän kuuloinen snautseri sinulla ^_^ Veljelläni oli myös joskus tosi monta vuotta sitten Lissu niminen keskikokoinen snautseri. Olin kyllä tosi nuori silloin, mutta Lissu oli mielestäni maailman paras koira. Varmaan siitä mulle on jäänyt sellainen erityinen viehtymys snautsereihin tänäkin päivänä :)

      Poista
  12. AWWWWW ♥ Ihana Iivari ♥
    Mä tykkään eläimistä. Mun mielestä ihmisessä joka ei tykkää eläimistä on jotain pahasti vialla. Meillä asustaa yksi nuori sakemanniherra ja kaksi maatiaiskissaa. Olis elämä kyllä aika tylsää ilman niitä.... Vaikka ne aika paljon sitä murhettakin välillä tuottaa mm. sairasteluillaan, mutta kai ne kuuluu kaikki siihen lemmikinomistajan arkeen.
    Iivarille rapsutuksia ja monia ikävuosia vielä lisää!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläimet ovat kyllä ihania ^_^ Enkä kyllä itsekään osaa kuvitella elämää ilman paukapäätäni. Se on kyllä inhottavaa kun joutuu stressaamaan ja murehtimaan lemmikkiensä mahdollisia sairasteluja jne. Sitä kun aina toivoo, että omalla lemmikillä olisi kaikki hyvin.

      Poista

Kommentit piristävät aina :)