torstai 9. helmikuuta 2017

Haastattelussa Äitini - Ajatuksia kosmetiikasta ja sen merkityksestä

Mulla on jo pitkään ollut ajatuksissa joskus kysellä omalta 70w Äidiltäni tarkemmin hänen ajatuksiaan kosmetiikasta ja mitä se hänelle merkitsee. Mua on myöskin aina kiinnostanut, miten hän on kokenut kosmetiikan esim. omassa nuoruudessaan. Nyt sain vihdoin suorastaan "haastateltua" häntä. Ja kyllähän vain oli mielenkiintoista kuultavaa. Tässä postauksessa saatte lukea hänen kokemuksiaan ja ajatuksiaan kosmetiikasta ^_^

Kuvissa Äitini.  Vasemman kuvan hän muistelee olevan jostain 60-luvun lopulta Munkkiniemestä. Oikeanpuolimmaisesta ei tietoa :) Ja kyllä, sain ihan luvalla julkaista kuvat. Paitsi 70w kuvaa :D  ^_^

Ensimmäinen muistosi kosmetiikasta?

- Kyllä se taisi olla se vihreä Vitalis. Äitini laittoi sitä aina poskille kovilla pakkasilla. Ei kovin mukavia muistoja siitä. Se oli rasvaista, tahmeaa ja aika epämiellyttävän tuntuista iholla. Vitaliksen tuoksu oli kyllä hyvä ja on vieläkin. 

Voihan Vitalis! Sitäkin on ollut jo vuodesta -36 lähtien. Klassinen punakeltainen pakkaus on nykyään saatavilla erilaisissa kuoseissa :)


Hih. Muistan itsekin, että meillä oli kotona Vitalista. Huuliin sitä kyllä silloin käytettiin. Ei tulisi itselläni mieleenikään laittaa sitä kasvoille :D Muistan ihan ulkoa Vitaliksen tuoksun.


Ensimmäinen kasvovoide muistosi?

- Se oli Tokalon merkkinen voide. Se ei ollut oma purkki. Muistan kuinka kävin aina salaa äitini voidepurkilla ja taisin jäädä usein kiinni "varkaissa käymisestä". Tuohon aikaan oltiin rahan käytöstä tarkkoja ja kosmetiikkaan ei hussattu rahaa samalla tavalla kuin nykyään. Muistan äitini usein valitelleen, että taas voidepurkilla ollaan käyty ilman lupaa. Ensimmäinen ikioma Tokalon voide oli tosi kova juttu! Se oli riittoisaa ja todella hyvää voidetta. Teki ihosta valtavan pehmeän ja hyväntuntuisen.

Haha. Niinpä kävin minäkin oman äitini voidepurkeilla aikoinaan vaikka mulla ihan oma viikkoraha olikin. Minähän en teininä tohtinut voidepurkkeja ostella, ennen rohkaistumistani asian suhteen. Äidin voidepurkeista etsittiin ratkaisua finniongelmiin silloin. Ratkaisu ei kyllä niistä purkeista löytynyt :D





Ensimmäisiä meikkimuistojasi?

- Ripsiväri oli tärkeää. Se oli elämääkin tärkeämpää. Ilman ripsiväriä ei voinut viedä edes roskapusseja. Muistelen lämmöllä Ricils-merkkistä ripsaria. Sitä käytin ja tykkäsin kovasti.
Puuterit olivat aika kamalia silloin joskus. Niiden jättämä tunne iholla oli todella pakkeloitu. Aivan kuin olisi ollut 3 ihokerrosta päällekkäin. Eivätkä ne kyllä näyttäneetkään hyvältä ja taisivat tukkia ihohuokosetkin. Nykyiset puuterit ovat ihan eri maailmasta ja kevyitä verrattuna niihin joita käytin nuoruudessani. 


Tämän mainoksen ripset näyttää kyllä mun silmään ihan jälkikäteen piirretyiltä :D



Mitä tulee mieleen 80-luvulta?

- Silloin muistelen käyttäneeni paljon Oriflamen kosmetiikkaa. Mielestäni ne olivat ihan hyviä tuotteita. Luomivärit olivat tuolloin aika intensiiviä. Kovaa vihreää ja sinistä. Ne olivat aika kauheita. 80-luvulla innostuin myös kynsistä. Tykkäsin pitkistä kynsistä ja oli tärkeää, että niissä oli aina huoliteltu kaunis lakka. Jos kynsi katkesi, se oli paha paikka.





Entä 90-luku ?

- Yves Rocherin tuotteista tykkäsin tosi paljon. Tuotteissa oli tosi hyvät tuoksut ja YR:ltä löytyi maailman paras vaniljan tuoksuinen hajuvesi. Se oli sellainen oranssinkeltainen pyöreä pullo. Myös sellainen "ryppyvoide" oli tosi hyvää. En muista nimeä, mutta se oli ruskeassa purkissa. 

Tässä vaiheessa kun juteltiin, kävi ilmi että se hyvä ryppyvoide oli tietenkin se kaikkien tuntema Riche Creme ^_^ . Tässä vaiheessa kävi myös ilmi jotain aika hauskaa. Äitini on aina pitänyt YR:n kosmetiikkaa luonnonkosmetiikkana ja oli suorastaan pöyristynyt, kun kerroin että näin ei suinkaan ole. En toisaalta ihmettele, että hän on pitänyt sitä luonnonkosmena. Markkinoihan YR itseään mm. kasvipohjaisena kosmetiikkana, joka voi antaa helposti mielikuvan luonnonkosmetiikasta.  Ja muistanko väärin, että joskus YR käytti slogania "vihreää kosmetiikkaa"? Korjatkaa jos olen väärässä.


Vasemmalla Yves Rocherin ysärilogo ja oikealla uudempi. Kas vain, tähänkään en ole kiinnittänyt mitään huomiota, että se logo on muuttunut ^_^



Mitä ajattelet luonnonkosmetiikasta?

- Ensimmäisenä tulee mieleen, se että sitä ei ole testattu eläimillä. Se on todella hieno asia. Luulen, että luonnonkosmetiikka on parempaa kuin, no mitä se nyt on (tässä vaiheessa heitin ilmoille termin "synteettinen kosmetiikka"). Niin se synteettinen joo. Luonto on aina luontoa ja se on puhdasta ainakin vielä osittain täällä meillä. Uskon, että luonnonkosmetiikka on hyväksi ihmisille. Ollaanhan me ihmisetkin luonnosta. 


"Uskon, että luonnonkosmetiikka on hyväksi ihmisille. Ollaanhan me ihmisetkin luonnosta. " No vähänkö tyhjentävästi ja hyvin sanottu. Mitä tuohon lisäämään ^_^ Äiti tuumasi myös tähän loppuun, että valitsee mieluummin luonnonkosmetiikan kuin synteettisen. Äiti on tässä vaiheessa myös erittäin näreissään YR:stä. Ei enää kuulemma sitä hänelle :D




Uskotko ryppyvoiteisiiin?

En usko. Mutta uskoo ken tahtoo. Ei ryppyjä varmasti voi saada pois muuta kuin niillä täyteainella jne. Uskon kyllä ja tiedän, että anti-agevoiteista on muuten hyötyä ihonhoidossa. Ne tekee ihosta pehmeämmän ja paremman näköisen, mutta ryppyjä ne ei poista kokonaan. Niitäkin pitää muistaa käyttää säännöllisesti niin niistä on hyötyä.

Kröhöm. Ihan kuin mun armoton paasaus ja valistus tästä aiheesta olisi mennyt perille :D Äiti kyllä vannoo nykyään happojen ja retinolin nimeen. Olen ne puoliväkisin hänelle tunkenut käyttöön. Ja kiitosta tuputtamisesta onkin tullut ^_^


Mitä koet ongelmalliseksi ihonhoidossa?

- Ihon kuivuus. Varsinkin vartalon ihon olen aina kokenut ongelmaksi. Tuntuu, että kaikki suihkugeelit kuivattaa ihon ihan pölisevän kuivaksi. Mikä se olikaan mitä aina kehotat välttämään mikä kuivattaa? (Tarkoittaa sulfaatteja ^_^) Ja sitten taas toisaalta olen aina inhonnut vartalovoiteita. Useimmat tuntuu tahmeilta iholla ja ne eivät meinaa millään imeytyä.


 Huonoja kokemuksia kosmetiikassa?

- Itseruskettavat! En ole niitä enää vuosiin käyttänyt, mutta ainakin joskus ne tekivät ihosta aivan kauhean värisen. Sellaisen keltaisen laikukkaan ihon. Aivan kamalia juttuja. En muista minkä merkkisiä ne kokeilemani olivat, mutta eivät ne varmaan enää nykyään tee niin kamalan väristä ihoa (nauraa). Joskus 80-luvulla hiusväritkin olivat aika yllättäviä. Kerran värjäsin ruskealla hiukseni ja lopputulos oli vihertävä. Se oli järkyttävää!


 

Mitä kosmetiikka yleisesti merkitsee sinulle?

- Kyllähän se merkitsee tosi paljon. Kosmetiikka on ollut minulle aina jonkinlainen itsetunnon kohottaja. Olen aina pitänyt kosmetiikasta ja koen sen tärkeäksi. Kosmetiikan tuoksut ovat myös ihana asia.


Postauksen kuvituskuvat googlesta.













17 kommenttia:

  1. Ihana haastattelu. Äiti parka, kun toi YR juttukin selvisi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, se naaman ilme äipällä kun selvensin asian :D "Mä oon aina luullu.." ja pyöritteli silmiä päässänsä :D

      Poista
  2. Tosi mukava haastattelu:) Tyylikäs nainen:) Minäkin muistan Tokalonin oikein hyvin, koska minunkin äitini käytti sitä, ja taisin itsekin testailla sitä jo 1960-luvulla;) Tokalonin tuoksu on jäänyt sierainmuistiin ikuisesti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tokalon oli mulle ihan uusi juttu, en ollut koskaan kuullutkaan tällaisesta merkistä. Äiti jäi ihan sitä kaiholla muistelemaan kun juteltiin ^_^

      Poista
  3. Ihana postaus ja ihana äiti sulla ^_^ Ehkä voisin haastatella omaakin äitiäni postauksen verran :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ^_^ Vähänkö siistiä jos tulis sellanen "äitihaastis"- buumi <3

      Poista
  4. Niin ihana postaus! Minunkin äitini täyttää tänä vuonna 70, mutta kosmetiikasta hän ei ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut poislukien hiustuotteet. Kuulemma tuo 60-luvun "tukkakypärä" on hyvinkin muistissa. :D Ja Elnettiä piti aina olla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tukkakypärä :D Mun äiti nosti esiin Biozelin hiustuotteet, ne oli kuulemma hyviä :)

      Poista
  5. Go, äiti, Go. Ihan loistavan oloinen mutsi sulla. Mun äitistä ei sais kyllä tollasta haastattelua aikaan millään.

    Ja vitalista on kyllä minunkin poskille laitettu talvipakkaseen monet kerrat. En ole edes ajatellut, että sitä voisi käyttää muuhun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun äitillä olisi kyllä juttua riittänyt. Vitsaili jos jotakin kosmetiikkaan liittyvää, mutta en uskaltanut laittaa ihan kaikkea tuohon juttuun. Ihmiset tuntuu olevan joskus niin herkkiä huumorin suhteen :D

      Poista
  6. Heh, enpä ole muuten ollenkaan rekisteröinyt, että Yves on muuttanut logoa. Tokihan tuo uusi logo on ollut näkyvillä jo ties kuinka pitkään, mutta jotenkin tuo ysärilogo on jäänyt niin vahvasti mieleen, että eipä tosiaan ole tullut mitenkään kiinnitettyä huomiota siihen, ettei se enää olisikaan sama :D

    VastaaPoista
  7. En minäkään ollut huomannut YR:n logon muutosta :)

    Olipa kerrassaan hurmaava haastattelu! Aivan ihania ja kiinnostavia juttuja, joista osa toi hämäriä muistoja lapsuudesta (Tokalon, Elnett, Ricils). Äidilläni oli myös tapana käyttää meidän nassuihin Vitalista ja sitten kesällä kauttaaltaan Niveaa, siis siitä sinisestä purkista.

    Sääli, ettet uskaltanut niitä huumoripätkiä laittaa, koska kyllähän kosmetiikasta jokaisella on varmasti jos vaikka mitä hupaisia muistoja. Olisin lukenut niistä mielelläni.

    VastaaPoista
  8. Olipa tämä mukavaa luettavaa! ^_^

    VastaaPoista

Kommentoi, kysy, utele :)